4.9.2012

Paska homma


Tulee nyt hiukan tiukassa tahdissa tätä asiaa, mutta jutut jää muuten jalkoihin...

Meidän on saatava Vehkosuolle toimiva vessa entisen perinteisen puuceen tilalle. Ja vähän äkkiä. Nyt ollaan menty vähän sillä mentaliteetilla että pissalla voi kyykkiä missä vaan, mutta sillä k:lla alkavalla vaan kotona. Keskimmäinen tyttö pääsi silti äidin opastuksella opettelemaan riu'ulla asioinnin salat, kun ei tuo vessahätä, varsinkaan lapsilla, ihan napista painamalla toimi. Että lapio vaan mukaan, kaatuneen puun etsintä, kuopan kaivuu, hommat ja peittely.

Mutta nyt on tilattu kompostoiva vessa ja asennukseen ajateltiin ryhtyä ensi viikonloppuna. (Tervetuloa Tiia-sisko ja sen mies vaan talkoisiin, talkoot ne on p-talkootkin!) Navetan päädyssä olevan vessan paikka saa pysyä, mutta kenties jonkin näköistä seinäpinnan uusimista se kyllä vaatii ihan viihtyvyydenkin vuoksi. Tuo kuva alla vasemmalla on sopivan maanläheinen, mutta houkuttelisi myös meksikoteemavärein maalattu veski. Jokaisella käynnillä kävisi lomalla Meksikossa. Heh. Harkitsen sitä vielä.

kuva: ohomemverde
kuva: Lassila & Tikanoja
 




Ai niin, ja ihan ensimmäisiin hankintoihin kuului aggregaatti, jolla sitten kelpaa pöristellä eri koneilla. Meillä on tällainen Stanleyn aggregaatti 2kW 4-tahtimoottorilla (minä vaan kirjoitan, mutta en ymmärrä näistä):



2 kommenttia:

  1. Kuvat sitten vessa ennen ja jälkeen:) Tilla

    VastaaPoista
  2. Yllä olevaan kommenttiin: Haha, miksi nimität itseäsi Tillaksi täällä??

    Ja Tellu: paskan merkeissä siis tavataan!

    VastaaPoista