28.10.2012

Moonchild


Menimme taas yöksi Vehkosuolle lauantaina. Lämmittämistä oli kaksinverroin nyt pienellä pakkasella. Sisäilma tuntui auringonpaisteista ulkoilmaa kylmemmältä ja kiviset seinät alkoivat tuntua mukavilta vasta sunnutaina lähdön hetkellä. 

Sillä välin, kun puut tekivät meille lämpöä tulipesissä, lämmiteltiin metsäretkeillen lähimaastossa.  Nyt oli helppoa edetä, kun maa oli rapsakka pakkasesta. Kiivettiin naapurimetsän pienelle kalliolle ja edettiin sieltä omaan metsään Seikkailukiveksille (löytäjän nimeämisoikeus). Kieltämättä siellä oli paljon sammaleisia seikkailullisia kiviä ja yksi tosi iso, jonka päälle oli pakko ängetä. 

Kävin ensimmäistä kertaa omassa ladossa tilan omistajana. Siellä ei ollut vieläkään Massey Fergusonia. Saatan käydä taas keväällä tarkistamassa.

Moi Pöpi!

Ehkä siksi, koska kotona on hyvä vanha ulkosauna, V-suolla saunominen uudehkossa kevythirsisessä "siirtolasaunassa" ei ole ollut prioriteettijonon kärjessä. Nyt kuitenkin saunominen kannatti. Keimo lämmitti saunan hyvän lämpimäksi ja saattoipa laatuun hieman vaikuttaa sekin, että jätimme lapset raukkamaisesti palelemaan taloon sisälle. Keimokin oikein intoutui:

–Tätähän voisi joku kutsua laatuajaksi.
–No miksei se sitten sulle ole?
–Pessimisti kun olen.
Kaikki kuvat yllä: Keimo

Sitten oli se kuutamo. En nukkunut yöllä yhtään, ehkä sen takia, enkä senkään takia, kun mietin, onko kaikilla, varsinkin Kepellä, peitto päällä. Hengitys huurusi. Havahduin puoliunesta lapsen hätäiseen muminaan, mutta vaikka kuinka terästäydyin, en ymmärtänyt mitään ja ääni kuulosti omituiselta, kuin jostain umpiosta.
 Alhaalta kellarista! 

Talo näyttäytyi silti aamulla kilttinä. 
Huomautin lapsille aamupalapöydässä, kuunneltuani päätöntä höhötystä ja pulinaa liiaksi, että nyt sen näkee, kun telkkarin syöte puuttuu, ettei päässä taida liikkua yhtään omaa ajatusta. Kasse tähän: –Ai mitä siellä pitäis olla?  
Ehkä voin tehdä vielä asialle jotain, äitinä.


Kepeä nauratti tänään taas paljon ja sängyllä oli kiva pötkötellä auringonpaisteessa.

Testasin ensimmäistä kertaa ruokahuoneen Porin Matin veto ja lämmityskyvyn ja mietiskelin sille uutta väriä. Aloitinpa hieman ruokahuoneen katon maalausta, mutta koska maalia oli vain pari desiä, keskityin aluspaperisanomalehden lueskeluun, joka oli sunnuntain Hesari.


Ennen kotiinlähtöä Tuukka ja Olga piipahtivat vaalikahvien merkeissä. Lueskelimme yhdessä lisää lehtiä vuodelta 1989. 
Mikään ei ole muuttunut, mutta kaikki oli silti ennen paremmin.

Minusta tuntui ensimmäistä kertaa tosi haikealta tulla kotiin. Onneksi postilaatikossa odotti Kouvolan Sanomat, jossa oli koko sivun juttu meistä ja Vehkosuosta. Kiitos Johanna Tenovirta -toimittajalle kivasta tekstistä.

22.10.2012

Milloin se kuoriutuu?


Maalaisilla on kauheasti traktorin munia pellolla, mutta kun niistä kuoriutuu joskus traktorinpoikasia, niitä ei myydä. Päin vastoin. Siirretään sinne rivistöön vanhojen jatkeeksi omia valtaisia tarpeita tyydyttämään. Voisin ostaa noiden syntyvien traktorivauvojen isoisoisoisoisänkin, mutta kuka nyt vaariaan möisi ja maanviljelijä viimeiseksi. Kysytty on. Koskaan ei ole tätä kukaan ääneen sanonut, mutta melko varmasti he myisivät mieluummin oikean pappansa, kuin yhtääkään pihalla seisovaa Konetta.

En minäkään omaani (traktoria) myisi, jos sellaisen saisin. Kun on pihi, ei voi ostaa, eikä myydä. Vitsi, meitsihän taitaa olla sisimmiltään aika landeriitta. Juuri heidänminunlaisiin se Helenin ja Scotin idealismi kollektiivisuudesta kaatui. 
"Ennenkään o apuu tarttennu ja missää kiitollisuuen velas haluu olla ni jääkkööt vilja perkele mieluummin peltoon!"

Tähän sisältyi joku mielipide, mutta se jäi varmasti epäselväksi muillekin kuin minulle.

Tervetuloa V-suolle vaan.

Vehkosuolla oli vastassa melkoinen sotku edellisviikon kattolaastin tiputtelusta. Silloin tuli kesken hommien kiire lähtö ja kaikki jäi levälleen. Ei ollenkaan kuulu tapoihini, mutta onneksi pään sisälle pyörimään jäänyt kaaos järjestäytyi vihdoin, kun pääsin paikan päälle viimeistelemään työn.



Mutta sitten loppuikin kamerasta akku.

Siskon tyttö oli viikonloppuhoidossa Vantaalta täällä maalla. Tyyppi paahtoi kaksi päivää Kassen ja Tupen perässä ja vaikutti tyytyvaiseltä. Hauskaa oli meillä muillakin hänen kanssaan. Palautin lapsen sunnuntaina vanhemmilleen ehkä likaisempana kuin koskaan. Niin se vaan menee, ettei tavara koskaan parane lainatessa.

Lähetsä beibi kattoon vähä meidän maita!

Lopiksi: Meidän auto toimii. Se, että käynnistys tapahtuu virtalukon vastakkaiselta puolelta "napista" ei nyt haittaa. Ei haittaa VIELÄ, mutta viimeistään viikon päästä, kun olen alkanut pitää autoa taas itsestään selvänä, ylpistyn ja aloitan marinan siitä, ettei hommaa ole viety loppuun. Ha! Minä tiedän minut.

18.10.2012

Ois korvat mulla puiset ja suitset pikkuruiset

Oho. Nukahdin tänään salaa itseltäni päiväunille. Tietokirjallisuuden lukeminen vaakatasossa sisältää tämän riskin. Nukuin kymmenminuuttisen verran valveunta, jossa tiedostan kaiken ympärillä tapahtuvan, mutta elimistöni käyttäytyy kuin unessa; pulssi hidastuu, ruumiin lämpötila laskee ja jäsenet lamaantuvat. Havahtuminen todellisuuteen tapahtuu pitkään veden pinnan alla olleen hengenvetoa imitoiden, pientä paniikkia rinnassa ja kylmä kuola tyynyllä. Se tunne ei ole mukava yhtään.

Meillä on perheautosta starttimoottori rikki tai jotain. Koska rahastossamme ei ole autonkorjaajalle osoitettua sektoria, joudumme käyttämään omaa vaivaa ja aikaa preparointiin. Kovin inhoittavat ilmat korjailla autoa pitkän työpäivän jälkeen tuolla ulkona lehtipedillä, hämärtyvässä tihkusateisessa illassa. Ihan puistatuttaa, kun katson ikkunasta ulos. Uhhuh. Kolmikertainen eläköön huuto sinulle Keimo. Eläköön! Eläköön! ...Ei, eipä hosuta. Tuolla se auto vielä seisoo.

Tein sen itse, säästin?

Mutta onneksi kodin lähellä on kaikki pyörän ulottuvilla. Kauppa, hammaslääkäri, auton varaosaliike, Apsi ja kirpputori. Paitsi Vehkosuo ei ole.
Kirppissaalis: Valkoinen kulho Finelin kulhokokoelmaan ja kattila, joka on kiva, vaikkei taida olla Finelin tuotantoa (vai tietääkö joku?). Lapaset ja pipo sekä kaksi pitkää puuvillamattoa.


Tuolla sateisella pihalla seisoo Kaisa-puuhevonen. Kasselle (7) ihan oikea ja kovin rakas. Pelkään, että ensi talvi on Kaisan viimeinen, sillä se on jo rotuisekseen ylittänyt elinaikaodotukset tuplasti. Erään arvion mukaan jalkojen vaihto-operaatio saattaisi vielä antaa muutaman vuoden laadukasta lisäaikaa, mutta toisen asiantuntijan mukaan hänen arvolleen parasta olisi nopea Stihl-tainnutus, paloittelu ja tuhkaus.




Kopiti kopiti kopsis hei
hopiti hopiti hipsis hei
hipiti hipiti hopsis hei
seikkailuun.

14.10.2012

Sieppari ruispellossa

Kävimme Keimon kanssa juhlistamassa 13. hääpäivää Helsingissä yöpyen ystävän asunnossa Kruununhaassa. Pramea asunto ja miljöö huijasivat maalaisen mielen ulkomaille. Ensin ruokakauppa Anton & Antonista ostetut tyyriit aamupalatarpeet eksotisoivat järjen ja sitten ravintolan Kolme Kruunua ruokalista teki käänteisen tepposen — kuin olisi ulkomaalainen Suomessa eli jälleen ulkomailla. Ulkomailla voi antaa minälle luvan olla tavallista rehvakkaampi, siksipä keskustelin kanssaihmisistä välittämättä pitkään Pinohccion nenänkasvudilemmasta (puheen intonaatio saattoi kuulostaa ymmärtämättömien suomalaisten korvaan jopa riitaisalta ja inttävältä), niin pitkään, että minuakin alkoi väsyttää. 

Koska ulkomailla paistaa aurinko, pääsimme nauttimaan kuulaasta aamupäivästä Kauppatorin silakkamarkkinoilla. Kyllä Kauppatorilla sitten on tunnelmallista (huomasin, että se on ihan meren rannalla ja koko Helsinki on)! Ihan eri silmin.

Minulla on sellainen sukukirjannuuskimisrasite, että kohdatessani (uuden) kirjan, minussa käynnistyy pakkomielteinen kirjan haistelutarve. Mutta pidän kirjakaupoista normaalissakin mielessä, siksipä piipahdimme kotimatkalla vielä Akateemisessa haistelemassa silmäilemässä tarjontaa. 
Katselin innoissani kaikkia maailman kirjoja ja huomasin sivusilmällä, kun Keimo siirtyi kauempaa vierelleni. Katsomatta häneen, naputin yhden kirjan (Sieppari ruispellossa) kantta sormella ja tokaisin: "Olen lukenut ton." Mies vierellä siihen, että: "Sori". Kuulin heti, ettei siinä seissytkään minun mies, mutta luojan kiitos, tämä ei puhunut suomea, joten vastasin huojentuneena: 
"Sorry /sɒri/", johon tuntematon mies virnistellen, että: "Oon mäkin lukenut sen..." "Niin, joo, ihan hyvä.", sanoin suvereenisti suomen kieleen siirtyen ja lähdin punastellen jatkamaan epäonnistumisen päivää loitommas.


Setä-poika soittaa hienosti pulloilla

Lauantaina olimme Vehkosuolla yötä ensimmäistä kertaa. Tähän aikaan vuodesta V-suolla yöpymisen keskeisenä teemana on ihmiselle järkevän lämpötilan saavuttaminen ja sen ylläpitäminen.

Viimeiseksi hipsittiin vielä pihalle pissalle ja sitten äkkiä peiton alle lämmittelemään. Ainakin minä nukuin yön oikein makeasti. Jos aamu olisi ollut täydellinen, olisin herännyt mykistävään hiljaisuuteen, mutta kun omistan lapsia, olisin yhtä hyvin voinut toivoa herääväni Kiinan Keisarina.

Puhdasta tulee

Sunnuntaina tapahtui Keimon toimesta muun muassa aitatolppien valikointia ja valmistusta ja loppujen kaadettujen puiden pilkkomista. Minä paneuduin ruokahuoneen katon laastin irrottamiseen. Sain sen kahta vaille valmiiksi.


11.10.2012

Palkoilliset


Pihapöydällä kummittelee kurpitsa. Kuvassa oleva hattu on nyt ahneen Eva-lagoton mahassa. Sillä on jostain syystä kurpitsa(kin)himo. Röyh! 
Keittelin sisuksista äklömakeaa hillomehua (koska se ei hyytelöitynyt), jota tungen salaa mehukeittoihin ja puuroon. 

Keitä kurpitsa pehmeäksi, lisää mausteita, (kardemumma, inkivääri, kaneli, vanilja), survo, lisää sitruunan mehu ja sokeria, keitä ja purkita.

Kuin tilauksesta meidän kulmakunnalle on alkanut ilmestyä härkäpapupeltoja. Tai ehkä olen vain avannut silmäni niille, koska olen pitkään ihaillut Bonderövenin (Tanskalainen maajussi - ihan typerä suomennos) hästebönapeltoa.

No, kyläilimme Olgan luona menneenä viikonloppuna saunomassa ja meille tarjoiltiin saunan alkupaloina hyvää härkäpapukeittoa, jossa siis viereiseltä pellolta luvalla haettuja papuja. (Ennen vanhaan papukeiton ilmestyminen pöytään merkitsi pitojen loppumista, jäimme silti jääräpäisesti saunomaan.) Samalla luvalla hain sitten minäkin ja hämmästyin kovasti niiden riittoisuutta. Kahdelta neliöltä huolimattomasti kerättyjä papuja tuli muovikassillinen. Oman lapsityöväen voimat riittivät täpärästi kolmen papulitran perkuuseen, joten omiin tarpeisiin ei montaa hehtaaria kannata varata.

Piparipalkoilliset

 Villapaita on valmis. Peter Gerdehagin dokumentit auttoivat minua ja pieni paine. Tein sen viimeyönä loppuun, kun Vehkosuolla kävi erään sanomalehden toimittaja tekemässä meistä juttua.


Pakko vielä tunnustaa, että minulla on taas lukuvaihe päällä. Sain vihdoin käsiini saman kirjan, jota Bonderövenkin (mikä pakkomielle?) lukee. John Seymourin kirja on minulle oikein osuva: The classic guide for realists and dreamers
Realistina toki tajuan, että talvi tulossa, enkä ihan heti voi tehdä mitään...

The New Complete Book of Self-Sufficiency (2002). London: Dorling Kindersley. (with Will Sutherland.)

9.10.2012

Kivisen pellon kyntäjät

Omistan oman käden oikeudella tämän dokumentin Keimolle 13. hääpäivän kunniaksi.
Katseluaikaa on vain 13.10 asti!

Kivisen pellon kyntäjät: Peter Gerdehag. Katso: Gerdehag Films

8.10.2012

Nollahommaa

Reikäiset mummoverhot olohuoneessa.

Jippii, saatiin keittiöön perjantaina asennettua hyllyjä ja kaikkea muuta kivaa. Kiviseinät ovat niin armottomia, että vieläkin kaikuu matoista ja verhoista huolimatta. Joudun ehkä hankkimaan ryijyn seinälle. Harmi, kun ei ole tullut sellaista aikoinaan kapiokirstuun nyhrättyä. Osallistuin kyllä kesällä paikallisen, hyvin mielenkiintoisen, ryijynäyttelyn ryijyarvontaan, mutta voittoa ei ole kuulunut (jotenkin riivattuna valitsin arvan numeroksi 666, se oli virhe!).

"Pääsispä jo tiskaamaan."

Keimon mielestä sisustuspuuhat olivat sen verran nollahommaa, että meni kuulemma hänen osaltaan viikonloppu ihan hukille. Tietysti, jos toinen asentaa komeroita työkseen, ei vapaa-ajan asennushommissa pääse oikein riemuisaan teksähenkeen. 

Kumminnii, kova yritys oli tehdä kasvimaan kääntö sunnuntaina kaverilta lainatulla maankääntökoneella (onkohan sille joku virallinen nimi? Möyhennin? Vispilä? Kääntäjä? Translaattori?). Vempelessä olikin vähän tulpan vaihtoa enemmän sanomista, joten koska 30-40 neliön kasvimaalle ei vielä tänä viikonloppuna löytynyt ketään innokasta käsivarakääntäjää, maa jäi makaamaan toistaiseksi oikeinpäin.

Keimo alkoi riehua metsässä liiallisen energian tai turhautumisen vallassa moottorisahan ja kirveen kanssa siihen malliin, että piti käydä katsomassa, mitä siellä tapahtuu. Päällepäin näytti siltä, että jotain Nooan arkki II:sta oli tekeillä, mutta tarkemmalla seuraamuksella hakkelointi alkoi vaikuttaa enemmän purupajalta. Jään seuraamaan.


 Sillä välin, kun hullu heilui kirveineen metsässä, minä revin vadelmat juurineen perennamaasta pois. Antaa kaikkien kukkien kukkia paitsi vadelmien.

Manipuloin toisesta kuvasta vadelmat pois.
Tähän loppuun hieman asiaakin.
 Toivon olevani vuosi vuodelta omavaraisempi, mutta modernilla tavalla. Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa (minun kohdalla vielä kaverin pellossa ja lehmässä). Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Kunnioitan kovasti myös ystäviäni ja tuttaviani, jotka tuottavat vähin äänin itse ruokaa itselleen ja vielä nauttivat koko prosessista. Heidän marjoista, vihanneksista, maidosta, mehusta ja kaikesta muusta hyvästä olen saanut nauttia tänä syksynä. Minulla on paljon opittavaa heiltä. (Aamen?!)



4.10.2012

Lohtumuki


Löysin kirpputorilta prinsessa Victorian ja Danielin mukin. Ei, vaan heidän kuvalla varustetun mukin (miksi ihmeessä Ruotsin kruununprinsessa, Länsi-Götanmaan herttuatar myisi mukejaan Iitin kirppiksellä?). Ja ostin. Jos itseäni yhtään tunnen, tässä on kyse terapiasta ja jälkihoidosta. En koskaan saanut aikaiseksi ostaa Paavo ja Vuokko Väyrysen Väyryset -mukia, kun niitä oli tarjolla. Se sieppaa.

Prinsessa Victoria ja Daniel ovat aivan noviiseja Paavon ja Vuokon rinnalla. En tule aistimaan 40 vuotta kestäneen liiton havinaa tai lohduttavaa "Trust me I know what I'm doing" -tunnetta, Paavo Sledge Hammerin äänellä,  aamukahvia siemaillessani. Alitajuntani ei silti ollut ihan väärässä, sillä heillä on kuin onkin jotain yhteistä: "Väyryset ovat kuin kuninkaallisia." (Ilta-Sanomat, 9.12.2011). 

Mutta mikä ihme Paavoon meni? Miksi hän ja Vuokko haluaisivat olla kuninkaallisia, kun asetelma kuuluisi olla pikemminkin päinvastoin. Everybody wanna be Väyrynen.

Ostin minä kirppikseltä muutakin: viisi haarukkaa, mokkahameen (niin?), lasipurkin ja verhot. Kaikki paitsi mokkahame Vehkosuolle.


Verhoista sellaista, että harkitsin niitä aika kauan, koska hinta oli kymmenen euroa kahdesta parista. Kohtuu hinta kahdesta parista, mutta rahana monta. Tavara vaihtoi kuitenkin lopulta omistajaa, mutta ounou, kotona huomasin, että yhdessä niistä mummonhajuisista verhoista oli reikä. Huijarimummoko?! Eei, en halua kuvitella mummoista mitään sellaista. Voisin tietysti yrittää palauttaa verhot, mutta Paavoa lainatakseni:

 "Olen siihen liian vanha ja liian lyhyt". 

1.10.2012

Tyrkyt suppikset

kuva: Kasse
Ihan todella paljon on satanut vettä viimeaikoina, vaan tiedoksi. Alkaa haitata tekemistä jonnin verran, mutta kannustan aina itseäni ajattelemalla, ettei ollut Jussillakaan varmaan helppoa suolla kuokan kanssa. Onneksi päästiin vasta sunnuntai-iltapäivällä Vehkosuolle, kun aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa päiviin. Vehkosuolla paistaa aina (paitsi silloin yks kerta...). Äitikin aina sanoo, ettei heidän mökillä tuule koskaan ja vähänkö siitä on hauska muistuttaa aina, kun myrsky vie tupeet päistä.
Meilläkin on kertynyt jo pari slogania Vehkosuomatkan varrelle. Minä muistan aina sanoa Munakallion kohdalla Munakallio ja oman tien loppuvaiheessa kuusenoksien osuessa molemmin puolin tietä autoon, että autopesu. Viimisen mutkan jälkeen on pakko sanoa hei talo talon tullessa näkyviin. Tuppe kutsuu Vehkosuota sinnikkäästi Vehkosuolaksi (ei viitsitä oikaista, kun se kuulostaa niin hauskalta).
Minulla taitaa olla hokematauti(?). Olen luullakseni saanut tartunnan Keimolta. Kerrankin kun hän kasasi hyllyä, kuuntelin repeatillä tunnin ripi rapi rillumarei -hokemaa, ennenkuin tajusin mainita asiasta. (Tallikavereille tiedoksi, että päässäni ei enää pyöri aasin kakkaa aasin kakkaa, vaan rahkapulla...)

Asiaan. Sunnuntaina savustettiin ensin koko alakerta hellan sytytyksen merkeissä. Veto syntyi lopulta niin, että Keimo tiputti piipusta palavan paperin ja sai näin ilmalukon auki. Jos tämä on tulevaisuudessa hellan sytytysniksi, niin ei paljon aurinkotervehdyksiä tai muita asanoita aamulla kaipaa, kun vetää munaravia rappusia edes takaisin.
Sitten parisuhdeleiri jatkui salaojan kaivuun merkeissä (tai ei se mikään salaoja vielä ole vaan avo-oja). Vesi painuu takapihalla kellarin ovien edessä olevaan "kuoppaan", josta yritämme ojaa pitkin johtaa se poispäin. Nythän on niin, ettemme tiedä, kuinka kuiville talo kannattaa jättää. Mikäli perustuksissa on käytetty savimaahan upotettua arinahirsimenetelmää, se tarvitsee hapettoman, jokseenkin märän "saviumpion" pysyäkseen lahoamattomana. Joten päädymme varmastikin semikuivuuteen.

Nyt ei tullut edes riitaa. Viimeksi, kun tyhjennettiin purua kodin välipohjasta vuonna 1998, tuli riita, jonka perusteella päädyttiin siihen, ettei me voida yhdessä mitään tehdä (siis konkreettisesti samalla työmaalla). Onko tämä ollut virheellinen johtopäätös vai olemmeko edistyneet?

"Joo, just noin!" Kuva: Kasse
Kuvat yllä: Keimo
Otan tosta...
...ja vedän lonkkaa (ja allekirjoittanut vetää kotiinpäin) Kuva: Kasse

Lopuksi "samoiltiin" takametsässä ja kerättiin korillinen suppilovahveroita. Jonain vuonna on ihan, että ooh yksi suppilovahvero ja nyt on ihan, että ai noita, jaksaako edes kumartua. Kiitos sateelle, mutta vaikeasti tavoiteltava on aina vain mielenkiintoisempi.





Kuvat: Keimo

Sienipitsan ohje

Yhden pellillisen taikinaan tulee:

 Ensin kulhoon pari reilua desiä kädenlämpöistä vettä, johon liuotetaan kuivahiivapussin puolikas intiaanisokeriripauksen ja suolan kera.
Jauhoja, minun tapauksessa spelttiä, vaaleeta ja tummaa, jossain suhteessa niin kauan kuin puuhaarukalla veivaten saa taikinaisen muodon. Jossain välissä reilu luraus (sanopa tuo ääneen) öljyä sekaan. Kun edellä mainitut on sikin sokin, jätetään taikina hetkeksi rauhaan.

Sienisörsseliin tulee:

Luonnollisesti sieniä, tässä tapauksessa suppiksia, pannulle hautumaan silputtujen valkosipuleiden ja sipuleiden joukkoon.
Kun alkaa nesteet poistua, lisätään voita sen verran kuin kehtaa ja raaskii.
Pippuria, suolaa ja rakuunaa. 
Kivan lapsellisen lisän ja maun vuoksi turaus ketsuppia.
Puoli pakettia (vähemmän pihi laittaa kai koko paketin) voimakasta Koskenlaskijaa.
Annetaan tekeytyä tahnamaiseksi (alan ihmiset keittävät kasaan)

Sillä välin toisaalla...
Pitsataikina kumotaan pellille, eikä sitä suinkaan kaulita, vaan levitellään ihan käsin. Levittämistä helpottaa taikinakasan päälle lurautettu öljy. (Tämän kikan olen pöllinyt pokkana Olgalta.) 
No sitten päälle vain yksi purkki tomaattipyrettä, juustoraastetta ja sienisörsseli. Laitonpa vielä isoja kapriksiakin.

Uuniin 225
Ja sitte ahmintaa. Mums mums. Ähky.