23.1.2013

Likaisempana kuin koskaan




Pöytä on katettu!

Katsos vain, satuin blogiin paikalle, kun mittariin oli lävähtänyt tällainen lukema. Hirmuinen määrä käyntejä ja muutama uusi jäsenkin hiljattain. Tervetuloa kaikille. 

Mitä blogitilastoihin tulee, aloin muutama kuukausi sitten listata blogiin tulevia hauskoja hakusanoja. Mitä oudompi, sitä isompi huvi. Jaoin parhaita paloja kaverien kesken ja meillä oli hauskaa. Tai heillä oli hauskaa. Sillä he, Elina ja Olga, olivat jo jonkin aikaa hakeutuneet tarkoituksenmukaisesti blogiin mitä mielikuvituksekkaammilla sanoilla. Sitten tunnustivat omantunnontuskissaan. Mutta ei se hauskuus siihen loppunut, muutti vain kulmaa.

 Valitettavasti suurin osa käsittääkseni mitä mielenkiintoisimmista yksittäisistä hauista on pudonnut top10 listalta, enkä tämän vuoksi niitä ole tavoittanut. Suosikeiksini on jäänyt tomaattimurskapaholainen ja likaisempana kuin koskaan, mutta harmillisesti menetin ainakin apteekissa huoratessa -haun. 

Juttelimme viime viikonloppuna aiheesta siskoni kanssa. Jostain syystä tämän jälkeen useakin on löytänyt blogiini haulla: kakka housussa. Terveisiä Tiialle (Housuissas on!).

Julkaisen listan tässä. Se on luonnollisesti harhaanjohtava.


laastin valmistus
punainen pata
kuopan kaivuu hommia
matosta ryijy seinälle
vehkosua
aitatolppien teko kone
patakattila
sieppari ruispellossa
kivinen pelto
likaisempana kuin koskaan
alussa oli lehkosuo
ahne tomaattimurskapajolainen
blogi kirpputori suitset
harmaa keittiönseinä
hiiret jumankauta
kiitto
sieppari tuispellossa miljöö
kuvia umpiosta joka on rikki
@teassa.com" loc:fi
piirretty talo
olipa kerran vehkosuo
tanskalaisen maajussin lato
vanhan muovimaton
keimoa kaivatessa
ensin oli vehkosuo
leivinuuni käryää
pöntöt
huono äiti blogivehkosuo
hätäkeskus
ison koiran luukku
"omistaa perheen"



16 kommenttia:

  1. Hah.. nä on niin parhautta nämä hakusanat. Oon ihan koukussa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIkään ihme, että olet koukussa. Sulla on niitä peräpukama-aiheisia ja sen semosia. :D

      Poista
  2. Onnea 2-kympin rajapyykistä, senkin kakkahousu!

    VastaaPoista
  3. hih, millä hakusanoilla. Mitähän ihmiset oikein hakee noilla sanoilla?!?!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mutta vastauksia tuskin täältä saa. Hehheh.

      Poista
  4. Hihhii ja hahhaa! Omat nettisurffailut- ja haut vaikuttavat kovin pliisuilta noiden hakusanojen jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin hulluja kavereita, jotka surffailee mitä ihmeellisimmillä sanoilla. Ei käy aika pitkäksi heidän seurassa.

      Poista
  5. "Seksikäs sadetakissa" on ehkä paras mihin olen törmännyt itse. Totta tosiaan, mitä ihmettä ihmiset netistä hakee?

    VastaaPoista
  6. Mä en myöskään voi vastustaa kiusausta. On pakko usein kurkistaa millä hakusanoilla blogiini on tultu. Tänään oli "www.palsternakan kasvatus"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogista voi ihan oikeastikin löytyä vinkkiä järkeviin hakuihin. Minä ainakin olen löytänyt.

      Poista
    2. Joo, voi olla... musta oli vaan hauska tuo www.palsternakka :D jokaisella vihanneksella voisi olla omat sivunsa...

      Poista
    3. Joo, www.paprika. Kieltämättä hauska. :D

      Poista
  7. ...nyt on pakko kommentoida vielä edellistä postausta. Tulihan se UMK sitten uusintana joku myöhäisilta...eilen?, olen niin sekaisin päivistä-liikaa töissä...tallensin ja nyt katsoin sen tv:stä. toi Mikael Saaren biisihän oli aivan loistava, tuli ihan mieleen lempparini Damien Rice. Ja pianisti oli ihana ja niin kauniit pianosysteemit ja jouset kans. Se kannettavalta huonoista kaiuttimista kuunteleminen ei vaan ihan antanut oikeutta tuolle biisille. Huomenna tulee sitten Voice of F.päästään taas kuuntelemaan, meillä ei vaan muu perhe oikein jaksa sitä katsoa, vaan häärää ympärillä jotain...aika ärsyttävää!
    Kumma muuten toi pianonsoitto, ne sormet ei tottele yhtään niin hyvin kuin ennen ;) mä olen jättänyt noi vaikeemmat Bachit ja pimputtelen jotain " Missä muruseni on"....tyylistä.
    Mä hain sun sivulle joskus vehhkosuolla ja aina se pomppaa sinne kompostiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me ymmärrämme hyvän musiikin päälle :) Siegfrids pääsi finaaliin, sitä olen tässä yrittänyt sulatella. Tossa on tosiaan vähän Damien Riceä. Ei hassumman näköinenkään.

      Ja mitä pianoon tulee, sinä kyllä vedät kuitenkin astetta verran taitavammalla tasolla pianoa, vaikka kuinka väittäisit pimputtelevasi.

      Poista