12.3.2013

Lankesin mainonnan suohon



Saappaani on nilkkaan asti vajonnut, muttei vielä jumissa. Olen astunut mainonnan suohon. Slurps.

Rekisteröidyin Trade Trackerin listoille ja alan tienata blogillani. 
Minä olen myös Napoleon, Ranskan keisari.

Tienaamisen mahdollisuus blogimarkkinoinnin kautta on pieni, mutta tuo minunkaltaiselle pienestäkin innostuvalle jännetystä elämään. Luulenpa, että samasta syystä ne yli kolme miljoonaa suomalaista aikuista lottoaa vuosittain. C'mon tyypit, ei kukaan voi todella uskoa rikastuvansa,
jos täysosuman mahdollisuus on vain 1/15 380 937:stä! 

Trade Tracker on vain yksi useista vastaavista mainonnan työkaluista. Tartuin tähän, sillä sain vinkin Sinisestätuvasta ja joukkohengen nimissä uskaltauduin vanavedessä koklaamaan. Lisäksi Kuningaskuluttajan blogimainontaan liittyvä jakso antoi rauhallisen ja turvallisen mielen. 
Trade Trackerin lisäplussana oli vielä sen tarjoama mojova 10 euron liittymislahja.

Jos kiinnostuit Trade Trackeristä, liittyminen onnistuu helposti täällä.


Hyvien ja reilujen pelisääntöjen mukaan ilmoitan, että tästä lähtien blogi voi sisältää mainontaa, josta minä saatan hyötyä. Tulot kertyvät ostotapahtumista, harvoin klikkauksista. Linkkejä voi avata turvallisesti pelkäämättä, että minä rikastun. Sen sijaan, jos päädyt ostamaan linkin kautta, saatat kuulla minun kehräävän onnesta. 
Valitsen mainokseni niistä aihepiireistä, joita itse kannatan, 
jotta blogi kuvaa edelleen vain minun persoonaa ja ajatusmaailmaa. 


Tapsan sanoin:
 "Sit huomataankin vasta, kun ollaan perillä, et tulos onkin nolla ja kynnet verillä."




6 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan, mitäs linkkejä on tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin...siis odotan mielenkiinnolla.

      Poista
  2. Tsemppiä vaan :) bloggaaja ansaitse palkkion muiden viihdyttämisestä!
    Edelliseen postaukseen pakko kommentoida jälkikäteen; Voi ei Nunnua! Vaikka mekin tapaamme aika harvoin, on vuosien varrella tullut selväksi Nunnun tärkeys, toivottvasti se vielä joskus vaikka löytyy jostain Pöpin piilosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Nunnu on tosiaan tärkeä, kuten melkein kaikille lapsille joku unilelu tai semmonen on. Se oliskin hassua, jos se Nunnu vielä löytyis jostain :)

      Poista
  3. Sinäkin upposit sitten :D Mä unohdin mainita omassa blogissa tuon, että ostakaa, ostakaa :D Näin mulle aina käy, en ole myyjä, en. Kaikki hyväntekeväisyyteen, luokkaretkiin sun muihin keksien, korttien ja sukkien myynnitkin on ihan tuskaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upposin tosiaan. Oman jutun mainostaminen on harvalle helppoa, saati, jos siihen liittyy rahaa. Nyt kuitenkin on jokaisen ihan oma valinta, en halua hyökätä päälle tai missään nimessä painostaa. Tsemppiä sunullekin!

      Poista