29.5.2013

Omia aitoja aitoja


 Mikä minua vaivaa; näen enemmän tehtyä kuin tekemätöntä. 
Johtuuko se kuvan ovelasta rajauksesta, itsepetoksesta, romantisoinnin taidosta vai hämärtyneestä todellisuudentajusta? En tiedä. Mutta olipa se vino, naurettava, epäsymmetrinen, vanhanaikainen, hidastekoinen, tai keskeneräinen, 
jokainen metri on itselle tehty. 

Kuvat: Keimo



14 kommenttia:

  1. Aivan ihana aita ja sopii maisemaan! Ja itselle tehty..

    VastaaPoista
  2. Kelpaa ihailla. Ei vois paremmin maisemaan sopia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä saat olla ylpeä hienosta aidasta - loistava suoritus.

    VastaaPoista
  4. On kyllä hieno! Tuleeko hepan aidaksi?

    VastaaPoista
  5. On se...hieno se on! Onnellinen on noin hienon aidan omistaja.
    Ehkä mullakin joskus, hope so. :)

    VastaaPoista
  6. Kauheasti paljon kiitoksia kehuista. Tekin osaatte romantisoida. Iso pätkä vielä edessä, mutta haitanneeko tuo. Metsäkin siistiytyy samalla.

    VastaaPoista
  7. Täällähän on tapahtunut kauheasti kaikkea. Ja minun lukulistalleni ei ole tullut ainuttakaan Vehkosuon päivitystä. Olen ollut vähän ihmeissäni, että mikäs blogituslakko sinulla on ja tulin nyt ihan katsomaan. Mutta syy onkin bloggerin toiminnoissa. Taas kerran.

    Tosi komea aita. Sulo haluaisi meillekin riukuaidan. Minua pelottaa, että se on niin suuritöinen, ettemme saa ikinä valmiiksi metriäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi bloggeri! En ole lakossa :)

      Ei muuta kuin tekemään aitaa, tykkään tehdä tuota, se on tosi kivaa. Materiaalin roudaaminen on kyllä se ärsyttävin osa, kasaaminen on ihan kivaa, kun vauhtiin pääsee. Suosittelen lämpimästi.

      Poista
  8. Voi kuinka kaunis aita! Oikein tulee mummolan maisemat vuosikymmenien takaa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos tulee mummolan maisemat mieleen, sitten ollaan onnistuttu, kiitos!

      Poista
  9. Kyllähän tuota kelpaa ihailla!

    VastaaPoista
  10. Tuossa riukuaidassa on sekin hyvä puoli, että siinä missä se nyt on, se myös pysyy. Aidoista ja niiden tekemisestä/siirtämisestä tulee aina väistämättä mieleeni Johanna-siskoni väärinymmärrys hänen ollessaan nuorikkona syvällä Päijät-Hämeessä, Nuoramoisten perukoilla. Tuleva (josta ei sitten tullutkaan) appiukko oli aamiaisella luetellut päivän töitä, yksi niistä oli ollut "ailan muutto". Johanna ei pöydässä vielä kehdannut kysyä mitään, mutta isännän poistuttua paikalta oli sitten tiedustellut: "Kuka se on se Aila, joka muuttaa?"
    t. Taina N.

    VastaaPoista