24.5.2013

Täydennä lause:


Kotona. 
(Jutustelua sängyssä).
-Mikä iskä on mulle?
-Veli?
-No ei veljen kanssa oikein voi naimisissa olla.
-No lapsi?
-Iskä on saman ikäinen, eihän se voi mun lapsi olla.
-Kasse ainakin on sanonut, et iskä on lapsi.
-Heh... No koitas nyt miettiä, mikä iskä on mulle.
-Isäntä.
(Nauramme pitkään yhdessä).

Kotona.
-Äiti
-No?
-No että mä haluaisin sinne sinne sinne musiikkilistalle sen yhden laulun.
-Minkä laulun?
-Sen yhden.
-Enhän mä voi tietää minkä. Mitä siinä lauletaan?
-No ainakin yks kangas...
-Kangas? Mikä ihmeen kangas?
-No en mä tiiä.
-Koitas nyt miettiä, vähän on vaikea muuten tietää.
-Sitte ne popcornit kaatuilee.
-Aaa...okei. En mä sitä kyllä sun listalle laita, kun se ei oikein ole lasten laulu. (Duo: Panisin. "ValkoKANKAALLA ne toisiaan suutelee...")

Kotona.
-Äiti.
-No?
-Otetaaks pukemiskisa.
-No otetaan.
-Puetko sä jo?
-Puen (petaan sänkyä).
-Mulla on jo paita päällä.
-Mmmm-m (ljärjestelen pyykkejä hyllyille).
-Äiti.
-No?
-Mä ehkä voitan.
-Saa nähdä.
....
-Mä voitin!
-Oho, olitpa nopea!
-Mut me voidaan ottaa pitkä tasa.
-No kiva, kiitos.


Autossa matkalla tallille.
-Äiti.
-No?
-Et niinku mikä toi pieni tuolla on?
-Missä tuolla?
-No tuolla.
-En mä näe, missä!?
-Tuolla vaan.
-No enpä tiedä, joku juttu kait. 
-Aha.

Tallilla.
-Äiti mulla on jano (suputtaen).
-No nyt on vaan vettä tarjolla (itsellä kahvikuppi kädessä).
-En mä haluu.
(Pöydällä on kesäkuussa -12 vanhaksi mennyt HYLA-maitotetra, jota olemme juuri lorauttaneet ystävän kanssa kahvin sekaan.)
-Ai sä haluat tuota maitoa vai?
-En mä uskalla.
-Uskallat, sen kun menet vaan ottamaan.
-En mä uskalla.
-No mennään yhdessä (metrin matka).
....
-En mä tykkää tästä.
-Vai niin.

Tallilla.
-Äiti.
-No?
-Mikä se on kun hevonen menee koviten? (Ajaa pyörällä tallin käytävällä)
-Mä olen monta kertaa sanonut, kyllä sä nyt sen muistat.
-En muista!!
-No laukka.
-Ai niin. Tää menee nyt laukkaa. Kato äiti!
-Joo-o.
-Et sä kattonut.
-No en mä voi koko ajan katsoa, kun pitää tehdä hommiakin. No nyt mä katson.
- Et sä NYT saa vielä katsoa.
-No sano sitten kun pitää katsoa.
...
-Äiti kato nyt.
-Joo-o.
-Et sä yhtään katsonut.

jne.



En ole varma kehitynkö vai taannunko viettäessäni aikaa ja keskustellessani viisivuotiaan kanssa. Harvoin saan uutta informaatiota, nauran usein (kyse ei ole kuitenkaan korkeahuumorista), toistan itseäni ja kuuntelen samoja asioita toistamiseen, keskustelukumppanin mielenlaatu ja-piteet saattavat muuttua hetkessä.
Olen oppinut suostuttelemaan, manipuloimaan, hallitsemaan hermoja, tekemään montaa asiaa samaan aikaan (mutten yhtään hyvin) ja täydentämään lauseita.

-Äiti.
-No.
-Sillee, että... Sillee...
...
-Äiti.
-No.
....
-Että, äiti.
-NO!
-Että...
-Että et halua enää syödä?
(Nyökkäys).

5 kommenttia:

  1. No että niin tuttua! Kanelia, 4,5 v:n kanssa käymme aivan samanlaisia keskusteluja. Täytyy myöntää, että nyt kun olen siis käynyt kans noita keskusteluja 6,5 vuotta, alkaa se ehkä hieman välillä väsyttämään. Mutta nuo keskustelut on silti niitä, jotka joka päivä antaa mulle parhaat naurut ja parhaan mielen!

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa :) Joskus hauskinta on huomata, että ekaluokkalainen tajuaa pikkuveljen juttujen ja keskustelujen hauskuuden myös. Ei niin, että nauraisi ilkeästi vaan vienosti hymyilee ja katsahtaa minua ymmärtäväisesti :D

    VastaaPoista
  3. Ihania keskusteluja. ihan niitä parhaita kuitenkin. Vaikka toiiisaalta ymmärrän kyllä jos välillä väsyttää vastailla ;) Täällä välillä tuntui ja tuntuu, ett onko kuulossa/ymmärryksessä vikaa, kun joka toinen sana on Mitä. ja saa toistaa aina kaiken.huh.

    VastaaPoista
  4. Melkein viisivuotiaan pojan äitinä koin tätä lukiessani suurta samaistumisen tunnetta. Meillä on kaiken arjen keskustelun ohella nyt in kaikki ritari-, avaruus- ja tähtiensotajutut. Niistä riittää keskusteltavaa ja äitihän ei tajua mitään.

    VastaaPoista
  5. Listasin näitä juuri sen takia, että vaikka ne vlillä vähän tympiikin, tulee vielä aika, kun niitä ei enää ole ja kuitenkin kovasti kaipaa sitä aikaa.Tämähän on ihan parasta aikaa kuitenkin.

    VastaaPoista