11.6.2013

Kauhun tasapaino


Naapureiden vastustama Espoon kehitysvammaisille nuorille suunnattu asuntolahanke jäi ajatuksiini pyörimään. Yritän päästää painavat ajatukset kirjoituksen kautta pois.

En ole koskaan kokenut pienellä paikkakunnalla minkäänlaista hyljeksintää tai olen ainakin osannut asettautua pleksin taakse niiltä suojaan. En silti hämmästy Espoossa naapureiden reaktiota - vammaisuus on pelottava asia. En osaa myöskään neuvoa, kuinka vammaisiin tulisi suhtautua, mutten tiedä sitäkään, kuinka naapurin Sirkka-Liisaan tulisi suhtautua, ennenkuin tutustun häneen. 

En ole pelkureille vihainen, olen ennemminkin huvittunut. Olen jollain kierolla tavalla onnellinen, että minulle syntyi vammainen lapsi, sillä en pelkää enää. Minä näen päivittäin kehitysvammaisuutta ja elän vammaisen kanssa. Minulla on oikeus puhua ääneen kehareista, osaan suunnistaa keskussairaalassa kuin kotonani, enkä pelkää lääkäreitä. Tavallisten lasten itkupotkuraivari ei hävetä, kun rattaissa on istunut 11 vuotta tytär kuolaten muovilelu suussa. Voin pätevällä syyllä narista arjen raskaudesta ja nauttia hyvällä omalla tunnolla vapaahetkestä, sillä minulla on kokemusta.

Yritän nauttia hetkistä, jolloin Kepe on tilapäishoitopaikassa. Teemme silloin parhaamme mukaan asioita, joita Kepen mukanaolo rajoittaa. En silti koskaan ilahdu, kun näen aamulla ja illalla tyhjän sängyn. Viidennen perheenjäsenen puuttuminen sattuu minuun aina haamukivun lailla. Kun Kepe kasvaa aikuiseksi, hän ei koskaan lennä omin avuin pois pesästä. Erityslapsi on kuin raaka kanamuna, jota kopitellaan kodin ja hoitoyksikön välissä. Heittäminen ja irti  päästäminen on samalla kauheaa, mutta jos toinen osapuoli ottaa kopin, vastuu hellittää hetkeksi.

Sinulle, joka omaa pelkuruuttasi siivoat rumat pois katukuvasta, tiedoksi: Hullukaan ei halua itselleen vammaa ja harva edes vihamiehelleen, mutta sinäkin elät elämää kauhun tasapainossa -  ei auta helpotuksen huokaus, jos et syntynyt vammaiseksi, taju voi mennä tänäänkin. Silloin fakta on, että tarvitset enemmän perheen, tuttavien ja yhteiskunnan fyysistä, psyykkistä ja taloudellista apua.
Minä, sinä ja naapurin Sirkka-Liisa olemme yhdessä se yhteiskunta. 


25 kommenttia:

  1. Toivoin, että sanot jotain siihen kohuun. Osaat valita niin oikeat sanat, jotka eivät tuomitse, mutta ravistelevat ihmisiä miettimään.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä kirjoitus, toivottavasti asiat etenevät parhaalla mahdollisella tavalla ja nekin jotka pelkäävät, eivätkä osaa suhtautua, oppisivat...

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus! Luin facen kautta sen jutun ja kyllä pisti miettimään.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus! Jotenkin tuo liito-oravien puolustaminen veti koko jutun kyllä niin överiksi... huh, huh. Vaikka eipä tarvitse ihan kovin kauaksi taaksepäin muistella, miten tässä meidän kylällä kuohkattiin mielenterveyskuntoutujista suuntaan jos toiseen. :/

    VastaaPoista
  5. Vai häiritsevät vammaiset nuoret liito-oravia, mitenkä ne isot koirat.
    Minä en jaksa millään ymmärtää tuollaista ja jos meidän naapuriin haluttaisiin koti vammaisille, olisin riemulla ottamassa sitä vastaan.
    Entisen kodin lähelle suunniteltiin mielenterveyskuntoutujien tukiasuntoja ja se aiheutti ihan käsittämättömän metelin. Nyt talo on muualla, eikä siitä ole ollut naapurustolle mitään haittaa, päinvastoin, alueen yhteisöllisyys on lisääntynyt.

    VastaaPoista
  6. Olipas hieno teksti näin illan päätteeksi!

    VastaaPoista
  7. Hieno ja tärkeä kirjoitus! Ei tähän oikein osaa muuta sanoa. Niin tässä kuin monessa muussa asiassa pistää kummastuttamaan ihmisten pelkko erilaisuutta kohtaan, syyllisen etsiminen toisista ja "kaikki pois takapihalta, minä maksan veroja" -ajattelu. Pelosta omaa heikkoutta kohtaan siinä lie monesti syy.

    VastaaPoista
  8. On omituinen tämä maailma kun kaikki koitetaan tasapäistää ja erilaisuutta ei kestetä missään muodossa. Mikäköhän ihmisiä pelottaa?

    Haruki Murakamin kirjassa "Kafka rannalla" on hauska keskustelu rekkakuskin ja Takamin (mies joka ei ole oppinut lukemaan ja kirjoittamaan eikä aina ymmärrä suuren maailman juttuja, mutta osaa keskustella kissojen kanssa)välillä ja siinä rekkakuski sanoo Takamille: " Minä satun tykkäämään erikoisista ihmisistä. Ihimiset jotka näyttävät tavallisilta ja elävät tavallista elämää-ne ovat niitä , joita pitää varoa."

    Eipä siihen lisättävää.

    VastaaPoista
  9. Pistää välillä aina niin vihaksi ihmisten suvaitsemattomuus. Hienosti kirjoitit.

    VastaaPoista
  10. Meillä on täällä vastaava kohu joka on kuohuttanut mieliä, nuorten sijoituskodin suhteen. Tilojen rakentaminen saatiin silti jo käyntiin. Käsittämättömiä nämä ihmisten reaktiot!
    Ja sinähän se nariset juu arjen raskaudesta, en ole sellaista tainnut kuullaa koskaan ;)

    VastaaPoista
  11. Olin lisäämässä samaa kuin Nina: sinä harvoin valitat.

    VastaaPoista
  12. Hienoja juttuja kirjoittelet. Onneksi Tiian kautta nämä aina FB:iin tulevat. Minulla on 4,5v down poika ja valtaosa kirjoittamistasi asioista kuvastaa omaa/perheen elämää hienosti. Kiva kun joku osaa laittaa tuntemuksia sanoiksi. Naurattanut on näiden Espoon Jarruttelijoiden (tm) perustelut miksei keharit saisi naapuriin tulla. Jos kehtaa 4 vuotta tuollaista vinkua, niin luulisi olevan edes jotain parempaa heittää kuin "näin joskus poikasiaan odottavan liito-oravan tuolla" tai "invataksien jatkuva trafiikki varmaan harmittaisi".

    VastaaPoista
  13. Kauheasti olette kannustavaa tekstiä tänne kirjoittaneet, kiitos äärettömästi.

    Mä tiedän, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin ihan asiallista porukkaa, eihän tuollaista vammaisuutta enää yleisesti paheksuta tai kummeksuta. Sitä tietenkin halutaan vältellä viimeiseen asti ja mä tietyllä tavalla ymmärränkin sitä - poissa silmistä poissa mielestä - enkä ihan aina ole samaa mieltä ns. leijonaemomeiningin kanssa, että karkeasti sanottuna vedetään tilanteeseen kuin tilanteeseen "vammaiskortti" ja käytetään sitä hieman kyseenalaisilla tavoilla hyväksikin. SILTI on ihan p:stä suunitella lapsen tulevaisuutta poissa kotoa, jonkun muun hoidettavana ja lopulta tyrkätä sitten itse valitsemana aikana tarjolla olevaan paikkaan ja jos tätä prosessia vielä on itsekkäitä ihmisiä ilman järkeenkäypää syytä vastustamassa, ei voi muuta kun lamaantua. Espoossa on sinänsä hyvä tilanne, että on sentä suunnitteilla oleva asuntola, jota puolustaa, näin ei ole joka paikassa. Meillä ei ole hajuakaan vielä tulevaisuuden mahdollisuuksista, paikkoja ei noin vain tarjottimella ole, jos siis tuettuun asumiseen päädytään.

    Kyllä tämä purkaus taas rauhotti ajatuksia, harvoinpa enää tulee kiihdyttyä mistään aiheeseen liittyvästä. Sitä haluaa itsekin olla ja elää ihan tavallisena perheenä.

    VastaaPoista
  14. Moi Tesu, täällä ollaan vaikka en anna itsestäni kuulua usein, mutta oot mielessä- usein :)
    Meillä tällähetkellä 2 vammaista poikaa töissä, toisia (työntekijöitä siis) se ärsyttää ihan hirveästi ja ovat ihan kypsiä kun nämä tyypit ovat monen mielestä rasittavia tapauksia. Totta on että kiireessä aiheuttavat välillä enemmän vaivaa kuin heistä on hyötyä, mutta on ihan mahtavaa kun he voivat olla mukana siinä arjen aherruksessa ja kiireessä. Asiakkaat tottuvat näihin erilaisiin ihmisiin ja tuovat nämä erilaiset pojat esiin, ei pois silmistä niinkuin on tapana ollut.

    Repesin muuten äsken ihan täysillä siihen sun ja Keikun pallogrilli kuvaan, jossa Keimo vetää kaljaa (jaffaa?) ja sä istut soffalla vieres- ihan mahtava ;)
    Ihania päiviä Vehkiksel!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei Anukassi, kiva kuulla taas sinusta.
      Mä arvasin, että osaat arvostaa tuollaisia laatukuvia :) Kyllä siinä on molemmilla kaljatölkit kädessä, tosin vaan säälittävää alkoholitonta. Kuva kertoo kyllä kaiken, että sellaista se todellisuus välillä on kulissien takana.

      Mahtava homma, että teillä on vammaisia töissä ihan vaikka vain tukemismielessä. Tottakai tuotteliaisuus ja nopeus ei aina käy käsikädessä vammaisen henkilön työnteossa, mutta se ei aina ole tämän maailman tarkoitus, sanon minä. Aika harva ihmisen hääräämä asia on täällä maailmassa loppujen lopuksi muutenkaan mitenkään merkityksellistä. Mutta mikäpä minä olen tässä hurskastelemaan, kun en tiedä yhtään millainen olisin, jos minä en olisi saanut Kepeä. Ehkä ainakin kärsimättömämpi.

      Poista
  15. Nämä on niin suututtavia juttuja tällaiset. Oli sitten kyse kehareista tai hinteistä, niin yhtä lailla minulla nousee karvat pystyyn ahdasmielisyydestä ja kunhan-ei-mun-naapuriin-asenteesta.

    Pari päivää sitten eksyin vanhaan uutiseen Mäntsälästä:

    http://www.mantsalalehti.fi/artikkeli/188485-kunta-ei-halua-lisaa-kehitysvammaisia-mantsalaan

    "Kunta ei puolla kehitysvammaisten palvelukodin rakentamista. Perusteena on muun muassa se, että kunnanhallituksen mielestä Mäntsälässä on jo aivan tarpeeksi kehitysvammaisia."

    VastaaPoista
  16. Kyllähän näitä tosiaan on. Tuossa jutusta löytyy varmasti enemmän oikeitakin eikä vain toimittajan kärjistettyjä perusteluita, jos siihen paremmin tutustuisi. Monipuolisista tai monimutkaisista perusteluista huolimatta, tarvetta joko on tai ei ja jos porukka seisoo tyhjän päällä tai jonossa, tilanne on heikko eikä tuollainen uutisointi nosta minkään kunnan tai kaupungin imagoa. Tiedän minäkin muutamia perheitä, jotka ovat paikkakuntaa vaihtaneet parempien palvelujen perässä. Jaloilla voi äänestää, mutta kodin jättäminen painavastakaan syystä ei ole ihan helppo nakki.

    VastaaPoista
  17. Mahtavasti kirjoittettu teksti! Sydämestä kouraisi vaikkei itsellä ole vammaisuudesta kokemusta <3
    Olen aivan samaa mieltä kanssas näistäkin asioista. Peukutukset sinne =)

    VastaaPoista
  18. Kirjoitat kauniisti ja upeasti erilaisuudesta :) Joskus sitä tulee naristua naurettavista asioista ajattelematta miten pieniä sekä vähäpätöisiä ne ovat.. Näen vammaisia työssäni useasti ja nostan hattua jokaiselle joka osaa heidän kanssa toimia sekä tulkita pieniä eleitä ja ilmeitä, itse en siihen pysty. Vaikea ihmisen kanssa toimia jos toinen ei pysty kommunikoimaan millään lailla, tulee olo ettei kykene mitenkään auttamaan toista kuin helpottamalla jotenkin oloa.. Kuitenkin pystyn kommunikoimaan eläinten kanssa ilman kieltä ja lukemaan niiden eleitä, miksi se on niin hankalaa ihmisten kanssa-voimattomuutta.. Ihana lukea kirjoituksiasi ja ajatuksiasi sekä elämää vehkosuolla ilman ylellisyyksiä.. :)Iivarille paljon rapsutuksia, ihmettelinkin missä se oli kun ei laumassa näkynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ja mukava saada sinut tänne!

      Ei se kommunikointi helppoa olekaan, ellei henkilökohtaisesti ihmistä tunne, silloin osaakin jo arvata, mistä kenkä puristaa ja mikä on mukavaa. Ei vammaiset ihmiset olisi vammaisia, ellei heillä joku osa-alue olisi tavallisesta poikkeava. Usein ratkaisu on kuitenkin aika. Tilanteen rauhoittaminen antaa tulkinnalle tilaa. Tietenkin tilanteissa, joissa sinä olet, on usein toimittava nopeasti vaiston ja ammatin vaatimalla tavalla.

      Ippe palautui aikanaan laumaan ja on taas oma onnellinen itsensä.

      Poista
  19. Hieno kirjotus :) T: naapurin Sirkka-Liisa :D

    VastaaPoista