22.6.2013

Levoton



Haisen hirvensarviöjylle, sitronellalle, pikiöljylle, tervalle ja ... hevoselle.
Pihassa on nyt hevonen ja tunne on vähän onnellinen ja levoton, sillä Iivarikin on levoton. Se vaeltelee ympäri laidunta, haukkaa heinää suuhunsa liikkessä, tallaa polkuja ympyrän muotoon, pysähtyy kauimmaiseen kulmaan, hirnuu ja tuijottaa kotiin. Tämä ei ole Iivarille vielä koti enkä osaa itsekään siksi täysin riemuita sen läsnäolosta.

Ratsastin matkan perjantai-iltapäivällä. Matkaan kului puolitoista tuntia ja se sujui vain pienin hankaluuksin. Heti oudoille teille päästyämme, Iivari alkoi ilmaista haluttomuuttaan liikkua väärään suuntaan. Etenimme kaikilla askellajeilla, mutta kiemurrellen. Matkalla ihmettelimme asuntovaunua ja sen sivutelttaa, mölkkypeliä, tädin valkoista liehuvaa mekkoa, lastenrattaita, apilamätästä, lammikkoa, tiilikasaa, salaojaputkea, kilpapyöräilijää, varista, moottoripyörää, kottikärryä työntävää ihmistä, matkailuautoa ja perinneaitaa.

Perille päästyämme päivä kului levotonta hevosta seuraillen. Välillä Keimo kävi laitumella leikkimässä Monty Robertsia; käveli, pysähtyi, vaihtoi suuntaa ja juoksi Iivari perässä ja välillä Pöpi kierteli räksyttämässä ja paimentamassa, kuin mikäkin babe urhea.

Söimme juhannuspäivällistä ulkona tuijotellen laitumelle. Totesin, etten ole ikinä tuijottanut hevostani niin pitkään yhtäjaksoisesti kuin tänään. Olisi tietenkin ollut mukavampaa katsella rauhallisin mielin, kuin kauhistellen, että millä kierroksella se rysäyttää aidasta läpi.

Illalla kesken saunomisen päätin, että vien Iivarin sisälle talliin, koska en voi muuten nukkua rauhassa. Koska en halunnut temmeltää saunan raikkaana Porsivetille haisevan hevosen kanssa, taluttelin sen samantien talliin. Nakuna. 
 Ihminen voi täällä metsässä hippiytyä vaarallisesti.

 
 
 
 
 

Nyt on juhannuspäivä. Istun Vehkosuon yläkerrassa ja kirjoitan tätä blogia. Tuuli heiluttelee ikkunaa hakasta vasten ja kauempaa kuuluu vasaran mäiskettä, Keimo rakentaa kanalaa. Täältä näkee koko laitumen. Iivari on ollut pitkään samassa paikassa syömässä ruohoa, se huiskii kärpäsiä hännällään ja vaikuttaa rauhalliselta. Voihan se olla, että minulle tulee ensimmäisenä ikävä tuttua talliympäristöä ja ihmisiä siellä. Onneksi voin viedä Iivarin takaisin omaan laumaan, jos meidän olomme täällä Vehkosuolla käy yksinäiseksi.

Kuvat: Keimo

24 kommenttia:

  1. On ihan maailman suloisimpia valokuvia ja hevoset on niin itkettävän ihania...! Eikö teillä pitäisi olla siellä hepalla toinen kaveriksi, kun nuo ovat laumaeläimiä, niin ei olisi niin yksinäistä... =) Kiitos näin ihanista kuvista, nämä herättävät jotain sellaista sisäsyntyistä nostalgian kaipuuta ihmisen sisässä. Ainakin tällaisessa vanhassa hevostytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että toinen hevonen auttaisi, laumaeläimiä kun ovat. Kokeilen, että jos pärjäisi yksin meidän ihmisten laumassa, jotta siirtely paikasta toiseen olisi mutkattomampaa. Sen toisen pitäisi viihtyä yksin, kun lähden ratsastamaan. Tai sitten pitäisi olla kolme :)

      Poista
    2. Jotkut hepat tottuu olemaan yksin, toiset ei. Meidän Busse ei viihtynyt yhtään yksin ja valvoi kaikki yöt peläten petoja. Yöt tallissa voi olla alkuun aika hyvä, niin Iivari saa levätä. Hevonen nukkuu vaan kun kokee olevansa turvassa, laumassakin aina joku valvoo kun toiset nukkuu. :) Sopeutumiseen tsemppiä teille molemmille.

      Poista
  2. Vaarallisesti hippiytyminen kuulostaa ihanalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos niin. Oma estottomuus hieman hämmentää.

      Poista
  3. Hei,
    naapuriimme hankittiin joskus vuosia sitten hevonen jolle vietiin meiltä seuraksi lammas.Hyvin viihtyivät yhdessä. Ongelma tuli siinä kohtaa kun hevosella lähdettiin ratsastamaan tielle ja lammas juoksi perässä eikä osannut väistellä autoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se juuri on, tuo kaverin jättämisongelma. Ja lampaitakin suositellaan pidettäväksi vähintään kolmen laumassa.

      Poista
  4. Toivon, että Iivari on nyt asettunut. Itse pidin Myrskyä kans tallissa yöt kun oli yksin, vaikka se kyllä pötkötteli päivisin tarhassakin. Enkä oikein uskaltanut edes kauppaan lähteä, ennenkuin saatiin heppakaveri kotiin. Tuijottelu tuli tutuksi :)

    Levoton hevonen on kyllä aika pelottava olento, on niin syvällä omassa tilassaan, eikä oikein ihmistä kuuntele... Joku pikkuponi kesäkaveriksi ja lasten iloksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit, syvällä jossain tiloissa ja silloin on täysi työ saada keskittymään. Luen juuri paraikaa Anna-Kaisa Pitkäsen kirjaa Omalaatuinen ystäväni - Kuinka hevoseni opetti minulle toisinkatsomisen taidon, ja kirja on hyvin opettavainen.

      Iivari on jo rauhallisempi, mutta käsitellessä huomaa, ettei se ole ihan stressitön. Hiipi hyvin olla, että palaamme tällä viikolla takaisin kotitalliin.

      Poista
  5. Heippa, kyllä nuo teidän tyttöjen silmät ovat aivan kuin teevadit. En ole omia silmiäsi koskaan nähnyt, mutta tyttöjen mummin silmät todellakin ovat mielessäni. Ei niin suuria silmiä ole ollut monellakaan. Hyvää Juhannuksen jälkistä aikaa! Keikullahan on suuret silmät, hevosiin en ota mitään kantaa, ei ole mun alaa. terv: Hannele ( Keikun kummi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, silmät on peritty Kemolta ja sitä kautta mummilta.

      Kiva, kun käyt seuraamassa meidän kuulumisia täältä. :)

      Poista
    2. No hei,
      laittaisitko ja uskaltaisitko laittaa mulle sh.posti os. niin voisin kirjoitella jotain? Seuraan teitä kyllä. ... Hannele

      Poista
    3. Sähköposti löytyy tuolta sivun yläreunasta kuvan alta.
      Tekstiviestikin tuli perille, en ehtinyt siihen eilen vastata. Minulla on harvoin aikaa puhua puhelimessa, mutta sähköpostit luen ainakin kerran päivässä, kirjoittele vain. :)

      Poista
  6. Hevonen on minulle vähän mysteeri eläin...eikä niin vähääkään. Taidan pelätä niitä aika tavalla. Kaunis se on kuten myös tämä sinun blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hevonen onkin vähän pelottava, siksi se varmasti kiehtookin useita. Pelko vähenee, kun oppii lajin käyttäytymistä tuntemaan, mutta kunnioitus säilyy aina.

      Poista
  7. Vau mitä kuvia taas! Toi Pöpin pään pilkotus tuolta heinien seasta on tosi hupaisa näky.
    Mitä, miksei siitä sun viuhahduksesta ole kuvaa! :D

    Varmasti oli kaikille jännittävää tuoda Iivari uuteen paikkaan. Toivottavasti poika on jo rentoutuneempi nyt muutaman päivän totuttelun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keino oli kyllä kameroineen heilumassa tuossa välikohtauksessa, kunnes huusin sen apuun. Sillä oli sentä pyyhe lantiolla.

      Toi Pöpin kyttäys meni hetkessä niin överiksi, että siihen piti pistää stoppi. Nyt pysyy aidan ulkopuolella onneksi.

      Ippe oli jo eilen astetta rauhallisempi.

      Poista
  8. Voih, näitä Vehkosuon tarinoita vois vaan imeä ja imeä <3 Niistä saa samaan aikaan sekä iloa, energiaa, surua, haikeutta, riemua että tyyntä rauhaa =)
    Ja kuvat saa miut kaipaamaan aina vaan uudestaan takasin maaseudun rauhaan =)

    Toivottavasti Iivari rauhottuu laitumellensa =)

    VastaaPoista
  9. Olipa kivasti sanottu, kiitos. Ja hyvä, jos luettava kelpaa, uskallan kirjoittaa lisää.

    VastaaPoista
  10. Löysin vasta blogisi.Luin sen kahtena iltana heti läpi.Mielenkiintoisia juttuja ja hyvin kirjotettuja.Ja upeita valokuvia.Varmasti jään lukijaksi.Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Oho, Keimollahan on ollut juhannusnäkymät kuin suoraan miestenlehdistä, että vähintään paita tipahtaa päältä heti kun hevosen kanssa ollaan tekemisissä :D Sä tietysti pesit ne lehdet 6-0 tuolla kokoviuhahduksella :D :D :D

    Mun ukkivainaan hevonen tottui aikoinaan olemaan hyvin yksin, kun ukilla rupesi olemaan ikää niin että kahden hepan hoito olisi ollut jo liikaa. Se on varmaan heppakohtainen kysymys, ja yksilön luonteesta kiinni.

    VastaaPoista