9.8.2013

Minä siedä(tä)n sinua


Sekunnin sadasosa.

Ratsastus on harrastuksena ja lajina niin kokonaisvaltainen, että sen parissa kokee yhdenkin tunnin aikana laajan tunneskaalan fyysisestä ponnistelusta puhumattakaan. Erityisen poikkeavan lajista tekee se, että omalla suorituksella pyritään vaikuttamaan jonkun toisen, tässä tapauksessa tietenkin hevosen, toimintaan. Tiimityöskentely kuulostaa jalolta, mutta näin ei aina ole, sillä poikkeuksena urheilulajeista, joissa "puhalletaan yhteen hiileen", ratsastuksessa ollaan aina eettisten kysymysten äärelllä. Pakotanko eläimen tekemään jotain itsekkäistä syistä? 

Suurimmaksi osaksi näin on, sillä vaikka liikunta on kiistämättä hevoselle hyväksi, se itse ei välttämättä valitsisi liikkuakseen 150 neliön tilaa, jossa se suorittaisi monimutkaisia kiemurauria välillä astumalla ristiin etu- ja välillä takapäällä, kokoamalla ja kantamalla itseään ja ihmistä tunnin verran. 

Mutta koska olen ihmisenä kesyttänyt hevosen käyttööni, olen sen hyvinvoinnista vastuussa. Voin vain yrittää toimia meidän molempien parhaaksi, jotta yhteiselomme olisi mukavaa ja miellyttävää. Hevonen oppii ihmisestä ja ihminen hevosesta, mutta molempien meistä pitää muistaa olevamme eri lajeja eri tarpeinemme ja käyttäytymisinemme. Usein minä olen se, joka tämän unohtaa. 

Hevosilla on erilainen rakenne, tapa liikkua, oppia ja oma persoonallisuutensa. 
Iivari on opettanut minulle, ettei ole olemassa mitään yleistä teoriaa, kaavaa tai tyyliä, jolla asioita saavutetaan ja se on todistanut minulle, että onneen ei mennä oikotien kautta. 

Hevosharrastuksen ja ratsastuksen haasteena on kyky suodattaa ja hyödyntää ammattilaisten ja muiden harrastajien neuvoja ja sosiaalista painetta. Nöyryys ja työteliäisyys tunnetaan alalla hyveenä, mutta ollakseen kokenut, pitää tuntea omat ja hevosen rajat ja ymmärtää, miten ja milloin niitä voi rikkoa kehittävässä merkityksessä.

Mitä minä hevosharrastukselta haluan? 
Haluan omistaa hevosen, jonka kanssa voin tehdä monipuolisesti asioita; remuta maastossa, kehittää kouluratsastuksen avulla voimaa, tasapainoa, tekniikkaa ja ulkonäköä ja hypätä hallitusti esteitä. Haluan ystäviä ja opettajia, joiden ajatukset antavat minulle ajateltavaa. Haluan ehdottomasti kokea ne tuntien, päivien ja vuosien työskentelyn tuloksena lisääntyvät minuutit; kun tunnen hevosen haluavan tehdä kanssani yhteistyötä ja tunnen itse oppineeni miellyttämään toiminnallani sitä.  



Laukka, se vaikea askellaji. Nostan tässä laukan 10 680:nen kerran. Nykyisin vaikea oikea nousee 52%:sti (keskiarvoa nostaa tunnit, jolloin luku on 76%). Viime kesänä onnistumisprosentti oli vielä 4%, jokaisen noston jälkeisiä rauhoittumis ja keskittymisharjoituksia 5-10 minuuttia. 
Tässä laukkapuomit ja pieni ristikko ja Iivarin kiivaanherkän mielen hallintaa. 
Sinä siedät minua ja minä sinua.

9 kommenttia:

  1. Aika hyvin kuvattu tuo ihmisen ja hevosen välinen yhteistyö. Juuri samojen mietteiden kanssa itsekin painin, mikä tässä nyt on eettistä ja mikä ei. Mutta vähänpä koko hevoslajilla olisi tässä maailmassa elinmahdollisuuksia, jos ei me harrastajat hevosia viljeltäisi. Ja juuri tuota on hevosen omistaminen, tässä nostan laukkaa 10 680 kertaa... :). Hevosia harrastamattomat työkaverini ovat monta kertaa ihmetelleet, miksi käyn tunneilla 20 vuoden harrastamisen jälkeen, heidän mielestään minähän osaan kaiken. Mutta sepä on tämän harrastuksen hienous ja vaikeus, että vuosikymmenien harrastamisen jälkeen ehkä saa tänään hevosen olemaan kaatumatta voltilla liikaa sisään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä lajiin hurahtanattomat ymmärrä, kun välillä ei itsekään. Joku siinä vaan kiehtoo.

      Poista
    2. Kyllä mulla on helppo ymmärtää, vaikken ole hevosiin hurahtanut. Miettii vaan tilalle jonkun oman hurahduksen aiheen.

      Poista
  2. Voi ihana samettiturpa! Minä olen vanha hevostyttö, viimeksi ratsastanut n. 20 vuotta sitten =). Hevosissa on jotain ihan omanlaistaan taikaa. Niin suuri ja niin lauhkea, niin sielukas ja luottavainen. Hevosen silmistä näkee suoraan sen sieluun saakka.

    VastaaPoista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea sun syvempiä ajatuksia hevosen omistuksesta ja hevosharrastuksesta. Ne antoivat ajateltavaa. Iivarille oli lottovoitto päästä sun "pojaksi." Viimeinen kuva ja sen teksti oli tunnetta täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin on, että oli lottovoitto. Välillä mietin kyllä, että niin on hevonen omistajansa peili.

      Poista
  4. Tuosta hevosesta omistajansa peilinä, yhdyn, siskollani on hevonen eikä sen kanssa pärjää kukaan muu kuin siskoni. Ja sitten se ihmettelee että miten sille sattuu tollasia "hulluja" eläimiä, hevonen ei siis ole ainoa...että sellainen sisko mulla ;D

    Mutta itse voin vain kuvitella tuon tunteen, mikä ihmisen ja älykkään ja herkän eläimen hevosen välillä voi yhteistyön onnstuttua olla. Onnea siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Olen toistuvasti mennyt itseeni tässä asiassa. Miksihän juuri minulla on hevonen, jota kenenkään muun ei tee mieli ratsastaa.

      Terveisiä vaan siskollesi ja tsemppiä sullekin siskon "kesyttämiseen".

      Poista