7.10.2013

Kaksoiselämää





Kamalaa, kun ei enää muista, minne ostin voita ja sitten toisessa paikassa on kaksi ja toisessa ei ollenkaan. Ja miten minusta tuntuu, että ihan äsken vaihdoin lakanat, mutten kuitenkaan pitkään aikaan. 
Saunassa ei ole hoitoainetta (äh, se olikin kotona), kaapissa kuudet pikkuhousut, muttei sukkia. Kotona mietin mitä piti muistaa ottaa mukaan Vehkosuolle? Vehkosuon uunin vieressä muistan, hiilihangot varastosta. 
Ruokakomeroon on ilmestynyt kymmen purkkia saunaoliiveja eikä kotiin yhtään. 

Onneksi tätä kaksoiselämää ei tarvitse peitellä, ajaa outoja reittejä ja kiertoteitä, ettei ihmiset ala juoruta. Tai juosta vessaan puhumaan puhelimeen, ettei taustalla kukkuva käki paljasta. En peittele vaatteiden savunhajua kotiin tullessa. Osaan olla ajattelematta sitä toista kun olen toisen luona, vaikka siitä toisesta puhuminen sen toisen kuullen on sallittua. Molemmat kyllä vaativat osansa, mutta olemme löytäneet moniavioisuuden harmonian. 
Kumpikaan ei ole minulle itsestäänselvyys. 


Kuva pelastaa, kun muisti pätkii.
Pitsaa ja saunasta palaavia äitiä ja isiä odotellessa saattaa alkaa väsyttää.

 
Untuvikot ovat muuttuneet korppikotkiksi.

Kasse kyseli vuosia sitten aina kun Keimo rakenteli jotain puusta, 
että "Teetsä iskä taas jotain kivaa puusta?", josta sanonta on sittemmin jäänyt elämään.
Lauantaina Keimo teki taas jotain kivaa puusta. Teki puusta puukorin. Puisen puunkantokorin.


Sunnuntaina söimme lounaaksi kasvimaalta kaalia ja metsästä sieniä. 


Metsäsieniä, kaalia, sipulia, kermaa, koskenlaskijaa ja yrttejä.

Sunnuntaina palattiin takaisin bisnekseen eli riukuaidan tekoon. 
Aijai, kun minä pidän tästä hommasta. Ihmisluontoon kuuluu sekin, että kun tietää tämän kohta valmistuvan, sitä seuraavaa jo suunnittelee. Ikkunasta tähyillen mietin, miten takapihan aitaisi...

Yllätyin, miten hyvin vittakset taipuivat vielä syksylläkin.


16 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana aita...tykkään todella...:)

    VastaaPoista
  2. Hienoja juttuja taas! Hieno puunkantokori, ja hienoa aitaa tulossa taas.
    P.S. Ehkä vähän epistä että oot noin hyvännäköinen siellä työn touhussakin. Ihan kuin suoraan jostain Lantlivistä. Tälleen oon vaan sitaissut hiukset ja ai nää farkut vai? Jotkut vanhat vaan, jotka otin kaapista ja sattuvat istumaan tosi hyvin. :D

    Ah, tota keittoaaaaaaa! Pakko tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on kyllä niin latlivistä (buahhahhah!). Paalinarulla housut kiinni (ei edes sisal, vaan muovi). Hiuksetkin aina samalla tavalla sitastu tai siis sutastu.
      Mut kiitti taas niin paljon.
      Ja keitto on hyvää, erilaista (syö vaan...).

      Poista
  3. Siinäpä pulma minkä ottaisin mieluusti itsellenikin! :) Ei tähän kerrostaloelämiseen meinaa nimittäin tottua enää millään uudestaan, aivot haaveilevat kaikenlaista... :)

    VastaaPoista
  4. Se on hankittava joku palsta sieltä ja alettava vaikka vapaaehtoiseksi talonmieheksi katukäytäviä lakaisemaan ja auraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan talon tunnelma on jännä juttu, sitä ei vaan saa tekemällä tehtyä sinne missä sitä ei ole... Eniten kaipaan pihaa ja takkatulta, ehkä seuraavaksi sitten kiikariin taas jotain sellaista :)

      Ja yhdyn tuohon Lantliv-kommenttiin, se on se sun luontainen karisma myös kuvissa... ;)

      Poista
    2. Kyllä nuo kaikki, mitä tuossa mainitsit, olis niin sun juttuja. Seuraavaksi sitten!

      Ja kiitos tuosta karismajutusta. En olekaan ennen kuullut sitä liitettynä minuun. :)

      Poista
  5. Tuo puunkantokori on ihan mielettömän hellyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä. Tekisi mieli kehua samalla tavalla, kuin pikkupojan koulussa tekemää löylykauhaa. Mutta se saattaa vähän muuttaa miehisen työn luonnetta (vaikka salaa varmaan tykkäisi).

      Poista
  6. Ei kai saisi elää toisen kautta, mutta kiitos - mä kyllä elän noiden kuvien ja tekstien kautta hetken tuota teidän näköistä elämää. Ootte ihania <3 -amanda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda. Kaikki elää hetkiä toisten kautta, eihän meidän ihmisten kannattaisi muuten olla tekemisissä toistemme kanssa, jos pitäisi elää vain itse itselle. Vuoroin vieraissa <3

      Poista
  7. Ihana puunkantoteline ja ihana aita! Meillä on pihassa vaan aita jossa on kuusitolpissa lammasverkkoa nippusiteillä kiinni... ehkä hiukan nolo tuohon verrattuna :D Kiitti muuten tuosta vinkistä, että tanskalainen taas alkaa! Ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Teidän aita varmasti pitää eläimet paremmin siellä missä pitääkin. Tuo riuku on lampaille liian harva alhaalta, mutta sitä on kiva tehdä pätkissä ja onhan se ihan kivan näköinen.

      Joo, ilahduin tosissaan, kun huomasin tuon Tanskalaisen.

      Poista