28.10.2013

Vuosikatsastus


Kuva: Keimo


Laskeskelen tässä, kuinka monta yötä jou... Ei, kun laskin monta yötä olemme vuoden aikana viettäneet Vehkosuolla. Ensimmäinen yö oli 14.10.2012 ja vuosi eteenpäin öitä oli vietetty yhteensä 98. Tästä luvusta puuttuu useat päivät, joita V-suolla vietettiin. Ajattelin alkaa pitää tulevasta vuodesta tukkimiehenpäiväkirjaa helpottamaan ynnäystä. Olisi niin hienoa löytää blogin sivupaneeliin laskurimainen tukkimiehenpäiväkirjapohja (ei löytynyt edellämainitulla sanalla, jännä...). Uusia öitä on kertynyt yhdeksän. 


Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon olemme jo ensimmäisenä vuonna viettäneet aikaa kakkoskodissa. Tulevana vuonna tavoitteena on sammuttaa kodista sähköt kesän ajaksi ja pyrkiä sähköstä totaalisemmin eroon. Menneenä kesänä meidät teki riippuvaisiksi kotona käytetty pesukone, vapaa-ajan akkujen (tietokone, kännykät, radio, akkuporakone ja sähköpaimen) lataukset (2 kertaa) ja kotona jauhava jääkaappipakastin. Mikäli saamme hankittua toivomamme aurinkopaneelijärjestelmän, edes kohtalaisen, saamme akut ladattua. Jääkaappipakastimen sammuttaminen ei ole ongelma ja pyykinpesuun toivon saavani apua pyykkipallosta. Vesi on saatu Vehkosuolla ollessa lähteestä, sadevedestä ja kaivosta. Kaivon vesi riitti koko kesän saunomisiin. Lisäksi voimme laskea metsän tuottaneen meille lämmityspuut tulevaksi talveksi kotiin sekä tietysti Vehkosuolle jo vuoden ajan. Kasvimaan sato oli odotuksiin nähden hyvä. Sieltä syötiin heinäkuusta lähtien tähän päivään. Kellarissa on vielä muun muassa punajuuria ja porkkanoita. 


Osittain suoritettu

Keimo toteutti haaveensa ajella motocrossia ympäri peltoja, kun hän veti pyöränsä peräkärrissä ulkoilemaan viikonlopuksi. Minä suljin suuni ja korvani. Eihän tuo nyt oikeasti voi kenenkään mielestä Vehkosuolle sopia, mutta mitä sitä nyt pipoa tiukkaamaan. Tulipahan osa ojista putsattua. Turha minun muutenkaan mitään sanoa, sillä tehtiinhän sitä minunkin paarmahaavin (eli hevosen) eteen koko kevät niin paljon töitä. 


Kuvat yllä: Kasse

Sunnuntaina toimme kanat kotiin. Sisäkausi on heille alkava. Omasta tahdostaan ovat sinne jo Vehkosuollakin vetäytyneet. Tänään aamulla oli kotona kolme munaa. On ne vaan hienoja eläimiä.


Niina ja kumppanit talvikotiin lähdössä.







21 kommenttia:

  1. Ihanaa on tuo teidän elämänne...:)
    On se hyvä, että mieskin sai oman harrastuksensa tuoda Vehkasuolle.... vaikka en kyllä voi ymmärtää tuossa(kaan) asiassa miehiä....mikä tuossa nyt niin hauskaa on....ennen minäkin hepalla huristelisin...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina ymmärrä, siksi pitää vaan olla ymmärtämättä. :)

      Poista
  2. Hei, voisitko joskus kertoa ja kenties näyttää kuvillakin, millainen on teidän kanojen talvikoti. Mä nii-iin tahtoisin meille kanoja (puurilta ajattelin kysellä) mutta mietityttää se talvi. Meillä on liiteri/saunarakennus eikä me oikeesti saunota siellä koskaan (muuta saunaa tosin ei ole...) ja mä oon sanonu miehelle jo monet kerrat että teen siitä kanalan. Mutta millainen lämmitys kanoille tarvii olla talvella? Jne.

    VastaaPoista
  3. Ai niin ja piti mun siis kommentoida tuota sun postausta muutenkin... Että kuulostaa todella ihanalta kaikki nuo asiat mitä Vehkosuo on teille antanut. Ja suunnitelmat (sähköasiat yms) kuulostaa hienoilta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^
      Meillä ei ole kyllä mikään mallikanala, mutta toki sitä voisi joskus esitellä. Ulkorakennukseen eristetty koppi orsineen ja munintapesineen. Turvetta lattialla, ruokaa ja vettä. Siinä kaikki. Kannatta lainata tai hankkia kirja Kanojen maailma https://www.booky.fi/tuote/telkanranta_helena/kanojen_maailma/9789519768694 ja seikkailla munanetissä http://www.munanetti.net/ Näistä löytyy vastaus kaikkeen. Saunarakennus on erittäin sopiva hommaan, jos saunominen ei maistu.

      Poista
  4. Nyt ei voi kyllä ukolle kertoa Keimon puuhista. Vihreäksi menee hän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella. Mua vähän arveluttikin julkaista näitä kuvia, kaikkoaa ne vähätkin mieslukijat täältä kateuksissaan :D

      Poista
  5. Kyllä on hieno vuosi ollut teillä siellä! Onnea niiin paljon! Näkee, miten paljon rakastatte sitä paikkaa; V-suo on tullut teidän luihin ja ytimiin niin syvälle, että hyvä olo pursuaa teistä. Paikka on selvästi tehnyt koko perheelle hyvää. Tollainen elämä on lapsillekin ikimuistoista. Tossa kulminoituu kaikki, mistä olet aina pitänyt ja olen todella iloinen, että päätitte tarttua tilaisuuteen. Saatte toteuttaa itseänne siellä täysillä. Haasteiden ylitys ja oman työn tuloksesta nauttiminen. Ihailtavan toimeliasta ja tervehenkistä touhua! <3

    VastaaPoista
  6. P.S. teidän sähkö(tön) projekti vaikuttaa hyvältä! Mulla tulee aina niin mieleen se sun joskus sata vuotta sitten sanomasi lause, kun tokaisit että "menispä sähköt niin voisin testata miten pärjää ilman." Olit just saanut maakellarin valmiiksi "kaupunkikodissa." Kuten ehkä just ja just ( :D ) tiedät, meidän elämäntavat ovat todella erilaiset, mutta ihailen tota, miten ihminen tekee omat juttunsa täysillä, eikä vaan meinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niiiiin paljon. Se on tosi hyvä, kun ollaan erilaisia tämän suhteen, niin voi rauhassa olla onnellinen toisen puolesta tuntematta kateutta :DD

      Meikäläisen toivomukset alkaa vaikuttaa aika hämäriltä. Vähän niinku rikas ja kaiken maallisen omistava toivoisi rahan hetkeksi loppuvan, että näkis pärjääkö ilman. Heh.

      Poista
  7. Hehe..ihania nuo motocross kuvat! Meillä tehtiin nelisenvuotta sitten diili että isäntä saa ostaa motocrossin jos minä saan chihuahuan. Jep meillä on siis molemmat! Ja isäntä ajaa sydämensä kyllyydestä...ja miun sydäntä kykymää jos jotain sattuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kohtuus mukana. Ihan toistensa kaltaisia nuo kaupan osapuolet.

      Tuosta ajamisesta: Pari kertaa on luita ollut jo poikki, enkä mitenkään usko, että iän lisääntyminen helpottaa asiaa. "Onneksi" itsekin harrastan aika riskaabelia lajia, ettei ole paljon sanomista.

      Poista
  8. Yllättävä puoli Keimossa tämä motocross!!! :)

    Mutta hieno vuosi teillä on ollut - onko siitä oikeesti vasta vuosi?!?! Paljon olette saavuttaneet ja olet esimerkkinä varmasti monen haaveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jäänyt mainitsematta Keikun varjopuolesta :DD Se on ajanut jo pikkupojasta asti. Nyttemmin vähemmin, kun perhe-elämä on niin raskasta.

      On siitä vuosi vaan. Aika menee epäreilun nopeasti. Kiva, jos joku saa pontta omiin haaveisiin. Niihin kannattaa lähteä, kun aika on kypsä. Meilläkin oli onneksi persuksille potkijoita.

      Poista
  9. löysimpäs tänne!! kerran jo haeskelin sun blogia ja sitten taas hävitin...
    lueskelin pitkälle taaksepäin ja nautiskelin hyvistä teksteistä ja mahtavista oivalluksista, ideoista ja tietysti kuvista :)
    mukavasti kotikutoinen elämä koukuttaa..
    terkuin
    jaana amandantuvalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tervetuloa lämpimästi. Hyvä kun löysit ja tu uudestaankin taas.

      Poista
  10. Ihania motocross-kuvia!! Voi kunpa pääsisi itsekin ajamaan! Ja samanlaisia tehtävälistojani juuri päivittelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä katsoa sinunkin lista, jos innostuis tekemään jotain vaikka sieltä. Saattais tuntua helpommalta. Ostin muuten huutonetin kautta pesupallon. Katsotaan jaksanko veivata sen kanssa.

      Ei muuta, kun pyörä peltoon!

      Poista
  11. Hurjaa miten paljon vuodessa olette saaneet aikaiseksi! Hatun nosto ja kumarrus on paikallaan!

    VastaaPoista