8.12.2013

Kepen koulu (8.)



Hypätään pois Kausalasta Kouvolan kaupunkiin ja siellä tarkemmin Kuusankoskelle Carea-kouluun, jossa Kepe käy. Kepe matkustaa päivittäin parikymmentä kilometriä taksilla tähän kouluun, jossa on valmiudet vaikeimmin kehitysvammaisille lapsille. Kepen luokalla on 5-6 oppilasta ja tuota oppilasmäärää kohti opettaja sekä 3-4 avustajaa. Oppilailla on kaikilla HOJKS eli henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Hojks:aan kirjataan muun muassa lapsen tavoitteita, erityispiirteitä, opetus- ja kuntoutussuunnitelmia. Tämän ja luokan yhteisten viikkorutiinien ja ohjelmien mukaan jokainen oppilas oppii omassa tahdissaan avustettuna, usein vaikkapa pukemista ja syömistä ja muita päivittäisiä arkitoimintoja. Vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden kanssa keskitytään tekemään paljon aisteihin liittyviä sekä karkea- ja hinomotorisia harjoitteita, jota kautta vaikutetaan oman kehon hahmottamiseen. Carea-koulussa oppilailla on mahdollisuus muun muassa käydä uimassa, polkea MOTOmed-pyörällä sekä istua ratsastussimulaattorissa. Teimme muutama vuosi sitten epävirallisen vanhempainyhdistysporukan kanssa pihaan pienen metsäpolun, jota voi pyörätuolinkin kanssa rullata ja metsäpolkureitin varrelle jätimme alueen oleskelualueelle. Pihalle on myös rakennettu liikuntaesteetön leikkimökki apurahalla, jonka saimme.

 Koulu itsessään on vanhanaikaisessa laitosympäristössä erillään kaikesta. Tämänkaltainen keharit syrjään -idealismi ei ole oikein tätä päivää, mutta meillä päin vielä kehdataan. Ja kuten kuvasta näkyy, koulurakennuksen rakennusvuosi on sitä aikakautta, että tasakatto rules ja hengitystieinfektio here I come. 
Jonkin näköisellä ilmastointi-inhalaattorilla tuota asiaa on yritetty korjata, mutta oireilua on edelleen ilmassa. 
Olen kaikesta huolimatta ollut hurjan tyytyväinen koulun toimintaan ja ihmisiin siellä. 




4 kommenttia:

  1. Enoni asui vuosia Kuusankoskella...nykysin asuu Kouvolassa...eli tuttua seutua on...:)
    Milloinkahan saadaan kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi...

    VastaaPoista
  2. Vaatii varmasti paljon aktivismia saada erityiselle lapselleen samat lähtökohdat kuin muillekin. Onneksi teillä on sentään suhteellisen lähellä tuo Kepen koulu. Toivotaan, että sisäilma-asiat korjataan ennen kuin nuo lapset sairastuvat siitä. Vaikka niinhän ei aina ole ollut tapana, huoh. Isot peukut Kepelle ja vanhemmilleen!

    VastaaPoista
  3. Vieläkö Kepe käy samaista koulua? Olisi kiva kuulla kuulumisia koulusta. Olen itsekin kehitysvammaisen lapsen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kepe käy edelleen samaa koulua viimeistä vuotta (kymppiluokka saattaa olla vielä mahdollinen). Ehkä kerron siitä tässä jonain päivänä. Tsemppiä sinulle ja perheellesi.

      Poista