2.12.2013

Kirjasto (2.)


Iitin kirjasto keskellä Kausalan kylää. On tärkeä minulle. Kirjastoon on tilattu vuosia Sköna Hem, jota kävin lueskelemassa lehtisalissa, kun lapset olivat pieniä ja nukkuivat päikkäreitä rattaissa. Olen ollut aina kova kirjaston kuluttaja. Kun Kepe syntyi, kävin hakemassa tietoa lasten poikkeavasta kehityksestä ja autismista ja kuntoutuksesta. Vuonna 2002 ei vielä ollut joka kodissa tietokonetta ja nettiyhteyttä ja sitä myötä käytettävissä olevaa tietoarsenaalia. 
Ennen omaa tietokonetta kävin kirjaston koneilla surffailemassa.
 Lapset oppivat jo pienestä pitäen lainaamisen idean. Kasse (8v.) sai viime viikolla ensimmäisen kirjastokorttinsa.

Kirjastossa on jatkuvasti pieniä tapahtumia, viimeksi muun muassa kauhuleffailta lapsille ja nuorille.  

Kirjaston pihalla on suihkulähde, joka aika ajoin täyttyy jonkun sankarin toimesta kuplivasta vaahdosta.
Lähteen teräsveistos Virrat - kosket ja salmensuut on kuvanveistäjä Eero Hiirosen kädenjälkeä.



Itse päärakennus on vuonna 1992 rakennettu ja kuten Uusi kunnantalo, myös Arto Sipisen suunnittelema.

Iitissä pyörii myös monen lapsen suosikkivärillä maalattu pinkki kirjastoauto. 
Tämä jäi minulta aivan viime kesänä tajuamatta, että Vehkosuoltakin pienen pyöräilymatkan päässä olisi ollut kirjasto.



9 kommenttia:

  1. Mikä namupala tuo kirjastoauto. Kesällä sinun täytynee "tukea" tuota palvelua. Monessa kunnassa tämä palvelu onkin jo jäänyt historiaan. Kirja on vielä KIRJA vaikka netistä löytyy tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ehdottomasti mennä kesällä ihan nuoruusvuosienkin muistoksi. Minun kotikulmillakin kävi kirjastoauto, vaikka kirjastoon oli matkaa vain vajaa kilometri siltäkin. Kaikki viisikot ja SOS-kirjat tuli luettua sieltä ja aina kauhea ryysis kavereiden kesken, että kuka pääsee ekana tarkistamaan tarjonnan.

      Poista
  2. Tuon kirjastoauton nimi on muuten Pilkku, taitaa tuossa kyljessäkin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Yritin kaivaa nimeä jostain, kun en saanut selvää tuosta kyljen kirjoituksesta. Kiitos!

      Poista
  3. Onpas hieno ja moderni kirjasto.Käyn itsekkin kirjastossa ahkeraan. Aikaisemmin piti aina ostaa kirja itselle, mutta nyt olen jo oppinut käymään kirjastossa...:)

    VastaaPoista
  4. Tää on niin hauska, tää kiertoajelu Kausalaan. :) Ja kirjastot. Minäkin pidän niistä, mutta sattuneista syistä en ole enää niissä kovin paljon käynyt, vaikka toki on olemassa muidenkin kustantamoiden kirjoja. :D Alussa kyllä kävin, mutta nyt en enää kun lukemista pursuaa muutenkin.

    Äitiyslomalla kylläkin tuli käytyä siellä lukemassa lehtiä kun lapsi nukkui vaunuissa. Kirjastosta olen aina pitänyt sen rauhallisen ja levollisen fiiliksen takia. Senpä takia minua ärsyttää tämä:
    http://yle.fi/uutiset/kirjastoissa_ei_enaa_vaadita_hiljaisuutta/5605134

    VastaaPoista
  5. Vaikka ymmärrän pointin, miksi tuo juttu sallitaan ja se esitetäänkin mukavan positiivisesti. Silti harmittaa, koska toi (hiljaisuus) on ollut mun mielestä yksi parhaista puolista kirjastoissa.

    VastaaPoista