29.1.2014

Paljon onnea





Ra(s)kas Vauvapäiväkirja

Tammikuu, 2002 (15 päivää laskettuun aikaan)
Viikko siitä, kun pääsin sairaalasta. Olen käynyt viikon sisällä kaksi kertaa neuvolassa sydänääniä kuuntelemassa. Samanlaisia hidastumia tuli, kuin sairaalassakin. Luin eilen ktg-käyristä kirjastossa seuraavaa: Nopeat hidastumat, kuten meillä, ovat usein merkki napanuoran puristumisesta. Pelkään nyt ihan oikeasti, että vauvalla on joku happivaje. En osaa rauhoittua kotona yhtään. Seuraan liikkeitä ja välillä pitemmät hiljaiset jaksot pelästyttävät.

Tammikuu, 29.
Kello 3.35 syntyi tyttövauva. Mahtavaa! Napanuora osoittautui lyhyeksi ja se oli myös kaulan ympärillä. Sain vauvan rinnan päälle. Ihana tunne. Isot silmät, paksut kulmakarvat ja söpö pulloposki. Tytöllä oli jonkin verran velttoutta, jonka vuoksi hänet vietiin happikaappiin.

Huhtikuu (3 kuukautta)
Käytiin fysioterapeutilla Lahdessa kysymässä mielipidettä niskojen velttoudesta. Olet kuulemma liian mukavuudenhaluinen. Ollaan jumpattu päivittäin, mutta muutosta ei näy. Mennään jatkotutkimuksiin neurologille.

Heinäkuu (6 kuukautta)
Peukalosta on tullut pakkomielle ja välillä se vie kaiken keskittymisen. Fysioterapeutti Marjatta tuli kahden viikon lomalta ja sanoi, että liikkeet ovat vahvistuneet. Mahalleen et vielä käänny eikä pään kontrolli ole hallussa, mutta hiljaa hyvä tulee. Päristelet suulla ja huulten välistä kuuluu ”phuu”. Vaunuissa naureskelit tänään omiasi. Uusi taito on sormilla napsuttelu. Meidän pitäisi jatkuvasti keksiä uusia hauskuutuksia, koska entiset menettävät nopeasti merkityksensä. Hiukset ovat vaalentuneet ja kasvaneet pituutta.

Marraskuu, 2003 (1 vuotta 9 kuukautta)
Kaikki kokeet ovat tähän asti olleet normaaleja, mutta eilen tuli postissa tarkennetun kromosomikokeen tulokset. Siinä luki, että sinulla on harvinainen kromosomipoikkevuus (toista samanlaista ei löydy koko maailman tiedostoista!). Olen helpottunut, kun syy selvisi vihdoin. Meistä vanhemmista otetaan myös kokeet periytyvyyden selvittämiseksi.

Syyskuu, 2004 (2 vuotta 8 kuukautta)
Sateinen kesä takana. Heti kun olit noussut seisomaan juhannuksen tienoilla, aloit ottaa ensimmäisiä askeleita. Odotan sinulle pikkusisarusta. Jo puolessa välissä mennään. Anoin omaishoidon tukea.

Toukokuu, 2005 (3 vuotta 3 kuukautta)
Olet ollut pitkään kiukkuinen ja saanut paljon raivokohtauksia. Nyt taas iloinen tyttö. Katselet ihan silmiin, hymyilet ja annat märkiä pusuja. Kävely oli ihan parasta. Isi teki sinulle lelulaatikon, jonka voi aukaista vetämällä. Lempileluja ovat vain kaksi vauvahelistintä. Ääntä on tehtävä jatkuvasti suulla, leluilla tai käsillä. Sohvalla tykkäät hyppiä hyp hyp hyp. Minulle myönnettiin omaishoidontuki.

Syyskuu, 2011 (9 vuotta)
Näin unta, jossa osasit puhua. ”Lähdetäänkö?”, minä kysyin. Ja sinä vastasit omalla äänelläsi:
”Lähdetään”. Eikä mitään muuta. Meillä oli kasvot ihan lähellä toisiamme.

Tessa Leppälä, kolumni Etelä-Suomen Sanomissa vuonna 2011.

Erilainen tyttö -kuvat: Cay Leppälä

Kepe täyttää tänään 12 vuotta. Toivon, että hän tuntisi olonsa onnelliseksi.




28 kommenttia:

  1. Pysäyttävä teksti, kiitos.
    t. samanikäisen tytön äiti myös

    VastaaPoista
  2. Onnea Kepelle syntymäpäivän johdosta ja Kepen äidille ajattelemisen aihetta antavasta tekstistä.

    VastaaPoista
  3. Luin liikuttuneena noita päiväkirjamerkintöjä, kiitos että jaoit niitä. Muistan niin selvästi noi vaiheet ja vaikka kummina ja siskona seurasin ja seuraan asioita vierestä, voin vain kuvitella minkälaisen tunnekirjon olet käynyt läpi erityislapsen vanhempana. Ei sitä kukaan muu voi ymmärtää samalla tavalla kuin toinen erityislapsen vanhempi, mutta olen aina valmis tukemaan sekä jakamaan ajatuksesi. Kepe on onnentyttö kun hänellä on sinun kaltainen voimakas, vahva ja valveutunut äiti.

    Hyvää synttäriä vanhimmalle kymmitytölleni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa tuosta unesta, että minäkin olen nähnyt monta kertaa Kepestä vastaavanlaisia unia. Joka kerta niissä on ollut joku lyhyt lause.

      Poista
  4. Onnellista syntymäpäivää ja kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista
  5. Lämpimät onnittelut! Koskettava teksti! Minäkin toivon Kepelle onnellista elämää!

    VastaaPoista
  6. <3 Kepelle syntymäpäiväonnea ja onnentyttö onkin kun syntyi juuri teidän perheeseen. Muistan meidän ensitapaamisen Urheilupuistossa päiväpiknikillä silloin kun Kepe oli 3kk. Juteltiin juuri noita sinun ajatuksia ja ihmettelyjä velttoudesta. Jokin hänessä teki minunkin sydämmeen pienen kolon jossa hän on mukana vielä vahvasti vaikkei livenä nähdäkään. Teillä on ihmeellinen hyvä energia ja sinä olet ihmeellisen ihana ja se välittyy näistä kirjoituksista upeasti <3 -amanda

    VastaaPoista
  7. Onnea Kepelle♥
    Kiitos sinulle, että kerroit Kepestä♥

    VastaaPoista
  8. Onnea Kepelle! Teksti kosketti , iloa ja aurinkoa koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  9. Merkityksellinen, liikuttava uni, hieno teksti ja hienot kuvat. Kiitos, kun jaoit. Onnea 12-vuotiaalle tyttärelle!

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea! Ja kiitos blogista; en muista mistä sinne jouduin, mutta jokainen postaus on ihana ja saa ajattelemaan, välillä jopa pysähtymään. Sinulla on taito koskettaa ja olla aito!

    VastaaPoista
  11. Onnea Kepelle! Ihanan liikuttava teksti, ja kuvat.

    VastaaPoista
  12. Onnea 12-vuotiaalle Kepelle! (Aika kuluu kamalaa vauhtia...)
    Onnekas tyttö, kun sai syntyä Tessalle ja Keikulle <3

    VastaaPoista
  13. <3 Ei ole sanoja. Ihana ja koskettava kirjoitus elämästä. Hän on arvokas <3

    VastaaPoista
  14. Onnea Kepelle! Onnellisten hetkien toivotuksia!

    VastaaPoista
  15. Onnea Kepelle ja sinulle kiitos tästä tekstistä. Se oli niin koskettava ja kaunis, että kaikki sanat katosi… tulee vaan sydämiä ♥♥♥

    VastaaPoista
  16. Täällä tulee kyyneleitä (ja collie, joka nosti etujalat syliini ylttyäkseen nuolemaan tietokoneen äärellä istujan kyyneleet).

    Minä toivon myös, että Kepe tuntisi itsensä onnelliseksi. Ja sinä myös, ja koko teidän perhe.

    <3

    VastaaPoista
  17. Onnea Kepelle täältäkin! Ja sulle myös onnen hetkiä ;) Yhdyn edellisiin siinä että Kepe on onnentyttö syntyessään teidän perheeseen. Tämä oli hyvä lukea, näistä tunnoista ja vaiheista ei olla kauheesti juteltukaan. Ja tuo uni, siinä on Jotain.

    VastaaPoista
  18. Koskettava teksti. Paljon onnea Kepelle!

    VastaaPoista
  19. En oikein osaa kuvailla, miten paljon ilahdun, kun niin moni on hengessä mukana. Ne, jotka jo tunnen ja ne, jotka ovat tulleet blogin kautta tutuiksi. Ihan kuin suurta perhettä. Kiitos Kepen ja meidän kaikkien puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vielä, että vaikka vastasinkin nyt kaikille yhteisesti, jokainen kommentti on ollut minulle tosi tärkeä ja henkilökohtainen. Kiitos vielä.

      Poista
  20. Todella arvokas teksti, kokonaisuus on kuin runo. Tämä avasi uuden näkökulman erilaisiin lapsiin. Kiitos.

    VastaaPoista
  21. Onnea sankarille :) Täällä saman ikäinen erityispoika äiteineen.

    VastaaPoista
  22. Onnea, Onnea 12-vuotiaalle Leppäkerttulle! Miten 12-vuotta on voinutkaan mennä näin nopeesti? Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  23. Onnea teille molemmille! Ihana teksti, liikutti ja kosketti.

    VastaaPoista
  24. Kuten jo aiemmistakin kommenteista tuumasin, kaikki kovin tärkeitä minulle. Kiitos!

    VastaaPoista