3.4.2014

Itsekseskös itkeskelet yksikseskös yskiskelet

Kuvat: Keimo

Varoitan, teksti sisältää asiaa minusta minusta ja minusta. 
Olen saanut kolme samaa haastetta ja ne ovat jääneet roikkumaan, kuin maksamattomat laskut. Maksan nyt kaikki kerralla pois. Niin, ja kiitos haasteista. Laskuvertaus oli mauton, pidän haasteisiin vastaamisesta huomattavasti enemmän.
Kiitän myös kaikkia, jotka ovat liittyneet lukijoiksi blogiin sekä noteeranneet Vehkosuon Facebook-sivut. Yksikseni hymistelen ja itsekseni ilakoin kaikista minulle näkyvistä seuraajista. Olen omahyväisesti otettu huomiosta. 
Nytkin kerjään lisää.

Homman nimi on siis tämä:

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.


Nyt mennään:


11 askaa minusta

1. Susi on liponut kasvojani.
2. Minulla oli pienenä kantapäässä syylä.
3. Kärsin joskus unihalvauksista.
4. Minulla on valokuvamuisti.
5. En sisäistä digitaalista aikaa, muunnan sen kellotauluksi päässäni.
6. En ole jakkuihmisiä.
7. Pidän erittäin paljon saunomisesta ja vähän suihkussa käymisestä.
8. Välttelen kilpailutilanteita.
9. En haluaisi voittaa lotossa (niinkuin se olisi todellinen uhka...).
10. Ei ole ollut syytä pistää välejä keneenkään poikki.
11. Ihmettelen, miten siisteyden ylläpitäminen on jollekin perheenjäsenille niin hankalaa.




 Harmaan torppan haaste




 
Tulevaisuus ei ole minun juttu, tämä hetki on. Tässä hetkessä yritän tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi.

2. Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt? 
Hammamet, Tunisia.

3. Mikä on hyödyllisin taito, jonka osaat?
 Uuuh, superlatiivi. Tuli ensimmäiseksi mieleen, että osaan tyhjentää koiran kaasuuntuneen vatsan letkuttamalla ja neulalla. Oman koiran (sen edesmenneen – vanhuuteen kuoli). Naapurin koiran kohdalla se olisi puoskarointia.

4. Mikä on turhin taito, jonka osaat?
Osaan laittaa kielen kahdelle rullalle, kääntää sen molemmin puolin poikittain ja pistää rullalle ja huhuilla kuin pöllö. Osaan tehdä myös tekoröyhtäsyjä. Ai hemmetti, turhin.

5. Mikä on mieluisin tapasi viettää sunnuntaiaamua?
Aamupala perheen ja lehden kanssa. Ja aina ajatellen, että olisipa hiljaista.

6. Mitä haluaisit saavuttaa viiden vuoden sisään?
Pidettyä kaikista nyt jo saavutetuista kiinni.

7. Mikä tekee sinut iloiseksi juuri nyt?
Tämä kysymys, että joku kysyi. 

8. Kenen luo haluaisit mennä talkoilemaan?
Elinan. 

9. Ketä haluaisit kiittää tänään?
 Jenniä vuosikausia jatkuneesta ystävyydestä. 
 
10.Mikä on tärkein tavarasi?
Jos ei puhelinta lasketa, koska se on säälittävä vastaus, niin sitten pankkikortti (reps).

11.Hyötyliikunta vai kuntosali?
Huomaamaton hyötyliikunta.



1. Kuinka voit?
Kiitos hyvin, pieni tumma pilvi taka-alalla.

2. Missä olet?
Kotona keittiön pöydän ääressä.

3. Missä haluaisit olla?
Kuubassa. 

4. Mitä toivot?
Oikeudenmukaisuutta, minun mielestä.

5. Miksi et toteuttaisi unelmiasi?
Hitoksee ärsyttää tällaiset kysymykset, kun heti tulee mieleen kaikki kliseiset toitotukset, että unelmat voivat toteutua, jos vaan uskot niihin ja sitä rataa. Niin ei vain aina ole. Epäreilua tällainen ajattelumaailma. Vaikkapa liikuntavammaisia kohtaan. 

6. Miten toiveesi toteutuisi?
Äskeisen hyvällä tahdolla esitettyyn kysymykseen ja vastauksen tökeryyteen palaten, vastaan nyt leppeämmin. Toiveeni voisi toteutua vahingossa. 

7. Kuka auttaisi sinua?
Perhe.

8. Mihin lähtisit?
Jos toive toteutuisi, lähtisin länteen.

9. Mikä on tärkeää?
Lakata miettimästä.

10. Miten nukut?
Herkästi. Siis herään.

11. Mistä saat iloa?
Ponnistelemalla ruumiillisesti näkyvän tuloksen eteen. 


Punaisen Pihlajan haaste (jatka lause loppuun)
1. Tänään aloitin aamuni
heräämällä 6.15, hoitamalla Kepen ja laittamalla hänet taksiin.

2. Ilahdun erityisesti
kun pääsen valmiiseen pöytään.

3. En voi sietää
katteettomia lupauksia ja puheita.


4. Minut saa nauramaan

tilannekomiikka. 


5. Pelkään

että asiat ja ihmiset muuttuvat.


6. Ihmettelen

miesten logiikkaa.


7. Häpeän

-tunnetta minulla on harvoin.

8. Kesältä odotan
tekemistä ja olemista Vehkosuolla.


9. Seuraavana jouluna en taatusti

edelleenkään hössötä.


10. Haaveilen

osaavani ratkaista ongelman kuin ongelman.


11. En koskaan enää

sano en koskaan.



Uudet kysymykset menevät:



Ja ne ovat:

1. Elääkö Elvis?
2. Kuka saa mennä jonon ohi?
3. Sananlasku, johon luotan kuin kallioon.
4. Pohjoinen, itä, etelä vai länsi ja miksi?
5. Mitä maksaa haukikilo?
6. Jos hissi jumittuisi, kenen kanssa olisit mieluiten siellä.
7. Ihan ensimmäisiksi mieleen tuleva biisi?
8. Yksi kirja mukaan palavasta talosta, mikä?
9. Pitääkö tiskiveden olla huuhteluvettä lämpimämpää vai päinvastoin?
10. Suosikkikirosana?
11. Mikä on kuolleen miehen kytkin?






9 kommenttia:

  1. Voi tuota alimmasta kaverikuvaa..:))
    Kivoja vastauksia olit kirjoitellut.

    VastaaPoista
  2. Näitä oli kiva lueskella! Ja kiitos haasteesta! Koitan muistaa ja osata vastata.

    VastaaPoista
  3. Oon varmasti lukenut teistä jostain lehdestä. Sellaisesta naistenlehdestä tai jostain.. Ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin mahdollista. Vehkisuosta ja meistä oli kokonainen juttu Kotivinkissä viime elokuussa. Niin ja sitten oltiin yhdessä brunssi jutussa Me Naisten jossain ruoka tms. lehdessä Temosten kanssa viime keväänä. :)

      Poista
    2. Ehkä se oli Kotivinkin juttu. Sellainen hyväntuulinen ja positiivinen mielikuva jäi :)

      Poista
  4. Kiitti ja kuitti, vastaukset löytyvät blogistani :)

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, hauskaa.. ainahan niitä pieniä pilviä... , mutta ilon lähteet on niin samanlaiset:)

    VastaaPoista