30.6.2014

Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku *



Viikko sitten toimme lampaita, emä kahden karitsan kanssa sekä viime vuoden karitsa. Ne kotiutuivat välittömästi.
Siitä lähtien olen tunnustellut omia tunnelmia otolliseen hetkeen ratsastaa Iivari Vehkosuolle. On tehnyt mieli vielä tapailla talliporukkaa ja nauttia harrastuksen sosiaalisista puolista, antaa Iivarin laiduntaa kavereiden kanssa, nypläillä kouluratsastuksen parissa kentällä ja kiehauttaa pikakahvit tallin lämmössä sadepäivinä. 

Eilen, sunnuntaina tuli yht äkkiä tunne, että tänään tai ei koskaan. Tihkusateinen ilta lupasi kyllä koleaa meininkiä kypärän lipasta tippuvine vesipisaroineen ja vähitellen läpi kastuvine ratsastushousuineen, mutta myös ötökkä- ja maantieosuuden moottoripyörävapaata ratsastusta. Lisäksi tuli tunne, että alkoi olla talliporukallakin mitta täynnä minun tyhjänpäiväisiä juttujani. 

 Lähdin liikkeelle vasta kahdeksalta ja 14 kilometrin matkaan sain kulumaan puolitoista tuntia. Ei osaa yksin oikein fiilistellä itse matkaa, kun vähän hermostuttaa ja on malttamaton, mutta puolesta välistä osasin jo vähän rentoutua ja höpistä kaikenlaista ääneen. Iivari kääteli päätä minun suuntaan vihjaillen etäisyyden kotitallilta jatkuvasti kasvavan. Ehdotteli sekä vasemmalle että oikealle kääntyvien tienhaarojen kohdalla, että tästä kotiin. Minä sille, että et taida olla ihan lajiisi parhaita suuntavaistoilijoita. Se oli selvästi edellisvuotta vähemmän tosissaan ja enemmän pilkettä silmäkulmassa.

Helfie (= hevonen ja minä selfie)
Pöpin hommat lisääntyy
Ystäviä?
Saanko käydä matalaan majaanne?

Iivari alkoi heti ahmia pellolta timoteita puna-apilalla höystettynä. Se kertoi ilmeellään, että kyllä minä jutun juonen tiedän. Käveli kerran tuttuun haikailunurkkaan ja hirnahti tavan vuoksi. Lampaat tuijottelivat silmät suurena hämmästyksestä. Iivari oli selvästi ilahtunut seurasta, mutta pettynyt seuralaisten arkuudesta. 

Oma levottomuus on toisella kerralla esikoisreissua vähäisempää.
En ole tuijottamassa kehdon vieressä ihan jokaista sisään ja uloshengitystä. 


Pellot on niitetty vuokraajan toimesta. Aion mennä nyt nostelemaan märkiä heiniä seipäälle, jos osa vaikka pelastuisi hukkumakuolemalta.

*Otsikolla ja tekstillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa

25.6.2014

Kokko ja pahat henget


Juhannus Kuomiokoskella – Tarina orjuudesta

Lapset ja miehet kertovat

Tessa L. (toim.)


Mä kohta karkaan täältä. Sillee, ettei ne huomais. Ei jaksais tehdä niit tehtävii ja palveluksii eikä muutakaan. Mä haluaisin nukkua ja leikkiä. 
-Tuppe 5v.


Tää tiskaaminen on niin rankkaa, kun äidit vaan syö ja syö. Sitten ne vaan pilettää. Kohta mä tungen tän tiskiharjan jonkun hanuriin.
Mansku 4v.


Ihailen naisia. Tiskaamalla näytän, että mä välitän. Kyllä mut vielä huomataan. Sinä päivänä saan katsoa telkkaria jonkun olan yli.
Mat 62v.


No mä pesen tässä perunoita, katselen taivasta ja unelmoin. Joskus mustakin tulee nainen. Sitten kun musta tulee nainen, joku kakskytviisvuotias, niin sitten mä alistan ainakin kaikki ja pääsen pesulle.  
Kasse 9v.


Siis että miehet palvelevat naisia? Ihan väärin.  Jos mä pääsen orjuudesta, niin mä haluaisin omistaa oman grillin jossa paistan kerralla ainakin kilon sisäfilettä.  
Willie 36v.


Kauankohan ruuassa vielä kestää. Alkaa lonkka puutua ja päätä särkeä, kun joutuu miettimään.
Mrs. Tiana 35v.


Ota anna oikealta, tarjoa vasemmalta! 
Mrs. Tellu 38v.

Mitä ihmettä ne valittaa. On lämpöä ja villasukat annettu ja kaikkee.
Mrs. Camomilla 63v.


Saatiin oma juhannuspöytä. Sanovat meitä apinoiks. Syödään mielikuvitusruokaa. 
Tuppe, Kasse ja Mansku


Mä vaan nopeesti kokeilin, miltä tuntuu istua salin puolella. 
Mat


Tää on sellaista hiljaista protestointia. Rauha vaan.
Keimo 39v


Me vielä noustaan. Niinku Feeniks.
Keimo


Tyttäreni, katso kuinka tuli valaisee.
Mrs. Camomilla

Mutta äiti, tuli on liian kuumaa. Se polttaa kasvojani.
Mrs. Tellu


Akat tulessa. Vapaus!
Mat ja muut ex-orjat

















18.6.2014

C-kortilla kirjastovirkailijakouluun



Muistan, kun lapsena odotimme kesälomalla kodin lähellä tienhaarassa kirjastoauton saapumista. Ajatuksena oli saada mahdollisimman monta ennenlukematonta Enid Plytonin SOS- tai Viisikko-sarjaa tai Merja Jalon Nummelan ponitalli -kirjoja. Ja paljon muita. Jonotuspaikkan sai paikallesaapumisjärjestyksessä ja siinä pysyttiin orjallisesti minkä vuoksi oli saavuttava aikaisin paikalle, jos halusi mitään luettavaa. Toisaalta, jos antoi ahnaampien lukijoiden rauhassa haalia saaliinsa, saattoi loppukesän valita verkkaisesti mitä halusi.  

Me vietimme eilen tyttöjen iltaa. Kävimme ensin hampurilaisilla Köyhän miehen Veturissa, joksi me matkailukeskus Pukaron Paronia kutsumme. Sen jälkeen siivosimme saunan, laitoimme sen tulille, teimme vihdan, hyppäsimme pyörän selkään ja ajoimme kirjastoautolle. Auto käy tiistaisin parittomina viikkoina ihan tässä lähellä ja tätä päivää on odotettu kesäloman alusta asti. 

Auto olikin jo tienhaarassa meitä odottamassa. Tässä pysäkillä käy kuskin mukaan vain yksi lainaaja. Kun ilmoitimme, että tadaa, tästä eteenpäin myös me, saimmekin kuulla, että auto jää lomalle elokuuhun saakka. Höh. Kesäasukkaat taatusti lisäisivät auton käyttöä ympäri Iitin. Kuskeja kuulemma löytyisi lomittamaan, muttei sellaisia jotka hallitsisi kirjat. 




Parempi kerran kuin ei ollenkaan.

Sateisen ja tuulisen päivän päätteeksi saunoimme pitkästi ja joimme päälle kiukaalla lämmitetyt iltateet.



16.6.2014

Tanko pystyyn




Talon vanha, ei ehkä alkuperäinen, mutta aikava lipputanko, joutui Seija-myrskyn kaltoin kohtelemaksi viime joulukuussa 12. tai 13. päivänä. Sen jälkeen piha ei ole ollut entisensä. 

Uusi pitkä ja hoikka lipputankopuu löytyi pihan pitkäksi venhtäneen kuusiaidan rivistöstä. Puu kaadettiin, karsittiin ja kuorittiin ja annettiin virua suoristushoidossa pari kuukautta lappeellaan. Eilen, sunnuntaina, tuli aika nostaa salko seisomaan (vaikka miten päin tämän kirjoittaa, niin…). Se saa seistä siinä vuoden verran ennen maalaamista. Olen etsiskellyt viireistä tietoa, sillä haluaisin tehdä Vehkosuolle oman viirin, mutten tiedä onko se sallittua. Niin sanottuja isännän viirejä ei löytämieni tietojen perusteella sido samanlaiset säännöt kuin Suomen lippua ja liputusta. 

Lipputangon pitäisi näkyä talon harjan yli TAI lipun pitää liehua kerrostalon kolmannen kerroksen korkeudella. 
Eikö kellarikerros lasketa kerrokseksi?



Nosto 1.
Hiiop, ja… ei helkatti, mittavirhe. Tyvi liian pitkä, ei mahdu kääntämään. Tanko alas (ja kukat!).



Moottorisahaamista.
Lapsi (nro. 3) juoksee pakoon.


Nosto 2. 
Lapsi (nro. 2) katsoo epäillen, kun iskä punnertaa. No voi himskatti, miten muka se ei vieläkään mahdu (me muut emme ylläty). Tanko alas (ja kukkia).



Lisää moottorisahaamista.
Tuli jollekin mieleen, että pultti voisi olla valmiina. Mutta joku samperi on sen kadottanut. Onneksi lapsi (nro 3) löytää ja tilanne rauhoittuu.


Nosto 3. 
Nonni. Tanko pystyssä (ja kukat kenollaan).

 

Lapsi (nro 2)  hakkaa pulttia.


On se (tanko) pitkä (vai korkea?). 






13.6.2014

Vesi ja virtaa



Monennes sadepäivä.
Se menee niin, että kun on ruohon leikannut, rikkaruohot kitkenyt, aidan aluset niittänyt, kellarin kosteuden häivyttänyt, auton pessyt (hypoteettisesti), nauranut partaansa hyttysten aurinkopaolle niin jo kertoo luonto kuka määrää. Paitsi sen, että vastapestyt tynnyrit täyttyvät puhtaalla vedellä. Vaikka kyllä on käynyt nyt näiden hanojen kanssa samalla tavalla, kuin taannoin minulle tietämättömälle kauranhakureissulla naapurin kuivurilla: Nykäsin paksua rautalankaa apuna käyttäen siilon aukon auki, enkä ihan niin nopeasti kiinni, kuin olisi pitänyt. Isäntä huuteli hekotuksensa takaa, että voi sulkea jo kun minä paniikin vallassa väännän ja kampean jumittunutta luukkua kauran valuessa paineella lytistyneen pussin ohi lattialle. Tapahtumasta toivuttuani nostin anteeksiantoa pyydellen kaurasäkin autoon ja läymäytin oven kiinni niin eikös kyljellään olevan säkin sulkinaru auennut ja huvi jatkui kauran valuessa ropinalla auton joka kolkkaan. Nolona ja hyvät naurut tarjonneena ajelin kauralaarillani kotiin, jossa kanat odottelivatkin jo jonossa nälkäisinä kaura-auton tuloa.


 


Edward A. Murphyn mukaan onnettomuudet estää parhaiten siten, että varmistaa, ettei mikään mene pieleen. 
Eli, kun asentaa aurinkopaneelin, niin tulee varmistaa, ettei sada. Vai?
Ei voi paneelimyyjäkään poutaa luvata, joten sääilmiöt jäävät ostajan vastuulle. Mutta ei siinä, aurinko on nyt paneloitu ja se pilvenkin takaa imeytyvä energia talllettuu ja mikä mukavinta, kaikki kotiinpäin. Tällä pienellä järjestelmällä me lataamme akut, joilla ylläpidämme ainakin tietokoneen, puhelimen, akkuporakoneen, sähköpaimenen ja radion akut. 


Aurinkopaneeli 90W Woima
Latausyksikkö Woima 20A
Siitä se lähtee.

Ostin muuten Helsingin reissulta tuliaisiksi Keimolle kirjan suurin odotuksin.
Virtaa ja veistoja odotellessa.