29.1.2015

Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna

Kepe unisena aamupuurolla tänään klo 6.45.


Julkaisin viime vuonna Kertun 12-vuotis syntymäpäivänä yhden Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittamani kolumnin ja teen sen taas. Tässä kolumnissa kirjoitan aamuista, jotka olivat silloin (kolme vuotta sitten) olleet pitkään Kertun osalta samanlaisia ja samanlaisia ne hyvin pitkään ovat vieläkin joskin aikataulut ovat muuttuneet. Mukaan on tulleet myös mielen heilahdukset, joskus pitkään jatkuva ahdistus. Ehkä sitä normaalia murkkuikää. Kerttu täyttää tänään 13 vuotta. Hyvää synttäriä rakas esikoiseni.


Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna

On tavallinen arkiaamu. Mies on jo lähtenyt töihin, kun herään seitsemältä ja könyän alakertaan, käyn vessassa ja keitän kahvia. Seitsemänvuotias tytär nousee sängystä suu mutrulla ja aloittaa mäen haluu mennä eskariin -vuodatuksen. Halaan ja saan luotua hänelle tsemppimieltä. Nyt hoipertelee kolmevuotias rappuset alakertaan, hän on viettänyt levottoman yön välissämme sängyssä. ”Saako katsoa Pikku Kakkosta?”, hän sopertaa, kömpii sohvalle ja alkaa inistä, että on kylmä. Kehotan häntä hakemaan sukat ja aamutakin, mutta vaatimus laukaisee kyvyttömyyden tilan. Haen alistuneena hänelle lisää vaatetta.

Taiteilen aamupalaksi tytöille ja itselleni leivät, jogurttia ja mehua. Arvuuttelen kummalle tänään kurkkua eikä paprikaa, iso vai pieni lusikka. D-vitamiinin muistan asettaa lasin viereen, eilen siitä tuli sanomista. Haen sanomalehden postilaatikosta ja palaan sisälle, kaadan kuppiin kahvia, pyydän tytöt telkkarin äärestä aamupalalle ja istun itsekin syömään.

Lapset mutustelevat aamupalaa hitaasti ja turinoivat omiaan tauotta. Lehden lukeminen ja kysymyksiin vastailu vaatii molempien aivopuoliskojen yhtäaikaista käyttöä. Vilkuilen kelloa nostellen samalla pyynnöstä kurkkuja ja lusikan lattialta. Nousen laittamaan mikropuuron tulille, kun kello on varttia vaille kahdeksan. Istahdan vielä juomaan kahvin loppuun. ”Lue Viivi ja Waakker”, kolmevuotias vaatii.

Viisi vaille kahdeksan sekoitan puuroon mehukeittoa, voinokareen ja täytän mehulasin, otan vaipan ja kiipeän yläkertaan tyttöjen huoneeseen. Kymmenenvuotias esikoinen odottaa hereillä sängyssä. Moikkaan häntä ja valitsen puhtaat vaatteet valmiiksi. Avustan hänet sängystä tuolille, riisun yöpaidan, vaihdan vaipan ja puen hänet samalla tavalla, kuin jokaisena aamuna. Kun olemme valmiit, avustan tytön kaikessa rauhassa alakertaan.

Istumme keittiöön, jossa syötän puuron hajamielisenä. Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna ojennan mehulasin ja pillin ja tyttö juo tyytyväisenä kaiken. Pyyhin suun, poistan ruokalapun ja sanon, että tänään on koulupäivä. Nousemme pöydästä ja huomautan samalla pienemmille tytöille, että pitäisi olla jo syöty ja pukemassa.

Siirrymme eteiseen. Ohjaan tytön istumaan penkille, puen hänelle kengät, takin ja hatun. Taksi peruutta jo pihaan, kun nappaan repun ja tungen omat kengät jalkaan. Talutan hänet taksille ja päivittelen kuskille kylmää ilmaa samalla, kun hän asettelee tyttöä auton penkille. Kello on kymmentä yli kahdeksan. Varttitunnissa huomenta ja hei hei.

Kehitysvammaisella tytölläni ei ole samanlaista tahtoa ja toiveita, kuin tavallisella lapsella. Aamut ovat hänen kanssaan helppoja, kun ne ovat samanlaisia. Silti olo on kevyempi hetken, kun taksi on startannut pihasta. Tallustelen takaisin sisälle ja astun eteiseen, jossa tytöt riehuvat nakuina. He pitävät huolen siitä, että aamut ovat myös vilinää, melskettä, yllätyksiä ja muutosta.


Kepe noin kuusivuotiaana

27.1.2015

Norjalaispaitaa ja uuden kaupan perustamista

Ommellaan Harrin kanssa nappeja. 


Neulomista ja muuta langan pyörittelyä on liikkellä. Se aika vuodesta, kun puhdetöille on tilausta. Ei ehkä perinteisessä merkityksessä, mutta telkkarin edessä ei malta olla tumput suorina, tulee huono omatunto ja alkaa persus puutua. Puutuu se muutenkin, mutta paremmasta syystä näin ollen eikä vain omasta laiskuudesta. 

Sain valmiiksi villatakin, jonka aloitin en eilen enkä toissapäivänä, mutta jonain niistä edeltävistä. Oikeasti se on ollut valmis jo kauan, mutta en ole saanut hankittua siihen napeja enkä irto-omista kuin muutaman kauluspaidasta pudonneen kalmankeltaisen mininapin. Villatakki jäi aivan käyttämättä. Päätin kuitenkin, että yhtään uutta en osta ennenkuin vanhaan on napit pistelty. Pitkään menikin ihan mukavasti pipojen parissa, mutta keväästä haaveilun myötä jouduin törmäilemään pinterestissä norkoillessani norjalaisten, islantilaisten ja kalastajien, kaarrokkeisiin ja kirjaviin villapaitoihin enkä voinut enää vastustaa kiusausta. Otin sanoman vastaan, kuten Juice Leskinen unen nähtyään, ja tein norjalaisen villapaidan. Minulle ei tosin kukaan soittanut unessa ja ilmoittanut, että Junnu Vainiolta jäi "norjalainen villapaita" kesken, mutta katson jatkavani perinnettä (puikot ne on kapelimestarillakin).

Hätä ei lue lakia, siksi nyysin kotona olevista takeista ja housuista varanappeja ja ompelin ne riemunkirjavaan villatakkiin saaden vieläkin kirjavamman tuloksen ja näinollen kontrolliminä antoi luvan pistää uutta silmukkaa puikkoon. Nopeasti valmistui norjalaisislantilainen kalastajaneulekin How I Met Your Motherin parissa. Pitäisi vielä raaskia käyttää. 




Sitten erittäin hyvä vinkki, jonka sain siskoltani. Nimittäin online kauppapohja Tictail, joka on (tietenkin) ruotsalainen. Siirsin Jumpperi-pipokaupan Wix:ltä Tictailiin hetken siihen tutustuttuani. Alustan mallit löytyvät helposti ja tietojen sekä tuotteiden lisääminen hoituu simppelisti ja vaatii paljon vähemmän säätöä kuin Wix (muokattavuus ei kylläkään ole helppouden myötä monipuolista). Tictail mainostaa olevansa ilmainen, enkä ainakaan vielä ole piilotettuihin taksoihin törmännyt. Tictailiin perustettuun kauppaan saa veloituksen korttiostona ja/tai PayPalin-tilin kautta. Halutessaan voi ostaa mm. oman domainin osoitetta varten sekä kaupan ulkonäköön liittyviä lisäominaisuuksia. 

Perustamiseen ei tarvita nörtin nörttiä, hiukan englannin kielen (tai ruotsin) taitoa kylläkin. Kiitos Birk, Karl, Kaj ja Siavash, uusi Jumpperi-kauppa löytyy nyt täältä.










20.1.2015

Oli eilen ja sitten tulee huomenna


Näyttää olevan järjestäen niin, että tässä vaiheessa vuotta alkaa ajatukset tehdä matkoja Vehkosuolle. Yleensä "tripeillä" näen tuttuihin paikkoihin sidonnaisia välähdyksiä menneiltä kesiltä tai kuvitteellisia hetkiä tulevasta. Tähän vuodenaikaan liittyy yleisesti sekin, että välähdykset alkavat olla vain miellyttäviä. Vastaavanlaisen tunteen kokee, kun istuu kahvikuppi kädessä ja lukee jotain mielenkiintoista lehdestä, minun tapauksessa vaikkapa hevosista tai sisustuksesta, ja kuvittelee mielessään ratsastavansa seuraavalla kerralla ihan uusissa sfääreissä tai näkee itsensä pensseli kädessä toteuttamassa hykerryttävän kodikkaita remontteja ja rakentavansa lastauslavoista boheemisti söpön pihakaluston. Se tunne alkaa oikeasti jo ennen sitä lehden lukemista, kun visioi itsensä lukemassa sitä lehteä, kahvikupin ja seesteisen hetken ympäröimänä. Se tunne on kenties alkanut jo kaupan lehtihyllyn luona. Mutta onko tai oliko se unelmoitu hetki sitten sellainen?

Ei, se oli jotain muuta. Erittäin harvoin saa kiinni siitä tunteesta kun se on tässä ja nyt. Tämän ikäisenä on kuitenkin jo oppinut, että tätä hetkeä kannattaisi elää, koska aika entinen oli parasta aikaa eikä se koskaan palaa. Kaikesta iän tuomasta viisaudesta huolimatta itse hetki, the moment, voi tuntua laimealta ja myöhemmin vasta valokuva-albumissa ihanalta-aivanmahtavalta.

Tulevaa kesää tässä romantisoidessani olenkin alkanut miettiä huolissani, että pidänkö enemmän asioiden fiilistelystä ja tosihetken tullessa olen tunneköyhä. Riittääkö jos osaan ottaa odotuksesta kaiken irti ja saan myöhemmin mielessäni palata takaisin menneisiin? Ja koenko kuvitellessani kaiken niin tunnerikkaasti, että oikea elämä on etukäteen kuoletettu? Kai kuvittelemisen taidosta on hyötyä viimeistään sitten, kun ruumis ei enää jaksa, kun pään sisällä voi matka jatkua. Onko siis oikea elämä läsnäoloa ja läsnäolon puute kuvitteellista elämää? 

Läsnäolemista ja nimenomaan tässä hetkessä tietoisena olemista pidetään hyveenä. Eläimethän ovat läsnäolemisen taitureita, oikeita tilanteen tasalla olemisen veijareita. Läsnäolija kokee ja elämöi, tuo itsensä peliin ja ottaa toiset huomioon. Jatkuva läsnäoleminen käy kunnon päälle ja siksi on usein mentävä omiin ajatuksiin. Aina välillä haaveilen (koska olen ihminen) että olisin eläin ja olisin jatkuvasti nyt:ssä. Sen sijaan olen pitkälti mennyttä ja tulevaa. Vaikka ihmisenä oleminen on ajoittain raskasta, se on myös siistiä, koska ei joka sekunti lakkaa olemasta ja voi ymmärtää todellisen ja epätodellisen (ellei satu olemaan psykoosissa).

Jos totta puhutaan, eläimetkin muistelee mennyttä: "Hei, joku liikkuu pihalla, ihminen, pitää haukkua, kumara, ehkä Pera, tuijottaa, haisee koneöljylle, nousee karvat pystyyn, huonot fibat, pitää purra!". Tai ennustaa tulevaa: "Heinävintin ovi aukeaa, hörisen, jihaa, syömistä." Ja yleistää: "Tässä tien mutkassa mä olen tehnyt jotain...hmmm...oho jalat lähti viemään koppoti koppoti koppoti, olen laukannut". Ja muistella taas menneitä: "Kivi, hui, hyppään sivuun koska takana susi" *

* kerran oli marjanpoimija

P.S. Myöhemmin menin taas tallille inspiroituneena ja hyppäsin hevosen selkään suurin odotuksin. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun huomasin ratsastamisen olevan edelleen vaikeaa, sisältäen kaikenlaisia lieveilmiöitä pilaamassa hetkessä olemista. Kyllästyin ja poistuin hetkestä kuvitelmiin, jossa on ilta, laitan kynttilät palamaan ja istun kodikkaasti sohvan nurkkaan neule, teekuppi ja viinilasi kädessä sekä pientä naposteltavaa siinä pöydällä ja katson telkkarista mielettömän hyvää sarjaa maailman mukavimman miehen seurassa, joka sattuu olemaan aviomies ja hieroo mielellään väsyneitä jalkojani.

P.P.S. Myöhemmin illalla kun keittiö oli siivottu, astianpesukone tyhjennetty, pyykit laitettu kuivumaan, lapset hoidettu ja usutettu nukkumaan, tein leivän kantapalasta (ilman päällisiä, kun en ehtinyt/viitsinyt käydä kaupassa) ja istuin sohvan nurkkaan. Koska maailman mukavin mies ja aviomies katsoi Wheeler Dealeria, mikä ei kiinnosta minua enkä voinut neuloa, koska en nähnyt laskea silmukoita, kun oli liian pimeää kynttilöiden takia, otin läppärin ja katsoin kaikenlaisia kasvimaan kuvia ja mietin miten ihanaa on, kun kohta on taas kevät ja kesä ja Vehkosuo.

P.P.S.S. Kun on kesä, on paarmat ja kuuma ja hyttyset ja kuitenkin kohta syksy.

Jälkiedit: Ei ollut Wheeler Dealer (sanomista tuli), vaan Fast And Loud tai America Chopper tai Street Outlaws. 

Alla kuvia huomisesta ja eilisestä (Pinterestistä)




"Ajattelu on loppujen lopuksi vain inhimillistä ajattelua, joka on sidoksissa ihmisen intellektuaalisiin rakenteisiin, eikä se kykene saavuttamaan asioiden perimmäistä luonnetta eikä tavoita asioita sellaisina kuin ne itsessään ovat." (Edmund Husserl)


 

17.1.2015

Vehkosuon kesämuistoja – Kassen kynästä

Kuva: Tuuve (6 vuotta)


Eka kerta kun menimme Vehkosuolle viime keväänä niin muistelin edellistä kesää. Muistin että kuinka ihanaa oli silloin, aurinko paistoi ja linnun laulua kuului koko ajan. Ajattelin myös sitä kun olimme ostamassa Vehkosuota, silloin Vehkosuo oli puiden ja ruohon peitossa. Samalla ajattelin kuinka ihana se on nyt. 

Kevään alussa Vehkosuolla ei ollut kovin mukavaa. Vettä satoi koko ajan eikä ulos voinut ollenkaan mennä. Piti viettää aikaa sisällä tai sateen keskellä. Mutta onneksi kahden viikon päästä sade alkoi jo laantua. Silloin kun sade lakkasi näin Vehkosuon oikean muodon se oli aurinkoinen paikka eikä sateinen harmaa mökki jossa on pihalla kaksi ruusupensasta ja savupiippu. Kun oli toukokuu niin uskalsimme tuoda kanatkin Vehkosuolle. Kanat olivat ikionnellisia kun pääsivät syömään ruohoa ja olemaan ihan vapaasti. Kun oli kesäkuu käytiin uimassa monta kertaa, vieraitakin tuli. Kun oli heinäkuu Tuuven syntymäpäivät oli tulossa. Tuuve toivoi ruskeaa keppihevosta jolla oli valkoinen harja. Se keppihevonen oli hieno minkä Tuuve sai, juuri samanlainen jonka Tuuve toivoi. Kun Iivari tuli Vehkosuolle ensin se oli vähän hermostunut kun näki että laitumella oli joku muukin pieni musta lammas. Mutta elokuussa oli Terttu-lammas ja Ivari parhaita kavereita ne söivät jopa samasta heinäkasasta. Mutta kun syksy oli siirtymässä talveen Terttu sairastui ja kuoli edes eläinlääkäri ei tiennyt mikä Tertulla oli. Terttu katseli vain ylös päin ja puhkui. Mutta onneksi Terttu sai elää onnellisena elämänsä loppuun asti. 

No mutta surullisista asioista siirrytään iloisiin asioihin. Vaikka että mitä minä olen tehnyt muuta kuin ollut eläinten ja Tuuven kanssa. No olen ollut pyöräilemässä ja tehnyt kaikkea mitä ikinä voi tehdä olen jopa ollut moottoripyörän selässä. Äiti oli tänä vuonna kasvattanut hienon kasvimaan. Ruusukaalit ovat puolenmetrin korkuisia ja porkkanat tulitikkuaskin paksuisia. Syksyn loppupuolella meidän omenapuun oksa meni katki. Se oli ollut siinä jo ainakin 50 vuotta. Kun kävimme talvella käymään Vehkosuolla omenapuusta oli toinenkin oksa katkennut. Olin kerran viimekesän aikana löytänyt Tuuven kanssa jonkun eläimen pääkallon se oli kananpään kokoinen se oli aika vanha. Myös löysimme linnunmunan se oli harmaavalkonen se oli aika iso. Kerran minä löysin ketunpääkallon. Ajattelin juuri samalla kettua ja sitten sen pääkallo tuli siihen eteen. Äiti remontoi meidän huonetta ja kyllä iskäkin remontoi. Äiti maalasi meidän huoneen seinät ja tapetoi. Iskä teki kerrossängyn meidän huoneeseen. Kerrossängyssä oli yhteensä neljä sänkyä kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Kerran kesällä tipuin kerrossängystä suoraan poskelleen, seuraavana päivänä piti lähteä lääkäriin. Lääkärissä ei ollut oikeen kivaa. Lääkäri puristeli vaan poskea. Poski oli turvonnu ihan kauheesti. Lääkäri sano että mitään ei ole murtunut. Kahden kuukauden päästä poskessa oli vain pieni mustelma. Äitin ja iskän huone on minun mielestä hieno kaiken kruunaa hieno sänky. Mutta kävimme kerran hakemassa yhdet hienot vanhat sängynpäädyt. Toisissa oli apila ja toississa hienoja kuvioita. Minä halusin ne jossa on ne apilan kuvat. Iskä teki meille viimekesänä majan valmiiksi. Majan nimi on Haukansilmä, ja sen salasana on salama. Ajattelimme tehä siitä toimiston missä tutkitaan kaikkia eläinten jälkiä ja muita sellaisia juttuja esim: linnunmunankuoria, jälkiä ja myös kaikkea mitä ne syö. Nyt Haukansilmä on vaan pelkkä leikkimaja mutta seuraavana kesänä siitä muuttuu eläintoimisto.

Tänään ikävöin Vehkosuota todella paljon. Mutta on kotonakin ihan kivaa kun koulu on alkanut niin on myös nyt vähän tekemistä ja on Tuuvestakin myös seuraa. Vehkosuolla sen takia kivaa koska siellä voi olla vapaasti eikä tarvi kuunnella autojen ääniä. Kun tulimme kotiin Vehkosuolta niin eka yö oli kotona katastrofi. Ihan kuin olisimme Helsingissä moottoritien lähellä. Mutta onneksi siitä selvittiin. Toinenkin yö oli vähän vaikea, viikon päästä aloin tottua meteliin. Mutta joka yö ajattelin Vehkosuon hiljaisuutta. Talvella Vehkosuolle ei oikeen voi mennä koska Vehkosuontietä ei kukaan auraa niin sinne on vähän vaikeeta mennä puolenmetrin lumikinoksessa. Joulukuusi me kyllä jouluksi haettiin mutta ei me sen kummemmin käyty siellä. Vuosi sitten talvella me käytiin Vehkosuolla monta kertaa retkellä talvella eväät mukaan niin jaksaa kyllä mennä. 

-Kasse (9 vuotta)


14.1.2015

Kirja-arvonta 3

Kirjan voitti arvontageneraattorin arpomana Facebook-tykkääjä Satu Jacobsen. Onnea!

Olen miettinyt, mitä tehdä kirjoille, jotka jäävät lukemisen jälkeen kirjahyllyyn tönöttämään.
Pidän kirjoista, mutta kaikkien niiden loputon säilyttäminen ei ole järkevää.

Niinpä olen päättänyt pistää kirjat kiertämään ja arpoa tämän blogin kautta silloin tällöin yhden kirjan (maksan myös postimaksun).

Toivon, että arvontaan osallistuvat eivät ole arvottavaa kirjaa lukeneet ja haluaisivat sen mielellään lukea. 

Olkaa hyvä! 
Kolmas arvottava kirja on Vanhan rouvan lokikirja, Kyllikki Villa (Pokkari, Like, 2008). 


Arvontaan osallistut JOKO jättämällä kommentin blogin kommenttilaatikkoon nimellä tai nimimerkillä 
TAI tykkäämällä Vehkosuon Facebook-sivun kirja-arvontalinkistä.
Osallistua voi 21.1.  keskiviikkoiltaan asti. 

Jotta pysyn laskuissa, en vastaa tällä kertaa kommentteihin. 

Kiitos.

7.1.2015

Nuorikon jaksollinen järjestelmä



Herättelen edelleen itseäni koomasta, johon vajosin joulukuun alussa. Viretila on ollut hieman alhainen pelkästään jo päässä pitkään pyörineen liman vuoksi. Mutta jälleen tänään totesin, että tarvitsen arkea ja rutiineita sekavan ja limaisen pään järjestämiseksi. Ei niin, että olisin kärsinyt joulun pyhistä ja normaalirutiineista poikkeamisesta. Enpä.
Rehellisesti sanoen kärsin pelkästä oleilusta. Jo yhden ainoan venyneen ("hitaan") heräämisen ja aamiaisen aikana tuskaannun, väsyn, nuudun, puudun, ärsyynnyn, hikeennyn, menetän voimia, masennun ja lamaannun, valun tuolille selkä kierona, takapuoli puutuneena, silmät vetistäen, hartiat lyhistyen ja tunnen nielaisseeni leivän sijasta kiven. Reagoin takakireästi väistellen ympärillä särähtelevään äätelyyn, joka hetki sitten kuulosti vielä lempeältä puheelta. Lopulta, kun kaikki ovat siirtyneet poid pöydästä minun närkästyneen katseeni alla tai ajamana, saan kerättyä eriparisen elimistön kasaan järjestelläkseni keittiötä jähmein jäsenin. Tähän vaiheeseen päästyäni alan jälleen hahmottaa sekä kehon ulkoisen että pään sisäisen rungon. Taidan pitää kaavoista. En niihin kangistujista. Paitsi itse saan olla.

Mikä minua vaivaa!

Hotellissakin on pakko vähän järjestellä tavaroita ryhmiin "sillai rennosti". On katsokaas sitten helpompaa olla (ihan rentona), kun on likapyykit lajiteltu ja aamulla kukin löytää omat vaatteensa siitä niin tuosta vain rennosti. Tuli vaan hotelli mieleen, kun vein Keimon ja lapset Helsinkiin lauantaina yllätykseksi. Keimo täytti neljäkymmentä. Vein hänet Kööpenhaminaan lokakuussa samasta syystä, mutta annapa lahja förskottina. Siinä käy näin, että taas pitää antaa. Huomio: Olemme jälleen eri-ikäisiä siihen asti kunnnes olemme samanikäisiä. Olen hänen nuorikko nyt.
Jos tekisin nyt sellaisen treffi-ilmoituksen jonnekin deittipalveluun, vaikkapa eliittikumppanit piste fihin (alle neljäkymppisiin), kuvailisin itseni rennoksi ja spontaaniksi. Ja rehelliseksi.


Vielä vinkki kivasta ja laadukkaasti toteutetusta ohjelmasta. Kiehtova maailma: Todellista hevosvoimaa (Heavy Horsepower). Hevospiirissä tämä on jo varmasti nähty



P.S. Parempi tietokone edelleen remontissa. Kuvia ei ole tai niiden laatu on nyt väistämättä pelkkää ...kaa eli kak...