20.1.2015

Oli eilen ja sitten tulee huomenna


Näyttää olevan järjestäen niin, että tässä vaiheessa vuotta alkaa ajatukset tehdä matkoja Vehkosuolle. Yleensä "tripeillä" näen tuttuihin paikkoihin sidonnaisia välähdyksiä menneiltä kesiltä tai kuvitteellisia hetkiä tulevasta. Tähän vuodenaikaan liittyy yleisesti sekin, että välähdykset alkavat olla vain miellyttäviä. Vastaavanlaisen tunteen kokee, kun istuu kahvikuppi kädessä ja lukee jotain mielenkiintoista lehdestä, minun tapauksessa vaikkapa hevosista tai sisustuksesta, ja kuvittelee mielessään ratsastavansa seuraavalla kerralla ihan uusissa sfääreissä tai näkee itsensä pensseli kädessä toteuttamassa hykerryttävän kodikkaita remontteja ja rakentavansa lastauslavoista boheemisti söpön pihakaluston. Se tunne alkaa oikeasti jo ennen sitä lehden lukemista, kun visioi itsensä lukemassa sitä lehteä, kahvikupin ja seesteisen hetken ympäröimänä. Se tunne on kenties alkanut jo kaupan lehtihyllyn luona. Mutta onko tai oliko se unelmoitu hetki sitten sellainen?

Ei, se oli jotain muuta. Erittäin harvoin saa kiinni siitä tunteesta kun se on tässä ja nyt. Tämän ikäisenä on kuitenkin jo oppinut, että tätä hetkeä kannattaisi elää, koska aika entinen oli parasta aikaa eikä se koskaan palaa. Kaikesta iän tuomasta viisaudesta huolimatta itse hetki, the moment, voi tuntua laimealta ja myöhemmin vasta valokuva-albumissa ihanalta-aivanmahtavalta.

Tulevaa kesää tässä romantisoidessani olenkin alkanut miettiä huolissani, että pidänkö enemmän asioiden fiilistelystä ja tosihetken tullessa olen tunneköyhä. Riittääkö jos osaan ottaa odotuksesta kaiken irti ja saan myöhemmin mielessäni palata takaisin menneisiin? Ja koenko kuvitellessani kaiken niin tunnerikkaasti, että oikea elämä on etukäteen kuoletettu? Kai kuvittelemisen taidosta on hyötyä viimeistään sitten, kun ruumis ei enää jaksa, kun pään sisällä voi matka jatkua. Onko siis oikea elämä läsnäoloa ja läsnäolon puute kuvitteellista elämää? 

Läsnäolemista ja nimenomaan tässä hetkessä tietoisena olemista pidetään hyveenä. Eläimethän ovat läsnäolemisen taitureita, oikeita tilanteen tasalla olemisen veijareita. Läsnäolija kokee ja elämöi, tuo itsensä peliin ja ottaa toiset huomioon. Jatkuva läsnäoleminen käy kunnon päälle ja siksi on usein mentävä omiin ajatuksiin. Aina välillä haaveilen (koska olen ihminen) että olisin eläin ja olisin jatkuvasti nyt:ssä. Sen sijaan olen pitkälti mennyttä ja tulevaa. Vaikka ihmisenä oleminen on ajoittain raskasta, se on myös siistiä, koska ei joka sekunti lakkaa olemasta ja voi ymmärtää todellisen ja epätodellisen (ellei satu olemaan psykoosissa).

Jos totta puhutaan, eläimetkin muistelee mennyttä: "Hei, joku liikkuu pihalla, ihminen, pitää haukkua, kumara, ehkä Pera, tuijottaa, haisee koneöljylle, nousee karvat pystyyn, huonot fibat, pitää purra!". Tai ennustaa tulevaa: "Heinävintin ovi aukeaa, hörisen, jihaa, syömistä." Ja yleistää: "Tässä tien mutkassa mä olen tehnyt jotain...hmmm...oho jalat lähti viemään koppoti koppoti koppoti, olen laukannut". Ja muistella taas menneitä: "Kivi, hui, hyppään sivuun koska takana susi" *

* kerran oli marjanpoimija

P.S. Myöhemmin menin taas tallille inspiroituneena ja hyppäsin hevosen selkään suurin odotuksin. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun huomasin ratsastamisen olevan edelleen vaikeaa, sisältäen kaikenlaisia lieveilmiöitä pilaamassa hetkessä olemista. Kyllästyin ja poistuin hetkestä kuvitelmiin, jossa on ilta, laitan kynttilät palamaan ja istun kodikkaasti sohvan nurkkaan neule, teekuppi ja viinilasi kädessä sekä pientä naposteltavaa siinä pöydällä ja katson telkkarista mielettömän hyvää sarjaa maailman mukavimman miehen seurassa, joka sattuu olemaan aviomies ja hieroo mielellään väsyneitä jalkojani.

P.P.S. Myöhemmin illalla kun keittiö oli siivottu, astianpesukone tyhjennetty, pyykit laitettu kuivumaan, lapset hoidettu ja usutettu nukkumaan, tein leivän kantapalasta (ilman päällisiä, kun en ehtinyt/viitsinyt käydä kaupassa) ja istuin sohvan nurkkaan. Koska maailman mukavin mies ja aviomies katsoi Wheeler Dealeria, mikä ei kiinnosta minua enkä voinut neuloa, koska en nähnyt laskea silmukoita, kun oli liian pimeää kynttilöiden takia, otin läppärin ja katsoin kaikenlaisia kasvimaan kuvia ja mietin miten ihanaa on, kun kohta on taas kevät ja kesä ja Vehkosuo.

P.P.S.S. Kun on kesä, on paarmat ja kuuma ja hyttyset ja kuitenkin kohta syksy.

Jälkiedit: Ei ollut Wheeler Dealer (sanomista tuli), vaan Fast And Loud tai America Chopper tai Street Outlaws. 

Alla kuvia huomisesta ja eilisestä (Pinterestistä)




"Ajattelu on loppujen lopuksi vain inhimillistä ajattelua, joka on sidoksissa ihmisen intellektuaalisiin rakenteisiin, eikä se kykene saavuttamaan asioiden perimmäistä luonnetta eikä tavoita asioita sellaisina kuin ne itsessään ovat." (Edmund Husserl)


 

25 kommenttia:

  1. Miten mainiosti kirjoitettu tästä elämästä! Sitähän se on, haaveillaan ja muistellaan, siinä välissä jotain sählätään :)
    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun on vertaistukea tässä. ;)

      Poista
  2. Oli kyllä hieno kirjoitus. Tätä se todella on. t Hanna-Leena

    VastaaPoista
  3. Olen ollut kolme päivää kipeän pojan kanssa kotosalla ja tuntuu, että pää on ihan tyhjä... Siispä tuo unelmointi sujuu tällä hetkellä oikein hyvin! Kesää odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se on pakoa todellisuudesta. Tai ehkä pako kuulostaa liaan negatiiviselta. Mahdollisuus se on. Toivottavasti poika on jo parempi.

      Poista
  4. Täällä juuri istutaan kahvikuppi kädessä, lapset juuri saatu kouluun ja nyt unelmoin siitä kuinka valoista on jo parin- kolmen viikon päästä aamuisin (tästä kahvikuppi kädessä istumisesta unelmoin jo aamulla herätessä).


    Kun kevät saapuu minusta tulee se superpuutarhuri joka en ole koskaan ollut, olen jo löytänyt monta kivaa kuvaa Pinterestistä sitä unelmointia varten niin eihän se voi olla onnistumatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. :D Onneksi osa näistä asioista tapahtuu ja tulevaa voi suunnitella taas oman kokemuksen pohjalta ehkä vähän realistisempaan suuntaan. Optimismi on kuitenkin hyvä asia.

      Poista
  5. Tänään aamulla päätin ajatella sipulikukkia, ajatella paljon sipulikukkia, ottaa kirjan ja ajatella niitä siellä maan uumenissa. Syksyllä, kun tungen niitä maahan kuvittelen, että tähän nyt nousee varsinainen tulppaanipelto, siis aivan mieletön pöheikkö, eikä mieleen juolahda pieninkään ajatus siitä, että Tuija hyvä, näitä sipuleita on sulla viis, ei tuu peltoa. Keväällä koen pienoisen pettymyksen, miten niin ei ne nouse.

    Eilen puhuttiin luovuuslaboratoriossa kaikenlaista ja kerroin siitä, kuinka olin ajatellut, että asuessani tässä talossa meillä on kesäisin loppumattomat puutarhajuhlat, siis koko ajan on pöytä katettuna söpösti puun alle ja tuuli heiluttelee paperipalloa puussa. Ei ole ollut yksiäkään, mutta haaveilemasta en lakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loputtomat puutarhajuhlat! Miten ihana metafora, tai siis kauheata kyllä eihän se ole metafora vaan ihan konkreeettinen suunnitelma/toive. Me oikeasti ajattelimme niin.

      Sääkin ajattelet mun ajatuksia.

      Poista
    2. Loputon puutarhajuhla meillekin. Toisaalta... loputon erakoituminen houkuttelee myös (pitkälti toteutuikin).

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Olen onnellinen siitä, että ne on muidenkin ajatuksia.

      Poista
  7. Ihanaa, sitkun! Tunnistan tuon ratsastushomman ja noi kaikki muutkin. Fast & Loud on muuten tosi hauska sarja! Nyt ne vaan näyttää uusintana ties kuin monetta kertaa, vähän nautin sitkun tulee taas uusia jaksoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkun on kyllä ihanaa. Onneksi on situkun, muuten tulisin ehkä hulluksi.

      P.S. Kyllä mä vähän Fast And Loudia olen katsonut. Periaatteesta osoitan mieltä.

      Poista
  8. Osui ja upposi. Mä olen ottanut tavoitteeksi edes pienen hetken olla tässä ja nyt. Lopunaikaa saa haaveilla ja suunnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä ilahduttavia läsnäolohetkiä välillä kokee. Osaa olla vaan ja iloita.

      Poista
  9. unelmointi on ihan parasta, sitten tulee suunnittelu, ehkäpä varustelu kun pitäis alkaa hyvin unelmoitua ja suunniteltua toteuttamaan...tähän kohtaan aikas useinkin tulee pudotus...ei tule mitään...joku juttu ontuu...semmosta se elämä on :)

    VastaaPoista
  10. Sitku-elämä on tuttua. Hauska tuo ihminen, joka sen sijaan että olisi nyt tässä läsnä, haaveilee olevansa eläin joka olisi nyt:ssä! Ja eläinten ajatusten kohdalla aivan repesin.

    Kävin yhden yön sairaalassa ja laitostuin onnellisesti heti ensi hetkestä alkaen. Laitostuneena on aika lailla nyt:ssä, korkeintaan odottaa seuraavaa ateriaa; tärkeintä on miltä tuntuu juuri nyt. Ei satu, ei ole kylmä eikä kuuma eikä jano, siis on hyvä. Liekö tuo sitten korkein ihmisen saavutettavissa oleva onnen aste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että laitostuneena mieli jotenkin passivoituu. Luulisi, että ihan toisin päin, kun on ns. aikaa miettiä. Se osoittaa sen, miksi laitosten visuaaliseen ympäristöön pitää panostaa.

      Poista
  11. Mä olen tullut siihen lopputulokseen, ettei sillä ole niin väliä meneekö asiat justiinsa kuten on ajateltu ja ennalta haaveiltu. Yleensä ei mene, se vaan on niin ja mun mielestä ne onkin kaksi eri asiaa, joiden ei tarvitse kohdata. Muistelu ja haaveilu on ihan oma juttunsa, jolla on jokin oma merkitys ja tarve, jolla saavutetaan hetkeksi sellaisia, joita ei ehkä olekaan.

    Joskus olen fundeerannut, miten maailma on muuttunut tietoisuuden tasolla. Ennen oli ehkä joku postikortti, toisen ihmisen tarina tai jokin, minkä oli päässään kuvitellut vaikkapa Pariisista. Ei ollut niin tarkkaa käsitystä siitä, mitä ja millainen Pariisi on. Jos sinne sitten lähti, kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Nykyään kuka tahansa voi kertoa millainen Pariisi on, vaikka ei olisi Parikkalaa pidemmälle matkustanut. Meillä on niin saatavilla oleva ja valmis maailma kaikessa hyvässä ja pahassa 24/7 saatavilla, että haaveilut kaikesta mitä sitten varmasti tulemme tekemään ja kokemaan, on mukavaa. Ilman haaveiden laastaroimaa elämää arki ja elo olisi aika tylsää. Eri asia sitten tietty on jos haaveilee niin kovasti, ettei arki kohtaa lainkaan muuta kuin pettymyksiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kirjoitat. Maailmankuva on muuttunut niin että jokaiselle mudostuu kokemuksista huolimatta aika tarkka kuva maailman eri ihmeistä. Mielikuvitukselle on aika vähän sijaa, kun tarjolla on kokoaikaista visuaalitulvaa. Onneksi on edes talvi, jolloin luonto on vähän köyhempää ja pysähtynyttä jolloin pää alkaa tuottaa asioita.

      Minua ei ollenkaan haittaa, vaikkei lähellekään kaikki haaveet toteudu. Osan ei edes tarvitse, jotta voin pitää ne sellaisinaan.

      Poista
  12. Osus ja uppos :)
    Olet taitava tekstin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen, kun noin sanoit ja koit.

      Poista