23.6.2015

Pesäpäivät

Serkukset

Juhannusta on vietetty vuodesta 1955 lähtöisin kesäkuun 20 – 26. välisenä lauantaina. Tänä vuonna juhannus oli 20. päivä ja alkuperäisen perinteen mukaan sitä vietettiin 24. päivä eli vasta huomenna.  Joten kaikki te, jotka lannistuitte jo viikonloppuna, olette eläneet harhaluulossa; päivän pituus alkaa lyhetä vasta huomenna. Joten loppuu se nirinä nyt. Jaakkokin heitää kylmän kiven vasta kuukauden päästä. Ensi vuonna voi marisemisen kesän loppumisesta aloittaa vapaasti jo juhannuksena (25. päivä) jota vietetään silloin jo huomattavasti lähempänä joulua kuin tänä vuonna. 

(Vaikeaa kirjoittaa juhanniksesta niin, ettei ajattele kaikkia vasta -sanoja vihtana. Hämmentävää.)

Juhannusperinteitä: 

°  suursiivous
°  taiat (naimaonni, hedelmällisyys, sato)
°  juhannuskoivun kiinnitys ovenpieleen
°  saunavihta
°  saunominen
°  tuoreita kukkia ja puun lehviä sisälle 
°  meluaminen ja juopuminen (tuottaa hyvää onnea ja karkoittaa pahoja henkiä)
°  juhannuskokon polttaminen
°  juhannuskuusen pystytys
°  juhannussalon pystytys
°  juhannussiman juonti
°  häiden vietto
°  lipun nostaminen salkoon
°  juhannistanssit
°  veneessä toilailu (hukkumisen vaara)
° silli ja uusi peruna
°  ruuhka ja hermojen menetys (onnettomuuden ja/tai perheriidan vaara)  


Keskikesän auringosta sanotaan, että se on pesässä (aromipesässä?), koska se ei tunnu muutamaan päivään liikkuvan mihinkään. Vuoden pisimpiä päiviä on kutsuttu pesäpäiviksi ja eräät tuntuvatkin ottavan nämä päivät kirjaimellisesti ja aiheuttavan synnytysosasoille maaliskuussa vuosittaisia ruuhkia. 


Kädenvääntö iskää vastaan. Hävisin. Yllättäen.


Meillä on rauha laskeutunut Vehkosuolle ja kesäloma-arki (se ei ole kirosana) on päässyt vihdoin alkuun. Lintsasin tänä vuonna tulomatkan ratsastuksesta, kun Iivarille tarjottiin kyyti perille. Keski-ikäistynyt suikkulainen ei kauaa jaksanut enää kiukuta. Lampaat mököttivät sen sijaan kaksi päivää vajan suojissa peläten uutta tunnistamatonta lajia. Lammasäiti tuhisi hyvin närkästyneenä, kun Iivari kävi sanomassa käsipäivää ovella. Lammaskuiskaaja-Iivarin join-up-taktiikka näyttää kyllä toimivan, sillä porukka lähestyy toisiaan vauhdilla. 




Lipputankoprojektin äärellä on vietetty ehkä kohtuuttomasti aikaa, mutta kannatti se. Kai.

Lapset saivat juhannuksena ukilta vesipyssyt. Tupen pyssy tietenkin hajosi heti ja sen ympärille kehittyi draamaa ja trakediaa ja tulitikkukorjaussarjaa, mutta kotona se saatiin onneksi korjattua pysyväksi polkupyörän pumpulla. 


 


Kovasti kiitos kaikille edellisen postaukseen liittyvistä kommenteista ja juomavinkeistä. Hankin muun muassa sitruunahappoa ja aion nyt kokeilla eri makujen liottamista. Unohdin viimeksi myös kertoa kuusenkerkkäsiirapista, joka onnistui hyvin ja on toiminut erinomaisesti aamumyslin makeuttajana. Maku on kuin kerkässä ja makeutta tulee sokerista. 

 Loppuun muutama Keimon kuva Vehkosuon juhannustunnelmista.









5 kommenttia:

  1. Voi kun söpö Keimo <3 Mulle vihta on vasta. Metsästäjä teki mulle juhannuksena vastan jonka keskelle piilotti pihlajanoksan. Oli kuullut radiosta että se on rakkauven ele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla että hieman hämäävästi tekstistä sai sellaisen kuvan että Keimo on lammas vaikka oikeasti on ihmismies. :D Vaikka onhan sekin söpö.

      Pajunoksa kuulostaa enemmän rakkauden osoitukselta kuin ruusupensaan oksa. Hauska perinne tuokin.

      Poista
  2. Aromipesässä :D Aika kauan on jo kypsynyt...

    Mun piti sanoa siihen juoma-asiaan, että kokeile sitä Mannerheimin juomaa, johon tulee viinimarjapuskan lehtiä. Mahtoiko joku sen jo mainita? En jaksanut käydä enää kurkkimassa kommentteja. No, se on joktap oikein hyvää. Sisältää kyllä aika paljon sokeria, että ei ehkä erityisen terveellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinimarjan lehdet olivat jo viime kesän käytössä, mutta nyt kivan lisän toi sitruunahappo. Sokeria tosiaan joutuu vähän käyttämään mut parempi se kuin makeutusaineet ja säilöntäaineet.

      Poista
  3. Hienoja tunnelmia kuvissa! ..ja lammas on ihanainen.

    VastaaPoista