20.7.2015

Vesi ja virtaa II



Vuosi sitten asennettu aurinkopaneeli sai nyt jatkoa, kun kellarissa nousi lämpötila jo +12°C ja täten maitotuotteiden ja muiden viileää vaativien ruoka-aineiden säilytys alkoi olla arveluttavaa. Kaksi ja puoli kesää olemme kuitenkin näillä eväillä onnistuneet pysymään hengissä. Lihaton ruokavalio antaa vähän enemmän joustoa ja maitotuotteissa olemme valinneet iskukuumennettua, hapatettua ja levitteeksi voita sekä tuoreuden arvioinnissa olemme luottaneet nenään. 

Toinen paneeli mahdollisti jääkaapin kytkennän. Uusi jääkaappi asennettiin keittiön komeroon vetämällä kaapeli navetan auronkoenergiayksiköstä talolle. Jääkaappikauppojen jälkeen podimme kauheaa moraalista krapulaa ja kytkennän jälkeen virtasi hetken verisuonissamme kitkerän viileää verta kuunnellessamme kaapin hurinaa – oli niin petturimainen olo. Totuimme kuitenkin nopeasti uutuuteen (jännä!). Ensimmäisen aamun jääkaapin avaus oli harras. Vastassa valo ja viileys. Olo oli kuitenkin kuin mummonsa myyneellä (mummo meni, mutta rahaa tuli) ja tämän vuoksi välttelimme eettistä kysymystä toisiamme koijaamalla: "Kuka vie kellaritavarat?".  Ja jos joku reipas harhautui ottamaan pienenkin nykäisyn kohti kellaria, niin hahaa. Halvat on huvit.

Tai no...

jääkaappi Logig A++ (energiankulutus 91kWh/vuosi) Gigantti, 199€
aurinkopaneeli 90W, Motonet, 119€
vapaa-ajan akku Sznajder 185Ah, Motonet, 199€
sähköjohtoa MMJ, Motonet, 34,90
maakaapeli 50m, omasta takaa
invertteri 600W/12V, Motonet, 69€
pistotulppa, Motonet, 2,50€
jakorasiat, Motonet, 3,90€
pistorasia, Motonet, 3,90€
jakoliitin+kutistesukka, Motonet 5,90
pikaliittimet, Motonet, 3,90€

Yhteensä 641€


Aurinkoenergian alkutilanne löytyy täältä.

Hankinnoissa huomioitiin jääkaapin energiankulutus, joka piti olla arvioimamme päiväkulutuksen mukaan olla alle 30Ah/12V. Tällä kulutuksella on nyt puolipilvisillä päivillä riittänyt kaksi 90W:n paneelia ja 185Ah akku, jossa riittää energiaa muutamaksi pilvisen päivän ajalle. Invertteri vie tyhjäkäynnilläkin jo 0,6Ah virtaa ja muuta "matkalla" tulevaa hävikkiä on vaikea arvioida. Lisäksi virtaa jaetaan sähköpaimeneen, satunnaisesti puhelimen yms. lataukseen sekä täytetään yhtä 60 tai 100Ah akkua. 

Jaamme mielellämme lisää kokemuksia kommenttilaatikossa.


  

Vaihteleva sää ei ole olemistamme haittannut. Aamuisin on aurinko paistanut sen hetken, että on ehtinyt aamupalan nauttia ulkona. Tyttöjen kanssa kunnostimme Haukansilmä-puumajan ja aloimme tehdä pajusta majan seinään suojaa. Sinne he ovat muutamana aamuna menneet aamiainen korissa kiikkuen syömään. Kasvimaalla tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Välillä joutuu sateen alta suojautumaan jonkun lipan alle, mutta hetken päästä voi jo jatkaa hommia. Keimon veli perheineen majottui asuntoautolla pihalle kahdeksi yöksi ja kesä tuntuu vilinän keskellä ihan kesältä. 


Uusia tipuja kaksi.
Kummitytön kanssa laatuaikaa.
Iivari toivottaa kaikille pitkää pinnaa.





9 kommenttia:

  1. Ei mitään kokemusta aurinkosähköstä mutta kovasti se kiinnostaa. Meillä olisi navetan koko pitkä lape juuri niin päin että on unelmapaikka paneleille. Suunnitelmia niille on, mutta aikataulusta (lottovoiton kautta) ei tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin vaikea saada aikaisiksi ja jos sähkö jo kulkee jotain kautta. Olisi meilläkin jäänyt hankkimatta jos ei olisi ollut vähän pakkorako. Ajatuskin on jo johonkin asti viety suunnitelma.

      Poista
  2. Kiitoksia kun jaatte hankintanne tiedot kanssamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku hyötyy tästä. :)

      Poista
  3. I'm not saying I am Batman I am just saying no one has ever seen me and Batman in the same room. Iivarille rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutetaan. T: The truth is out there

      Poista
  4. Sä oot ihan Peppi tuossa viimeisessä kuvassa iivarin selässä. Taidat vähän oikeesti ollakin... Hih!
    Ihanaa kesää ja onnea kylmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olisinpa Peppi. Vapaa ja villi.
      Kyllä tuota kylmää jaksaa arvostaa vaikka moni kait kaipaisi ennemminkin lämmintä.

      Terkkui takas!

      Poista
  5. Suloinen (ja onnistunut) otos kummitytöstä ja heposesta. Johtuneeko harmaan skaalan sävyistä kuvassa, mutta jotenkin voi melkein aistia turkin samettisuuden ja sen ihanan intensiivisen lämmön, joka sieltä karvapeitteen alta huokuu. Oi saisinpa olla hetkisen "kummityttönä" minäkin.
    -Ritutiina

    VastaaPoista