28.9.2015

Kauraa, räystäitä ja tiiliä



Nyt kun Keimo sai tehtyä kasvihuoneeseen kasvilaatikot reunoille tukista sahaamistaan lankuista, hän  käynnisti traktorin ja haki omalta metsäkuopalta hiekkaa käytävän pohjalle, jotta minä pääsin latomaan tiilet lattiaksi. Naapurin jemmasta saimme muuraukseen tiiliä, joista jäi juuri sopivasti lattiaksi. Tiilien latominen ei ollut ihan läpihuutojuttu, koska tiilet olivat kovin eri kokoisia ja paksuisia ja niitä oli niukasti, joten haljenneetkin oli käyttökelpoisia. Eli kun tarkastelette tulosta, huomioitte tämän ja sitten vasta puhkeatte aplodeihin. 




Viikonlopun toinen projekti oli uusi sadeveden talteenottojärjestelmä eli suomeksi saunan katon räystäs-syöksytorvi-saavi -kompleksi. Katon lape on alaltaan pieni, mutta pisaroista se valtamerikin muodostuu. Kaivosta on siis vesi taas loppu. Viime vuonna se loppui samoihin aikoihin kuin nyt ja tästä voimme jo vetää johtopäätöksen, että vesi tulee jatkossakin loppumaan syksyllä, mutta riittää läpi kesän eläinten vesiin ja peseytymiseen. Alkukesän kasteluun on riittänyt sadevesi. Haemme edelleen juomaveden lähdekaivolta, mutta pesuveden olemme ottaneet omasta kaivosta. Nyt siirrymme taas sadeveden varaan, jota keräämme yhteensä viiteen tynnyriin. Jatkossa voimme käyttää sadevettä (sateisena aikana) suoraan saunan kulmalta ja samalla säästämme muutaman metrin kantamisessakin. 


Vähän rälläköintiä. Kuvan lapsi ei liity tapahtumaan.
Asennusta. 
Tynnyrin pesu se vasta raskasta onkin. 
Testing testing. Ja dilemma: tunkkaako rakennuksen suoraksi vai laskeeko räystästä lisääkseen kaatoa. 

Haistoin kaurankorjuuajan tulleen, kun kuulin naapuripellolla perjantaina puimurin kaurankeruuhommissa. Siispä teroitin sirpin ja kyykin kaurat lyhteiksi. Ne menevät kaloille eikun siis kanoille. Keräsin lisäksi härkäpavut palkoineen kuivumaan. Osassa oli joku pieni ötökkä, mutta suurin osa oli säästynyt vaurioilta. Määrällisesti härkäpapua on vieläkin vähän, mutta enemmän kuin viime vuonna. Säilytämme nämä taas ensi vuoden siemeneksi, joten teoriassa määrän luulisi lisääntyvän.




Lähden nyt Hiphop tunteja vetämään. Tämän syksyn sarjabiisit ovat: 

5 kommenttia:

  1. Oikein on hienot ladonnat, ja muutenkin kovin puuhakasta meno. Mulla on työmenoa sen verran, että kotihommat hieman kärsivät... Mutta eipä tuo haittaa, kun ei ressiä pukkaa...

    VastaaPoista
  2. Vaatimattomuus hiiteen! Läpy, läpy!

    VastaaPoista
  3. Kasvihuoneen lattia on TÄYDELLINEN!

    VastaaPoista
  4. täälläkin aploodeerataan kaikella käsivoimalla! Mahtista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas ihanasta kirjoituksesta ja hauskaa syksyä espanjasta asti!

    VastaaPoista