26.10.2015

Varaudu!



Harmaan torpan blogitekstistä inspiroituneena ajatuksia varautumisesta.

Olen huono varautumaan järjestelmällisesti, kun kyseessä on pidemmän tähtäimen henkilökohtainen virallinen varautumissuunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tiedän kaapista löytyvän aina perusruokatarvikkeet jo senkin vuoksi, että kasvisruokavalio mahdollistaa pidemmän säilytyksen ruokatarvikkeet, kuten mehut ja juurekset kellarissa sekä kuiva että tölkkisäilykkeet ja pieneltä osin myös pakasteet. Ruoka on muutenkin perusraaka-aineina, josta voi varioida monipuolisempia tai yksinkertaisempia aterioita. Epäilen kuitenkin, että kohdallani ruokavaraston suunnitelmallisuus perustuu myös kauppareissujen välttelyyn. Ruokatarvikkeiden lisäksi toinen realistinen varautumista vaativa elementti on sähkö. Vehkosuolla on nyt eletty muutaman vuoden ajan sähkötöntä arkea, joten käytäntö on opettanut varautumaan tarvittavilla varusteilla ja tämä koskee myös toista kotia. 

Tunnustan syyllistyväni kuitenkin sellaiseen "kyllä hätä keinot keksii" mentaliteettiin. Tästä en ole pelkästään ylpeä, koska ajatustyylin taustalla on osittain viitseliäisyyden puute. Esimerkiksi ensiaputarvikkeiden sekä kotiapteekin suhteen tilanne on heikko. Asiaa ei auta se että rakennan kotiani itseäni astetta verran vielä boheemimman ihmisen kanssa. Toissakesänä satutettuani sormeni Vehkosuolla kesähelteellä iltamyöhään, kaapista ei löytynyt minkään sortin putsausainetta, ainoastaan lähdevettä. Kuitenkin kaapista sattui löytymään erään vieraan tuliaispurkki kuusenpihkavoidetta jolla luuta pilkistävä haava saatiin hallintaan. Haavereista olen ottanut sen verran opiksi, että kaapissa on ainakin teoriassa sidetarpeita, kuusenpihkavoidetta, betadinea ja buranaa. 

Vastuu lapsista ja varsinkin vaikeasti vammaisesta lapsesta vaatii sen verran organisointua arkea, että kaiken kantapään kautta opittujen käytäntöihin varautumisten ulkopuolella haluaa säilyttää mahdollisuuden spontaaniin toimintaan. Ehkä tämä onkin varautumisen ydinkysymys: vapauden turvaaminen. 
Laajemmin ajateltuna varautuneisuus on myös luonteenpiirre, joka mielletään usein hieman negatiivisena, vähän hermostuneena ja epäilevänä. Jos varautumista tai varustautumista ajattelee materiaalisen maailman kautta piirrettä voisi kuvailla myös riippumattomuutena sekä itsesuojeluna.

Varautuminen on minulle jatkuva prosessi, joka käsittää "roikkuvien" asioiden tekemistä heti eikä huomenna. Tämä perustuu omien kykyjen rajallisuuden tiedostamiseen; varaudun ennenkaikkea siihen, ettei perheeni tai etten itse joudu pulaan, jos pelikuntoni heikkenee. Olen oppinut kantapään kautta, että vaikkapa sairastaminen on mukavampaa, kun kaapeissa on kaikille puhtaita vaatteita. Noin kärjistäen. 

Tulevaisuuteen varautuminen on järkevää ja perusteltuakin, mutta aiheeseen on syytä suhtautua myös lievän varautuneesti. Ihmisen luonteenomainen kohtalon pelko ("just sitte sattuu jotain") voi ajaa varautumisen kierteeseen, jolloin joutuu oman järjestelmänsä vangiksi. Sama ilmiö on selkeästi esillä erilaisten vakuutusten kohdalla; tarjottua on vaikea olla ottamatta (vahingon välttäminen). Turvasta ja turvallisuudesta on vaikea kieltäytyä.

Tämän kaiken pohdinnan tuloksena ohjenuorana voisi pitää ajatusta, jonka mukaan varautumisen ja varustautumisen motiivit olisivat kokemuksen ja käytännön, ei pelon sanelemia. 


Syyslomatunnelmia kuvin:




Edelliseen postaukseen haluan vielä palata sen verran, että olen kovin iloinen kaikista myötäeläjien kommenteista. Eikä sanojakaan tarvitse olla, tiedän ajatusten olevan olemassa. Kaikesta huolimatta olemme aika onnellisia, heittomerkeillä tai ilman. 

Lisää lukijoitakin on tullut. Jännittävää. Spännande. Exiting.



6 kommenttia:

  1. Tuo varautuminen on jännä juttu. Periaatteessä pidän ilmiötä mielenkiintoisena ja kaikki blogimaailmassa näitä pohtivat vaikuttavan ihan normaaleilta järkeviltä ihmisiltä eivätkä ole mitään jenkkilän maailmanlopun odottajia. Tiedostan kuitenkin omat luonteenpiirteeni heikkoudet melko hyvin. Hurahdan helposti asioihin ja se ei aina ole hyvä juttu. Omalla kohdallani jopa pieni katastrofien miettiminen saa aikaan pelkoja ja unettomia öitä ja halua tietää asiasta ihan kaikki. Helposti ollaan siinä pisteessä että järjevästä arkivarautumisesta ollaan päästy sinne bunkkerin rakentamiseen. Olenkin omalla kohdallani vähän jarrutellut tilannetta ja koittanut pitää kotona vain pattereita taskulamppuun, riittävästi halkoja ja kynttilöitä, vaikka tiedän että ruokapuolella varautuminenkin olisi varmasti myös järkevää. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Itsekin tiedostan oman jumiutumisen ja pienen taikauskon tai vastaavan pelon läsnäolon ja siksi ihan tietoisesti välillä irrottaudun omista systeemeistä ja haluan välttää sellaista yliluonnollista syy-seuraus -ajattelua, että "nonni, mitä mä sanoin".

      Poista
  2. Minä uskon, että liiallisesta huomisen murehtimisesta on olemassa jo oiva testi:
    Selvität helposti oletko ylireagoiva vai huolettomasti huomiseen suhtautuva yksinkertaisesti siten, että ajat autolla ja pysäköit sen. Peruutatko parkkiruutuun? Jotta auto on heti valmiina lähtöön - äkkiä pois täältä, jos paniikki iskee?
    Vai ajatko auton vain suoraan parkkiruutuun? Lähtiessä sitten pakitetaan, hyvin ehtii.
    Tätä dilemmaa mietin aina parkkipaikoilla, ja ajattelen että valmiiksi pakittavilla ihmisillä mahtaa olla muitakin ongelmia. ;-)
    t. TainaN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoparkkiteoria on pätevä. Kannatan. Paitsi hevosmiehen parkki, se on oveluutta (ja ehkä sitä laiskuutta).

      Poista
  3. Uusi mielenkiintoinen näkökulma varautumisen: pelkoa vai vapauden turvaamista? Kiitos. Olen muuten minäkin huono varautuja. Perusensiaputarpeiden puuttumisen vuoksi ajeltiin koko perhe 80 kilsan päähän tk-päivystykseen, kun tein parin sentin mittaisen mut turhan syvän haavan sormeen. Luulisi että olisin oppinut mut ei. Ei ole vieläkään haavateippiä kaapissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin. Luotto maailman kaikkeuden hyvyyteen taitaa meillä olla kova. :)

      Poista