13.11.2015

POP

Eli Pahan Onnen Päivä

Perjantai 13:tta vietetään joka vuosi ainakin kerran, mutta enintään kolme kertaa (helmi-, maalis- ja marraskuussa). Tänään on tämän vuoden kolmas perjantai kolmastoista.
Pisin perjantai 13. -vapaa jakso voi olla 14 kuukautta.
Jos kuun ensimmäinen päivä sattuu sunnuntaille, perjantai on kolmastoista.  
Perjantai 13. on tapahtunut kyllä joitakin isoja onnettomuuksia, mutta tiistai johtaa katastrofitilastoja.
Erään teorian mukaan perjantai 13. arvellaan saaneen maineensa Thomas Lawsonin romaanista Friday the Thirteen.



Perjantai 13:nen sairaalloinen pelko on nimeltään riggatriskaidekafobia. Voi pelätä myös numeroa 13. jolloin on triskaidekafobikko. 
On ainakin väitetty, että perjantai 13. rajoittaa  60 miljoonaa ihmistä. He jäävät esimerkiksi töistä kotiin kyseisenä päivänä.
Perjantai 13. heijastuu maailmantalouteen ihmisten vältellessä matkustamista, häiden järjestämistä ja liikkumista yleensä. Menetyksen arvioidaan olevan noin 800-900 miljoonaa dollaria kyseisinä päivinä.
Talouskassan vaje on pystytty oikaisemaan mukavasti tarjoamalla pelokkaille lukuisia ja hintavia terapiamuotoja.
Italiassa pelätään perjantai 17:ttä ja numeroa 13 pidetään jopa onnekkaana. Nuoret tosin ovat alkaneet seurata muumaiilmallista perjantai 13. pelkopäivää.
Maailmanlaajuisesti perjantai 13:sta päivästä uutisoiduissa faktoissa mainitaan usein suomalainen tutkimus, jonka mukaan tohtori Simo Näyhä havaitsi kuolemaan johtavia auto-onnettomuuksia (1971-1997) tutkiessaan, että miehiä kuolee tilastollisesti auto-onnettomuuksissa enemmän perjantaisin kuin naisia, mutta perjantai 13. päivä kuolleisuus on naisten kohdalla 1,7 suurempi. Pari vuotta myöhemmin Igor Radun ja Heikki Summala Liikennetutkimusyksiköstä tekivät saman tutkimuksen (lähde), joka kumosi väitteen. (Salaliitto? Toim. huom.)
Tanskalaisen vakuutusyhtiötilastokeskuksen (erittäin suora ja vapaa käännös) mukaan liikenneonnettomuuksista tehdään perjantaisin keskimääri 7800 vahinkoilmoitusta, kun taas perjantai 13. päivä ilmoitukset ovat laskeneet vuosien saatossa 7500 tasolle. Kotona jumittaminen tuo tulosta. (Toim. huom.) 
Ruotsalaisten Trygg-Hansa on todennut, että maanantaisin rytisee pelti muita päiviä hanakammin. Suomessa auto-onnettomuuksia sattuu ihan vain yleisesti enemmän kuin muissa Länsi-Euroopan maissa.
Perjantai 13. päivästä on tehty ainakin 12 kauhuelokuvaa, televisiosarja ja lukuisia kirjoja. Kriitikot eivät arvosta, mutta elokuvilla on melko iso fanijoukkonsa.



Raamatullisen selityksen mukaan perjantai 13. juontaisi juurensa viimeisestä ehtoollisesta, johon 13:na saapunut vieras (Iskariotin Juudas) kavalsi Jeesuksen, joka sitten ristiinnaulittiikin juuri perjantaina. 
Myös silloin oli perjantai, kun Aatami haukkasi paratiisissa sen ensimmäisen ja viimeisen palan. Siis ihan perusperjantai. 
Ja onhan näitä; Kainin veljensurma, vedenpaisumus, Salomon temppelin tuho...



Viikinkijuttujen mukaan ylijumala Odin vietti 12 kutsutun vieraan kanssa juhlia, kun räyhä-Loke tuli kuokkimaan ja auheutti temutessaan ilonjumala Balderin surman. Siitä sitten Valhalla vihaamaan numeroa 13.
Monissa sairaaloissa ei ole huonetta 13 eikä lentokentillä porttia 13. Joissain hotelleissa ja pilvenpiirtäjissä siirrytään samasta syystä kerroksesta 12 kerkkokseen 14.

Perjantai 13. vietetään Suomessa valtakunnallista tapaturmapäivää, joka on myös maailmalla noteerattu. Tänä vuonna teemana on kiire ja sen aiheuttamat tapaturmat 
(check it out). 
Oman kiireensä voi pikatestata hoppubarometrillä. Sen mukaan minullakin on muka liika hoppu.





Rohkeasti perjantaille!


6 kommenttia:

  1. Ha! Minä nauran pelottomasti 13. ja perjantaille! Olen syntynyt 13. päivä ja synttärini on osuneet useasti perjantaille.

    Se, että kuinka onnellinen ihminen minä olen, onkin sitten toinen juttu se! Mutta hengissä olen ainakin! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi suomalaiset ovat yleisestikin melko vähän taikauskoisia. Usein kaikki taikauskoon liittyvät jutut otetaan enemmän huumorilla kuin tosissaan. Onnea siis hyvästä synttäripäivästä!

      Poista
  2. sattuipas kirjoitus oudosti... globaalituska iski taas - mutta huomenna auttaa Kädentaito-messut unohtamaan - ehkä -

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin jo tätä kirjoittaessa, että hyvin todennäköisesti käy niin, että kun yritän hakea realistista lähetymistä pinttyneeseen taikauskoon ja ehkä kumotakin olettamuksia, jotain katastrofaalista tapahtuu. Aamulla uutisia lukiessa tuli jo ensin huono-omatunto, että kirjoitin niin kevyesti tästä aiheesta, mutta sitten mietin, että Paarisin tapahtumat olivat suunniteltuja eikä niillä ollut mitään tekemistä huonon onnen tai minkään muunkaan taikauskoon liittyvän asian kanssa. Ei se tietysti globaalituskaa vähennä. Toivottavasti Kädentaitomessut toi muuta ajateltavaa. :/

      Poista
    2. Usein Pariisissa käyneenä iskut tuntuivat niin karmeilta - messuilla käynti auttoi helpottamaan ahdistusta ja iloisten ihmisten hyörinän keskellä globaali tuskakin unohtui - ainakin hetkeksi - kirjoituksellasi sinänsä ei ollut mun tuskani kanssa mitään tekemistä - se nyt vaan sattui ajallisesti...

      hannah

      Poista
    3. Onhan se niin, että mitä tutumpi paikka, sen syvemmin asia koskettaa. Kiva kun pääsit vähän irti ahdistuksesta.

      Poista