7.11.2016

Puisevaa puhetta

Riikan katutaidetta


Voi kunpa voisin uskoa ihmiskunnan järkiintyvän ja pystyvän pysäyttämään ilmastonmuutos. Säälin itseäni ja pateettisuuttani, etten usko meihin. Uskon kyllä mahdollisuuksiin teoriassa, mutta jos me emme jaksa, jos et sinä vaivaudu ja jos en minä viitsi tehdä sitä nyt, niin kuka ja koska? Minäpoika se kierrätän, jätän lihan syömättä, elän osan vuodesta ilman sähköä, valitsen mielelläni matalapalkkaisen työn jonne voin kävellä tai pyöräillä, kasvatan omat vihannekset, säästän vettä ja säännöstelen sähkön käyttöä, ostan harkiten ja opetan lapsiani tekemään samoin. Mikä minä olen silti mitään sanomaan. Perheessä on kaksi autoa, ikuisesti teollisia vaippoja kuluttava teini-ikäinen, kaasua tuottava hevonen ja moottoripyörä, tiski- ja pyykinpesukone sekä lämminvesivaraaja. Ei tästä tule mitään. Shit shit shit.

Aikuinen ihminen, kuten minä, voi joskus omata mielipiteen. Sellaiselle pitäisi olla vielä perustelut, jos haluaa olla vakavasti otettava eikä ainoastaan vain mielensäpahoittaja. Mutta minä en osaa tätäkään perustella ja lisäksi minulla meni yöunet ja hermot ja sitten tuli vielä tämä yksi dokumentti tähän päälle piinamaan. 

Olen jopa itse yllättynyt, miten sisälläni alkoi sihistä, kun ajoin iltahämärässä Vehkosuolle pari viikkoa sitten. Kun en kuitenkaan ole sellainen klassinen puunhalaajatyyppi. Eli hitot minä puista, niitä kasvaa lisää, mutta metsä ja kaikki ne helvetin metsät, jotka eivät enää KOSKAAN tule entisten tilalle. Anteeksi nyt, mutta kun tämä tunnekuohu taas vahvasti pyrkii päälle. Se metsäkone, joka siellä honkametsissä raivasi yötä myöten on perkeleestä. Ja kun en voi mennä ja raivota ja itkeä ja huutaa ja kiukuta, koska siinä on jonkun toimeentulo, perintö, omistaminen, kirjanpainajatoukkaa täynnä oleva runko, ehkä velan maksu tai pahimmassa tapauksessa sairauden tuomien kulujen kattaminen. Ne puut nyt vaan ovat oleet siellä pitkään, niin pitkään, ettei niitä voi millään perusteella joku yksi ihminen omistaa. Voiko maatakaan loppujen lopuksi omistaa. Ei voi. Ei vaan voi! (Ja kaikki caps lockilla huutaen). Valkoiset oli väärässä ja intiaanit oikeassa; maata ei voi omistaa.

Ei siinä, sotkettuun, revittyyn, ruopattuun ja raadeltuun maahan istutetaan kyllä puita ja saadaan kivaa metsäpeltomaisemaa. Toiminta ei nyt vedä vertoja sademetsän hakkuuseen, mutta paria korppia, pöllöä, kaurista ja muutamaa muuta eläintä saattaa hiukan nyppiä, kun niiden koti lähtee niiltä kysymättä nätisti nipussa kohti metsäyhtiötä. No, onneksi on oikeudet, joten me jokamiehet saamme edelleen rämpiä risukasoissa. Käydään katsomassa sitä ainutta siemenpuuksi jätettyä, joka myrskyssä ottaa sekin kaatuakseen. Metsän poika tahdon olla joo.  

Nyt kaikki metsän omistajat ja tuottajat siellä, että ei taida tyttö ymmärtää metsänhoidosta mitään. No ei ymmärräkään. Olen naiivi ja tunteikas samoaja, joka narisee "ku se yks metsä siin lähel oli mulle tärkee". Varmasti mittailisin itsekin runkoja setelimitalla, jos niitä omistaisin, joten kertokaa, että kannattaako metsän ja sen ekosysteemin kannalta laittaa kaikki kerralla nurin? Painaako vaakakupissa metsästä saatu mielihyvä ja muut arvot koskaan euroja enemmän? 
Tiedän, että Suomen pinta-alasta on metsien peitossa 75% ja puuston vuosittainen kasvu on poistumaa suurempi. Ihmisessäkin on melkein saman verran vettä, mutta muutaman prosentin nestehukka heikentää toimintakykyä ja 20% hukka tietää kuolemaa. Päätehakkuita on vuodessa vain vajaa prosentti metsäpinta-alasta ja uusi metsä on aina istutettava vanhan tilalle. Valtio jopa tukee metsänomistajaa, jotta metsiemme ekologinen kantokyky säilyisi. Monimuotoisuutta yritetään erilaisin toimintaohjelmin suojella, mutta ohjelmiin liittyminen ja niiden noudattaminen on kuitenkin metsänomistajalle vapaaehtoista ja varsinkin eteläisemmän Suomen metsänomistajan piireissä vähemmän suosittua. Tilalle kasvatettu puupelto ei vastaa enää metsää sosiaalisessa eikä kulttuurisessa merkityksessä. Mutta Suomen Metsäyhdistys är yyn, "metsä kuuluu kaikille",  mielestä metsää ei vahingoiteta kuin sen verran, että luonto voi palautua muutoksesta. Toisin sanoen turpaan vaan sen verran, kun keho kestää horjumatta. Onnistuukohan tämä metsien monimuoroisuuden säilyttäminen, kun ostajalle ja myyjälle pitää tulla siinä ohessa hyvä mieli också. Mitä mieltä ovat metsässä eränkävijät? Tuokaa nyt joku vähän valoa tähän pimeään päähäni. 

No, se, minkä takia ne puut tuli mieleen, oli dokumenttielokuva Before The Flood. Katsottavissa kokonaisuudessaan YouTubessa. 




Think:
What you eat
What you buy
How you get your power 




T: Confused treehugger


28 kommenttia:

  1. Tuli mieleen se housullinen myyrä, jonka metsä kaadettiin ja myyrä kamujensa kanssa "pääsi" kerrostaloon huoneistoon, jossa oli puhallettava metsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eipä se kaukana ole niistä virtuaalimetsistä ja -ympäristöistä, mitä monen ihmisen maailmaan nykyään pelien ja muiden sellaisten kautta tulvii. Muovimetsä ei myyrää paljon lohduta.

      Poista
  2. Veit jalat suustani. En taidakaan katsoa tuota dokumenttia, masentaa jo muutenkin riittävästi. Puupellot , työmatkat ja sähkösyöpöt .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuon dokumenttielokuvan voi katsoa minkään taustalla vaikuttavan turhauman häiritsemättä, se on ihan informatiivinen ja positiivistakin tutkimustietoa täynnä. Ja unohtaa, että me itse olemme jarruna muutoksille.

      Poista
  3. Niin. Olen itse metsäteollisuuden palveluksessa, joten puheenvuoroni on puolueellinen. Insinöörin kuoren alla asuu kuitenkin hippi, joten katson olevani oikeutettu osallistumaan keskusteluun.
    Olen samaa mieltä, että ideaalimaailmassa ei olisi päätehakkuita. Siinä ideaalimaailmassa olisi varmaan myös muita keinoja hallita raaka-aineen hintaan. Suomen sääolot (kelirikkoaika), pitkät kuljetusmatkat, leimikoiden pienet koot tuntuvat puunhinnassa, joka luonnollisesti vaikuttaa tehtaiden kannatavuuteen. Puun huonon saatavuuden takia on Suomessa suljettu tehtaita, kuten Kaskinen ja Kemijärvi. Ne ovat olleet kovia iskuja paikallisesti. Onneksi pohjoismainen havupuu on lähes uniikki tuote eikä vastaavaa raaka-ainetta löydy muualta kuin Kanadasta. Siksi sellu on niitä harvoja vientituotteitamme, jotka vielä vetävät.
    Metsien kohtaamien raakuuksien keskellä saan yöni nukuttua, kun ajattelen kartongin ja muiden sellu- tai puupohjaisten tuotteiden mahdollisuuksia. Niillä voidaan kuitenkin hyvin kattavasti korvata öljypohjaisia tuotteita esimerkiksi pakkaamisessa ja nykyisin myös polttoainekäytössä. Öljy ei kasva takaisin, puut onneksi kasvavat. Se on lohduttava ajatus.
    Tunnistan kyllä myös itsessäni NIMBY-ajattelijan; haluan tehtaalleni puita, mutta pysykää koneet kaukana minun sieni-/mustikka-/käveleskelymetsästäni!
    T. Pitkäaikainen lukijasi Hippi-insinööri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi hippi-insinööri. Kiitos paljon puheenvuorostasi, tosi mahtavaa, että olet lukija.
      Tämän ja kaiken oheistiedon kanssa olenkin pulassa ja hämmentynyt. Minussa asuu myös pieni Suomimetsän vientiylpeys. Näen metsät yhtenä Suomen erityisyydestä, koska puutahan on vaikka muille myydä. Miksei sitä sitten myytäisi selluna vaikkapa, kuten sanoit. Puukaupoistakaan en tiedä mitään, mutta pelkään, että siellä lopullinen ostaja ei käy metsänomistajaa lähelläkään. Se tarkoittaa, kulmat suoristaen, sitä, että ollakseen tuottoisa myyjälle, ostajalle ja päätepysäkille, kauppaa pitää tehdä isoilla runkomäärillä kerralla. Metsäkoneen kulut huomioiden.

      Nimby-ajattelutapa on tuttu. Itselle tärkeitä ja tuttuja asioita on helppo puolustaa. Minusta se on ihan okei, että on tunteet jotain asiaa kohti. Globaali näkökulma lähtee pienestä. Omakohtaiset kokemusten kautta on mahdollista peilata maailmaa muualla.

      Poista
  4. Tuo metsänhakkaus on itsellekin todella ristiriitainen asia. Toisaalta ymmärrän, että täällä maaseudulla siitä on monen elanto kiinni ja se työllistää ihmisiä. Mutta kun se moto syksyllä laittoi lähimetsää matalaksi, jossa koiran kanssa aina aamulenkit tehtiin ja syksyllä sienet kerättiin, niin kyllä siellä aukon reunassa väkisin itku tuli :(

    Metsätaloutta ymmärrän kyllä, mutta ei se aukon tekeminen ainoa vaihtoehto ole, voisi sitä metsätaloutta muullakin tavalla harjoittaa. Ja täälläpäin ne aukot vielä kaivetaan täyteen monttuja (laikutetaan, istutusta varten), joka kivisessä maassa tarkottaa sitä, että sillä maapohjalla voi seuraavan kerran kulkea kunnolla seuraavan jääkauden jälkeen, joka ehkä maaston tasoittaa ennalleen...

    Jos yhden toiveen saisi metsäteollisuudelle esittää, niin jättäisivät edes Pohjois-Suomen metsät rauhaan. Etelä-Suomessa metsä sentään kohtuu vauhtia kasvaa, jolloin siinä metsänviljelyssä on jotain järkeä, mutta Lapin metsien hakkuussa ei ole järjen hiventä, niin hitaasti se metsä siellä uudistuu.

    -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristiriitaisuus tässä se paha onkin. Tiedän, että metsää pitää hoitaa karsimalla ja meillä päin riehuvat kirjanpainajatoukat saavat isojakin alueita tuhottua käyttökelvottomaksi. Metsäpohja ei silti koe parasta kohtaloa metsäkoneen alla eikä alempi kasvillisuus ole vanhojen pioneerimetsien kaltaista sen jälkeen varmaan ikinä. Pohjois-Suomen metsistä luin sen verran tai suojelusta yleensä, että suojelualueita on enimmäkseen juuri pohjoisessa Suomessa. Joten toiveesi saattaa toteutua.

      Poista
  5. Arvasin heti tekstin alusta, että olet katsonut kyseiden dokumentin. Tästä voisi jutella lisää kun nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään keskustelen. Tuossa dokumentissa ei ollut paljoakaan mitään uutta, mutta tuo metsäasia nousi pintaan sen kautta. :)

      Poista
  6. Tulipa itsekkin katsottua tuo dokkari ja oikein asiallinen oli, vaikkakin minullekkin jo entuudestaan tuttua jossain määrin, kun olen näitä aiheita itsekkin märehtinyt. Kyllä itsekkin yritän mielenrauhaa hankkia kierrättämällä, ostamalla/kuluttamalla järkevästi tarpeen mukaan. Vaikka usein tulee luettua, että isossa mittakaavassa yhyden ihmisen näillä teoilla ei juuri merkitystä ole, vaan niillä globaaleissa mittakaavoissa olevilla isoilla linjoilla, joissa pitkälti raha määrää, sekä politiikka.

    Mutta kyllähän sen kaikki tietää vaikka ei myönnä, että ei tämä voi jatkua näin sammoilla tavoin pitkään enään; ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyy vuosi vuodelta selvemmin, eliölajien massasukupuutto on käynnissä... ja se pistää miettimään käykö tässä niin, kuin siinä sananlaskussa joka jotain intiaani peruja kai on: Kunnes viimeinenkin puu on kaadettu ja viimeine kala vedestä nostettu, tajuamme, että rahaa ei voi syödä.
    Joskus mietin, että maailman isot päättäjät pitäisi kaikki lähettää maatakiertävälle avaruus-asemalle joksikin aikaa katselemaan sinistä palloamme ja miettimään mikä on oikeasti tärkeää.
    Kirjastossa luin Huili lehden nro3/2016 hyvän artikkelin; Paavo Järvensivu:fossiili talouden aika on ohi, jossa hän jotenkin kuvaili, että meidän erityisesti länsimaissa pitäisi tyytyä maltillisempaan kulutukseen, joka saattaa äkkikseltään vaikuttaa meistä köyhemmältä, mutta joka voisi louppupeleissä vähentää meissä olevaa yleistä ahdistuksta, jotenkin näin se meni.
    Minä näkisin, että kestävä tulevaisuus muodostuisi nykyajan/tulevaisuuden teknologiasta yhdistettynä menneiden aikojen viisaaseen kulutukseen, joka ei ollut kertakäyttöistä, sekä yhteisöllisyyteen ja sen tiedostamiseen, että ihminenkin on täysin luonnosta riippuvainen eliölaji.
    Minun unelmani olisi joskus hankkia pala sellaista metsää, jonka voisin laittaa johonkin suojeluohjelmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta asiaa, missä vain voin olla samaa mieltä. Meillä on pieni pala metsää, kohta ympäriltä hakatun metsien keskellä. Se saa jäädä meidän omistusajaksi rauhaan, eipä se mitään talousmetsää olekaan. Omat polttopuut ja hirret siellä. Ja omat linnut, sienet ja marjat. VOin olle siitä onnellinen.

      Paavo Järvensivun ajatukset kuulostaa minun korviin järkeviltä. Köyhempi elämä ei tarvitse mennä liiallisuuksiin, mutta yltäkylläisyyden ja askeettisuuden välissä on tilaa toimia tyytyväisenä.

      Tuossa dokumentissa oli hyviäkin juttuja ja meidän eurooppalaisten tai pohjoismaalaisten kannalta ylpeyden aihetta sai tuntea Ruotsissa fossiilisten polttoaineiden poistumista ja Hollannin 100% tuulivoimasta sekä muista vaihtoehtoisista energiamuodoista, joita paljon näkyy. Kiinan suunta vaikutti valoisammalta myös joskaan en tiedä kuinka kaukana visiot ovat siellä.

      Poista
    2. Ja vielä siitä, että aion jatkaa taistelua, mutta olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmisten täälläolo ole maapallolle maailmanloppu. Ihmiset kyllä vaikuttavat monen lajin loppuun ja omaan loppuunsa, mutta maapallo on ollut jo ennen ihmisiä täällä kauan. Me olemme vain yksi itseään tuhoava laji, joka kyllä pinnistelee parhaansa mukaan, mutta... :)

      Poista
  7. Minä opiskelin hieman tätä metsäasiaa maamieskoulussa ja jäin siihen käsitykseen, että sitä monimuotoisuutta nykyajan metsänomistajat tajuavat vaalia ja kasvatus suunnitellaan niin, ettei kaikki mene kerralla päätehakkuuna. Mutta vanhoja metsiä on Suomi täynnä, joihin on pakko se päätehakkuu tehdä, jos kaikki kuuset on about 100 vuotiaita. Kun eihän sinne oo mikään muu mahtunut kasvamaan sekaan. Tietty ne 100 vuotiaat kuuset vois jättää pystyyn, mutta raha ja toisaalta ei ne kuusetkaan ole ikuisia, kaatuvat itsestään jossain vaiheessa kuitenkin.

    Muuten: maailma tuhoutuu ja se AHISTAA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla jos tähän kannustetaan. Päätehakkuiden määrä on kuitenkin lisääntymässä, mutta myös puun ylituotantoa on, joten siihen jopa kannustetaan. Vanhojen metsien hakkuu on varmasti myös perusteltua, mutta käsittääkseni vanhassa pioneerimetsässä puut kelottuvat tai lahovat maahan tuottaen humusta ja uutta kasvualustaa uusille puille ja väistyen uuden tieltä, jolloin metsän kiertokulku jatkuu. Samanikäisten puiden yhdenaikainen lahoaminen tietysti muuttaa aaltomaisesti ympäristöä, mutta alempien kerroksien ekosysteemi tuskin siitä vahingoittuu ja eliöstö sen mukana. Raha on varmasti yksi peruste hakkuumuotoon ja ymmärrän tietty sitäkin puolta. Nuo kaikki suojeluohjelmat, joita lueskelin ohimennen vaikuttivat siltä, että ne ovat loppuperin vapaaehtoisia ja vain suosituksia. Tämä voi olla alueellistakin. Nyt viimeaikoina meidän suunnalla päätehakkuut ovat levinneet kulovalkean lailla. Syynä voi edelleen olla kirjanpainajatoukka, joten en uskalla töstäkään olla mitään mieltä. Maisema kyllä eittämättä on pilalla.

      Poista
  8. Täällä yksi metsänomistajan vaimo. Tuttuja tunteita, ristiriitaisia ajatuksia. Metsä tuttu jo lapsuudesta, isä metsäteollisuuden pomoja. Juuri jouduttiin metsää myymään, voin tunnustaa että itku tuli kummaltakin aamupalapöydässä, kun soitto tuli, että tänään aloitetaan. Oli pakkotilanne, ilman rahaa ei pysty elämään, on ollut huonoja vuosia, sairautta joita yrittäjyys ei auttanut. On meillä myös suojelumetsää ja kaksi luonnon lähdealuetta, jotka haluttiin rauhoittaa. Perintömetsät on ollut iso urakka saada kuntoon, siinä meni aikaa ja rahaa. Ajatus, että ne säilyvät myös seuraavalle sukupolvelle, auttaa jaksamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi kiitollinen, että inhimillistit tätä asiaa, joskaan en sitä hetkeäkään epäillyt, ettei nämä päätökset olisi vaikeita ja pitkiä harkintoja vaativia metsän omistajille. Kaupan päälle saa ehkä vielä ihmisten paheksuntaa. Ristiriitaista, kuten sanottu. Olen iloinen teidän puolesta, että olette pystyneet osan alueista säilyttämään. Metsänhoito vaatii sekin paljon työtä, hyvä te. Terveisiä perheellenne.

      Poista
  9. Kiitos tästä kirjoituksesta, hyvä teksti!

    VastaaPoista
  10. Suosittelen myös lukemaan Peter Wohllebenin "Puiden salattu elämä" ellet ole vielä lukenut. Ajatuksia herättävä metsänhoitajan kirjoittama kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä, otan sen lukulistalle. Lisääkö tieto tuskaa?

      Poista
    2. Kiitos Tessa keskustelun aloittamisesta. Itse olen maalaistalon "tyttö",meitä on monta sisarusta, mutta niin vain vaarin aarnmimetsät meni 90-luvulla vanhempieni kuoltua myyntiin ja lihoiksi. Olimme pitkään syyllisyydentuntoisia, mutta muuta vaihtoehtoa ei silloin löytynyt. Nyt tekisimme toisin.
      Edellä olevat tekstit herättivät toisenkin pahan muiston.Olimme mieheni kanssa kymmenisen vuotta sitten Äkäslompolossa päivävaelluksella. En ollut uskoa aistejani kun yllättäen jouduimme keskelle valtaisaa hakkuu-aluetta.Valtavia puunrunkoja ristiin rastiin kaadettuna. En osaa kuvata silloisia tunteitani. Siinä palautui mieleen oman perintömetsän myyminen.Sen raiskatun alueen päälle tehtiin Äkäslompolo -Ylläsjärvi yhdystie.Matka lyheni,näköalat huipulta lie komiat,mutta sitäkään ikimetsää ei enää ole.

      Poista
  11. Kiitos tästä <3 Olen niiiin samaa mieltä, järkyttää miten pidetään selvyytenä että ihmisellä on oikeus tuhota kaunis metsä ja varmuuden vuoksi vielä pintaa syvemmältäkin. Ahdistaa, ei voi olla näkemättä tuhojälkiä ajellessa täällä "maaseudun rauhassa", silmät auki on oltava että pysyy tiellä. Minäkin olen tullut siihen tulokseen että vain uuden jääkauden jälkeen on taas oikean luonnon mahdollisuus. Metsissä ei todellakaan pysty enää liikkumaan kynnösten ja muun sälsän vuoksi ja miksi itselleen lisää pahaa mieltä tietoisesti menisi hankkimaan.
    Inhoan yli kaiken metsäkoneita ja ihmettelen miksi joku on huolissaan jostain vieraslajeista niin kauan kuin yksikin metsäkone on luonnossa.
    Meilläkin on oma "puolentoista hehtaarin metsä" kodin ympärillä; kauniit varvikot, mustikat puolukat ja jäkälät. Vain omia puita voi rauhallisin mielin katsella ja ihailla, ei tarvitse pelätä niiden puolesta. Voimia sinulle sinne. Terveisin pitkähköä kahvituntia viettävä metsän ystävä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, miten lohduttavaa kuulla, kuinka paljon muitakin ahdistaa. Nyky-thteiskunnassa, kun metsä on enää harvalle esimerkiksi kotitalouspuita varten välttämätön, kosketus siihen retkeilyä lukuunottamatta voi olla olematonta käytännössä. Ennen elettiin metsästä ja metsässä ja metsästä hankittiin puut lämmitykseen ja ruuanvalmistukseen, mutta myös rakentamiseen. Sen lisäksi metsän antimia ja materiaaleja on hyödynnetty laajamittaisesti. Oma metsä ja sen hyvinvointi oli silloin elintärkeää. Mutta nyt eletään tätä hetkeä kaikkine struktuureineen ja siksipä metsän hyvinvointi on monelle "ihan sama". Vaikea siihen sitten lähteä asiasta paasaamaan, kun vastaanottimet ovat ihan eri taajuuksilla.

      Poista
  12. "Ennen elettiin metsästä ja metsässä ja metsästä hankittiin puut lämmitykseen ja ruuanvalmistukseen, mutta myös rakentamiseen."

    Minusta on todella hienoa, että puurakentaminen on yhä vaan voimissaan. Metsä uusiutuu kyllä, se tietty palsta ei välttämättä meidän elinaikana, mutta aina voi retkeillä vähän pidemmälle, Suomessa riittää kyllä metsää. Sori tynkä viesti, mutta puhelimella kirjoittaminen on turhan työlästä.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/paikalliset-voimat-rakentavat-kuhmoon-aivan-uudenlaisen-koulun-kunnan-puuelementtitehdas-p%C3%A4ihitti-latvialaisen-ja-it%C3%A4valtalaisen-1.17

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, puuraketamista on ja kestävää rakentamista, se on mahtavaa. Ja kiitos kommentista. Ei se metsä varmasti ihan heti meiltä Suomesta lopu. Hyvä on olla kiinnostunut, se osoittaa, ettei suhtaudu täysin välinpitämättömästi.

      Poista
  13. Katsoin Before the Floodin Viaplayssa, siellä on ilmainen tutustumismahdollisuus.On myös vanhempi videofilmi Yhdestoista hetki The 11th hour. Mutta sen tieto lienee jo vanhentunutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja suosittelen myös katsomaan COWSPIRACY: The Sustainability Secret. Löytyy ainakin Netflixistä, jos sellainen sattuu olemaan käytettävissä.

      Poista