11.6.2018

Mikä minuun meni?



Koska sanomalehti tulee tänne Vehkosuolle vasta puolilta päivin, olen siirtynyt jälleen lukemaan päivän polttavat uutiset vasta seuraavana päivänä. Eli uutiset tulevat minulle kaksi päivää myöhässä. Tarkalleen ottaen uutiset tavoittaa minut siis kahden päivän viiveellä. 

Lomamoodi lähti oikein hyvin käyntiin, mutta sitten jotain tapahtui, minkä jälkeen olen ollut hieman ahdistunut ja alakuloinen. Se jokin on siis minullekin mysteeri. Voiko olla niin, että mukavuutta ja odotusten täyttymystä on jälleen kerran vaikea kestää? Sehän on ihan älytöntä, mutta siinä saattaa olla totuuden poikanen. Arki on minusta yleisesti ottaen mukavaa, en odota lomia ajatellen niiden olevan elämän parasta aikaa. Odotan silti aikaa, jolloin aikataulut lakkaavat olemasta ja päivät kuluvat omalla painollaan hyppien eteenpäin askareista toiseen. Pää ei kuormitu päällekkäisistä tehtävistä eikä ajatuksia rasita muiden ihmisten kohtalot. 

Olenko onnellisempi haavelleissani, kuin toteutuneessa todellisuudessa? Minä tiedän, etten lottovoitosta tule onnelliseksi, mutta että jos toivon läpi pitkän talven saavani elää taas askeettisesti keskellä metsää, niin onko sitten ihan kauheaa, kun toive toteutuu. Mikä minua vaivaa!

Kysykää viikon päästä, voi olla ohimenevää.


Harri on onnellinen, tomaatin taimet ei.

Mutta Keimon mielestä oli paras talviloma tähän mennessä. Sauna on edennyt siihen malliin, että loputkin puunrungot on raahattu metsästä "sahalle" ja sahattu hirsiksi. Vanha sauna on siirtynyt askeleen verran kauemmaksi taloa, pois uuden tieltä ja uuden saunan kulmakivet on raijattu kutakuinkin paikoilleen. 

Vanha sauna todellakin oli siirtynyt sillä välin, kun olin hakemassa Iivaria kesäkotiin. Se siirtyi mielestäni aika helposti. Samoin siirtyi ne kivetkin minun ja Kassen Loviisa-retken aikana. Minnekäs sitä sitten lähtisi, jotta pääsisi saunomaan? 

Nyt vain Keimon piti mennä palkkatöitä tekemään, joten homma hidastuu jälleen. Kauhean epämiellyttävää. Sellaista se toisten ihmisten elämä on. Itsehän olen vain niin rikas, ettei tarvitse töihin mennä. Haha. (Apua, oikeasti, c'mon!)


Sauna hyppäsi ruusupensaan yli.
Kivien roudaamista.

Iivari oli perille tullessaan ihan, että "Ai, juu, tää paikka, okei, noh, alan syödä, rousk rousk rousk." Saman päivän iltana kävimme parhaalla maastolenkillä toteamassa, kuinka kovat onkaan ne ennen niin pehmeät tiet ja kosteutta tihkuvat metsäpolut. Saniaiset kurkottavat soiroina kohti taivasta ja mustikan alut rypistelevät kuivuuttaan. Eijole kivaa. 

Toisen päivän iltana valjastin Iivarin pitkästä aikaa kärrien eteen sillä saimme kuin saimmekin kärryt lainaan. Otin Kassen mukaan ja sitten mentiin. Mahalle kyytiä (siis Iivarin).

Minun oma pikku larppaaja.
Varusteet voi pestä säännöllisesti, olkoonkin se vain kerran vuodessa.
Loviisan must stop: Krinti.
Loviisan must stop 2: Tuhannen tuskan kahvila.

Ja tuttuun tapaan linkkaan tähän loppuun tämän viikon Vehkosuo-vlogin, joka on tällä kertaa täynnä Keimoa ja saunaa. Ja tämä kaikki englanniksi. On se kova. Täällä.

Hyviä viikkoja ja nähdään ensi kerralla taas!





4 kommenttia:

  1. Hei, tuli tästä mieleeni, oletko lukenut Donna Tarttin the Goldfinch? tai suomennettu versio Tikli?
    Upeaa kamaa synkkyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole. Otan synkistelylistalle ehdottomasti.

      Poista
  2. Nyt sitten Iivari-heppa metsätöihin, kun kerran kärryajelukin sujuu. Jottei Cay-rukan ihan omin lihasvoimin tarvitse tukkeja raahata. t. Taina N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mä haluaisin nähdä, kun oli Keimolla hermot jo vähän kireällä, kun olin perus ajelulle lähdössä. Saati että tuolla tukkien seassa hevosen kera. Mutta ei se hevonenkaan saa niitä tukkeja pois ennekuin joku ne on sieltä runkojen joukosta väännellyt lähtövalmiiksi. Ja sittenhän ne saa jo traktorilla vetästyä. Mutta oishan se jotenkin sympaattisempaa kyllä hevosella. 😍

      Poista