Vehkosuo




Vehkosuota on kutsuttu ennen meitä Tikanderin linnaksi. Saamiemme tietojen mukaan, talon rakensivat Tikanderin muurariveljekset vuonna 1930. Linnan maine on tietenkin peräisin talon jylhästä ulkonäöstä. Kolmekerroksinen talo on muurattu betonitiilistä, jotka on kasattu jykevän kivijalan päälle. Toinen veljistä asui perheineen alakerrassa, toinen yläkerrassa. Molemmilla omat keittiöt liesineen ja prameat kakluunit kamareissa. 
Talon kellarikerroksen pesutiloista ja saunasta on jäljellä enää muisto.
Edelliset omistajat hankkivat pihalle pienen kevythirsisaunan.
 Kuulemamme mukaan aitaksi ristitty, pihamaalla nököttävä hirsirakennusvanhus on vieritetty talon tieltä sivuun. Jäljellä on käytännössä enää katto ja kehikko. Muutama ikkuna ja ovi on ikävästi vaihtunut uudempiin.
 Navetassa on paikat kahdelle lehmälle, lampaita tai vuohiakin on selvästi ollut. Huhupuheiden mukaan maiden rajalla, "lähteen luona", on vietetty railakkaita ryyppyjuhlia.
Mailla on myös lato ja romahtamaisillaan oleva työkaluvaja. 
Maata on melkein kuusi hehtaaria, josta noin puolet metsää, puolet avo-ojitettua peltoa.
Taloon ei tule sähköä ja vettä, viemäri on, mutta emme vielä tiedä mihin se johtaa. 
Ostimme paikan syksyllä 2012. Me olemme Vehkosuon toiset suvun ulkopuoliset omistajat.
 




Vehkosuo merkitsee hiljaisuutta ja rauhaa. 
Nykykoti eli vanha omakotitalomme on rakas ja itselle muokattu, mutta kodin vieressä kulkevaa valtatietä ei toivomuksistamme huolimatta olla siirretty, joten rauhaa ja hiljaisuutta haetaan Vehkosuolta. Nykodista pidetään kiinni, koska koulu, kaupat ja harrastukset ovat arkena lähempänä.  

Vehkosuo on lähellä.
Kakkoskotia etsittiin läheltä, jotta kotilogistiikka toimisi mahdollisimman mutkattomasti. Vehkosuo on oman kunnan alueella, emme ole kesäpaikassakaan ulkopaikkakuntalaisia. Vehkosuolle voi ajaa kolmea eri reittiä, jotka kaikki ovat noin 20 km. Emme piiloudu sukulaisilta tai ystäviltä, he saavuttavat meidät yhtä helposti kuin aiemmin ja ovat aina tervetulleita.

Vehkosuo on vanha.
Kaikki talon ja pihan elementit ovat alkuperäisessä mallissaan; lautalattiat, uunit, ovet, ikkunat, maalit, pihan pionit ja perennakasvit. Emme halua modernisoida, vaan kunnostaa ja ylläpitää. Viihtyisää ja kodikasta saa silti olla.

Vehkosuo on askeettinen.
Ei sähköä, ei vettä, ei siistiä sisävessaa. Paikan päällä on pakko hidastaa tahtia ja tehdä olennaisimmat, sillä tekeminen vie enemmän aikaa - pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä ei ole koskaan liikaa.  Ennen kuin oman kaivon kunnostusmahdollisuudet on selvitetty, käyttövedelle on keksittävä keruujärjestelmiä. Juomaveden voi noutaa 400 metrin päästä lähteestä. Sähkölle on mietittävä vaihtoehtoja; puu-uunit, kellari, kynttilät, öljylamput, aggregaatti, aurinkopaneelit...sekä biovessa.

Omavaraisuus.
Metsästä polttopuut ja raaempi rakennustarvike. Pelloillle kokeillaan heinää ja viljaa sitten joskus, pihapiirissä on hyötypuutarha. Traktori auttaa isommissa töissä. 
Omavaraisuudesta ajattelen näin: 
Haluan olla vuosi vuodelta omavaraisempi, mutta modernilla tavalla. Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolta, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon nykykodissa. Kunnioitan kovasti myös ihmisiä, jotka tuottavat vähin äänin itse ruokaa itselleen ja vielä nauttivat koko prosessista. Meillä on paljon opittavaa toisiltamme.

Vehkosuon laidun.
Oma hevonen omille maille. Lisäbonus.

Vehkosuo on sijoitus.
Kotitalon lainaa oli maksettu 15 vuotta ja maksut olivat jo loppusuoralla. Vehkosuohon kiinnitettiin oma koti ja tulevaisuus.


Artikkelin Kovolan Sanomista vuodelta 1974 (19.1.1974 – N:o 17 – 8), jonka sain Tikanderin Mannen lapsen lapselta hänen piipahtaessa Vehkosuolla. 

Tikanderin suku on tunnettu puutöistään ja kirjasta Iittiläisiä puuseppiä (L. Sammallahti, SKS 1996)  löytyy kymmenisen sivua Mannen isän isän, Taavi Ticcanderin, joka tunnettiin paremmin nimellä "Härkälän nikkari",  taidokkaista puutöistä (s. 66-76).  Ja kuten lehtiartikkelissakin mainitaan 
Härkälän nikkarin huonekalujen tyyli tuli sittemmin niin tunnetuksi, että paikkakunnan muutkin nikkarit jäljittelivät sitä. Sen vuoksi onkin vaikeaa varmasti sanoa, onko jokin esine hänen tekemänsä, vaiko jonkun toisen. Vain silminnähtävästi heikompo työ pn ehkä ainoa todiste siitä, että esine ei ole hänen käsialaansa. Olisi ollut mainio asia, jos hän olisi ymmärtänyt varustaa valmistamansa kalut nimikirjaimillaan tai vissillä puumerkillä. 

Vehkosuolla asunutta Tikanderin Mannea kutsuttiin isän isän tittelin mukaisesti "Nikkarin Manneksi" vaikka hän olikin jo toisen polven muurari, eikä puuseppä, kuten isän isänsä vielä oli. 
Käsitykseni mukaan Manne rakensi ensimmäisen vaimonsa, Aleksandra Abrahamintytär, naituaan hirsitorpan (joka nyt siis minun ateljee!) ja raivasi maat pelloiksi "viraapelityönään" muurarintyön ohessa. He saivat viisi lasta. Sittemmin Aleksandran kuoltua, Manne otti toisen emännän, Hildan, jonka kanssa hän rakensi kaksikerroksisen tiilitalon. Heille syntyi kaksi lasta. Manne kuoli kotonaan Muikkulan Vehkosuolla 9.12.1952. Vielä vuonna 1974, lehtiartikkelin ilmestyessä, Hilda asui Vehkosuon tilalla iäkkäänä (85 vuotiaana, ilman sähköä, juoksevaa vettä ja puhelinta!).

Minä haluisin kovasti tietää, miksi talossa on kaksi erillistä asuntoa. Minulle on kerrottu, että Tikanderin veljekset rakensivat yhdessä talon, mutta asuivatko he yhdessä? Olen kuullut, että Mannen veli (Paavo?) oli kenties rakentamassa, mutta asui kuitenkin itse omalla pienellä tilallaan Taasiassa. Haluaisin tietää myös, mihin tarkoitukseen kellarikerroksen huonetta on  käytetty. Itse olen arvioinut sen olleen taloushuone maidon, lihan yms. käsittelyyn. Ja mitä eläimiä navetassa on ollut. Ainakin kaksi lehmää parressa, lampaita, hevonen? Entä mitä pellolla on viljelty? Entä missä tarkoituksessa tilalta lohkottu "lärvätsalon" tupa on ollut?

Ennenkaikkea olen kuitenkin todella onnellinen, että olen saanut haltuuni niin paljon merkittävää historiaa. Kunnioitan suuresti sitä työtä ja siihen uhrattua aikaa, jota Vehkosuon pikkutilan pystyttäminen on vaatinut.

Navetan rapuilla Kasse syksyllä 2012. Kuva: Keimo