Alussa oli vehkosuo : maaliskuuta 2019

Omavaraisuuteen pyrkivien blogien maaliskuinen yhteispostausaiheena on oman perheen ja blogin esittely sekä päivitys kevään suunnitelmien etenemistä. Linkit muihin blogeihin lopussa.

Luulen, että suurin osa tätä blogia lukevista on tietoisia siitä, keitä olemme, mutta esittelytekstin voi vaivattomasti hypätä yli ja siirtyä olennaiseen eli kevään suunnitelmiin ja niiden etenemisiin.

Keitä te ootte te pienet poijat?

Perheeseemme kuuluu kolme lasta, kolme koiraa, kissa, kanoja ja kukkoja ja suomenhevonen, joka talvehtii ystävän tallissa, mutta muuttaa kesäisin omaan talliin. Vanhin lapsemme on vaikeasti kehitysvammainen. Asumme kahta taloa Iitissä. Molemmat talot ovat 1930-luvun tienoilla rakennettuja betoniharkkotaloja. Talvitaloa olemme laajentaneet 13 vuotta sitten. Blogiin kirjoitan pääasiassa toisesta kodista, jota kutsumme Vehkosuoksi.

Vehkosuon ostimme loppukesästä 2012. Tila on säilynyt lähes muuttumattomana sen rakennusvuosista lähtien. Vakituinen ja alkuperäinen asukas asui siellä 1980-luvulle asti. Olemme paikan toiset ulkopuoliset omistajat. Asumme Vehkosuolla karkeasti laskien noin kolmasosan vuodesta. Maata on lähes kuusi hehtaari, josta puolet on metsää ja puolet avo-ojitettua peltoa. Pelto on tällä hetkellä vuokralla, mutta se on ns. monimuotopeltoa eli hevosemme laiduntaa sitä ja korjaamme sieltä niittyheinää kesäkäyttöön. Metsästä olemme saaneet polttopuut molempien talojen lämmitykseen kuutisen vuotta. Mieheni on rakentanut oman metsän puista kasvihuoneen rungon sekä puuliiterin ja viime kesänä aloitti saunan rakennuksen (hirret sahattu sahaohjurilla).

Minä vastaan kasvimaan ja kasvihuoneen ja -lavojen tuotannosta. Olen keskittynyt hyvin säilyviin juureksiin ja perunaan (molemmissa taloissa on hyvät maakellarit), mutta syömme läpi kesän salaatit, tomaatit ja kurkut, kurpitsat ja muut satoa tuottavat suoraan maasta. Syömme kasvisruokaa, lisänä satunnaisesti kala, kanamuna ja maitotuotteet. Kasvimaan ja -huoneen maa-aines ja maanparannusaineet tulevat omasta takaa. Metsästä haemme marjoja ja sieniä, pihapensaasta teemme parikymmentä litraa viinimarjamehua ja omenoista hilloa.

Kesällä talvikoti on nollasähköllä ja Vehkosuolla tarpeelliset laitteet (esim. jääkaappi) saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Joillekin työkaluille on käytössä aggregaatti. Pesuvesi ja kasteluvesi nostetaan kaivosta tai käytetään sadevettä. Juomavesi haetaan läheltä lähdevesikaivosta. Sekä talvella että kesällä valmistamme ruuan puuliedellä.

Olen kirjoittanut vuonna 2013 omavaraisuudesta näin:

Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Arvostan vanhoja perinteisiä työmenetelmiä ja haluan oppia hyödyntämään niitä modernilla tavalla sekä opettaa niitä edelleen lapsilleni. Omavaraisuus tarkoittaa minulle rahan säästöä ja tätä kautta lyhyempiä tunteja palkkatyössä, luonnosta elämistä, puhdasta ruokaa ja konkreettista tekemistä. Elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, siksi kaikki omavaraisuuteen liittyvät rajoitteet unohdetaan ja käytössä pidetään ne, jotka hitaudesta ja vaivannöstä huolimatta tuottavat tehdessä iloa.

Instagramissa: @vehkosuo Miehen veitsentekoa ja takomishommia: @keimolepi

Vehkosuon Youtube

Mennyt vuosi 2018

Vilkaistaanpa ensin viime kevään suunnitelmia:

Tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu. Niitä ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne. Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva.

No miten meni? Parsakaali kasvoi kasvilavalla ensin hyvin, sitten se kärsi veden puutteesta (veden saanti alkoi olla todella tiukassa elokuun aikoihin) jolloin kasvu hidastui monella lajilla. Vasta myöhemmin syksyllä parsakaali innostui, mutta siihen iski joku tuholainen. Korjasin vain pari hassua kukintoa. Punaparsahernettä tuli ja sitä lisättiin mm. wokkeihin. Kuitenkaan siitä ei tullut suosikkia, koska se ei maistunut juuri miltään ja sen arvo ruuassa oli lähinnä koristeellinen. Pillisipulia en edes muista laittaneeni mihinkään. Kasvihuoneessa kurkku viihtyi, mutta tomaateilla meni loppukesään asti aikaa vahvistua ja tuottaa hedelmää. Pienet keltaiset tomaatit tuottivat eniten. Ongelma oli ehdottomasti veden niukkuus sekä taimien hidas kasvu esikasvatusvaiheessa. Salaatteja tuli koko kesän kasvilaatikoista. Se oli uutta ja ehdottomasti uusitaan tämä. Kasvimaan uutuus oli valkoinen "ufokurpitsa", jonka sisus oli kiinteää ja maukasta. Viime viikolla söimme viimeiset perunat eli niitä voisi hieman olla enemmän, mutta toisaalta söimme niitä jo kesällä paljon. Muutoin juureksia on vielä kellarissa ainakin puna- ja keltajuuria sekä porkkanoita.

Viime vuoden hankintoihin kuului Berkley vedensuodatin, joka oli käytössä koko kesän menestyneesti. Vaikka lähdeveden voisi kuvitella olevan lähtökohtaisesti juomakelpoista, veden kulkeminen suodattimen läpi antaa ainakin luulon siitä, että vesi on puhdasta.

Haaveilin viime vuonna hankkivani kesän kuumia hetkiä varten pienen retkimallin kaasulieden, mutta kesä meni edelleen puulieden sekä rakettiuunin ja grillin varassa. Tämä asia edelleen harkinnassa.

Ostin aurinkoenergialla ladattavan varavirtalähteen ja totesin sen toimivan kohtalaisesti. Koko päivä suorassa auringonvalossa mahdollisti puhelimen täyden latauksen kerran. Virtapankki piti muistaa viedä otolliseen paikkaan ja ottaa sitten illalla mukaan sisään.

Savesta valetun pitsauunin tekoprosessi ei notkahtanut liikkeelle, siitä haaveilu jatkukoon.

Tuleva kevät ja kesä 2019

Suuria muutoksia en aio tänä vuonna tehdä. Panostan entistä enemmän suorakylvöön, koska esikasvatusmahdollisuudet ovat todella nihkeät. Pienistä ruutuikkunoista tulee rajoitetusti valoa ja viileä sisäilma hidastuttaa kasvua niin paljon, että tulokset eivät ole hääppöisiä. Siirto (kuljetus) Vehkosuolle on myös taimille kriittinen ja jokavuotinen stressi. Siitä huolimatta kasvatan tietenkin ainakin tomaatit, kurkut ja persiljan. Tärkeää on muistaa malttaa istutusten kanssa, jotta valoa ja lämpöä on riittävästi, kun taimet pääsevät vauhtiin, toisin sanoen maaliskuun puolessa välissä aikaisintaan. Lehtikaalia yritän jälleen. Kirpat ovat se ongelma. Perunamaa on tänä vuonna istutusvalmis. Se tuottaa vähemmän töitä. Kasvimaalla kierrätetään taas paikkoja niin, että vaativammat kasvit pääsevät typettyneeseen maahan. Istutuskaavion piirrän vuosittain muistikirjaan ylös. Kesäkurpitsat ovat onnistuneet monta vuotta jo suoraan maahan kylvettynä. Ne ovat nopeita kasvamaan, kun malttaa odottaa lämpimiä.

Salkopavulle haluaisin tehdä siirrettävän tornin.

Kesällä Iivari muuttaa jälleen Vehkosuolle ja sen seuraksi toivomme saavamme taas lampaita lainaan. Heinää toivon saavani tehtyä taas seipäille kesän tarpeisiin. Kanalan ulkotarha on säilynyt kerrankin lumen painosta huolimatta ehjänä. Sitä ei tarvitse tänä vuonna kunnostaa ellei takatalvi iske. Siitäpä tuli mieleen, että kaksi viime syksynä kuoriutunutta kukkoa etsii kotia. Patakin käy, mutta luovutetaan elävänä.

Keimo jatkaa tietenkin saunan parissa. Jatkaminen tarkoittaa uusien tukkien hakua metsästä ja niiden sahaamista hirsiksi. Tämän lisäksi polttopuiden tekemistä on aina siinä "sivussa".

Lammen kaivuuttaminen muhii takaraivossa edelleen. Kokemuksia haluaisin vertailla ja asiantuntijoita haastatella. Paikka on hahmottumassa.

Hiihtolomalla teimme päiväretken Vehkosuolle. Tarkoituksena oli myös saunoa, mutta melkein kaikilla oli nuha menossa tai tulossa, joten päädyimme vain grillailemaan ja kahvittelemaan. Luottoauraaja oli saanut sohjoisesta kelistä huolimatta tien aurattua, mutta sen verran vielä pohja oli pehmeä ja luminen, että menimme kävellen ja hiihtäen perille. Keli oli koko viikon harmain ja vetisin, mutta kasvihuone antoi meille sen verran suojaa, että retkestä jäi hyvä mieli.

En ole uskaltanut käydä vielä sisällä katsomassa, mikälaisia koiruuksia hiiret ovat tehneet tänä vuonna. Tuhot ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ensimmäisen yöpymisen yhteydessä siivoilu on ihan mukavaakin. Jääkaapin tiivistettä on kuulemma hieman nakerreltu, sanoi Keimo.

Tässä vaiheessa kevättalvea, kun auringon paiste alkaa lämmittää, annan jo hieman luvan fiilistellä tulevaa kevättä ja kesän aikana toteutettavia projekteja tai ihan vaan elämää Vehkosuolla. Viikonloppujen yöpymiset, ennen kokoaikaista muuttoa, houkuttelevat, eikä pakkaamisten rasittavuudesta ole tietoakaan. Nyt kun on vain vielä maltettava odotella, on aikaa ja mahdollisuus kahlata vanhoja ja uusia kirjoja, blogeja ja YouTube-kanavia. Ensi kuun yhteispostauksen aiheena onkin kunkin omat blogi-, YouTube- ja kirjasuosikit. En malta odottaa uusia ideoita.