29.11.2018

Herkät ja vähemmän herkät

Hiljaisuus.


Olisipa niin mukavaa rentoutua ja lopulta nukahtaa jonkun silittäessä päätä. Olisi mahtavaa hypätä mukaan sinfoniaorkesterin sävelten kulkuun ja kokea ravisuttavan kokonaisvaltaisesti musiikin ruumiillistuminen. Olisi suorastaan valaistumista vastaava kokemus kuunnella ylioppilaskirjoitusten kielten kuuntelu täysin intensiivisesti tarinaan eläytyen. Ja miten olisi, jos tuntisi keikalla katkeamattoman yhteyden solistiin ja magneettisen virtapiirin ympärillä vellovan yleisön kanssa. 

Olisipa niin, mutta... Kun päätä silittävä käsi liukuu lähestulkoon naurettavaa rahisevaa meteliä aiheuttaen pään pinnalla, alkaa huvittaa, mutta ei nukuttaa. Kun konsertissa viereisessä rivissä oleva teini siirtää kuudettatoista kertaa tuoliaan raakkuvasti lattiaa pitkin ja edessä oleva katsoja viikkaa hartaasti rapisevaa A4-kokoista paperilippuaan A10:ksi, tipahdan ravisuttavan herkästä  piano pianissimo -momentista omalle penkille ja tunnen epäolennaisten ärsykkeiden saasteen valtaavan mieleni forte fortissimon lailla. Tai kun meksikolais-englantilainen heppu selittää nauhalta tulevassa äänitteessä: I'm gonna travel to [NIISTOÄÄNI viereisestä pulpetista] with my [LISÄÄ NIISTOÄÄNTÄ], niin voi olla varma, että a) Alkaa ärsyttää b) Niin paljon c) Ettei kykene keskittymään d) Loppuosan kuunteluun, ja elää vääristä vastauksistaan katkeroituneena elämänsä loppuun asti. Tai kesken hurmioituneen Lana DelRay -hetken tiiviissä katsomossa toteaa epäuskoisesti joutuneensa vieressä seisoskelevien Snubben ja Killen kovaäänisen tapahtuman selvittelyn kuunteluoppilaaksi, niin, ääääh, HILJAA satans fitta! 


Meidän perheessä elää yksi voimakkaasti aistipoikkeava lapsi. Hän tarvitsee jatkuvia itse- ja muiden keksimiä stimulantteja pystyäkseen hahmottamaan oman itsensä olemassaolon ja kyetäkseen hahmottamaan pieniä rippeitä ympäristöstä. Hän heiluttaa oikeassa kädessä olevaa sukkaa jatkuvalla syötöllä koko hereilläoloajan. Tämän lisäksi hän uittaa sukan läpimäräksi suussa monenkin erilaisen aistin hakemisen toivossa ja pitää jatkuvaa pientä yrinä- ja hyminä-ääntä ollakseen itselleen ja muille läsnä. 

Haluan tällä sanoa, että on todellakin olemassa vakavasti aisteiltaan yli- ja aliherkkiä ihmisä. Tällöin ympäristöä on joskus henkilön oman turvallisuudenkin kannalta pakko muovata. Silti hänenkin on keksittävä keinoja sopeutuakseen meidän tavallisten maailmaan. Ainahan voi tietysti syyttää maailmaa ja muita ihmisiä ja hankkia diagnoosi. Toivoa, että kanssaihmiset ymmärtäisivät Facebookissa jaetun "Oletko yliherkkä" tai "Kärsitkö misofoniasta" -linkin luettuaan lopettaa herkän kaverin lähistöllä syömisen, hiusten harjaamisen, omista vaivoista puhumisen tai puhumatta jättämisen ja hengittämisen. Ja sen jälkeen mitä? Äänieristetty huone? Ihmisistä eritäytyminen? Vai, voisiko uhriutumisen sijaan miettiä, miten itse vaikuttaisi omaan mukavuuteen ja kenties siedättää itsensä joillekin ärsykkeille niin, että eläminen muiden kanssa onnistuisi. Vertaisryhmiä on ainakin paljon. 


Takaisin alkutilanteeseen. Omasta kirjoituksestani valistuneena yritän vastedes itseäni ärsyttävissä tilanteissa ajatella olevani ihminen, joka on kiinnostunut muista ihisistä ja heidän tekemisistään positiivisessa mielessä. Että ympärsitön aistimisesta on hyötyä ja tämä kyky mahdollistaa kontaktin toisiin ihmisiin ja kenties voin olla heille jotenkin hyödyllinen. Tai, voin todeta tilanteen toivottamaksi ja vaihtaa paikkaa. (Niin, tai toivoa jälleen muiden anteeksiantoa, kun Liv Tylerin hahmo Arwen intiimisti lähikuvassa sanoo huulet töröllään "Go to sleep"ja me siskon kanssa kuolemme hiljaiseen nauruun ja hytkytämme elokuvateatterin penkkirivistöä.)

Lahden Sibeliustalolla 
Sinfonia Lahden Sinfonista Beatboxausta (Felix Zenger).

Se, mitä alunperin oli tarkoitus tänne kirjata oli, että toissaviikonloppuna kävimme Vehkosuolla laittamassa paikkoja talviteloille. Oikeasti emme sen kummemmin laita mitään teloille, jottei tarvitse kirjaimellisesti lopettaa tai aloittaa mitään ja läpi talven säilyisi ajatuksissa jatkumo. Jätämme siis lakanat sänkyihin ja säilykkeitä kaappiin. Olemme silti yrittäneet vähän järkevöityä esimerkiksi vesisaavien ja juomavesiastian tyhjennyksen, talven aikana vanhenevien ruokien, työkalujen talvisäilyttämisen ja roskien sekä tyhjien pullojen suhteen. Minulla on ollut tapana tyhjentää kanala kasvimaalle sekä hevosen ja lampaiden pihattorakennuksen lannat viedä kasvihuoneeseen. Niin tein nytkin. Keväällä on intoa enemmän kaikkeen, mutta Vehkosuo-viikonloppujen aloitus sujuu hieman kevyemmin, kun vastassa on "sillä silmällä" jätetty paikka. 

Vehkosuon kupeesta on kaadettu metsää jälleen raskaalla kädellä. Kun jo ajattelimme, että enempää ei enää voi. Minä yritän olla ajattelematta enempää. Defenssimekanismi.
   

 
Saunan lämpenemistä odotellessa.


 Neulominen on nyt kovassa vauhdissa. Sain vuosi sitten aloittamani kirjoneulevillapaidan valmiiksi ja olen nyt tehnyt tässä välissä pipon ja säärystimet tilauksena. Seuraavaksi luultavasti aloitan jonkun ihan perus villapaidan. 


Tämä villapaita on nyt valmis. 

 P.S. Hei, kertokaa mikä blogi-alusta on tällä hetkellä nousussa tai on Bloggerin veroinen, mutta uudistuneempi ja enemmän tätä päivää? Mitä ominaisuuksia toinen alusta tarjoaa verrattuna Bloggeriin. Jos alusta on maksullinen, mitä vastinetta olet rahalle saanut? Tiedän, että vloggaminen ja podcastit ovat syrjäyttäneet blogit mennen tullen, mutta minä aion itsepäisesti jatkaa kirjoittamisen tiellä, mutta nyt saattaisi olla aika vaihtaa Remington modernimpaan malliin. 

31.10.2018

Syksyn suosikit




1. Kirjoneule. Huomaan, että vuoden neulomistahti on tätä nykyä kaksi neuletta. Monesti kesäksi jää yksi neule roikkumaan ja se valmistuu vasta syysloman korvilla, kun illat alkavat olla pimeitä. Kirjoneulevillatakista puuttuu vielä osa hihaa ja lieppeet. Koska tässä vaiheessa olen jo hieman kyllästynyt puikoilla olevaan neuleeseen, motivoin itseäni ajattelemalla seuraavaa työtä.  




2. Keraamiset astiat kirpparilöytöinä. Raahasin Tallinnan kirppikseltä kahvimukin ja kulhoja olen löytänyt oman kylän kirppikseltä. Kahvimukista meni jo kahva rikki, mutta se on silti tällä hetkellä paras.

3. Välipalamurot banaanilla ja homogenoimattomalla täysluomumaidolla.  


Ruusu ja rosmariini hius- ja vartalosaippuat

4. Saippuat hiusten pesuun. En ole käyttänyt "kaupan" sampoita sitten helmikuun. Olen kokeillut muutamia eri saippuavalmistajia, mutta onneksi pääsin kokeilemaan Keimon sukulaisen tekemiä saippuoita. Näillä on tullut paras "nitinä" hiuksiin ja puhdas tuntuma säilyy monta päivää siksipä olen  tilannut niitä lisää. 




5. Almanakka. Pitkästä aikaa ajattelin perheen jääkaappikalenterin lisäksi kirjata ihan omia asioita kalenteriin. Vertailin kalentereita erilaisissa nettikaupoissa ja ihan fyysisesti kirjakaupassa ja päädyin tilaamaan Etsystä kalenterin, jossa on erikseen kuukausisuunnitelma ja viikkosuunnitelma sekä paljon tilaa pelkille muistiinpanoille. Paljon vaihtoehtoja löytyy hakusanalla planner.

Kalenterista puheen ollen, kaveri laittoi kuvan löytämästään Teinarista vuodelta -89–90 ja siitä huvittuneena kaivoin omani samaisilta vuosilta. Sivuilta löytyi paljon hevosmenoja ja muutamia vihjailuja poikiin, mutta sitten sieltä löytyi myös tämä: 


Kasiluokkalaisen haaveet...

6. Jooga. Yritän järjestää aikaa iltaisin ennen kuin lösähdän sohvalle. Olen kesästä lähtien käyttänyt Down Dog-appia ja annan vahvan suosituksen kaikille, jotka vääntelehtii kotioloissa. Sovellusta voi kokeilla kuukauden ilmaiseksi, sen jälkeen on mahdollista jatkaa suppealla versiolla edelleen ilmaisiksi tai maksaa vuosimaksu, joka löytyi ainakin kesällä noin 25$ hintaan. Ei paha. 




7. Elämänkertadokkarit. Vaikuttavia ovat olleet Amy Winehouse, Whitney Houston, Lady Gaga, Jane Fonda ja tietysti Avicii. Nämä löytyivät Netflixistä, HBO:lta ja Areenasta. Lisäksi olen Patti Smitihin live-keikasta vaikuttuneena lukenut viivytellen hänen kirjansa, M-juna ja juuri lukemassa toista kirjaa, Ihan kakaroita. Kirjoissa on ajan henkeä, paikkoja, ihmisiä ja tunnelmia, joista tulee kirjan lomassa tsekkailtua netistä lisää tietoa.


8. Musiikki. Kuuntelen aamulla, päivällä ja kuuntelen työmatkallakin musiikkia. Tykkään selailla Spotifyta ja bongata omalle listalle uusia biisejä. Olen yrittänyt soittaa pianoa ja rämpytellä ukulelea ja välillä viritämme Kassen kanssa mikit ja laulamme karaokea. Musiikki liittyy vahvasti tietysti tanssiharrastukseen, jossa olen onnistuneen varvasluudutuksen jälkeen taas voinut käydä. Opetan edelleen 5-13 vuotiaille kahdessa eri ryhmässä hiphopia ja käyn itse nykärissä ja rimpuilemassa breikissä. 




9. Iivari ja ratsastus. On ja pysyy harrastuksena ja rytmittää viikkoja ja päiviä. Koska viikonloput Vehkosuolla vähenevät nyt, voin jälleen osallistua valmennuksiin ja se tuo taas uutta pontta omiin treeneihin.





 10. Olen tehnyt Vehkosuon voiteita pieniä määriä säännöllisesti lisää. Kehäkukkavoidetta on nyt myös myynnissä kuusenpihkavoiteen rinnalla. 

11. Olen yrittänyt etsiä epätoivoisesti kirppikseltä uutta hupparia. Olen hupparin tarpeessa. 


Mitähän kivaa muilla on juuri nyt menossa?










15.10.2018

Kontrasteja


Avasin ikkunan lämmittääkseni huonetta. Vaati supervoimia saada ruho liikkeelle yön tunteina sängyn lämmenneestä pesästä. Pusikkopissa keskellä yötä on sen arvoista. Yön hiljaisuudessa on jotain älyttömän hienoa ja majesteetillista. Vähän uhkaavaa, mutta silti rauhoittavaa. Tuntee totaalisen yksinäisyyden ja samanaikaisesti tietää olevansa tarkkailun kohteena. Amy Winehouse -dilemma. Rakastan näitä kontrasteja. Koska TIEDÄN että ne ovat valinta. Koska kontrastit saavat minut tuntemaan, arvostamaan, tiedostamaan. Olenko kuitenkin jahtaamassa jotain reippaan mitalia. Mietin Hildaa, joka on täällä vuodet ympäri asunut. Ja mietin kodittomia kaduilla. Olisiko Hilda laittanut instaan hengityksen huuruisen kuvan itsestään aamiaispöydässä #freezing #vehkosuo. Vaikka kaupunkikotimme on kaukana luksuksesta, elämme keskinkertaisessa elintasossa, saamme hanasta lämmintä vettä ja valot napista napsaisemalla. Karuilla olosuhteilla tunnelmointi tuntuu väärältä, todellisuuden vääristämistä. Mietin, onko munkeilla tai muilla yksinkertaista elämäntyyliä noudattavilla ihmisillä jatkuva zen-tila. Onnellisuuden tasapaino. Maallisista asioista piittaamaton tyytyväisyys, jatkuva kiitollisuus elämää kohtaan. Ja jos on, niin miten he osaavat nauttia onnestaan, jos elämä ei vedä välillä diippiin shittiin? Toisin sanoen anna kontrasteja. Mutta sehän se täytyy kengättä kävelemisellä tai kovilla penkeillä tuntikausia takapuolen puuduttavilla rukoilusessioilla olla ideana. Kontrastien haku. Mutta mistä munkit vastapainonsa saavat, lepäilevat iltaisin pehmeillä divaaneilla viinirypäleitä nautiskellen? Tuskin. Minä muistan kyllä huokaista ihastuksesta, kun astahdan esteettömästi sisäklosettiin jäädytettyäni takapuolen huuruisissa pusikossa. Tai hämmästellä hulppeita sähkövaloja haparoituani katkokävelevän epävarmuudella yön pimeydessä. (Munkkien vetäminen tähän tarinaan alkaa tuntua tässä vaiheessa omituiselta, joten lopetan.)
Kävimme perjantaina naapurissa synttäribileissä (he eivät tiedä, että menimme myös lämmittelemään). Naapuri-isännän bändi veti ensikeikkansa, isäntä rummuissa. Setti oli lyhyt, mutta vaikuttava. Bändi, punaiset valot, maaseutu, kotibileet. Sanon vaan, että kontrastit. Lauantaina kävimme Porvoon nepalilaisessa (Khukur) syömässä Vehkosuon YouTube-kanavan 200 tilaajan kunniaksi. Pieni perhe juhli suuria asioita. Eikun suuri perhe... 




Nyin kaikki juurekset maasta kellariin. Satoa tuli kohtalaisesti. Tomaatit jäätyivät yhdessä yössä. En ehtinyt niitä pelastaa sisälle punastumaan.




Seuraavana viikonloppuna takaisin Vehkosuolle. Sato oli korjattu ja saunan runko sateelta paketoitu. Lomaa siis. Kepekin oli vaihteeksi mukana. Kasse lähti lauantaina ystävän luokse yökylään. Tuppe sanoi, että nyt on hiljaista ja täytti höpötyksellään koko tilan. Hän viihtyi kuitenkin pitkiä aikoja yksin. Maalaili huurteisiin ikkunoihin kuvia ja väkersi omia pieniä maailmojaan. Kun pyysin häntä kattamaan pöydän ja valmistamaan kalalle kastikkeen, hän lähti iloisena ja innostuneena työhön. Puolen tunnin kuluttua saavuimme savustetun kalan ja keitettyjen perunoiden kanssa sisälle. Hän oli levittänyt lautaset ja tehnyt kastikkeen, aterimet, juomat, voi ja leivät puuttuivat. Hän oli tehnyt kuitenkin kaksi arvoitusta. Toinen arvoitus oli kirjoitettu paperilautaselle ja se kuului: Arvaa mikä kuvio paperilautasen toisella puolella on. Ja viereen oli piirretty vihje > . Innoissaan hän odotti meidän vastaavan jotain. Minä vastasin silmä ja Keimo vastasi sydän. Oikea vastaus oli kolmio. Toisessa arvoituksessa pöydälle oli pinottu kolme juomalasia ja meidän piti arvata, minkä lasin alla pallo oli. Minä arvasin oikein, alimman, joten sain luvan aloittaa aterian.




Sairaan kaunis maailma


Sunnuntai oli lämmin. Ennätyksiä ympäri maan. Kylmyydestä ei tietoakaan. Iloitsin, enkä edes potenut ilmastonmuutostuskaa. En pode sitä koskaan. Teen valintoja ja katson mitä tapahtuu.




Lisää sadonkorjuuta Vehkosuon YouTube-kanavalla.

18.9.2018

Tynnyri (kun en muutakaan keksinyt)




Enpä ole sitten toukokuun harmitellut sitä, että sisällä on kylmempi, kuin ulkona. Enkä harmitellut nytkään. Tai harmittelin, että sisällä oli kylmä, mutta astuessani ulos, tuntui aiemmin viileähkö ulkoilma mukavan lämpöiseltä. Vanha kunnon "lyö vasaralla varpaaseen" -metodi. 

Tynnyrit olivat täynnä vettä. Vettä tulee oikeastaan yli äyräiden. Harvemmin tulee käytettyä sanaa äyräs. "Laitapa se kuuppa roikkumaan siihen tynnyrin äyrääseen!" Saunavetenä käytämme tynnyrivettä. Kaivon vettä saa odottaa kevääseen.

Avasin ulkovessassa istuessani puhelimesta vahingossa etukameran. Miten voi alakulmasta kurkistava kaksoisleukainen minäkuva nolottaa yksinäistä itseä niin paljon, että silmät muualle suunnattuna yrittää poistua sovelluksesta. 
Vessapaperi oli muuttunut kosteuspyyhkeeksi. Se olisi ollut miellyttävää käyttää, jos siinä olisi lukenut kosteuspyyhe, mutta nyt se vain oli kosteaa vessapaperia. Pyyhin ristiriitaisin mielin. 


Lounaan ainekset.

Kahdella lapsellamme kolmesta on erityisiä synnynnäisiä ominaisuuksia ehkä voisi sanoa jopa häiriöitä. Olemme kuitenkin oppineet näiden kanssa elämään kutakuinkin normaalia elämää. Onneksi kolmannen kanssa asiat ovat lutviutuneet kutakuinkin vaivattomasti. Muutta mutta, miten ihmeessä suhtaudun siihen, ettei hän syö sieniä? Kammottava epäkohta. Toiveekkaana aloin lukea Vauva.fi:stä löytämän otsikon "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" alla olevia vastauksia, mutta pian sain järkytyksekseni todeta, kuinka vihamielisesti toiset äidit suhtautuivat "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" -kirjoittajaan. "Älä pakota, relaa, aiheutat syömishäiriön, älä tee numeroa, itsekään et syö varmasti kaikkea, tyrkyttäminen aiheuttaa syömishäiriöitä, kammo tulee varmasti." 
Voi voi, sääliksi käy aloittajaa. 


Olin varma, että parsa kuoli kuivuuteen. Nyt se pistää kuitenkin pikkuista parsaa tulemaan.

Leikki sikseen. 
En löytänyt oikeasti kuin viisikymmentä puolukkaa. Varmasta puolukkapaikasta en yhtään. Mihnä ne meni? Nyt ei ole puolukkaa eikä mustikkaa. Mutta sieniä on ja tulee olemaan. Kasvimaalla odottavat puna- ja keltajuuret sekä porkkanat, että saisin kellarin siivottua entisistä. Teen kaikkea muuta, jotta ei tarvitsisi alkaa siivota. Odotan sopivaa hetkeä kiristää lapsia tekemään työn puolestani. 


 
Sovitaan, että sä syöt mun sienet. 


Hyvää viikon jatkoa!

🖤

4.9.2018

Kaapista ulos



On siis kesä, kuljen valtatien reunaa,
pyörä ei kulje, mutta jalat vielä jauhaa.
Kesä – pystynkö kauan vielä feikkaa,
työpäivän koin, en haluu tätä myöntää.

Miksi pitää alkaa puhua syksystä tai työstä tai arjesta tai tekoälykkäistä tappajaroboteista tai huonosta sääennusteesta tai vanhuudesta tai mistään epämiellyttävästä, mikä ehkä tapahtuu tai tapahtuu joka tapauksessa? Menee into ja fiilikset. 
Huijaat itseäsi, elät kuplassa, kiellät tosiasiat, he sanovat. Mutta mitä sitten, jos en varaudu syksyn tuloon tai vanhuuttaan rapistuvaan kehooni? Eikö elokuva ole katsomisen arvoinen ellei ole nähnyt siitä traileria tai lukenut arvosteluja? 





Olen löytänyt itsestäni piirteitä. Ensimmäinen seikka liittyy sarjaan Handmaid's Tale, josta olen nyt katsonut kaksi olemassa olevaa kautta. Sarjan katsoneet tietävät, että luvassa on melko piinaavia ja kiduttavia hetkiä. Noin yhden jakson päivässä -vauhdilla ehdinkin aina päivän mittaan miettiä edellisen jakson tapahtumia ja maalailla mielessäni tulevaa jaksoa. Eräänä päivänä juonenkäänteitä miettiessäni tajusin yhtäkkiä, että odotan aivan sadistisen malttamattomana, mitä inhottavaa Frediläiselle taas tapahtuu. Kerroin itsetutkiskelun löydöksistä hieman järkyttyneenä Keimolle, joka tätä kirkastumisen hetkeä ikuisesti odottaneen tavalla totesi lakonisesti, että no älä. 

No tästä toivuttuani, tajusin nauttivani myös toisesta paheesta, nimittäin huomiosta. Sillä tavalla ärsyttävän ylinarsistisesti. Tapahtumaketju meni seuraavasti: Näin Iitissä järjestetyssä "Käy kotihin" tapahtumassa tuntemattoman ihmisen Järvenpäästä, joka sanoi lukevansa minun blogia ja toivoi minun jatkavan samaa mallia. Olin välittömästi My fifteen minutes of fame -tunnelmissa ja leijuin loppupäivän käsittämättömän kevyessä yläpilvessä. Erheellisesti kuvittelin, ettei minua voi mikään tai kukaan horjuttaa, olen ehkä jopa voittamaton. Ja tässä sitä ollaan, tähtikuviot silmissä kirjoittamassa blogia. Itseriittoinen sadisti.

Ja hippi.
Ihan oikeasti olen vain kokeillut olla ilman shampoota, deodoranttia ja kaikenmaailman kemikaaleja ja kasvattanut kainalokarvat. Tämä on vaan pitkään jatkunut koe. Oikeasti hei kaverit!



Se on sadonkorjuun aika.
–Vihdoinkin! sanoi Tirkku, kun koko kesän hautoi.

Kainalokarvakaapista ulos. Kuvasta ja tästä hetkestä kiitos Outille.

Mietin, jos keskittyisinkin nyt hyveisiin ja tekisin korjausliikkeen. Löysin klassisten hyveiden listan:

Käytännöllinen viisaus
Rohkeus
Oikeamielisyys
Kohtuullisuus

 Niin, no jaa. Tuota kaikkeahan minä jo olen.
Ja vaatimaton.




8.8.2018

Estehyppelyä



Me olemme uineet tänä kesänä. Kierrelleet uimarantoja ja löytäneet yhden uudenkin sinilevättömän rannan. Kävimme myös minun lapsuuden uimapaikalla, lammella kallioiden keskellä. Siellä olen käynyt heinätöiden päätteeksi, koulun retkellä tai ihan muuten vain. Lampi on äkkisyvä, joten uida pitää osata. Tuppe turvautui vielä kellukkeisiin, kun uimataito ei ole ihan varmalla pohjalla.

Ufokurpitsat kasvoivat jymy-yllätykseksi syötäväksi. Kasvihuonekurkun vuosi on ollut tämä myös, mutta tomaatit eivät punastu, liekö syy niukan kastelun. Meidän vesi loppui niin totaalisesti (myös kaivosta), että jouduimme hakemaan lähteestä (puolen kilometrin päästä) vettä pesuihin, kasteluun ja eläimille. Mutta kiduttava vesistressi loppui pari tuntia kestävään sateeseen. Oikein mainio syntymäpäivälahja. ♡ 




Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, kaupunkikodissa (kaupunki ei ole totta, ennemminkin kylä- tai taajamakoti) ilmaantui laaja vesivahinko. Laajuudeltaan laajempi, kuin aluksi uskoimme tai toivoimme. Purkuun meni käytännössä alapohja hirsiä myöten, noin 1/3 koko vanhan talon lattiapinta-alalta. Keimo on tehnyt ensimmäisen viikon ja viimeisen lomaviikon aamusta iltaan töitä ja siitä eteenpäin viikonloput ja kaikki illat töiden jälkeen paria päivää lukuunottamatta. Kasse oli mukana lautapoikana. Minä olen pyörittänyt arkea ja yrittänyt tehdä siitä vähän juhlaakin lomalla oleville lapsille. Lopputyöksi pääsin maalaamaan lattiat ja eilen pääsimme jo siivoushommiin ja keittiön kasaushommiin. Huomenna alkaa minullakin työt ja muutto takaisin kotiin alkaa portaittain. Hevonen siirretään talvitalliin, lampaat menevät myös talvikotiin, kissa ja koirat muuttavat kaupunkiin ja kasa tärkeitä tavaroita. 
Tämä oli tällainen kesä, estehyppelykesä. 

Keittiön vaiheista komiikkaa sisältävä video löytyy TÄÄLTÄ.


Jippii, kasausvaiheessa.

Sain syntymäpäivälahjaksi sadetta ja perheeltäni selfietikun. Heidän mielestä tarvitsin sitä (kädet levällään ja kasvoilla kysymysmerkki). Pieneksi kostoksi kuvasin kännykällä videon Vehkosuon kanavalle aamurutiineistamme, joka sisältää tietysti paljon hidasta ja hapuilevaa puhetta in english. 



Ainakin yksi käyttötarve tikulle.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille. 

P.S. Meistä ja Vehkosuosta juttu Maalla-lehdessä ilmestynyt tänään. 

23.7.2018

Huvit ja harmit



Kiitos kaikille osanotoista. Mummi on mielessä jatkuvasti.

Olemme kaikesta huolimatta yrittäneet jatkaa kesää normaalisti. Keimo on lomaillut ja saanut ensimmäisellä lomaviikolla saunaa hieman eteen päin. Tupen 10-vuotis syntymäpäiviä vietimme tutulla porukalla. Tuppe syynäsi säätä viikon verran ja raportoi siitä meille muille lähes tunnin välein. Hän sai syntymäpäivilleen poutaa ja lahjaksi toivomansa kellon sekä muita hänelle tärkeitä juttuja. 

Uuvuttavan kuumuuden vuoksi on ollut myös aivan pakko ottaa rennosti ja viettää päiviä uimarannalla, iloita sukulaisten seurasta ja ristiretkeillä ympäri pitäjää. Teimmepä vielä yhden yön lomareissun Helsinkiinkin, jossa imimme itseemme kuuman kesäkadun tunnelmia, kummastelimme ihmisten paljoutta, söimme ravintolaruokaa, kävimme hotellin suihkussa, ihmettelimme kaupunkilaistuneita koiria, katselimme huvittuneena röyhkeästi jäätelöitä varastelevia lokkeja, kuuntelimme katusoittajia, istuimme puistossa jäätelöllä ja mietimme kaupunkiasumista. Me tytöt kävimme Kiasmassa ensimmäistä kertaa. Kuinka on sattunutkin, että olemme aina olleen maanantaina liikkeellä, jolloin kaikki museot tuntuvat olevan Helsingissä kiinni. Olen tyypiltäni enemmän sellainen katutunnelmaa fiilistelevä, kuin museoissa kävijä, mutta kyllä Kiasman tarjonta teki vaikutuksen. Arvostan sitäkin, että alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaisiksi.

Kasvimaa on tuottanut kohtalaisesti tavaraa syötäväksi. Paljon puhutut perunat ovat vielä peukalonpään kokoisia, mutta punajuurta, keltajuurta, porkkanaa, punaparsamaitetta, sokeriherneitä, pinaattia, salaattia, persiljaa ja sipulia olemme syöneet. Ja kasvihuoneesta kurkkuja. Tomaattit ovat ottaneet lämmössä ison harppauksen, jospa sittenkin tänä kesänä. Paras vihannesten valmistustapa juuri nyt on höyrystää ne yrttien kera pehmeän rapsakoiksi ja käyttää ne pikaisesti voipannulla ennen tarjoilua.


Tuppe 10 vuotta ja aittaherätys.
Salen herkkuosaston parhaat.
Kasse ihastelee Vladislav Mamyshev-Monroen töitä.
Oikeasti olen 170cm.
Porkkanaa, keltajuurta, punajuurta, punaparsamaitetta, sokerihernettä, rakuunaa, oraganoa ja rosmariinia. 

Tämä kesä on tuntunut taas erilaiselta; se on kestänyt jo pitkään, mieli on ollut aika rento, mutta ajatuksissa on ollut paljon myös painavia asioita. Kesäloman alussa Kepen uusi asumiskuvio mietitytti, sitten kaulastani poistettu patti huoletti (se oli hyvänlaatuinen lipooma) ja sitten tietenkin mummin tilan romahtaminen vei voimia. Nyt, kun Keimolla olisi vielä tämä viikko lomaa, keksimme järjestää kotiin vähän isomman remontin. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, keittiön kalusteet on purettu ja lattia aukastu. Epäily heräsi, kun sisätiloissa tapahtui yhtäkkinen kärpäspopulaation lisääntyminen ja sisäilma haisi lievästi ummehtuneelle. Haju jäljitettiin keittiön sokkelin alle ja lattian aukaisu kertoi karun totuuden. Viemäriputken suu harotti poistumisaukon vieressä ja pienelläkin vielkaisulla oli väistämättäkin on selvää, että likaveden ohivuotoa on tapahtunut (ennen Vehkosuolle muuttoa). Jo kertaalleen putken jäätymisen aiheuttamassa vesivahingossa säästetty lautalattia joudutaan nyt purkamaan, eristeet poistetaan ja todetaan alapohjan todelliset kosteusvauriot. Sitten kuivatetaan ja rakennetaan toivottavasti tilalle uutta. Keimo totesi, että tällaista sattuu ja alkoi repiä lautoja irti lattiasta. Minä vaan ripustin pyykkiä ja sysäsin systemaattisesti ongelman mielestä.



 Luckyly I married a raksa-man. 


Näillä mennään siis Keimon viimeinen lomaviikko. Sikasiistiä, että asumme vielä Vehkosuolla. 

Sillä välin, kun jännitätte meidän keittiön kohtaloa, voitte käydä katsomassa Vehkosuon saunaprojektin kolmannen osan täältä. 

Keskiviikkona luvassa myös video Helsinki-lomasta.

Mukavia kesäpäiviä ja yrittäkää välttää silmiin ja suihin lentäviä kärpäsiä!






10.7.2018

Mummi



Mummi

Sinä näytit, kuinka kaunis luonto on.
Opetit minut perkaamaan silakoita.
Saunoin kanssasi ulkosaunassa ja kävelimme pakkasessa pihan läpi lämpimään.
Peittelit minut viileiden puuvillalakanoiden väliin.
Tanssit tohvelit jalassa.
Kerroit, kuinka pyykki pestään puhtaaksi kättä vasten hankaamalla.
Hiihdit niin, että lumi pöllysi kasvoilleni suksien kannoilta.
Silitit kipeää vatsaani.
Tarjosit iltapalalla tytinää.
Poljit pyörällä yli Hallan sillan, minä tarakalla. 
Nauroit itsellesi, kun otit kastikkeen loput suuhusi suoraan kauhasta. 
Kuiskasit korvaani salaisuuden, ajokortti ja itsenäisyys.
Keitit maailman parasta kauravelliä.
"Tämä tästä" -päätit nopeasti keskustelut sinusta itsestäsi.
Kuuntelimme yhdessä, kuinka kauniisti satakieli laulaa.
Kerroit minulle, ettei kuukautisia tarvitse hävetä.
Rapsit peittoja yläkerran ikkunassa.
Opetit kassakoneen käyttöä sairaalan kahvilassa.
Seurasit keittiön ikkunasta pikkulintuja.
Hassutelit ja pelleilit.
Teimme yhdessä veneretkiä saareen.
Opin sinulta liikkumisen ilon.
Olit aina niin nuorekas.
Näen vieläkin, kun vilkutat meille pihatiellä ja myöhemmin kerrostalon ikkunassa 
ja kuulen iloisesti soivan äänesi, kun vastaat puhelimeen.






Sinä lähdit, kun nimeäsi kantavat kukat olivat kauneimmillaan.
Mutta sinä jatkat elämääsi minussa. 
Olet aina olemassa.  

🖤

Daisy Tellervo 
(16.1.1931 – 6.7.2018)