Kikka

Meillä on ollut viikon verran uusi koira, tarhanimeltään Sara, joka tuli meille Viipurin Koirat ry:n kautta. Yhteyshenkilönä Viipurin Koiriin toimi Stella, joka oli tullut "tutuksi" jo aiemmin Kummitustalon Kuvakirja -blogin kautta. Otin Stellaan yhteyttä Maaliskuun alkupuolella ja viimein 20.4. koira saapui Suomeen. Normaalisti koiran ja omistajan yhdistämisprosessi etenee hiukan nopeammin, mutta nyt Kikan tarhalla epäiltiin olevan sieni, minkä vuoksi minimoitiin riskit pistämällä koirien tuonti tauolle tutkimusten ajaksi. Tämän pitkältä tuntuvan odotuksen aikana koirakuumeinen perheemme steppaili tulisilla hiilillä. Ehdimme selata satoja kertoja Viipurin Koirien sivuja, vaipua epätoivoon, vaihtaa koiraehdokasta, palata takaisin edelliseen, empiä, katsella asioita uusin silmin ja keksiä pitkän listan nimiä. On muuten kumma, että kun koko maailman kivoimmat ja nasevimmat nimet ovat käytettävissä ja mahdollisuudet ovat rajattomat, nimeksi tulee kuitenkin valittua joku tyhmä. Tätä kun Elinalle ääneen pohdin, hän lohdutti, että mikäs siinä: Pöpi ja Tyhmä.  

Nimeksi tuli kuitenkin Kikka. Sitä kun monta kertaa sanoo peräkkäin, Kikkakikkakikkakikka... että on kiva. Ja hauskaa on myös: Kikka kakille, kakille Kikka! Joidenkin mielestä siis. Kikkaa voi kutsua Kikeksi tai Kirsiksi. Ja sitten on kestosuosikit Kikkare ja Pökäle. 

Kikkaa (Saraa) oli kuvailtu Viipurin Koirien sivuille näin:

Kun ovaa oven perimmäiseen sisätarhaan, ei ehdi edes kunnolla astua sisälle, kun syli on täynnä tätä hurmaavaa tyttöä. Sara vie huomion heti pusuilla ja iloisella vastaanotolla. Saran mielestä jokainen ihminen on ihana! Useamman ihmisen ollessa tarhassa samaan aikaan, ei Sara tiedä miten päin olisi – tai kenen luona olisi. Sen ratkaisu tähän pulmaan on juosta vuorotellen pusuttelemaan jokainen tarhassa oleva ihminen.

Saran tarina on surullinen: ennen tarhalle tuloa se sidottiin päivisin kiinni patteriin vilkkaan luonteensa vuoksi. Saran omistaja ei ymmärtänyt vilkkaan ja iloisen pennun aktivoinnin tarvetta, joten se hylättiin loppujen lopuksi Irinan tarhalle. Muistona entisestä elämästä on Saralla myös töpöhäntä. Emme tiedä, mitä sille on tapahtunut, mutta jotenkin on Saran häntä entisen elämän aikana katkennut, tai kenties se on syntynyt töpöhäntäisenä. Hännän töpö ei onneksi tätä neitiä hidasta – jos jotakin, toimii töpö ennemminkin moottorina!

Koko tarinan voi lukea täältä.

Nyt, kun viikko yhteistä elämäämme on takana, voimakkain vieraskoreus on karissut, luottamus lisääntynyt ja päivärutiinit alkaneet muodostua. Osaan ehkä jo kertoa tästä koirasta jotain. 

Jo ensivaikutelma oli lempeä ja iloinen. Vauhtia ja sähellystä oli luovutushetkellä vaikka muille jakaa, mutta heti autoon päästyään se asettui häkkiin hiljaisena. Katsoi pää kallellaan, kun tirkistysluukusta sitä seurasimme. Kotona oikaisimme suorinta tietä pesulle, joka sekin meni mallikkaasti. Siinä pesijän ja pestävän luottamus heti punnitaan, kun joudutaan pieneen tilaan, toinen ilman päällysvaatteita ja toinen uitettuna koirana. Seuraavaksi tervehdittiin Pöpi-koira asiallisesti nöyristellen. Tylsä tiukkapipoinen bordercollie toivottikin uuden perheenjäsenen kauniilla hammasrivillä ja naksuvilla hampailla tervetulleeksi ja kertoi kangistuneilla jaloilla kävellen olevansa erittäin vähän kiinnostunut a) leikkimisestä ja b) seurustelusta. Mutta kun kaveri oli kolme päivää jankuttanut: ala nyt, jooko, alkoi paatuneenkin työkoiran silmäkulmassa vilkkua pilke. Ihmisenä kadehdin, kun venäläinen ja suomalainen heti puhuivat samaa kieltä.

Sisäsiistiksi Kikka alkoi heti, kiitos ehkä sen edellisen elämän. Ensimmäisen yön aikana emme kuulleet siitä pihaustakaan, eikä tämä ole muuttunut. Se tapasi tuloiltansa seuraavana päivänä Harri-kissan ilahtuen ihan yli ja niin he, Pöpi, Harri ja Kikka, viettivät ilman ihmisiä keskenään heti ensimmäisenä päivänä neljä tuntia. This is so called tiimisitouttaminen. Seuraavana päivänä ehdittiin jo kurkata kanat, tervehtiä perhetuttuja, lasten tuttuja ja jopa pientä lammasta. Ensimmäinen hihnalenkkikään ei ollut mahdoton, jopa tolppien kiertämisestä on jostain jäänyttä tajua. 

Luoksetulo- ja nimen tunnistamisharjoitukset aloitettiin välittömästi. Ulkoilut suoritettiin ensin monin hihnoin varustettuna aidatulla pihamaalla. Tulopäivästä neljäntenä päivänä, kun aidatulla pihalla oltiin jo kerran oltu vapaana, luottamuksen vaatimustasoa lisättiin Vehkosuoretkellä. Nopea edistyminen voi olla joskus silmänlumetta ja siksi olisi ollut typerää vain luottaa siteen muodostuneen. Siksipä hankimme Yepzon GPS-paikantimen (Motonet 69€ plus 9,90€ suojalaukku), jonka kiinnitimme pantaan.  Paikannin antaa sijaintitiedon puhelimeen parhaimmillaan muutamien metrien tarkkuudella lähes reaaliajassa. 

Ei ollut Kikalla kuitenkaan tarvetta poistua näkökentästämme. Ojanpohjakahluun ja Pöpin kanssa riehumisen välissä se paikansi jatkuvasti meidän sijantia pistäytyen lähikontaktissa ja pysymällä metsässäkin tiiviisti kimpassa. Yepzon ei kuitenkaan ole vielä turhaksi julistettu sillä itsevarmuuden lisääntyessä irtaantumista voi olla odotettavissa (Ja kun ei tarvitse koiraa enää seurata, jäljelle jää teini) 

Se, miksi tämä koira on sitten kytketty joskus patteriin, on tullut jo useasti selväksi. Mutta patteriin kytkemisen sijasta ottaisin mieluusti sen (patterin) siitä (koirasta) aika ajoin irti.  Onneksi meillä on rauhoittavana apuna nipottava koira, joka vaatii kanssakumppaneiltaan kirjastokäyttäytymistä, on meillä myös huumorintajua ja kodinhoitotilat (vrt. rundi eli eristysselli). 

Vapaus- ja sivilisaatiossa eläminen -kurssin päivittäiset istunnot käsittelevät teemoja: 

1. Tavarat ja luut – luopuminen (omiminen ja vankilatavoista poisoppiminen)

2. Ovesta ryntääminen – Aina ei o pakko olla eka (opetellaan tiedostamaan vapaus ja elämään sivilisaatiossa) 

3. Vapaa ei pakene (ovien ja porttien taakse jääminen)

4. Mitä tuli syötyä? (kyseenalaiset salakuljetustavat ja nautittujen hanskojen kivuton poistumistie) 

5. Mitä on sivistynyt juominen ja syöminen (hamstraamisesta luopuminen) 

6. Selliympäristöstä kotiympäristöön (pöydät, sängyt, tuolit –  huonekalujen käyttötarkoitukset ja -rajoitukset)

7. Kuinka innostua oikein (hyppimisestä ja puremisesta kokovartalohännänheilutukseen) 

8. Liikunta ja vapaa-aika (energian mielekäs kulutus ja säännöstely)

9. Löytäjä ei saa pitää (omat ja muiden tavarat) 

Kivaa on muuten, että sekarotuisenpiskin mukana tulee monta rotua: 

Sileäkarvainen noutaja

Belgianpaimenkoira groenendael

Newfoundland

Venäjänvinttikoira

Bordercollie

Baskervillen koira

Tämän lisäksi havaittu myös karjalankarhukoira ja saksanpaimenkoira. 

Kiitos vielä Stella toimituksesta ja oli kiva tavata.

Yksi poro kerrallaan

Korjaan aitaa.

Toissaviikonloppu tuli ja meni ja siinä rytäkässä myös viime viikonloppu. 

Olen helpottanut perjantain pakkaamisia jakamalla jokaiselle perheenjäsenelle omat vastuualueensa ikätason mukaan; lapsille ja miehelle mahdollisimman selkeät ja muuttumattomat tehtävät (roskiksen vienti, koiranruuan pakkaaminen, omat vaatteet alusvaatteista päällysvaatteisiin, kissan ja kanojen ruokinta, bioastia, unilelu, tietokone, kamera ja niin edelleen) ja enemmän logiikan tajua vaativat tehtävät itselleni (tyyliin, omat vaatteet ja puhelin). Sitten ajetaan kaupan kautta ja yritän pinnistää muistin varassa puuttuvat ruokatarvikkeet ja muut tarvittavat lasten valikoidessa hartaasti lauantaikarkkeja. Keimo suorittaa kaupassa ollessani eri kaupasta juomaostokset, työkaluihin liittyvät täydennykset, dieseli- ja öljyjutskat. 

Matkalla havainnoidaan, että puusavottaa pukkaa, pelloilla kulotetaan, jonkun hevonen on jolkotellut tiellä, naapurit on kotona, vesi laskenut, silta ehjä, tie mutainen ja talo pystyssä. 

Sitten alkaa purku eli minä kannan kolme kassia sisälle. Alan sytytellä alakerran uuneja ja purkaa kasseja sillä välin kun muut kantavat yhteensä yhden kassin tai ei yhtään ja jäävät fiilistelemään pihalle hiljaisuutta, tuoksuja, hirviä, taivaanvuohia ja mitälie poroja. Itsekin voisin mennä, mutta se (aika) menee vain siellä sisällä.  Vilkuilen ulos kateellisena ja korkeintaan tunnen, miten ne porot menevät yksi kerrallaan nenääni.

Kai se Keimokin jotain uuneja sytytelee, vettä hakee ja saunaa lämmittelee, muttei oikeasti mitään.

Nyt voisi päätellä, että tämä muija on tainnut kyllästyä koko hommaan, mutta sarkasmivapaasti sanottuna, nautin joka hetkestä.

Kaivan kaapelia maahan.

Korjasin sunnuntaina hirven rikkomaa riukuaitaa ja vaihdoin katkenneiden tolppien tilalle uusia. Todistettavasti kuva myös siitä, että kaivoin sähkökaapelin vihdoin maahan poissa silmistä, poissa mielestä -syvyyteen. Asettelin myös seinän vierustalle penkereeksi kasatuista kivistä rappuset tulevan kesän lempikahvittelupaikalle (tarkkasilmäinen havaitsee portaikon alakuvasta). 

Rappuset reunassa.

Tilda-mummonkin lempikahvipaikka?

Perunamaan siirto ja marja–hedelmätarhan projekti käynnistyi niin, että Keimo kaivoi kahdeksan viinimarjapensasta tulevalta perunamaalta ja istutti ne entiselle perunamaalle, josta on tuleva hedelmätarha. Jos siis savimaalla mikään koskaan menestyy. Tuleva perunamaa on heinämaata, joten sen kääntäminen olisi seuraavaksi vuorossa. Nyt meni lapio katkimäsäksi.

Lempikahvipaikka, josta voi tarkkailla jatkossa perunan kukkimista.

Marjapensaiden uusi savikoti (taustalla korjattua riukuaitaa!).

Ghetto. Slummi. Hökkeli.

Meidän ulkokanatarha sortui taas katolta tulleen lumen alla ja jälleen se aiottiin korjata kerralla hyvin, kunnolla ja kestäväksi. Ja miten kävi? (No kun metsästä saa paljon halvemmalla. Ei ehkä hyvää, kunnollista ja kestävää, mutta kertakesäkäyttöistä.) 

Keimo korjasi kanalan, teki puitakin taas, lanasi tietä uudella perälevyllä, mutta sen lisäksi ajeli myös motocrossia pellolla. Muka ei jännitä ensi lauantain kisoja. 

Nuffield ja sen kaveri. (Minä olen menossa korjaamaan aitaa!)

Silloin kun toissaviikonloppuna oli lämmin sunnuntai, lapset kävivät keräämässä sammalta. Väärää sammalta, sanoin minä ja sitten korjasin (liian myöhään), että anteeksi huono ohjeistus, mutta siinä vaiheessa teini meni sisälle lukemaan Aku Ankkoja kiukkuisena. Toisen hakureissun suoritti Keimo nuorimmaisen kanssa ja toi samalla vähän tuohtakin tullessaan. Sammaleilla on tarkoitus tilkitä kasvihuoneen hirren rakosia. Vähän myöhemmin pehmitin teinin tekemään kanssani tikkupullataikinaa. Paistelimme sitten siinä verkkaisesti pullat sämpylöiksi ja söimme edellisen päivän kastikkeen kera. Pannussa kahvivedet valmiina. Semmoinen hyvä hetki. 

Kyllä nyt vähän jännittää. Jos kaikki menee putkeen, Pöpillä loppuu keskiviikkona singlekoiran ajat. Palaan asiaan!

Alussa oli Vehkosuo V

Kevät toi tullessaan uutta videomateriaalia:
Alussa oli Vehkosuo V, olkaa hyvät.