Kyy(kky)haaste

Tämä on kohti omavaraista elämäntapaa tavoittelevien bloggareiden yhteispostaus. Lisää aiheesta tekstin lopussa. 

Kolme viikonloppua takana Vehkosuolla ja o'boy, oli pari viikkoa hyvät kelit. Sehän on sanomattakin selvää, että sisälle oli taas kaikki kylmyys pakkautunut ja ulos täytyi mennä lämmittelemään. 

Pääsiäisenä fiilistelimme, saunoimme ja söimme pitkän kaavan aamupalaa. Istuimme saunan jälkeen ulkona kuuntelemassa taivaanvuohen pyrstön mäkätystä ja jousipatjamaisesti hinkkaavaa laulantaa, kurkien kajahtelevia huudahduksia ja palokärjen trrrrrrrrr-kojautuksia. 

Paikallaan oleminen saattaa aiheuttaa myös ilahduttavia luomisinnostuksia. Tekemisen tarve purkautui yllättäen samanaikaisesti meillä aikuisilla ja kohdistui kerrankin samaan projektiin. Kaikista erikoisinta tässä oli se, että viihdyimme toistemme seurassa alusta loppuun asiallisesti keskustellen, aivan, kuin järkevässä parisuhteessa kuuluukin. Eli, jos parisuhdeneuvoille tarvetta, soitelkaa. Puhelinnumero paperin alareunassa (ark. klo 9.00 – 15.30).

Tästä pöydän rakentamisesta on todistusaineistoa ja se löytyy Vehkosuon YouTube-kanavalta. Sieltä puuttuu valitettavasti se kohta, jossa Keimo huutaa: "Nyt se perkeleen lapio tänne niinkun olis jo!" Hän siis huutaa lapsille ja jatkaa: "Mikä vittu siinä on, että ei voi heti totella?" (Ilmeisesti kysymys oli retorinen.) Ja minä siitä vierestä rakentavasti: "Haaahhhahahahahahah, onneks toi sun rageeminen meni videolle."

Juurihan se lapio oli tuossa.

Kivalta näyttää, vaikka ruoka oli jo ehtinyt auttamattomasti viiletä. 

Ulkopöydän toteutukseen käytimme kaksi betonista viemäriputkea ja kaksi viime vuonna sahattua haapalankkua. Putket kaivettiin puolen metrin syvyyteen ja lankuille tehtiin tuki-/kiinnityspuut kiinnittäen ne poraten betoniputkien yläpäähän. Pöydän ääreen mahtuu jopa kymmenen ruokailijaa.  Mielestäni tulos on talon tyyliin sopiva eli askeettinen. Varjopuolena näkisin sen, että pöydän paikkaa on vähän vaikea muuttaa.

Kärräsin kakkaa istutuslaatikoihin. Olen käyttänyt hevoselle pelkkää hamppukuiviketta, joka maatuu purua paremmin ja käy täten paremmin istutuksille. Tujua se on, mutta laatikossa kasvatetut salaatit ynnä muut pikkusnacksit pärjäsivät viime vuonna, joten jos onnistuminen toistuu, voin jo sanoa tämän olevan toimiva konsepti. Istutus toteutui 22.4. ja laatikkoon meni lollo rosso sekä lehtisalaatti. Viikon päästä toinen niistä oli itänyt, toinen ei. Vaikka ilma on muutamina päivinä ollut jopa 20 astetta, maa hohkaa vielä kylmää. Taitaa olla liian aikaista. Viime vuonna kylvin laatikkoon toukokuun alkupuolella. 

Kasvimaalla ei tapahtunut vielä mitään. Viikko pääsiäisen jälkeen mietin, josko laittaisin porkkanat, mutta maltoin vielä. Kaivoin maa-artisokan mukulat maasta ja pistin niistä viitisenkymmentä pientä mukulaa takaisin. Niitä pitää vähän pitää silmällä. Kuorin kaikki mukulat kerralla, koska en ole kovin innostunut tässä vaiheessa mitään pakastimeen säilömään, kun kesäkuuksi se pitää olla tyhjä ja pois päältä. Muuta hyvää tapaa säilöä maa-artisokkaa en ole keksinyt. Tein siis niistä perulaista inkkariruokaa eli keiton suomalaisella kermalla. Keitosta tuli hyvää, mutta aamulla vahva mukula jo kertoikin, että vierailu suolistossani saa riittää ja tahto on tulla pikaisesti ulos. 

No niin.

Istutusjärjestys vuodelle 2019

Slow food zen (maa-artisokkia kuorinut, tietää miksi).

Nyhdin yrttimaalta rikkaruohot. Teen sen kerran kesässä eli hetken näyttää hienolta. Uskollisesti maasta punki lipstikka, ruohosipuli, ranskanmeirami ja rakuuna.

Tänä vuonna olin vähän varautuneempi, kun kiven kolojen lähettyvillä rikkaruohoja nypin, koska...

...edellisenä päivänä tyttöjen kanssa rintarinnan pihan poikki astellessamme, edestämme, kuin suojatielle oiketetusti astahdellen, luikerteli täysikasvuinen tätikyy. Ei onneksi kenkään jalat letkun pätkään osuneet vaikka läheltä piti. Huusin kovaa ja ytimekkäästi Keimolle (joka veisteli kaikessa rauhassa hirsiä): "Kyy, kyy, KYY!" Viimeinen karjaisten kovaa, koska hän ei näyttänyt ymmärtävän, että pitää juosta naisihmisiä auttamaan. Ehkä ajatteli minulle tulleen jonkinlainen änkytyskohtaus ja jäi odottamaan maltillisesti loppua -lä, -nel, -ti tai -ninen. 

Pyydystimme vähän kohmeloisen kyymamman haaviin ja annoimme hänelle ilmaisen autokyydin parin kilsan päähän metsikköön (naapuri-info: kauas teidänkin pihasta) ja toivotimme hänelle hyviä ruokahaluja jyrsijärintamalla. Pihallamme ei aiemmin ole kyitä esiintynyt tai ne ovat osanneet pysyä piilossa, joten tämänkin luulemme olleen yksittäinen havainto. 

Ymmärrätte varmaan siis, että koin haasteellisena kyykkimisen kyykyssä ryytipensaiden juuressa ja sen, miksi jouduin kyyditsemään kyyniset tunteeni kyykkyviinin kera varpaitani tiukasti kyyläten. Kyyhkyset siellä puussa. Kyynel.

Keimo lämmitteli saunan parissa kahden hirren verran. Me rakensimme Kassen kanssa uuden pöydän ympärille triangelipergolan, jonka kattokankaaksi viritimme varjoksi purjekankaisen kolmion. Varjoksi ja varjoksi. Ennemminkin varjohkoksi ja vain kello 10.30 – 12.30 välisenä aikana. Liitteenä ei ole kuvaa. Täällä ei ole mitään katsottavaa, menkää pois!

Kolmas viikonloppu oli kylmä. Meille ei tullut lunta, kuten moneen muuhun pitäjään kuvista päätellen oli tullut. Lämpötila laski silti lähelle nollaa ja palelua piti jälleen sietää. Siihen ei meinannut enää riittää ymmärrystä. Tämän lisäksi olemista häiritsi edellisen viikonlopun pergolariehumisesta kostautunut kyynärpään limapussin tulehdus, jonka hoito on tulehduskipulääkkeet, kylmäys ja LEPO, jota en osaisi. Koskaan ei ole tehnyt näin paljon mieli kaivaa maata. 

Kanat pääsivät viimein Vehkosuolle. Se tietää nyt muutaman viikon ajan hoitoreissuja arkipäivinä. Meillä on ollut murheita viime syksyn kukkopoikien kanssa. Ne päättivät alkaa kukkoilla patriarkka Terholle, joka yksi toisensa jälkeen jäi aina alakynteen ja jouduttiin eristämään ulos kanalasta pienempään häkkiin. Päätimme lopettaa kaksi kärkkäimmin käyttäytynyttä toivoen, että kolmas löytäisi Vehkosuolla isommassa tilassa Terhon kanssa yhteisen linjan. Mutta ei. Taas tuli Terholle takaraivoon iskua, eikä yrityksistä huolimatta onnistunut Terho kuninkuutta voittamaan. Äänestyksessä Terho sai kuitenkin enemmistön 4/4 äänet henkiinjäämisen puolesta ja poika sai lähteä. Tällaisen "turhan" kuoleman yhteydessä herää kysymys, olisiko lihan syöminen järkevää, muuttaisiko se tappamisen eettisemmäksi, kun liha saataisi käyttöön. Koirien vatsat ei tunnu kestävän tällaista yksittäistä liha-ateriaa, mutta kestäisikö oma(t)? 

Keimo hinasi metsästä yhden sinne jääneen rungon ja sahasi muutaman hirren saunaa varten. Veitsitilaukset (@keimolepi) ovat pitäneet hänet kiireisenä, mutta kesän tullen taitaa saunan rakennus taas täyttää vapaa-ajat.  

U.H:n viimeinen matka. 

Esikasvatusten kanssa menee yllä olevan kuvan lailla. Nyt on laitettu tomaattien, persiljan ja öljykurpitsan kaveriksi neljä tainta kurkkua ja lehtikaalia. En tajua tuota öljykurpitsaa. Sen siemenpussissa sanotaan, että vaatii pitkän esikasvatuksen maaliskuusta lähtien. Siinä on nyt pienet kukat, eli sen pitäisi olla nyt ulkona 25 asteen lämmössä. Menin googleen ja löysin toisen tiedon: Esikasvatus toukokuussa. Eli minulla on väärään aikaan syntyneitä öljykurpitsoja nyt.  

Tämän yhteispostauksen aiheena oli maanparannus ja kasvimaan aitaaminen. Kerron maanparannuksesta lyhyesti, koska olen siinä hunsvotti ja optimisti. 

1. Käytän maata, joka minulla jo on (ja onni on, että maa on multavaa). 

2. Kavimaa on perustettu lapiolla kääntäen perinteisellä metodilla eli: pintamaa juurineen lohkona ylös, maa-aineksen poisto vähintään lapion lavan syvyydeltä, juurimaa ylösalaisin kuopan pohjalle ja maa-aines päälle. Tämä säilyttää ravinteet parhaiten. 

3. Vuosittain omien eläinten kakkaa (ja hamppukuiviketta).

4. Nokkosvettä ravinteeksi kesän aikana sekä 

5. Ruohokatetta

6. Esikasvatukseen ostan viiden litran säkin kylvömultaa 

7. Koulimisvaiheessa lisään ravinteikasta bioastian multaa.

8. Viljelen maata kiertäen eli vaihdan typpeä tuottavien ja ravintoimureiden paikkoja. 

Aitaamisesta sen verran, että kasvimaa on aidattu lammasaidalla alapäästä noettujen kuusitolppien varaan. Uhkana ovat koirat, kanat, hevonen, lampaat ja metsän villieläimet. 

Tätä postauksen teema on kunnia jakaa seuraavien bloggaajien kanssa (#kohtiomavaraisempaaelamaa):

Tsajut
Sarin puutarhat
Metsäläisten elämää
Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi
Kohti laadukkaampaa elämää
Urban Farming
Palokankaan pientila
Elämää korvessa
Korkeala
Maalaiskaupungin piha
Riippumattomammaksi
Laura eli Javis
Torpan Tyttö
Sorakukka
Villa Koira
Ku ite tekee
Maatiaiskanasen Elämää
Luomulaakso
Stellan kolmas luonto
Talopäiväkirja/ omavarainen.fi
Rakkautta ja maanantimia

Mitä kuuluu kevään odotukseen?

Omavaraisuuteen pyrkivien blogien maaliskuinen yhteispostausaiheena on oman perheen ja blogin esittely sekä päivitys kevään suunnitelmien etenemistä. Linkit muihin blogeihin lopussa.

Luulen, että suurin osa tätä blogia lukevista on tietoisia siitä, keitä olemme, mutta esittelytekstin voi vaivattomasti hypätä yli ja siirtyä olennaiseen eli kevään suunnitelmiin ja niiden etenemisiin. 

Keitä te ootte te pienet poijat?

Perheeseemme kuuluu kolme lasta, kolme koiraa, kissa, kanoja ja kukkoja ja suomenhevonen, joka talvehtii ystävän tallissa, mutta muuttaa kesäisin omaan talliin. Vanhin lapsemme on vaikeasti kehitysvammainen. Asumme kahta taloa Iitissä. Molemmat talot ovat 1930-luvun tienoilla rakennettuja betoniharkkotaloja. Talvitaloa olemme laajentaneet 13 vuotta sitten. Blogiin kirjoitan pääasiassa toisesta kodista, jota kutsumme Vehkosuoksi. 

Vehkosuon ostimme loppukesästä 2012. Tila on säilynyt lähes muuttumattomana sen rakennusvuosista lähtien. Vakituinen ja alkuperäinen asukas asui siellä 1980-luvulle asti. Olemme paikan toiset ulkopuoliset omistajat. Asumme Vehkosuolla karkeasti laskien noin kolmasosan vuodesta. Maata on lähes kuusi hehtaari, josta puolet on metsää ja puolet avo-ojitettua peltoa. Pelto on tällä hetkellä vuokralla, mutta se on ns. monimuotopeltoa eli hevosemme laiduntaa sitä ja korjaamme sieltä niittyheinää kesäkäyttöön. Metsästä olemme saaneet polttopuut molempien talojen lämmitykseen kuutisen vuotta. Mieheni on rakentanut oman metsän puista kasvihuoneen rungon sekä puuliiterin ja viime kesänä aloitti saunan rakennuksen (hirret sahattu sahaohjurilla). 

Minä vastaan kasvimaan ja kasvihuoneen ja -lavojen tuotannosta. Olen keskittynyt hyvin säilyviin juureksiin ja perunaan (molemmissa taloissa on hyvät maakellarit), mutta syömme läpi kesän salaatit, tomaatit ja kurkut, kurpitsat ja muut satoa tuottavat suoraan maasta. Syömme kasvisruokaa, lisänä satunnaisesti kala, kanamuna ja maitotuotteet. Kasvimaan ja -huoneen maa-aines ja maanparannusaineet tulevat omasta takaa. Metsästä haemme marjoja ja sieniä, pihapensaasta teemme parikymmentä litraa viinimarjamehua ja omenoista hilloa. 

Kesällä talvikoti on nollasähköllä ja Vehkosuolla tarpeelliset laitteet (esim. jääkaappi) saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Joillekin työkaluille on käytössä aggregaatti. Pesuvesi ja kasteluvesi nostetaan kaivosta tai käytetään sadevettä. Juomavesi haetaan läheltä lähdevesikaivosta. Sekä talvella että kesällä valmistamme ruuan puuliedellä. 

Olen kirjoittanut vuonna 2013 omavaraisuudesta näin:

Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Arvostan vanhoja perinteisiä työmenetelmiä ja haluan oppia hyödyntämään niitä modernilla tavalla sekä opettaa niitä edelleen lapsilleni. Omavaraisuus tarkoittaa minulle rahan säästöä ja tätä kautta lyhyempiä tunteja palkkatyössä, luonnosta elämistä, puhdasta ruokaa ja konkreettista tekemistä. Elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, siksi kaikki omavaraisuuteen liittyvät rajoitteet unohdetaan ja käytössä pidetään ne, jotka hitaudesta ja vaivannöstä huolimatta tuottavat tehdessä iloa.

Instagramissa: @vehkosuo  Miehen veitsentekoa ja takomishommia: @keimolepi

Vehkosuon Youtube

Mennyt vuosi 2018

Vilkaistaanpa ensin viime kevään suunnitelmia:

Tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu.  Niitä ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne. Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva. 

No miten meni? Parsakaali kasvoi kasvilavalla ensin hyvin, sitten se kärsi veden puutteesta (veden saanti alkoi olla todella tiukassa elokuun aikoihin) jolloin kasvu hidastui monella lajilla. Vasta myöhemmin syksyllä parsakaali innostui, mutta siihen iski joku tuholainen. Korjasin vain pari hassua kukintoa. Punaparsahernettä tuli ja sitä lisättiin mm. wokkeihin. Kuitenkaan siitä ei tullut suosikkia, koska se ei maistunut juuri miltään ja sen arvo ruuassa oli lähinnä koristeellinen. Pillisipulia en edes muista laittaneeni mihinkään. Kasvihuoneessa kurkku viihtyi, mutta tomaateilla meni loppukesään asti aikaa vahvistua ja tuottaa hedelmää. Pienet keltaiset tomaatit tuottivat eniten. Ongelma oli ehdottomasti veden niukkuus sekä taimien hidas kasvu esikasvatusvaiheessa. Salaatteja tuli koko kesän kasvilaatikoista. Se oli uutta ja ehdottomasti uusitaan tämä. Kasvimaan uutuus oli valkoinen "ufokurpitsa", jonka sisus oli kiinteää ja maukasta. Viime viikolla söimme viimeiset perunat eli niitä voisi hieman olla enemmän, mutta toisaalta söimme niitä jo kesällä paljon. Muutoin juureksia on vielä kellarissa ainakin puna- ja keltajuuria sekä porkkanoita. 

Viime vuoden hankintoihin kuului Berkley vedensuodatin, joka oli käytössä koko kesän menestyneesti. Vaikka lähdeveden voisi kuvitella olevan lähtökohtaisesti juomakelpoista, veden kulkeminen suodattimen läpi antaa ainakin luulon siitä, että vesi on puhdasta. 

Haaveilin viime vuonna hankkivani kesän kuumia hetkiä varten pienen retkimallin kaasulieden, mutta kesä meni edelleen puulieden sekä rakettiuunin ja grillin varassa. Tämä asia edelleen harkinnassa. 

Ostin aurinkoenergialla ladattavan varavirtalähteen ja totesin sen toimivan kohtalaisesti. Koko päivä suorassa auringonvalossa mahdollisti puhelimen täyden latauksen kerran. Virtapankki piti muistaa viedä otolliseen paikkaan ja ottaa sitten illalla mukaan sisään. 

Savesta valetun pitsauunin tekoprosessi ei notkahtanut liikkeelle, siitä haaveilu jatkukoon.      

Tuleva kevät ja kesä 2019 

Suuria muutoksia en aio tänä vuonna tehdä. Panostan entistä enemmän suorakylvöön, koska esikasvatusmahdollisuudet ovat todella nihkeät. Pienistä ruutuikkunoista tulee rajoitetusti valoa ja viileä sisäilma hidastuttaa kasvua niin paljon, että tulokset eivät ole hääppöisiä. Siirto (kuljetus) Vehkosuolle on myös taimille kriittinen ja jokavuotinen stressi. Siitä huolimatta kasvatan tietenkin ainakin tomaatit, kurkut ja persiljan. Tärkeää on muistaa malttaa istutusten kanssa, jotta valoa ja lämpöä on riittävästi, kun taimet pääsevät vauhtiin, toisin sanoen maaliskuun puolessa välissä aikaisintaan. Lehtikaalia yritän jälleen. Kirpat ovat se ongelma.  Perunamaa on tänä vuonna istutusvalmis. Se tuottaa vähemmän töitä. Kasvimaalla kierrätetään taas paikkoja niin, että vaativammat kasvit pääsevät typettyneeseen maahan. Istutuskaavion piirrän vuosittain muistikirjaan ylös. Kesäkurpitsat ovat onnistuneet monta vuotta jo suoraan maahan kylvettynä. Ne ovat nopeita kasvamaan, kun malttaa odottaa lämpimiä. 

Salkopavulle haluaisin tehdä siirrettävän tornin. 

Kesällä Iivari muuttaa jälleen Vehkosuolle ja sen seuraksi toivomme saavamme taas lampaita lainaan.  Heinää toivon saavani tehtyä taas seipäille kesän tarpeisiin. Kanalan ulkotarha on säilynyt kerrankin lumen painosta huolimatta ehjänä. Sitä ei tarvitse tänä vuonna kunnostaa ellei takatalvi iske. Siitäpä tuli mieleen, että kaksi viime syksynä kuoriutunutta kukkoa etsii kotia. Patakin käy, mutta luovutetaan elävänä.

Keimo jatkaa tietenkin saunan parissa. Jatkaminen tarkoittaa uusien tukkien hakua metsästä ja niiden sahaamista hirsiksi. Tämän lisäksi polttopuiden tekemistä on aina siinä "sivussa". 

Lammen kaivuuttaminen muhii takaraivossa edelleen. Kokemuksia haluaisin vertailla ja asiantuntijoita haastatella. Paikka on hahmottumassa.

 Hiihtolomalla teimme päiväretken Vehkosuolle. Tarkoituksena oli myös saunoa, mutta melkein kaikilla oli nuha menossa tai tulossa, joten päädyimme vain grillailemaan ja kahvittelemaan. Luottoauraaja oli saanut sohjoisesta kelistä huolimatta tien aurattua, mutta sen verran vielä pohja oli pehmeä ja luminen, että menimme kävellen ja hiihtäen perille. Keli oli koko viikon harmain ja vetisin, mutta kasvihuone antoi meille sen verran suojaa, että retkestä jäi hyvä mieli. 

En ole uskaltanut käydä vielä sisällä katsomassa, mikälaisia koiruuksia hiiret ovat tehneet tänä vuonna. Tuhot ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ensimmäisen yöpymisen yhteydessä siivoilu on ihan mukavaakin. Jääkaapin tiivistettä on kuulemma hieman nakerreltu, sanoi Keimo. 

Tässä vaiheessa kevättalvea, kun auringon paiste alkaa lämmittää, annan jo hieman luvan fiilistellä tulevaa kevättä ja kesän aikana toteutettavia projekteja tai ihan vaan elämää Vehkosuolla. Viikonloppujen yöpymiset, ennen kokoaikaista muuttoa, houkuttelevat, eikä pakkaamisten rasittavuudesta ole tietoakaan. Nyt kun on vain vielä maltettava odotella, on aikaa ja mahdollisuus kahlata vanhoja ja uusia kirjoja, blogeja ja YouTube-kanavia. Ensi kuun yhteispostauksen aiheena onkin kunkin omat blogi-, YouTube- ja kirjasuosikit. En malta odottaa uusia ideoita. 

Retkellä Vehkosuolla hiihtolomalla.

Samanhenkisten blogien kevätsuunnitelmista voi lukea:

1. Farmer to bee 
2. Urban Farming kaupunkiviljely 
3. Tsajut
4. Sarin puutarhat 
5. Maalaiskaupungin piha
6. Laura eli Javis 
7. Ku ite tekee 
8. Metsäläisten elämää
9. Riippumattomammaksi
10. Korkeala 
11. Saman otavan alla 
12. Airot ulapalla 
13. Villa Koira
14. Torpan Tyttö 
15. Caramellia 
16. Villa Kotiranta
17. Luomulaakso
18. Kohti laadukkaampa elämää
19. Rakkautta ja maanantimia 
20. Iso-Orvokkiniitty 
21. Jovelan talopäiväkirja 
22. Mrs Sinn 
23. Pienen pieni Farmi
24. Harmaa torppa

Alla vielä viime keväänä tehty video koko perheen kesän toiveista. Ensi kesän toiveista teemme videon myöhemmin keväällä.

Onnen huokauksia

Ylpeänä esittelen: 

 Noora Al-Anin ja Tiia Javanaisen tuore kirja Onnen huokauksia (2016, Otava). 

Kirja tarjoilee nopeavalmisteisia reseptejä kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen ruokkimiseen. Kirjan alkuosassa esitellään syötävien herkkujen ohjeita ja loppuosassa keskitytään kauneuden hoitoresepteihin. Moni on varmasti pienenä haukannut salaa maku-Miramesta palasen ja pettynyt karvaasti kitalakeen mauttomana tarttuvaan rasvaan. Kirjassa on ohjeita herkullisen näköisille huulivoiteille, joita ei ole herkullisuudestaan huolimatta tarkoitettu syötäväksi, mutta teoriassa se voisi olla mahdollista luonnonmukaisten ainesosien vuoksi (maku on joka tapauksessa Miramea täyteläisempi). Ohjeiden raaka-aineisiin onkin kiinnitetty huomiota; niissä suositaan pelkistettyjä ja puhtaita (luomu) raaka-aineita ja siten itsevalmistetun tuotteen aineet ovat useisiin kaupan valmisteisiin verrattuna paremmin hallinnassa. Miinuksena raaka-aineista sanottakoon se, että suurin osa on melko eksoottisia, mutta onneksi kuitenkin valistuneimmista lähikaupoista saatavilla. Ohjeiden selkeys ja kiinnostavuus tuli mitattua kymmenen- ja seitsemänvuotiailla lapsilla, jotka innostuvat heti ja olisivat siltä istumalta halunneet lähteä ostamaan kaupasta kookosöljyä, joka on monen kauneudenhoito-ohjeen keskeinen raaka-aine. Kymmenvuotias sai myös paljon ideoita smoothie-teemaisille synttäreilleen. 

 Kirjaan kannattaa ehdottomasti tarttua, jos reseptien lisäksi visuaalinen mielihyvä on tärkeää. Lukijalle tarjoillaan reilut sata sivua sommitelmallista silmänruokaa ja väriterapiaa, mikä lisää kirjan kokonaisvaikutuksellista hyötyä. Kuvien ja ulkoasun toteuttaja on siskoni Tiia, minkä vuoksi tunnen omakohtaista ja puolueellista ylpeyttä tätä kirjaa kohtaan. Lämpimään ja tökeröön tyyliini totesin kirjan käsiin saatuani, ettei kuvia tarvitse todellakaan hävetä. Jälkikäteen uskallan sanoa, etten ollut miellyttävästä ulkoasusta yhtään yllättynyt, olenhan tuota pienten yksityiskohtien hierojaa, värien ja sommittelujen projisoijaa läheltä jo kauan seurannut. Tunnustan eniten jännittäneeni, osaako hän olla itse tyytyväinen. (Osaa onneksi.) Kunnia kuuluu tietysti myös kirjan toiselle tekijälle, Nooralle, kirjan alkuunpanijalle ja monen osa-alueen taitajalle. 

Sivusta seuranneena voin todeta, että kirjan tekoprosessi on tekijöilleen eräänlainen odotuksen ja synnytyksen yhdistelmä – paljon tunteita, toiveita, ilon hetkiä ja tuskanhikeä. Sen sijaan tekijän lähisukulaiselle, eli minulle, kirjan biologiselle tädille, prosessi on ollut ennemminkin mukavaa ja vastuuvapaata odotteluaikaa. Toki roolini ei ole täysin vähäpätöinen, olenhan kuunnellut, kannustanut ja tukenut (kiitoksista voi tämän lukea), mutta muuten valmistelut ovat vaatineet vain ennakkoluulotonta rakkautta (pääasia, että tulee ehjänä ulos) ja tilan tekemistä kirjahyllyyn tulokasta varten. 

Reseptikirjat ja kirjat yleensäkin ovat parhaimmillaan silloin, kun ne antavat silmänruokaa, mielikuvia, ideoita, vaikutteita ja ehkä toteutuksen kipinän. Tässä kirjassa toteutuu kaikki ja vähän enemmänkin.

Jos saat käsiisi Kouvolan Sanomien perjantain, 15.1.2016, numeron, löydät sieltä aukeamallisen verran tarinaa tästä kirjasta. Lyhyemmän version artikkelista löydät täältä ja tietysti kirjan kaupoista sekä verkkokaupoista. 

Puotimaalla

Ennen viikonlopun rientoihin paneutumista, haluan mainostaa pikkuserkun, Liisa Mattilan, Puotimaalla -luomu ja lahjatavarapuotia. Puoti sijaitsee Korialla, Liisan kotitilalla, jossa hän miehensä kanssa viljelee jo toisessa sukupolvessa tilan peltoja. Luonnonmukaiseen viljelyyn on siirrytty vuonna 1995. Puotimaalla on myös nettikaupassa sekä facebookissa.

Tilan päätuotteita ovat luomuviljat sekä myös mustaherukka (myös mehut), mutta sen lisäksi  Puotimaalla -kaupasta löytyy esimerkiksi Suomessa valmistettua luomukosmetiikkaa. Minä sain käytööni Mustaherukka-sarjan kasvoemulsion ja kasvoveden. Nämä, jos jotkut toimivat minun kaltaisella kärsimättömällä (all-in-one) ihonhoitotuotteiden kuluttajalla. Varsinkin Vehkosuon viileisiin aamuihin – kun kylmän kostea aamupesu saunalla on liikaa – tämä ruusuvedettä ja muita hoitavia aineita sisältävä kasvovesi on silmät avaava pelastus. Kasvovoiteelle ei tuntunut olevan puhdistuksen jälkeen edes tarvetta. 

Yhteystietoja:

Puotimaalla nettikauppa

Puotimaalla facebook

Mäkelänmäki 34

45610 Koria
Suomi

Puotimaalla logon ja etiketit on suunnitellut siskoni Tiia Javanainen.

Liisa ja Tommi Mattilan tilasta ja toiminnasta voi lukea lisää  "Luomuviljelijöitä toisessa polvessa" -artikkelista.

Veivattavat uutiset

Suosittelen lahjaostoksiin Ekokiva-nettikauppaa. Sieltäpä voit ostaa varsinkin lapsille leluja ja muita tarvikkeita. Ekokiva vaikuttaa olevan idearikkautta viljelevä perheyritys, jonka ideologiaan kuuluu välttää massatuotantoa ja suosia luomua, kestävyyttä, kierrätystä, lähituotantoa, reilua kauppaa, vähäenergisyyttä, biohajoavuutta ja keskittyä lelujen pedakogisiin ominaisuuksiin. Tämän totesin jo ennen kuin...

Nopeat nappaavat tästä 10% alennuskoodin ekokiva ja suuntaavat ostoksille Ekokivaan.

Alennus on blogin lukijoille voimassa 7.12. asti. 

...saimme Ekokivasta testattavaksi käsikäyttöisen paristottoman radion, jonka mukana tulee sovittimia, joilla on mahdollista ladata vaikkapa puhelin. Veivaamalla radioon saatiin ääntä ja yksinkertaisella hakunapilla pystyi hakemaan yhden radioaseman kerrallaan kuunneltavaksi. Lumiaan ei löytynyt sopivaa latauspäätä, joten sitä emme päässeet testaamaan. Noin sadan kierroksen voimalla radio jaksoi toimia muutaman minuutin. Minuutin veivaamisella saisi jo varmasti kuunnella vartin verran. Toimii varmasti vaikkapa retkitilanteessa ja veivaaminen käy vaikkapa pienestä käsitreenistä.

Toisena testattavanamme oli urheilujuomapullo. Ja hei, minunlaiselle leväisten ja homeisten vanhojen limupullojen käyttäjälle ihan oikea juomapullo on suunnatonta luksusta ja sataketainen parannus edelliseen. Pullo on ruostumatonta terästä ja mikä mahtavaa, astianpesukonekestävä. Totisesti omin pullon omiin tarkoituksiin. 

Mukavaa viikon loppupuolta. 

P.S. Kivimysteerin selvitystä jatkamme uusin eväin. 

Arjen ylellisyys

Sain ensimmäistä kertaa blogin ansiosta  näytteitä, enkä tiedä miten päin olisin. 

Ajattelin ensin esittää vaatimatonta, mutta kun olo ei ole sellainen, iloitsen niistä avoimesti. 

Halusin ottaa Weranna's Warehouse-sisustuskaupan mainoksen blogin sivupalkkiin, koska se edustaa ja myy minun makuun sopivalla ideologialla, materiaaleilla ja estetiikalla. Saamani näytteet; villainen torkkupeitto, huopatossut ja pärekori ovat meidän kylmeneviin V-suo viikonloppuihin niin tarpeelliset, että oikein harmittaa ottaa ne saman tien kulutukseen. Mutta kyllä nämä kulutusta kestävät. Torkkupeitto valuu pehmeänä villan painosta päälle (aiheuttaa jumiutumista sohvalle). Tossut ovat napakat, istuvat paljaaseen jalkaan kutittamatta ja unohdan niiden olemassaolon nopeasti (eivät mahdu puukenkiin, kokeilin). Pärekorille olisi eniten käyttöä puunkannossa, mutta en halua sitä heti niin arkipäiväistää (kiikutin ulkovessassa kostuneet Lantlivit turvaan).

Weranna's luonnehtii toimintaansa näin:

Werannas Warehouse on hyvänmielen sisustusputiikki hänelle, joka rakastaa kauniita asioita ja haluaa muistaa esineestä jotain muutakin kuin ostospaikan. Valikoima koostuu aarteista, jotka ihastuttavat tarinallaan. Tuotteet ovat reiluja ja kestäviä, laadukkaita käsitöitä, joiden valmistaminen auttaa tai ilahduttaa tekijäänsä.

Werannas toimii seuraavien periaatteiden mukaan:
- Arvostetaan käsintehtyä
- Kunnioitetaan luonnonmateriaaleja
- Vaaditaan, että tuotteet valmistetaan reilun kaupan periaatteiden mukaisesti
- Tuetaan naisten asemaa ja työllistymistä joka poulella maailmaa
- Vältetään väärintekemistä kaikissa muodoissaan.

Totta tosiaan, liikutuin, kun luin torkkupeiton lapusta:

 This item was knitted by 

Ziwani

Tulee tunne, että haluaisin yhdeksi naisjäseneksi heidän kenialaiseen maalaisyhteisöönsä, korjaamaan ja käsittelemään villaa, josta lopulta neulotaan muun muassa tämä minun torkkupeitto. 

"He ovat erittäin hyviä työssään ja RAKASTAVAT sitä, mitä tekevät. Alueella kuuluva puheensorina ja nauru kertoo kaiken."

Toivon sydämeni pohjasta, että näin on.

Hyvää torstaita.

Arvonta 30.3 – 7.4.

Jippii, arvonta!

 Blogiarvonnassa yläkuvassa oleva setti, johon kuuluu lasinen sitruspuristin sekä kolme retrokuvioista mikrokuituliinaa.

Arvonnan sponsoroi iittiläinen sisustusputiikki Amalian Olohuone.

Lisää kivoja sisutusjuttuja löytyy täältä, sekä nyt myös myyntipisteestä Kausalasta osoitteesta Hallitie 2.

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttilaatikkoon. Ilahdun kovasti, jos liityt myös jäseneksi blogin lukijajoukkoon. Muistathan jättää kommentin yhteyteen nimimerkin, ellet ole jäsen.

Arvonta suoritetaan viikon päästä sunnuntaina.

Onnea arvontaan!

Lankesin mainonnan suohon

Saappaani on nilkkaan asti vajonnut, muttei vielä jumissa. Olen astunut mainonnan suohon. Slurps.

Rekisteröidyin Trade Trackerin listoille ja alan tienata blogillani. 

Minä olen myös Napoleon, Ranskan keisari.

Tienaamisen mahdollisuus blogimarkkinoinnin kautta on pieni, mutta tuo minunkaltaiselle pienestäkin innostuvalle jännetystä elämään. Luulenpa, että samasta syystä ne yli kolme miljoonaa suomalaista aikuista lottoaa vuosittain. C'mon tyypit, ei kukaan voi todella uskoa rikastuvansa,
jos täysosuman mahdollisuus on vain 1/15 380 937:stä! 

Trade Tracker on vain yksi useista vastaavista mainonnan työkaluista. Tartuin tähän, sillä sain vinkin Sinisestätuvasta ja joukkohengen nimissä uskaltauduin vanavedessä koklaamaan. Lisäksi Kuningaskuluttajan blogimainontaan liittyvä jakso antoi rauhallisen ja turvallisen mielen. 
Trade Trackerin lisäplussana oli vielä sen tarjoama mojova 10 euron liittymislahja.

Jos kiinnostuit Trade Trackeristä, liittyminen onnistuu helposti täällä.

Hyvien ja reilujen pelisääntöjen mukaan ilmoitan, että tästä lähtien blogi voi sisältää mainontaa, josta minä saatan hyötyä. Tulot kertyvät ostotapahtumista, harvoin klikkauksista. Linkkejä voi avata turvallisesti pelkäämättä, että minä rikastun. Sen sijaan, jos päädyt ostamaan linkin kautta, saatat kuulla minun kehräävän onnesta. 

Valitsen mainokseni niistä aihepiireistä, joita itse kannatan, 
jotta blogi kuvaa edelleen vain minun persoonaa ja ajatusmaailmaa. 

Tapsan sanoin:

 "Sit huomataankin vasta, kun ollaan perillä, et tulos onkin nolla ja kynnet verillä."