1.11.2017

Kolme yötä Rotterdamissa





Amsterdamin lentokenttä (Schiphol) on siitä kätevä, että matkan Amsterdamiin voi muuttaa matkaksi Rotterdamiin lentokenttärakennuksen alla sijaitsevan juna-aseman ansiosta. Lentokentältä siirtyminen junalla on mutkattomuuden lisäksi myös usein halpa vaihtoehto. Mielenkiinnosta selvitin juuri, että Euroopan kentistä ainakin Malagassa, Kööpenhaminassa (metro), Barcelonassa ja Wienissä on myös mahdollista jatkaa lentokentältä junalla kaupunkiin. 
Kohdekaupungin vaihtuminen johtui siitä, että suhteellisen halvoille lennoille ei löytynyt vastineeksi kovin halpaa yöpymisvaihtoehtoa Amsterdamista. Amsterdam on hotelli-, b&b- tai jopa hostelliyöpymisten kannalta mielestäni jo muutenkin melko tyyris, mutta nyt kahden hengen huonehinnat (kolmesta neljään viikkoa aikaisemmin tarkasteltuna) olivat jo tasoa 600 euroa kolmelta yöltä, ILMAN peruutusoikeutta tai aamupalaa. Olemme onneksi ehtineet Amsterdamissa sotkea ristiin rastiin aikaisemminkin, joten Rotterdamin pälkähtäminen päähän oli onnekas johdatus johonkin uuteen. 
Junia Schipholin lentokentältä Rotterdamiin menee vähintään puolentunnin välein ja lippuautomaatista saa kätevästi Visa Electon-kortilla ostettua liput, joiden hinnaksi jää noin 12-16 euroa per henkilö. riippuen siitä, onko kyseessä suora IC vai hitaampi. Suoralla IC-junalla matka kesti reilut 20 minuuttia ja hitaampi oli noin 45 minuuttia. 

Rotterdamin aseman kattolippa ja taustalla yhdet useista "pilvenpiirtäjistä".

Löysin jo täysin yöpymispaikkojen selaamiseen kyllästyneenä hyvin nopeasti B&B paikan nimeltä Alberti Bed&Bike. Kuten nimestä voi jo päätellä, sängyn lisäksi tarjolla oli hintaan kuuluva pyörä. Hintaa oli tälläkin paikalla yötä kohti hieman yli satanen. Albertin B&B oli eri hotellisivustojen perusteella arvostelumenestys, emmekä mekään löytäneet mitään parjattavaa. Liikuntarajoitteiselle jyrkät portaat, pienillä askelmilla toiseen kerrokseen, saattavat kylläkin olla ylitsepääsemätön este. Isäntä otti meidät vastaan opastaen saman tien kaikki huoneiston faktat avaimista aamupalafasiliteetteihin (kahvinkeitin, paahdin, jääkaappi, munankeitin, astiat). Paras osio vastaanotossa oli kuitenkin lyhyt oppimäärä Rotterdamin parhaista paikoista ravintoloista nähtävyyksiin. Ja eritoten, kun olen ihminen, joka ei viihdy matkoilla museoita koluten, olen iloinen, jos joku paikallinen osaa kertoa hyviksi todetut paikat. Se ei tarkoita valkoisia pöytäliinoja, vaan aitoa tunnelmaa ja rentoutta, paikallisuutta, omaperäisyyttä ja elämyksiä. Isommista kaupungeista ei välttämättä aukea muutaman päivän sisällä se paras Pho-ravintola tai baari tai kahvila. Kun käytössä on pyörät ja Hollannin tapaan hyvin varustetut pyöräbaanat, saa kaupungin melko kivasti haltuun parissa päivässä ja ohjeista huolimatta ehtii ajautua moneen yllätykselliseenkin paikkaan.

Näin. Ilme, siirappivohvelit ja Heineken. 


Rotterdamissa ei välty tuntemasta oloansa utopistiseksi. Paikan tuhouduttua pahoin sodissa, vanhoista keskiaikaisista rakennuksisat jäi jäljelle vain ripaus. Asema merkittävänä satamakaupunkina on kuitenkin säilynyt ja kaupunkia on lähdetty rakentamaan varsin innovatiivisella sykkeellä. Isäntämme luonnehti kaupunkia pikku-Berliiniksi ja sitä se, varsinkin Berliinissä käymättömälle, helposti oli. Arkkitehtuurista mitään tajuamatonkin ymmärtää kättelyssä, että täällä uhmataan gravitaation lakeja ihan huolella. Ikkunat voi laittaa vinoon, seinät voi laittaa vinoon, ovet voi laittaa vinoon, talo voi olla alhaalta kapea ja ylhäältä leveä, massiiviset ilmastointiputket ja viemärit voidaan vetää talon ulkopuolelle ja korostaa niitä, kauppahallin seinät voivat olla asuntoja täynnä, talon katolle voi istuttaa kaiken näköisiä ja kokoisia lisäosia. Talot voivat olla materiaaliltaan mitä vain ja kooltaan korkeita, matalia, leveitä, pyöreitä tai monimuotoisia. Kaduilla liikkuessa tekee mieli vaan hokea, että whaaaat!

Ihmiset ovat rentoja, he pyöräilevät paikasta toiseen kovaa ja tietenkin ilman kypärää. Tukka ei väkisinkään pysy ojennuksessa. Ravintolassa on palvelua ja se tarkoittaa sitä, että terassille tuodaan olut, viiniä ei mitata senteissä, ruoka esitellään ylpeänä perusteellisesti ja halutaan, että asiakas viihtyy, ravintolassa halutaan saada jokainen asiakas mahtumaan ja kaikissa kaupoissa tervehditään ja ollaan ystävällisiä. Kaikki puhuu tietenkin sujuvaa englantia. 





Kauppahalli (Market Hall) on eräs turisteja kiinnostava ihmettelyn kohde. Onhan se aika vinkeä. Kojutarjonnassa oli ruokaa irtomyynnistä valmisruokiin. Jokaisen kojun tarjonta ja ulkoasu on kekseliäs. Se että hedelmämyyjän tarjonnassa on valmiita hedelmäcoctaileja euron hintaan, on valtti. Täälläkään ei voinut olla törmäämättä hollantilaisiin paksuksi veistettyihin ranskalaisiin, jotka tarjotaan paperisuppilossa erilaisten majoneesien kera. Kasvisruokatarjontaa löytyi myös riittävästi. 


Kauppahallin kupeessa. 
Mee tohon, niin otan kuvan.
Oo ihan normaali nyt!
Joo, ne asuu tuolla.

Ekan päivän aikana ehdittiin tsuikkailla jo paljon ympäri kaupunkia. Kävimme Erasmus-siltaa pitkin Hotel-New Yorkissa oluella (Koninginnenhoofd 1). Tämä paikka on ollut tunnettu laivamatkaajien "kääntymispiste" aikoinaan ja suosiota suurella päätybaarilla tuntui olevan vieläkin. 
Illemmalla menimme pieneen ja erittäin vaikuttavan hienostelemattomaan ravintolaan nimeltä Zinc (Calandstraat 12a). Menu, joka on voimassa pari viikkoa kerrallaan, esiteltiin herttaisen tarjoilijan toimesta. Tarjolla on aina jotain sesonkiluonteista, kasviksista lihoihin. Söimme alkupalakeiton, alkupalan, pääruuan (tarjolla oli myös kalaa) ja jälkiruuan. Ravintola ei ollut mitenkään kyltitetty ja sijaitsi pienen tien varrella, joten sisään ei eksy ihan vahingossa, sisustuskin on prameilematonta, keittiö on vieressä näkyvillä eikä sekään olomuodollaan hienostele, mutta ruuat! Voi hyvät pojat. Kolmen ruuan menu maksoi 35€.  

Ravintola Zinc
Parilla eurolla pääsee venetaksilla paikasta toiseen (WaterTaxi Rotterdam).




Toisena iltana ravintolaksi valikoitui suositusten perusteella Dertien (Schiedamse Vest 30). Tämä rafla tarjoili ekologisesti lähellä tuotettua ruokaa erinomaisesti valmistettuna. Paikka oli aivan täynnä, lämminhenkinen, rennosti ja trendikkäästi sisustettu. Söimme vain pääruuaksi kuhaa perunamuussilla ja joimme oluet, hintana noin reilu parikymppiä per pää. Ravintolaruoka on periaatteessa aika Suomen hinnoissa, mutta juomien osalta säästää lähes puolet. 


Ravintola Dertien.
Mä venaan, kun yks kuvaa puistossa kaiken maailman kurkia. 

Kolmas päivä odoteltiin hiljaksiin, että hennot sateet loppuisivat. Kelihän oli muuten juuri sopiva +16 astetta kaikkeen liikkumiseen ja ulkonaoloon siihen nähden, että Suomessa satoi ensilumet. 

Etenimme mutkitellen Rotterdamin "Titanicille" eli vanhalle risteilijälle nimeltä SS Rotterdam. Piti ylittää taas Erasmus-silta ja loikata Pohjoisesta Eteläisempään osaa kaupunkia. Silta on jälleen yksi ultramoderneista rakennelmista tässä kaupungissa. Ihan hieno ja auttoi Maasjoen ylityksessä mainiosti. SS Rotterdam on vanha (1958) höyrylaiva ja siellä pääsee käymään ihan vähän ilmaiseksi tai sitten maksua vastaan enemmän. Ilmaisreitti oli niin suppea, että haaveet äksänä seisomisesta keulassa piti toteuttaa laivan takakannella. Mut ei se mtn. Laivassa on nyttemmin myös hotelli, tiedä sitten, mutta kokonaisuus ei oikein tässä iässä vielä houkuttele. 




Ennen laivalla piipahtamista vietimme reippaan tunnin olutta siemaillen ihan sikasiistissä baarissa kautta ravintolassa kautta galleriassa. Minun olohuone, jos saisin päättää, paitsi että jos olisi minun, autotallimainen "sekavuus" ei näyttäytyisi pidemmän päälle niin coolina. Tämäkin vihje Alberti B&B:sta. Ja paikan nimi on Posse (Veerlaan 19a)




Johan se alkoi nälkä ihmistä vaivata, joten aivan tarkoituksella ohjasimme tankomme kohti seuraavaa suositusta (tässä vaiheessa suositusten orjallinen noudattaminen kuulostaa hieman jo naurettavalta, mutta minkäs teet) Fenix Food Factorille (Veerlaan 19D).  Tämän paikan juju on monta erillistä vähän eri tyylistä ruuan tuottajaa (lähiruoka idealla) saman katon alla. Saatavilla on tiettynä aikana brunssi tai lounas, joka oikeuttaa kerämään johonkin summaan tietyn määrän ruokaa eri tuottajilta tai sitten voi ostaa erikseen mistä vain näistä paikoista. Söimme kurpitsakeittoa, hollantilaisia uppopaistettuja perunoita ja friteerattuja sienioisteripullia, olutta panimokojusta. Meni nälkä kyllä. 

 


Kolmannen päivän iltana eli perjantaina kiertelimme ostoskaduilla, joista löytyi kyllä kaikki maailman merkit ja ketjut ja pitkän päivän lopuksi söimme Vietnamilaisessa Pho Hanoi -ravintolassa (Botersloot 58A) ja pistäydyimme vielä "Kulttuurikadulle" (Witte de Withstraat) terassille yksille. (Jännä, että siellä meille tarjoili olutta ihan varmasti Paul Newman, vaikka hän on muka kuollut jo 2008. Pitänee korjata Wikipediaan.). Hollantilaista porukkaa oli liikkeellä paljon, ehkä vähän paheksuttavankin paljon. Kevyiltä näyttää hollannikkaat heillä. Kotona pitäisi olla ja katsoa Vain elämäätä. Siinä on jo vuoristorataa kerrakseen. 

Matka täytti kyllä kaikilta osin odotukset, joita ei ollut. 

Jotain erityistä maagisuutta tässä kaupungissa on.

Matkalle lähdön tekosyynä meillä oli jo edesmennyt kahdeksastoista hääpäivä. Jätimme lapset lämmittelemään mummilaan ja ukkilaan, kun olimme kolme päivää jäädyttäneet heitä Vehkosuon kiviseinien sisällä. Osasivat arvostaa tätä elettämme. 

Vehkosuolla on kaikki hyvin, ennallaan. Olisi kiva kirjoittaa siitä myös, mutta mitään kirjoittamista en ole ehtivinäni kun aina tulee seuraava päivä kun edellisenä piti. Harmittaa, kun on jäänyt tärkeät vuosittaiset tarinat turisematta. Sadot, kadot, sienet, kelit ja sen semmoiset. No, kyl miä ehin viel jonain päivään.




P.S. Koko matkan ajan päässä soi vuorotellen kaksi kappaletta: Murray Headin One Night In Bankok ja Arttu Wiskarin Meidän Biisi. Voin taata, että nautin joka tahdista. 

18.7.2017

Tapahtumia

Noi on hauskoja, kun ne on niin kavereita.


Onpa muuten ollut säiden puolesta hieno kesä ja aikakin on kulunut ihan törkeän hitaasti. Alkaisipa jo työt, harrastukset, sateet, pimeät ja kiireet. Pientä jännitystä ja kipristelyä vatsassa olen onneksi saanut tuntea jännittäessäni milloin Paavo M. Väyrynen omaa sukua Väyrynen ilmoittaa halukkuutensa taistella maamme kuninkuudesta. Pääsin jännittämästä. Nyt aloin jännittää, tuleeko uusi mukilanseeraus.





No leikki sikseen.
Pitäisi varmasti mennä ulos, koska siellä alkoi sataa. Pitkästä aikaa.

Olen tainnut jäädä sarkasmin vangiksi. "Nainen, joka eli sarkasmikierteessä." Onko tähän vieroitushoitoa (anonyymit sarkastiset ihmiset) tai vertaistukea läheisille?

11 ongelmaa, jotka vain sarkastiset ymmärtävät (kopioitu netistä)

1. Ihmiset väittävät usein, että sinulla on asenneongelma.
2. Olet sarkastinen lähes joka tilanteessa, etkä edes huomaa, milloin päästelet suustasi kommentteja sarkastiseen tyyliin.
3. Sinun täytyy kertoa ihmisille, kun olet vakavissasi, koska he ovat niin tottuneita vitsiisi.
4. Kun tapaat jonkun, joka ei ymmärrä sarkasmia, tuntuu kuin puhuisit pienelle lapselle.
5. Ihmiset kuulevat heti äänestäsi innostutko jostain vai et - sama oliko se sarkasmia vai ei. Väärinymmärryksiltä ei voi välttyä.
6. Vaatii paljon saada sinut innostuneeksi. Varsinkin, jos muut innostuvat jokaisesta pikkujutusta.
7. Sanomasi sarkastinen kommentti saa sinut heti paremmalle mielelle, vaikka kukaan muu ei olisi sanomaasi ymmärtänyt.
8. "Se oli vitsi" - kaikki eivät edelleenkään ymmärrä, joten joudut toistelemaan tuota vähintään kerran viikossa.
9. Kun tapaat jonkun uuden ihmisen ja huomaat heti vihaavasi häntä, sinun on todella vaikea pitää mielipidettäsi piilossa. Samoin, jos saat lahjan, josta et pidä - "no onpas kiva".
10. Joskus mietit, että oletko ainoa, jonka mielestä juttusi ja letkautuksesi ovat hauskoja.
11. Mutta ei sen väliä, koska olethan maailman hauskin ihminen!
(Vai oliko tämä juttukin vain sarkasmia?)

Eniten mietin, että eikö kaikilla ole tällaista? 



Onneksi tuli otettua kuvia tuosta Iivarista alkukesän aikana, kun oli vielä harjaa eikä niin paljon mahaa. Nyt on päinvastoin. Kaljun mahakkaan ruunan rakastamisessa on pakko olla jotain aitoa.  

Tästä tuli mieleen, että Keimo ei ole vieläkään päässyt viettämään kesälomaa. Sen pitää saada se kerrostalo valmiiksi. Kolmesta viiteen minuuttia aamuisin ajattelen myötätunnolla häntä hänen noustessaan sängystä raskain elkein. Ajatus vie niin paljon voimia, että nukahdan. 




Olohuoneen pintaremontti sai alkunsa ja loppunsa parahiksi ennen Tuuven syntymäpäiviä. Seinät tuli harmaaksi ja vihreähköksi, sävy on se mikä tuli sekoittaessa. Vahingossa ihan kiva. Ostettiin myös maalia lattiaan ruskean sävyn peittämiseksi, mutta maalausaamuna päätin, että raaputetaan vanha maali esille. Kun siitä ei meinannut tulla minun toimesta mitään, niin lopulta "anna minä" Keimo "ei tartte auttaa" teki sen lähes kauttaaltaan, vaikka silläkin meinasi tulla äitiä ikävä (äitiä on kuulemma joka tapauksessa ikävä). Minä kyllä hioin, rystyset verillä. Tuosta huoneesta taisi tulla meidän lempihuone. Ostin Ikeasta vielä maton ja kehystin muutaman vanhan Seura-lehden seinälle.




Toi kuopus täytti yhdeksän ja halusi sänkyyn aamupalan. Vietiin. Siitä meinaa tulla ihan omanlainen ihminen. Haluaa opiskella taidemaalausta, lempiruokana nuudelit, hiusten pituus 57cm ja uutena taitona voltti trampalla ja perhonen työn alla. 




Toivoin huonoa kasvimaavuotta valittaessani voivani tässä vaiheessa kesää sanoa, että ei sittenkään, hyvä tuli, mutta hyvää siitä ei ole vieläkään tullut. Ei ihan niin huonokaan, miltä ensin näytti. Ainoa korjattava kasvis on tässä vaiheessa sokeriherne ja peruna. Hyvät mahdollisuudet ovat kesäkurpitsalla ja punajuurella ja jollain kaalilla, jota en muista mitä se on. Epävarmoiksi jäävät porkkana, juuripersilja, tilli, jättikurpitsa, salaatti ja avomaakurkku. Kasvihuoneessa ovat ensimmäiset tomaatit punertumassa ja yrttejä löytyy oregano, ruohosipuli, rakuuna, lipstikka plus chili. Metsästä hain jo ensimmäiset kantarellit ja mustikoitakin voisi jo kerätä. Kuten aiemmin, ahdistun tietenkin kaikesta liian paljosta. 

Yksi aurinkopaneeli lisättiin (vaikka aurinko paistaa jatkuvalla syötöllä yölläkin). Sähköä kuluttavat laitteet ovat pysyneet samana. Mustarastaspesue menehtyi, asialla olivat koirat. Harmittaa niin, ettei siitä enempää. Taivaalla lentää joka ilta lehtokurppa tai toinenkin. En ole varma, kun niillä on aina niin kiire. Lehtopöllö duunailee jotain traktorivajassa. Hirvikärpäsiä ei ole vielä, mutta paarmoja ja muita niitä semmoisia on. Hevosmuurahaisia ei enää ole siinä määrin näkynyt, että jaksaisin stressata. Voi olla, että murhasin ne kaikki. Vesisaavit ovat täyttyneet mukavasti jatkuvasta auringonpaisteesta huolimatta. Pesin muutaman maton, kun niistä ei enää värejä erottanut. Kaksi kanaa hautoo kahta munaa vuorotellen ja päällekkäin. Katsotaan onko Terho-kukosta mihinkään. Keimon sahalla ei ole tapahtunut. Sitä ei mies ehdi kaikkea, mutta työleiripaikat ovat eri paikkoja kuin tämä. Kylilläkin on tapahtunut; uusi ihmisen alku ja kaksi uutta asukasta yhdessä vanhassa talossa. Olen kaikkien puolesta iloinen. 



Päivien kulku täällä muodostuu aikaisimpien vuosien lailla erilaisista askareista, joiden väliin mahtuu tapahtumia tai usein ei mahdu. Sytytän uunin aamupalaa, päivällistä tai iltapalaa varten. Tiskaan ja hoidan eläimiä. Käyn kaupassa ja asioilla. Haen vettä ja sanomalehden. Haen puita. Ratsastan. Hoidan tomaatteja. Hoidan Kepeä. Teen laidunta ja niitän heinää. Mietin ääneen tai itsekseni saunotaanko tänään ja kuka lämmittää saunan. Iltapala syödään syntisesti sängyssä netflixiä katsellen. Joku miettii, missä välissä hampaat pestään. No aamulla.  










8.6.2017

Missä laiho?


Eipä aikaakaan, kun ilma ympäristössä näytti alla olevan kuvan kaltaiselta. 
Nyt se näyttää yllä olevan kuvan kaltaiselta. Ei vihannoi silti niityt, voikukat vain. Puut metsän kyllä huminoivat, mutta kasvimaalla ei ole eloa. Kaikki on omituista säässä ja luonnossa. Ei ole ilmaston muutos vaan kuolonvuodet. Pieni jääkausi, nälänhätää, sairauksia, katoa ja kannibalismia.  

No mutta, ottakaamme ilo irti, kun sitä vielä on, harvoin tarjolla. 


Vappu 2017

Pistin ensimmäiset siemenet toiveikkaana toukokuun loppupuolella. Näkyvissä ainoastaan sokeriherne. 



Laitoimme toisen siemenerän kesäkuun 5. päivä. Nyt meni hallanarkoja lajeja, kuten kesäkurpitsa. Saas nährä. Samalla toin tomaatin taimet kasvihuoneeseen. Ihan ovat kuikeloita. 


 


Keimo sahailee illat pitkät lankkua ja hirttä. Kotipihalta kaatui seitsemän puuta, joista haapaa ja lehtikuusta olisi tarkoitus tulevaan saunaan hyödyntää. 




Minä sain riukuaidan korjattua ennen hevosen tuloa. Käytin ihan kauheasti aikaa ja vaivaa korjauksessa, mutta silti en tehnyt hyvää, vaan suttaa. Julistin kaikille ohikulkijoille turhautuneena, että "tästä tulee ihan paska".  




Mutta siellä se hevonen taas on. 

Oli kyllä haikeaa lähteä Elpan tallilta ja erottaa poijjaat toisistaan (hevosilla se suurin ikävä, jooh). Iivari oli onneksi jälleen ihan, että ahaa, kävi moikkaamassa lampaat ja alkoi syödä. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, kuinka ihannetilanne minulla on hevosenpitoon. Talvella ystävän luona, kesällä omissa nurkissa ja oma traileri säännöllisiä valmennusreissuja varten. Pitäisi keksiä tähän joku negatiivinen asia, ettei kuulosta ylpistelyltä... Iivarilla on kesäihottuma. Se on raskasta. Eikä meillä ole eläimille hoitajaa, ei päästä käymään missään kesällä. ⇐ Rekry. 




Seuraamme jännityksellä mustarastaan pesintää kellarin kupeessa. Munista ilmestyi nahkapusseja, jotka näyttelevät kirkuvan punaisia kitojaan. Maapesä on näin kotieläinpetoja omistavalle kauhea stressi. Kohta ne alkavat pitää ääntäkin. Häkkiviritelmää on mietitty, mutta jos emo hylkää. Mustarastaalla ei kyllä kauheasti käynyt asiat mielessä, kun kämppää rakensi. Miksi muutti maalle valtatien viereen tämä hormonihuuruinen mustarastas? 




Teimme yläkertaan harja ja luuttuvoimin suursiivouksen lasten kanssa. Se on kivaa, kun voi harjalla ensin pöllyttää pölyt ilmaan ja odottaa sitten niiden laskeutuvan maahan, jotta voi luututa. Persialaisen "perinnematon" kantaminen ulos ja tamppaaminen lisäsi parisuhteeni lujuutta. Eihän siinä suuren ja painavan ja vetkulimaisesti käyttäytyvän maton putsaamisessa ollut mitään muuta probleemaa kuin se, että toisen oli pakko roikkua mukana ja tehdä yhteistyötä. Siksipä näin mielelläni vähän vaivaa ja tähtiä asetellessani maton takaisin sängyn alle inch by inch (elikkäs 2,54 cm kerrallaan) ihan yksittäspäin.

Hyvää kesän alkua
*urpot heittomerkit sormilla ohimoille kesän kohdalla.