1.7.2019

Aikainen lintu laiskamadon nappaa

Tässä blogissa yhteispostausaiheena lempiresepti. Lopusta löydät muut mukana olevat bloggaajat. 

On päässyt salaa käymään niin, että olen laiskistunut. Yllätän itseni katselemasta touhujani alta kulmien. Sillä tavalla pitkään, vähän paheksuen ja lopulta kulmakarvaa nostaen. Voi olla meneillä lepohetki hetekalla maaten, kirja toisessa ja kahvikuppi toisessa kädessä. Välipäivää pitäen ratsastuksesta tai ruuan laitosta. Siitä huolimatta olen itselleni kyllä rehellinen: ´Vois tehdä jotain. Esim? No jotain, mikä vaatis fyysistä ponnistelua. Joo, tulis vähän kuntoiltua samalla. Mut jos tarkkoja ollaan, ei ole  pakko, kun lampaat tuli kerittyä jo alkukesästä. Ja sit ikkunoita ei pysty aloittamaan, ku ei ole tarvikkeita. Niittää ei tarvi, kun on kuivaa heinää yöksi. Kastella ei tarvitse, kun vesi loppuu muuten saaveista. Jos ottais vaan rauhallisesti, kerrankin.


Päivään mahtuu kuitenkin ne perusrutiinit. Tulien tekoa hellaan, karsinan putsausta, siivoilua ja tiskaamista. Luulen, että osasyy tahdin hidastumiseen on se, että kun Kepe on hoidossa joka toinen viikko, tulee hetkiä, jolloin minulla ei ole tekemistä. Siis sellaista pakkoa. Silloin mietin, että mitä ihmiset tekee näinä hetkinä? Juo pari lasia punkkua ja soittaa ystäville. Se on moroo! Terse! Mitäs mitäs! 

No haloo.


Tässä on siis tullut saavutettua olemisen sietämätön keveys aivan vahingossa. En ole esimerkiksi kastellut kasvimaata, vaan ainoastaan katsellut läheltä ja kaukaa. Pakon edessä tosin. Vettä ei ole tullut valehtelematta kesäkuussa kuin kerran alkukuusta ja nyt vasta 27. päivä. Kaivon vesi on alhaalla muutenkin, mutta se on loppunut yleensä vasta elokuussa, jos loppuu. Mutta olemme  joutuneet nyt jo laskemaan pumpun putken lähes pohjalle. Säännöstellen olen kaapinut kasteluvesiä tynnyreiden pohjalta. Maks kuusi kannullista ’sulle ja sulle’. Tästä johtuen kasvusto on pysähtynyt. Tämäkin on tuttua aikaisemmilta kesiltä. Rikkaruohoja kitkisin mielelläni, mutta nekään ei enää kasva. 

Pesin sadevesisaavit eilistä sadetta varten. Saaliiksi saatiin saavista riipuen 50 litrasta ylöspäin. Kasvimaa sai pitkän kastelun ja kasvu pyrähti silmissä liikkeelle. Kasvihuoneen näivettyneistä tomaateista menetin noin viisi kappaletta. Näivettymisen syy oli ilmeisesti heikot juuristot ja sen syynä liian kitsas mullan käyttö. Loput ponnistelivat itsensä paremmalle puolelle ja kukkivat jo hurjasti. Tomaatin raakileita on vihdoin näkyvissä ja ensimmäisen kurkun luulen saavani ensi viikolla.

Aurinkoisesta säästä on se hyöty, että energiaa on riittänyt paneeleista. Jääkaappi pyörii ympäri vuorokauden ja puhelimet, tietokone, radio, kameran akut ja satunnaiset työkalut on saatu ladattua. 

Keimo liukastui juhannuspäivänä ojassa pajun oksia lampaille hakiessa ja sahasi sormeen vetosahalla (crocsien vika). Päivystyksestä piti hakea kuusi tikkiä. Onneksi ne (tikit) eivät meitä muita haitanneet. Tarkoitan, että elämä jatkui ihan samanlaisena ja pääsimme pitämään seuraavana päivänä Vehkosuon olympialaiset tai ennemminkin kymmenottelu. 

Lajeina olivat:

1. Kävyn heitto
2. Roikkuminen
3. Pullo flip
4. Keppiheppa este/korkeus
5. Maastojuoksu
6. Tikka
7. Koiran tottelevaisuus
8. Käsillä kävely
9. Kastemadon etsintä
10. Rummikub

Arvatkaa kuka voitti? No Sormipuoli-Keimo (annettiin säälipisteitä). Voittaja sai valita jonkun tekemisen, johon muut osallistuvat. Hän valitsi kalastuksen.

Salaattia on tullut omiin tarpeisiin runsaasti. Se meinasi joutua toukan syömäksi, mutta sain hävitettyä sen toistaiseksi. Alkukesän kuivuneista lehtikaaleista selvisi kaksi. Olen niistä ollut iloinen kovin. 

Päiväkasvu on nyt vauhdikas. 

Päivä ennen sadetta. Porkkanoiden välissä tilliä mukavasti. Sokeriherneet kukkii. Aidan ulkopuolella perunamaa, josta kohta jo syödään perunaa.

Ippe Tupen kuskina, eiku...

Tässä kuussa yhteispostauksen aiheena on oma suosikkiresepti. Tämä minun ei ole sillä tavalla oma, vaikka se on omaksi jalostunutkin. Sen juuret juontavat minustaa Olgaan, joka taas puolestaan on saanut idean ystävältään Inkalta. Kyseessä on linssikeitto. Tämä linssikeitto muuntautuu sesongin tai kaapin sisällön mukaan. Tuloksena on aina törkeän hyvää mättöruokaa. Itselläni on eräänlainen keittofetissi, mutta eritoten tämän keiton kohdatessani, alan käyttäytyä kuin luolaihminen. 


Keiton runko:
sipuli
valkosipuli
tomaattimurska
linssit (punaiset, mutta muutkin toimii)

Varioitava osa:
porkkana (kuutioina tai raasteena)
kesäkurpitsa (kuin porkkana)
palsternakka 
paprika 
...

Maustetaan hyvin yrteillä, curryllä, paprikamausteella ja ruususuolalla. Jos et ole vegaani, raejuusto sopii tarjoiluun kuin kastemato multaan. 

Kannattaa muuten käydä Olgan Farmilla kahvilla ja eläimiä rapsuttamassa. Minäkin olen siellä jatkuvasti kahvilla (laiskottelemassa). Samalla kannattaa napata itselle mukaan uusittu painos Olgan ensimmäisestä keittokirjasta, jossa kyseinen Inkan linssikeiton resepti on.  

3.6.2019

Kesä se tulla jolkottaa





Kesäkuinen yhteispostaus sisältää asiaa puutarhan marjoista sekä raportin omien suunnitelmien etenemisestä. Tuttuun tapaan muiden yhteispostauksessa mukana olevien blogien linkit löytyvät lopusta. 

Missä mennän

Perjantaina, tätä kirjoittaessani, takana on toisiksi viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Koulutyössä olevalle pitkät lomat ovat bonusta, joskin minun kohdalla se tietää myös niukempaa tulotasoa, koska olen määräaikaisena työntekijänä kesän "tauolla". Niukkojen tulojen myötä olen kuitenkin oppinut säännöstelemään jo vuoden aikana kulut niin, että elämä voi kesälläkin jatkua ja siinä ohessa on ajatus "maasta suuhun" konkretisoitunut ihan tosissaan. 

Tänä vuonna tuntui siltä, että kesäloman ja Vehkosuolle muuton toteutumista joutui todella odottamaan, mutta lopulta se kuitenkin loikkasi eteen, kuin peura pusikosta. Olen kuitenkin huomannut ottaneeni rennommin istutusten kanssa, vähän jopa ihmetellyt omaa rauhallisuuttani ja tullut siihen tulokseen, että olen saattanut oppia jotain. Sitä kutsutaan kokemukseksi, vaikka konkariin onkin vielä matkaa. Ajatuksena on ollut se, että puristamattakin kaikelle löytyy oikea aika ja tällä systeemillä erilaiset turhat tarpeet karsiutuvat pois. Meno on ollut sellaista jolkottamista. 

Listojen kirjoittamisesta on edelleen hyötyä. Niillä onnistun hiljentämään takaraivossa jyskyttävät "pitäis kengittää, pitäis ostaa kissalle ruokaa, pitäis pestä mattoja" -jankutukset. Tänään laatimassa listassani on muun muassa: 

Perjantai: 
Kissa –> siirto ja ruuat, koirat siirto, vaatteet, hae hamppukuivike, hae sipuli-istukkaat, jääkaapin tyhjennys, kengitys, traileri kotiin –> kesärenkaat, kauppa, blogin kirjoittaminen, pyykit.
Lauantai:
Totarit aamulla, yo-juhlat (lahja), sähköt pois, lampaiden haku (sovi aika)
Sunnuntai:
Iivarin muutto (tavarat)

Kaiken kaikkiaan asiat ovat hyvällä mallilla. Torstaina siirsin tomaatin taimet kasvihuoneeseen. Ovat kovin hentoja ja vähän värittömiä. Juuret olivat jääneet melko pieniksi. Voimaantumista nyt vain sitten. Kurkun taimia on kolme. Pieniä nekin. Lehtikaalin taimet olivat kuvuneet lasikannen alla laatikossa. Pientä kiroamista ja uutta kohti. Stella kannusti laittamaan vielä siemenestä uusia suoraan maalle. Reipastuin ajatuksesta. Seuraavaksi istutan maalle sipulit (tässä olen auttamattomasti myöhässä), odotan vähän lämpimämpää ja isken vielä pavut ja kesäkurpitsat. Kasteluvettä on toistaiseksi tullut saaveihin ja suoraan taivaalta maahan. 

Alla tapahtumia kuvina:
Ensimmäiseksi istutetut: tilli, porkkana, kehäkukka, sokeriherne, punajuuret.
Toiseksi meni silpoydinherne, härkäpapu ja pinaatti.
Laatikosta salaattia 25. toukokuuta.
Aitojen tsekkaus, mikä tarkoittaa tolppien vaihtoa, eristekiinnikkeiden ruuvailua sekä lankojen oikomista ja kiristämistä.
Kuusenkerkän keräystä
Viiden litran verran.
Kerkän keittoa (kokonaisuudessaan noin neljä tuntia).
Valmista tavaraa. (Viitseliäisyys loppuu aina etikettien kohdalla, josta tietysti kärsin, mutta jostain on tingittävä.)
Tomaatin- ja kurkun taimet kasvihuoneeseen 30.5.

Puutarhan marjat

Talvikotimme pihalla on kolme punaviinimarjapensasta ja yksi karviaismarjapensas. Nämä pensaat ovat olleet niin tuottoisia, että saan niistä lähes kaksikymmentä litraa keitettyä mehua ja muutamia litroja pakastettuja marjoja päälle. Osan mehuista teen vähäsokerisena pakastimeen ja osan sokeroituna maakellariin. Vehkosuolla meillä on muutama punaviinimarjapensas, josta olen aika-ajoin keittänyt mehun suoraan juotavaksi. Mustaviinimarjoja olen kyllä kaivannut ja joisin siitä tehtyä mehua mieluummin kuin punaviinimarjamehua, mutta olen tyytynyt tähän kohtaloon. Vehkosuon peruina saimme myös pienet tyrnimarjapensaat, jotka osoittautuivat saman sukuisiksi. Sain vastakkaisen sukupuolen äidiltäni, mutta pensaat kuolivat (kuivuivat) yksi kerrallaan pois huonosta hoidostani johtuen. Tyrnejä haluaisin ehdottomasti uudestaan. Olen myös joskus tehnyt orapihlaja-aidan marjoista hilloa, mutta en inostunut siitä niin, että se olisi vuosittainen rutiini. Tuntuu, että marjojen keruu metsistä vie syksyllä niin paljon huomiota, etten ehkä pihan marjoja ehtisi enempää hyödyntää. Mielenkiinnolla luen muidenkin kokemuksia aiheesta.

Oikein mukavaa kesän alkua kaikille!

Lue myös:









6.5.2019

Kyy(kky)haaste



Tämä on kohti omavaraista elämäntapaa tavoittelevien bloggareiden yhteispostaus. Lisää aiheesta tekstin lopussa. 

Kolme viikonloppua takana Vehkosuolla ja o'boy, oli pari viikkoa hyvät kelit. Sehän on sanomattakin selvää, että sisälle oli taas kaikki kylmyys pakkautunut ja ulos täytyi mennä lämmittelemään. 

Pääsiäisenä fiilistelimme, saunoimme ja söimme pitkän kaavan aamupalaa. Istuimme saunan jälkeen ulkona kuuntelemassa taivaanvuohen pyrstön mäkätystä ja jousipatjamaisesti hinkkaavaa laulantaa, kurkien kajahtelevia huudahduksia ja palokärjen trrrrrrrrr-kojautuksia. 

Paikallaan oleminen saattaa aiheuttaa myös ilahduttavia luomisinnostuksia. Tekemisen tarve purkautui yllättäen samanaikaisesti meillä aikuisilla ja kohdistui kerrankin samaan projektiin. Kaikista erikoisinta tässä oli se, että viihdyimme toistemme seurassa alusta loppuun asiallisesti keskustellen, aivan, kuin järkevässä parisuhteessa kuuluukin. Eli, jos parisuhdeneuvoille tarvetta, soitelkaa. Puhelinnumero paperin alareunassa (ark. klo 9.00 – 15.30).

Tästä pöydän rakentamisesta on todistusaineistoa ja se löytyy Vehkosuon YouTube-kanavalta. Sieltä puuttuu valitettavasti se kohta, jossa Keimo huutaa: "Nyt se perkeleen lapio tänne niinkun olis jo!" Hän siis huutaa lapsille ja jatkaa: "Mikä vittu siinä on, että ei voi heti totella?" (Ilmeisesti kysymys oli retorinen.) Ja minä siitä vierestä rakentavasti: "Haaahhhahahahahahah, onneks toi sun rageeminen meni videolle."


Juurihan se lapio oli tuossa.
Kivalta näyttää, vaikka ruoka oli jo ehtinyt auttamattomasti viiletä. 

Ulkopöydän toteutukseen käytimme kaksi betonista viemäriputkea ja kaksi viime vuonna sahattua haapalankkua. Putket kaivettiin puolen metrin syvyyteen ja lankuille tehtiin tuki-/kiinnityspuut kiinnittäen ne poraten betoniputkien yläpäähän. Pöydän ääreen mahtuu jopa kymmenen ruokailijaa.  Mielestäni tulos on talon tyyliin sopiva eli askeettinen. Varjopuolena näkisin sen, että pöydän paikkaa on vähän vaikea muuttaa.

Kärräsin kakkaa istutuslaatikoihin. Olen käyttänyt hevoselle pelkkää hamppukuiviketta, joka maatuu purua paremmin ja käy täten paremmin istutuksille. Tujua se on, mutta laatikossa kasvatetut salaatit ynnä muut pikkusnacksit pärjäsivät viime vuonna, joten jos onnistuminen toistuu, voin jo sanoa tämän olevan toimiva konsepti. Istutus toteutui 22.4. ja laatikkoon meni lollo rosso sekä lehtisalaatti. Viikon päästä toinen niistä oli itänyt, toinen ei. Vaikka ilma on muutamina päivinä ollut jopa 20 astetta, maa hohkaa vielä kylmää. Taitaa olla liian aikaista. Viime vuonna kylvin laatikkoon toukokuun alkupuolella. 

Kasvimaalla ei tapahtunut vielä mitään. Viikko pääsiäisen jälkeen mietin, josko laittaisin porkkanat, mutta maltoin vielä. Kaivoin maa-artisokan mukulat maasta ja pistin niistä viitisenkymmentä pientä mukulaa takaisin. Niitä pitää vähän pitää silmällä. Kuorin kaikki mukulat kerralla, koska en ole kovin innostunut tässä vaiheessa mitään pakastimeen säilömään, kun kesäkuuksi se pitää olla tyhjä ja pois päältä. Muuta hyvää tapaa säilöä maa-artisokkaa en ole keksinyt. Tein siis niistä perulaista inkkariruokaa eli keiton suomalaisella kermalla. Keitosta tuli hyvää, mutta aamulla vahva mukula jo kertoikin, että vierailu suolistossani saa riittää ja tahto on tulla pikaisesti ulos. 

No niin.

Istutusjärjestys vuodelle 2019
Slow food zen (maa-artisokkia kuorinut, tietää miksi).

Nyhdin yrttimaalta rikkaruohot. Teen sen kerran kesässä eli hetken näyttää hienolta. Uskollisesti maasta punki lipstikka, ruohosipuli, ranskanmeirami ja rakuuna.

Tänä vuonna olin vähän varautuneempi, kun kiven kolojen lähettyvillä rikkaruohoja nypin, koska...




...edellisenä päivänä tyttöjen kanssa rintarinnan pihan poikki astellessamme, edestämme, kuin suojatielle oiketetusti astahdellen, luikerteli täysikasvuinen tätikyy. Ei onneksi kenkään jalat letkun pätkään osuneet vaikka läheltä piti. Huusin kovaa ja ytimekkäästi Keimolle (joka veisteli kaikessa rauhassa hirsiä): "Kyy, kyy, KYY!" Viimeinen karjaisten kovaa, koska hän ei näyttänyt ymmärtävän, että pitää juosta naisihmisiä auttamaan. Ehkä ajatteli minulle tulleen jonkinlainen änkytyskohtaus ja jäi odottamaan maltillisesti loppua -lä, -nel, -ti tai -ninen. 

Pyydystimme vähän kohmeloisen kyymamman haaviin ja annoimme hänelle ilmaisen autokyydin parin kilsan päähän metsikköön (naapuri-info: kauas teidänkin pihasta) ja toivotimme hänelle hyviä ruokahaluja jyrsijärintamalla. Pihallamme ei aiemmin ole kyitä esiintynyt tai ne ovat osanneet pysyä piilossa, joten tämänkin luulemme olleen yksittäinen havainto. 

Ymmärrätte varmaan siis, että koin haasteellisena kyykkimisen kyykyssä ryytipensaiden juuressa ja sen, miksi jouduin kyyditsemään kyyniset tunteeni kyykkyviinin kera varpaitani tiukasti kyyläten. Kyyhkyset siellä puussa. Kyynel.



Keimo lämmitteli saunan parissa kahden hirren verran. Me rakensimme Kassen kanssa uuden pöydän ympärille triangelipergolan, jonka kattokankaaksi viritimme varjoksi purjekankaisen kolmion. Varjoksi ja varjoksi. Ennemminkin varjohkoksi ja vain kello 10.30 – 12.30 välisenä aikana. Liitteenä ei ole kuvaa. Täällä ei ole mitään katsottavaa, menkää pois!

Kolmas viikonloppu oli kylmä. Meille ei tullut lunta, kuten moneen muuhun pitäjään kuvista päätellen oli tullut. Lämpötila laski silti lähelle nollaa ja palelua piti jälleen sietää. Siihen ei meinannut enää riittää ymmärrystä. Tämän lisäksi olemista häiritsi edellisen viikonlopun pergolariehumisesta kostautunut kyynärpään limapussin tulehdus, jonka hoito on tulehduskipulääkkeet, kylmäys ja LEPO, jota en osaisi. Koskaan ei ole tehnyt näin paljon mieli kaivaa maata. 




Kanat pääsivät viimein Vehkosuolle. Se tietää nyt muutaman viikon ajan hoitoreissuja arkipäivinä. Meillä on ollut murheita viime syksyn kukkopoikien kanssa. Ne päättivät alkaa kukkoilla patriarkka Terholle, joka yksi toisensa jälkeen jäi aina alakynteen ja jouduttiin eristämään ulos kanalasta pienempään häkkiin. Päätimme lopettaa kaksi kärkkäimmin käyttäytynyttä toivoen, että kolmas löytäisi Vehkosuolla isommassa tilassa Terhon kanssa yhteisen linjan. Mutta ei. Taas tuli Terholle takaraivoon iskua, eikä yrityksistä huolimatta onnistunut Terho kuninkuutta voittamaan. Äänestyksessä Terho sai kuitenkin enemmistön 4/4 äänet henkiinjäämisen puolesta ja poika sai lähteä. Tällaisen "turhan" kuoleman yhteydessä herää kysymys, olisiko lihan syöminen järkevää, muuttaisiko se tappamisen eettisemmäksi, kun liha saataisi käyttöön. Koirien vatsat ei tunnu kestävän tällaista yksittäistä liha-ateriaa, mutta kestäisikö oma(t)? 

Keimo hinasi metsästä yhden sinne jääneen rungon ja sahasi muutaman hirren saunaa varten. Veitsitilaukset (@keimolepi) ovat pitäneet hänet kiireisenä, mutta kesän tullen taitaa saunan rakennus taas täyttää vapaa-ajat.  


U.H:n viimeinen matka. 


Esikasvatusten kanssa menee yllä olevan kuvan lailla. Nyt on laitettu tomaattien, persiljan ja öljykurpitsan kaveriksi neljä tainta kurkkua ja lehtikaalia. En tajua tuota öljykurpitsaa. Sen siemenpussissa sanotaan, että vaatii pitkän esikasvatuksen maaliskuusta lähtien. Siinä on nyt pienet kukat, eli sen pitäisi olla nyt ulkona 25 asteen lämmössä. Menin googleen ja löysin toisen tiedon: Esikasvatus toukokuussa. Eli minulla on väärään aikaan syntyneitä öljykurpitsoja nyt.  

Tämän yhteispostauksen aiheena oli maanparannus ja kasvimaan aitaaminen. Kerron maanparannuksesta lyhyesti, koska olen siinä hunsvotti ja optimisti. 

1. Käytän maata, joka minulla jo on (ja onni on, että maa on multavaa). 
2. Kavimaa on perustettu lapiolla kääntäen perinteisellä metodilla eli: pintamaa juurineen lohkona ylös, maa-aineksen poisto vähintään lapion lavan syvyydeltä, juurimaa ylösalaisin kuopan pohjalle ja maa-aines päälle. Tämä säilyttää ravinteet parhaiten. 
3. Vuosittain omien eläinten kakkaa (ja hamppukuiviketta).
4. Nokkosvettä ravinteeksi kesän aikana sekä 
5. Ruohokatetta
6. Esikasvatukseen ostan viiden litran säkin kylvömultaa 
7. Koulimisvaiheessa lisään ravinteikasta bioastian multaa.
8. Viljelen maata kiertäen eli vaihdan typpeä tuottavien ja ravintoimureiden paikkoja. 

Aitaamisesta sen verran, että kasvimaa on aidattu lammasaidalla alapäästä noettujen kuusitolppien varaan. Uhkana ovat koirat, kanat, hevonen, lampaat ja metsän villieläimet. 






1.4.2019

Sääjärki ja jää särki

Kas varjo! Long time no seen. 


Mielestä toisiksi mielekkäintä elämässä on kevätjäiden hakkaaminen pihakiveyksiltä. Melkein ykköspallille meinasin nyt tämän toiminnon korottaa, koska jouduin jonkun perheenjäsenen hajamielisyyden vuoksi etsimään kadonnutta rautalapiota pitkään. Päiviä. Viikkoja. Löysin sen kompostorin takaa. Ja voitte vaan kuvitella, miltä tuntuu yhdistää pitkään kadoksissa olleen esineen löytämisen riemu toiseen iloa tuottavaan hommaan, mikä tässä yhteydessä on siis jäiden hakkaaminen. Olin niin euforiassa, että melkein unohdin olla närkästynyt lapion piilottajalle. 

Eilen perjantaina 29. maaliskuuta tunsin kevätpuoliskon ensimmäisen lämmittävän auringonsäteen. Ei meinannut kevään tekemiselle tulla loppua. Hartiat hapoilla. Vähän tuosta vielä ja tuosta. Myöhemmin kävin ikkunasta kurkkimassa, jotta olisiko jäät reunoista sulaneet. 

Nyt on lauantai 30. päivä. Käskin itseni nyt tätä juttua kirjoittamaan. Kun en meinannut malttaa, lupasin palkinnoksi jään hakkaamista. Jos olen hidas, ne (jäät) sulaa itsekseen. Kello on jo 10:55. En etene yhtään. 

Tämä kirjoitus kuuluu "Omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden" yhteispostaussarjaan, jossa samanhenkiset bloggarit kirjoittavat ennalta sovitusta aiheesta. Blogit julkaistaan samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanataina klo 9. Linkit muiden kirjoittajien blogeihin löytyy tämän tekstin lopusta. Tämän postauksen aiheena on kevään suunnitelmien eteneminen sekä omat aiheeseen liittyvät suosikkikirjat, lehdet, YouTube -kanavat ja ohjelmat. 


Suunnitelmien eteneminen

Hitaasti. Olen istuttanut suunnitellusti nyt tomaatit ja persiljan ja ei-suunnitellusti öljykurpitsat, parsakaalia ja purjoa. Paprikaa en laittanut. Kunpa nyt viitsisin tuon purjon kanssa touhuta. Olen taipuvainen jättämään ne heitteille. Ilman lannoitusta tulokset ovat olleet laihahkoja. Jos ohjaisin itseäni paremmin tänä vuonna. 

Mutta kuten mainitsin, etenee hitaasti. Syynä kylmyys (ja laiskuus). Koska on "jollain" vähän jäänyt kodin lämmittäminen vähiin. Kontrolli ja jaksu pettänyt, kun kuvittelee olevan jo kevätlämmin sisällä. Vaikka ei tod ole. Palelee sohvalla, palelee sänkyyn mennessä, palelee vaatteita vaihtaessa ja palelee aamupalapöydässä. Päätellen tästä; taimet kituuttavat. Meinasin jo viikon odotettuani, ettei sieltä mitään tulekaan. Nyt muutama ujosti kurkkaa. Mutta, älkäätten peljästykö. Näin on käynyt ennenkin. Se kyllä siitä. 

Huhtikuun alkupuoliskolla istutan sisälle kasvihuonekurkun ja lehtikaalin. Loppukuusta, jos säät sallii, lavalle pinaattia ja salaattia. 

Tuota pikaa aloitamme Vehkosuo-kauden. Sanomattakin selvää, ettei meinaa malttaa odottaa. Tahdon jo luonnon keskelle. Jään hakkaaminen taitaa sittenkin olla sijaistoimintaa. 


Vasemmalla purjo, persilja ja tankoparsa. Oikealla tomaatit ja alhaalla öljykurpitsa. Suurennuslasilla näkee, että melkein kaikki on lähteneet kasvuun.  

Kirjat: 

Nämä kirjat ovat minulle innoituksen lähteenä. Vaikka lukemiseen ei meinaa aina löytyä aikaa, minulle riittää, että näistä kirjoista joku on yöpöydällä. Se merkitsee pysyvyyttä. Pitkäjaksoinen lukeminen on muutenkin vaikeaa, koska ajatukset lähtevät välittömästi harhailemaan. 


1. Hyvä tapa elää, Scott ja Helen Nearing. 
Tämä kirja muutti kaiken. Kirjoitin siitä ensi kertaa täällä.
2. Elämää metsässä, Henry D. Walden
Ihmiskunta toistaa itseään. Jo vuonna 1845 H. Walden tajusi metsässä ollessaan saman, mitä Kaarina Davisin kirjasta voimme lukea nyt (ks. 4. kirja). Kuluttajakansalaisvelvoite ja jatkuvan kasvun talous on ekologisesti kestämätöntä.
3. Unelma paremmasta maailmasta, Pentti Linkola
Linkolan ajatusten myötä olen muuttanut ajatusmaailmaani ihmisen egosentrisyydestä suhteessa maapallon olemassaoloon. Pitkälti samoja teemoja, kuin Waldenin kirjassa.




4. Irti oravanpyörästä, Kaarina Davis 
En ole vastaavanlaista elämäntapamuutosta ja heräämistä kokenut, mutta sivusta luettuna viihdyttävää luettavaa. Myös hyvä kirja muistuttamaan elämän perusasioista. Toivon monen Kaarinan tavoin eläneen ispiroituvan tästä uudelleen ja uudelleen. 
5. Omasta maasta – Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja, Bella Linde & Lena Granefelt.
Selkeästi etenevä asiakirja perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin.
6. Self sufficiency, John Seymour. 
Omavaraisuudesta kiinnostuneen The Kirja. Käytännön oppeja, jotka eivät ole ihan enää modernia omavaraisuutta. Periaatteessa vastaavanlaista tietoa löytyy monesta suomalaisesta perinteikkäästä maanviljelijän kirjasta.
7. Unelma omavaraisuudesta – Käytännön opas, Maria Österåker.
Edellisen kirjan modernisoitu versio. Innostavia kuvia, kaunis ja käytännönläheinen kirja. 


Ohjelmat:

1. Tanskalainen maajussi.
Ei ole Frankin voittanutta. 
2. Kekseliäs nikkari
Norjalainen Erik perheineen unelmoi omavaraisuudesta. Erik on taitava ja ennenkaikkea ennakkoluuloton puuseppä. 
3. Yksineläjä Severin
Kolmikymppinen norjalainen Severin elää yksin tiettömän taipaleen takana Rønesetissä, suvun idyllisessä talossa Storfjorden-vuonon rannalla. Päivät täyttyvät metsästyksestä, kalastuksesta ja tilan hoidosta. 
4. Talvitunnelmia 
(En ole vielä katsonut, mutta luulen pitäväni)
31-vuotias taloustieteilijä Jens päättää jättää yhteiskunnan taakseen ja lähteä yksin vuorille Norjan ja Ruotsin rajamaille. Sylanin tuntureilla talvi on ankara ja panee Jensin koetukselle.
5. Elämän makuiset dokumentit
Kuten Ulkosaariston uskomaton Dora, Peter Gerdehagin dokumenttielokuvat (Hästmannen, Kokvinnorna)


YouTube-kanavat:

Vaihtoehtoisten asumismuotojen esittelyä
Ruotsissa paimentolaistyylisessä mökissä ja kylässä asuva pariskunta. Omavaraisuuteen pyrkivää off grid asumista. 
Uusiseelantilainen kahden lapsen äiti asuu jurtassa ja vloggaa kotikoulusta ja puhuu kestävän kehityksen puolesta. 
Oma on tietty paras.




Tämän viikon lauantaina juhlimme Kepen rippijuhlia pienellä porukalla. Havahdun usein miettimään ystävien lapsia, että kuinka niistä on tullut jo niin isoja unohtaen, että esikoiseni täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Ajan kuluminen kuuluu ihmisen elämään. Tässä tytössä aika kuitenkin pysyy eri tavalla kiinni ja muuttumattomana. Välillä se melkein pelästyttää, mutta sillä on myös turvallisen pysäyttävä vaikutus. Muuttumattomuus tuntuu välillä loukulta, mutta sillä on myös rauhoittava vaikutus. 



Tätä yhteispostausta olivat mukana tekemässä: 





4.3.2019

Mitä kuuluu kevään odotukseen?



Omavaraisuuteen pyrkivien blogien maaliskuinen yhteispostausaiheena on oman perheen ja blogin esittely sekä päivitys kevään suunnitelmien etenemistä. Linkit muihin blogeihin lopussa.

Luulen, että suurin osa tätä blogia lukevista on tietoisia siitä, keitä olemme, mutta esittelytekstin voi vaivattomasti hypätä yli ja siirtyä olennaiseen eli kevään suunnitelmiin ja niiden etenemisiin. 


Keitä te ootte te pienet poijat?

Perheeseemme kuuluu kolme lasta, kolme koiraa, kissa, kanoja ja kukkoja ja suomenhevonen, joka talvehtii ystävän tallissa, mutta muuttaa kesäisin omaan talliin. Vanhin lapsemme on vaikeasti kehitysvammainen. Asumme kahta taloa Iitissä. Molemmat talot ovat 1930-luvun tienoilla rakennettuja betoniharkkotaloja. Talvitaloa olemme laajentaneet 13 vuotta sitten. Blogiin kirjoitan pääasiassa toisesta kodista, jota kutsumme Vehkosuoksi. 

Vehkosuon ostimme loppukesästä 2012. Tila on säilynyt lähes muuttumattomana sen rakennusvuosista lähtien. Vakituinen ja alkuperäinen asukas asui siellä 1980-luvulle asti. Olemme paikan toiset ulkopuoliset omistajat. Asumme Vehkosuolla karkeasti laskien noin kolmasosan vuodesta. Maata on lähes kuusi hehtaari, josta puolet on metsää ja puolet avo-ojitettua peltoa. Pelto on tällä hetkellä vuokralla, mutta se on ns. monimuotopeltoa eli hevosemme laiduntaa sitä ja korjaamme sieltä niittyheinää kesäkäyttöön. Metsästä olemme saaneet polttopuut molempien talojen lämmitykseen kuutisen vuotta. Mieheni on rakentanut oman metsän puista kasvihuoneen rungon sekä puuliiterin ja viime kesänä aloitti saunan rakennuksen (hirret sahattu sahaohjurilla). 

Minä vastaan kasvimaan ja kasvihuoneen ja -lavojen tuotannosta. Olen keskittynyt hyvin säilyviin juureksiin ja perunaan (molemmissa taloissa on hyvät maakellarit), mutta syömme läpi kesän salaatit, tomaatit ja kurkut, kurpitsat ja muut satoa tuottavat suoraan maasta. Syömme kasvisruokaa, lisänä satunnaisesti kala, kanamuna ja maitotuotteet. Kasvimaan ja -huoneen maa-aines ja maanparannusaineet tulevat omasta takaa. Metsästä haemme marjoja ja sieniä, pihapensaasta teemme parikymmentä litraa viinimarjamehua ja omenoista hilloa. 

Kesällä talvikoti on nollasähköllä ja Vehkosuolla tarpeelliset laitteet (esim. jääkaappi) saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Joillekin työkaluille on käytössä aggregaatti. Pesuvesi ja kasteluvesi nostetaan kaivosta tai käytetään sadevettä. Juomavesi haetaan läheltä lähdevesikaivosta. Sekä talvella että kesällä valmistamme ruuan puuliedellä. 

Olen kirjoittanut vuonna 2013 omavaraisuudesta näin:
Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Arvostan vanhoja perinteisiä työmenetelmiä ja haluan oppia hyödyntämään niitä modernilla tavalla sekä opettaa niitä edelleen lapsilleni. Omavaraisuus tarkoittaa minulle rahan säästöä ja tätä kautta lyhyempiä tunteja palkkatyössä, luonnosta elämistä, puhdasta ruokaa ja konkreettista tekemistä. Elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, siksi kaikki omavaraisuuteen liittyvät rajoitteet unohdetaan ja käytössä pidetään ne, jotka hitaudesta ja vaivannöstä huolimatta tuottavat tehdessä iloa.

Instagramissa: @vehkosuo  Miehen veitsentekoa ja takomishommia: @keimolepi

Mennyt vuosi 2018

Vilkaistaanpa ensin viime kevään suunnitelmia:

Tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu.  Niitä ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne. Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva. 

No miten meni? Parsakaali kasvoi kasvilavalla ensin hyvin, sitten se kärsi veden puutteesta (veden saanti alkoi olla todella tiukassa elokuun aikoihin) jolloin kasvu hidastui monella lajilla. Vasta myöhemmin syksyllä parsakaali innostui, mutta siihen iski joku tuholainen. Korjasin vain pari hassua kukintoa. Punaparsahernettä tuli ja sitä lisättiin mm. wokkeihin. Kuitenkaan siitä ei tullut suosikkia, koska se ei maistunut juuri miltään ja sen arvo ruuassa oli lähinnä koristeellinen. Pillisipulia en edes muista laittaneeni mihinkään. Kasvihuoneessa kurkku viihtyi, mutta tomaateilla meni loppukesään asti aikaa vahvistua ja tuottaa hedelmää. Pienet keltaiset tomaatit tuottivat eniten. Ongelma oli ehdottomasti veden niukkuus sekä taimien hidas kasvu esikasvatusvaiheessa. Salaatteja tuli koko kesän kasvilaatikoista. Se oli uutta ja ehdottomasti uusitaan tämä. Kasvimaan uutuus oli valkoinen "ufokurpitsa", jonka sisus oli kiinteää ja maukasta. Viime viikolla söimme viimeiset perunat eli niitä voisi hieman olla enemmän, mutta toisaalta söimme niitä jo kesällä paljon. Muutoin juureksia on vielä kellarissa ainakin puna- ja keltajuuria sekä porkkanoita. 



Viime vuoden hankintoihin kuului Berkley vedensuodatin, joka oli käytössä koko kesän menestyneesti. Vaikka lähdeveden voisi kuvitella olevan lähtökohtaisesti juomakelpoista, veden kulkeminen suodattimen läpi antaa ainakin luulon siitä, että vesi on puhdasta. 
Haaveilin viime vuonna hankkivani kesän kuumia hetkiä varten pienen retkimallin kaasulieden, mutta kesä meni edelleen puulieden sekä rakettiuunin ja grillin varassa. Tämä asia edelleen harkinnassa. 
Ostin aurinkoenergialla ladattavan varavirtalähteen ja totesin sen toimivan kohtalaisesti. Koko päivä suorassa auringonvalossa mahdollisti puhelimen täyden latauksen kerran. Virtapankki piti muistaa viedä otolliseen paikkaan ja ottaa sitten illalla mukaan sisään. 
Savesta valetun pitsauunin tekoprosessi ei notkahtanut liikkeelle, siitä haaveilu jatkukoon.      


Tuleva kevät ja kesä 2019 

Suuria muutoksia en aio tänä vuonna tehdä. Panostan entistä enemmän suorakylvöön, koska esikasvatusmahdollisuudet ovat todella nihkeät. Pienistä ruutuikkunoista tulee rajoitetusti valoa ja viileä sisäilma hidastuttaa kasvua niin paljon, että tulokset eivät ole hääppöisiä. Siirto (kuljetus) Vehkosuolle on myös taimille kriittinen ja jokavuotinen stressi. Siitä huolimatta kasvatan tietenkin ainakin tomaatit, kurkut ja persiljan. Tärkeää on muistaa malttaa istutusten kanssa, jotta valoa ja lämpöä on riittävästi, kun taimet pääsevät vauhtiin, toisin sanoen maaliskuun puolessa välissä aikaisintaan. Lehtikaalia yritän jälleen. Kirpat ovat se ongelma.  Perunamaa on tänä vuonna istutusvalmis. Se tuottaa vähemmän töitä. Kasvimaalla kierrätetään taas paikkoja niin, että vaativammat kasvit pääsevät typettyneeseen maahan. Istutuskaavion piirrän vuosittain muistikirjaan ylös. Kesäkurpitsat ovat onnistuneet monta vuotta jo suoraan maahan kylvettynä. Ne ovat nopeita kasvamaan, kun malttaa odottaa lämpimiä. 




Salkopavulle haluaisin tehdä siirrettävän tornin. 



Kesällä Iivari muuttaa jälleen Vehkosuolle ja sen seuraksi toivomme saavamme taas lampaita lainaan.  Heinää toivon saavani tehtyä taas seipäille kesän tarpeisiin. Kanalan ulkotarha on säilynyt kerrankin lumen painosta huolimatta ehjänä. Sitä ei tarvitse tänä vuonna kunnostaa ellei takatalvi iske. Siitäpä tuli mieleen, että kaksi viime syksynä kuoriutunutta kukkoa etsii kotia. Patakin käy, mutta luovutetaan elävänä.
Keimo jatkaa tietenkin saunan parissa. Jatkaminen tarkoittaa uusien tukkien hakua metsästä ja niiden sahaamista hirsiksi. Tämän lisäksi polttopuiden tekemistä on aina siinä "sivussa". 
Lammen kaivuuttaminen muhii takaraivossa edelleen. Kokemuksia haluaisin vertailla ja asiantuntijoita haastatella. Paikka on hahmottumassa.




 Hiihtolomalla teimme päiväretken Vehkosuolle. Tarkoituksena oli myös saunoa, mutta melkein kaikilla oli nuha menossa tai tulossa, joten päädyimme vain grillailemaan ja kahvittelemaan. Luottoauraaja oli saanut sohjoisesta kelistä huolimatta tien aurattua, mutta sen verran vielä pohja oli pehmeä ja luminen, että menimme kävellen ja hiihtäen perille. Keli oli koko viikon harmain ja vetisin, mutta kasvihuone antoi meille sen verran suojaa, että retkestä jäi hyvä mieli. 
En ole uskaltanut käydä vielä sisällä katsomassa, mikälaisia koiruuksia hiiret ovat tehneet tänä vuonna. Tuhot ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ensimmäisen yöpymisen yhteydessä siivoilu on ihan mukavaakin. Jääkaapin tiivistettä on kuulemma hieman nakerreltu, sanoi Keimo. 

Tässä vaiheessa kevättalvea, kun auringon paiste alkaa lämmittää, annan jo hieman luvan fiilistellä tulevaa kevättä ja kesän aikana toteutettavia projekteja tai ihan vaan elämää Vehkosuolla. Viikonloppujen yöpymiset, ennen kokoaikaista muuttoa, houkuttelevat, eikä pakkaamisten rasittavuudesta ole tietoakaan. Nyt kun on vain vielä maltettava odotella, on aikaa ja mahdollisuus kahlata vanhoja ja uusia kirjoja, blogeja ja YouTube-kanavia. Ensi kuun yhteispostauksen aiheena onkin kunkin omat blogi-, YouTube- ja kirjasuosikit. En malta odottaa uusia ideoita. 


Retkellä Vehkosuolla hiihtolomalla.

Samanhenkisten blogien kevätsuunnitelmista voi lukea:




Alla vielä viime kevään
ä tehty video koko perheen kesän toiveista. Ensi kesän toiveista teemme videon myöhemmin keväällä.