6.5.2019

Kyy(kky)haaste



Tämä on kohti omavaraista elämäntapaa tavoittelevien bloggareiden yhteispostaus. Lisää aiheesta tekstin lopussa. 

Kolme viikonloppua takana Vehkosuolla ja o'boy, oli pari viikkoa hyvät kelit. Sehän on sanomattakin selvää, että sisälle oli taas kaikki kylmyys pakkautunut ja ulos täytyi mennä lämmittelemään. 

Pääsiäisenä fiilistelimme, saunoimme ja söimme pitkän kaavan aamupalaa. Istuimme saunan jälkeen ulkona kuuntelemassa taivaanvuohen pyrstön mäkätystä ja jousipatjamaisesti hinkkaavaa laulantaa, kurkien kajahtelevia huudahduksia ja palokärjen trrrrrrrrr-kojautuksia. 

Paikallaan oleminen saattaa aiheuttaa myös ilahduttavia luomisinnostuksia. Tekemisen tarve purkautui yllättäen samanaikaisesti meillä aikuisilla ja kohdistui kerrankin samaan projektiin. Kaikista erikoisinta tässä oli se, että viihdyimme toistemme seurassa alusta loppuun asiallisesti keskustellen, aivan, kuin järkevässä parisuhteessa kuuluukin. Eli, jos parisuhdeneuvoille tarvetta, soitelkaa. Puhelinnumero paperin alareunassa (ark. klo 9.00 – 15.30).

Tästä pöydän rakentamisesta on todistusaineistoa ja se löytyy Vehkosuon YouTube-kanavalta. Sieltä puuttuu valitettavasti se kohta, jossa Keimo huutaa: "Nyt se perkeleen lapio tänne niinkun olis jo!" Hän siis huutaa lapsille ja jatkaa: "Mikä vittu siinä on, että ei voi heti totella?" (Ilmeisesti kysymys oli retorinen.) Ja minä siitä vierestä rakentavasti: "Haaahhhahahahahahah, onneks toi sun rageeminen meni videolle."


Juurihan se lapio oli tuossa.
Kivalta näyttää, vaikka ruoka oli jo ehtinyt auttamattomasti viiletä. 

Ulkopöydän toteutukseen käytimme kaksi betonista viemäriputkea ja kaksi viime vuonna sahattua haapalankkua. Putket kaivettiin puolen metrin syvyyteen ja lankuille tehtiin tuki-/kiinnityspuut kiinnittäen ne poraten betoniputkien yläpäähän. Pöydän ääreen mahtuu jopa kymmenen ruokailijaa.  Mielestäni tulos on talon tyyliin sopiva eli askeettinen. Varjopuolena näkisin sen, että pöydän paikkaa on vähän vaikea muuttaa.

Kärräsin kakkaa istutuslaatikoihin. Olen käyttänyt hevoselle pelkkää hamppukuiviketta, joka maatuu purua paremmin ja käy täten paremmin istutuksille. Tujua se on, mutta laatikossa kasvatetut salaatit ynnä muut pikkusnacksit pärjäsivät viime vuonna, joten jos onnistuminen toistuu, voin jo sanoa tämän olevan toimiva konsepti. Istutus toteutui 22.4. ja laatikkoon meni lollo rosso sekä lehtisalaatti. Viikon päästä toinen niistä oli itänyt, toinen ei. Vaikka ilma on muutamina päivinä ollut jopa 20 astetta, maa hohkaa vielä kylmää. Taitaa olla liian aikaista. Viime vuonna kylvin laatikkoon toukokuun alkupuolella. 

Kasvimaalla ei tapahtunut vielä mitään. Viikko pääsiäisen jälkeen mietin, josko laittaisin porkkanat, mutta maltoin vielä. Kaivoin maa-artisokan mukulat maasta ja pistin niistä viitisenkymmentä pientä mukulaa takaisin. Niitä pitää vähän pitää silmällä. Kuorin kaikki mukulat kerralla, koska en ole kovin innostunut tässä vaiheessa mitään pakastimeen säilömään, kun kesäkuuksi se pitää olla tyhjä ja pois päältä. Muuta hyvää tapaa säilöä maa-artisokkaa en ole keksinyt. Tein siis niistä perulaista inkkariruokaa eli keiton suomalaisella kermalla. Keitosta tuli hyvää, mutta aamulla vahva mukula jo kertoikin, että vierailu suolistossani saa riittää ja tahto on tulla pikaisesti ulos. 

No niin.

Istutusjärjestys vuodelle 2019
Slow food zen (maa-artisokkia kuorinut, tietää miksi).

Nyhdin yrttimaalta rikkaruohot. Teen sen kerran kesässä eli hetken näyttää hienolta. Uskollisesti maasta punki lipstikka, ruohosipuli, ranskanmeirami ja rakuuna.

Tänä vuonna olin vähän varautuneempi, kun kiven kolojen lähettyvillä rikkaruohoja nypin, koska...




...edellisenä päivänä tyttöjen kanssa rintarinnan pihan poikki astellessamme, edestämme, kuin suojatielle oiketetusti astahdellen, luikerteli täysikasvuinen tätikyy. Ei onneksi kenkään jalat letkun pätkään osuneet vaikka läheltä piti. Huusin kovaa ja ytimekkäästi Keimolle (joka veisteli kaikessa rauhassa hirsiä): "Kyy, kyy, KYY!" Viimeinen karjaisten kovaa, koska hän ei näyttänyt ymmärtävän, että pitää juosta naisihmisiä auttamaan. Ehkä ajatteli minulle tulleen jonkinlainen änkytyskohtaus ja jäi odottamaan maltillisesti loppua -lä, -nel, -ti tai -ninen. 

Pyydystimme vähän kohmeloisen kyymamman haaviin ja annoimme hänelle ilmaisen autokyydin parin kilsan päähän metsikköön (naapuri-info: kauas teidänkin pihasta) ja toivotimme hänelle hyviä ruokahaluja jyrsijärintamalla. Pihallamme ei aiemmin ole kyitä esiintynyt tai ne ovat osanneet pysyä piilossa, joten tämänkin luulemme olleen yksittäinen havainto. 

Ymmärrätte varmaan siis, että koin haasteellisena kyykkimisen kyykyssä ryytipensaiden juuressa ja sen, miksi jouduin kyyditsemään kyyniset tunteeni kyykkyviinin kera varpaitani tiukasti kyyläten. Kyyhkyset siellä puussa. Kyynel.



Keimo lämmitteli saunan parissa kahden hirren verran. Me rakensimme Kassen kanssa uuden pöydän ympärille triangelipergolan, jonka kattokankaaksi viritimme varjoksi purjekankaisen kolmion. Varjoksi ja varjoksi. Ennemminkin varjohkoksi ja vain kello 10.30 – 12.30 välisenä aikana. Liitteenä ei ole kuvaa. Täällä ei ole mitään katsottavaa, menkää pois!

Kolmas viikonloppu oli kylmä. Meille ei tullut lunta, kuten moneen muuhun pitäjään kuvista päätellen oli tullut. Lämpötila laski silti lähelle nollaa ja palelua piti jälleen sietää. Siihen ei meinannut enää riittää ymmärrystä. Tämän lisäksi olemista häiritsi edellisen viikonlopun pergolariehumisesta kostautunut kyynärpään limapussin tulehdus, jonka hoito on tulehduskipulääkkeet, kylmäys ja LEPO, jota en osaisi. Koskaan ei ole tehnyt näin paljon mieli kaivaa maata. 




Kanat pääsivät viimein Vehkosuolle. Se tietää nyt muutaman viikon ajan hoitoreissuja arkipäivinä. Meillä on ollut murheita viime syksyn kukkopoikien kanssa. Ne päättivät alkaa kukkoilla patriarkka Terholle, joka yksi toisensa jälkeen jäi aina alakynteen ja jouduttiin eristämään ulos kanalasta pienempään häkkiin. Päätimme lopettaa kaksi kärkkäimmin käyttäytynyttä toivoen, että kolmas löytäisi Vehkosuolla isommassa tilassa Terhon kanssa yhteisen linjan. Mutta ei. Taas tuli Terholle takaraivoon iskua, eikä yrityksistä huolimatta onnistunut Terho kuninkuutta voittamaan. Äänestyksessä Terho sai kuitenkin enemmistön 4/4 äänet henkiinjäämisen puolesta ja poika sai lähteä. Tällaisen "turhan" kuoleman yhteydessä herää kysymys, olisiko lihan syöminen järkevää, muuttaisiko se tappamisen eettisemmäksi, kun liha saataisi käyttöön. Koirien vatsat ei tunnu kestävän tällaista yksittäistä liha-ateriaa, mutta kestäisikö oma(t)? 

Keimo hinasi metsästä yhden sinne jääneen rungon ja sahasi muutaman hirren saunaa varten. Veitsitilaukset (@keimolepi) ovat pitäneet hänet kiireisenä, mutta kesän tullen taitaa saunan rakennus taas täyttää vapaa-ajat.  


U.H:n viimeinen matka. 


Esikasvatusten kanssa menee yllä olevan kuvan lailla. Nyt on laitettu tomaattien, persiljan ja öljykurpitsan kaveriksi neljä tainta kurkkua ja lehtikaalia. En tajua tuota öljykurpitsaa. Sen siemenpussissa sanotaan, että vaatii pitkän esikasvatuksen maaliskuusta lähtien. Siinä on nyt pienet kukat, eli sen pitäisi olla nyt ulkona 25 asteen lämmössä. Menin googleen ja löysin toisen tiedon: Esikasvatus toukokuussa. Eli minulla on väärään aikaan syntyneitä öljykurpitsoja nyt.  

Tämän yhteispostauksen aiheena oli maanparannus ja kasvimaan aitaaminen. Kerron maanparannuksesta lyhyesti, koska olen siinä hunsvotti ja optimisti. 

1. Käytän maata, joka minulla jo on (ja onni on, että maa on multavaa). 
2. Kavimaa on perustettu lapiolla kääntäen perinteisellä metodilla eli: pintamaa juurineen lohkona ylös, maa-aineksen poisto vähintään lapion lavan syvyydeltä, juurimaa ylösalaisin kuopan pohjalle ja maa-aines päälle. Tämä säilyttää ravinteet parhaiten. 
3. Vuosittain omien eläinten kakkaa (ja hamppukuiviketta).
4. Nokkosvettä ravinteeksi kesän aikana sekä 
5. Ruohokatetta
6. Esikasvatukseen ostan viiden litran säkin kylvömultaa 
7. Koulimisvaiheessa lisään ravinteikasta bioastian multaa.
8. Viljelen maata kiertäen eli vaihdan typpeä tuottavien ja ravintoimureiden paikkoja. 

Aitaamisesta sen verran, että kasvimaa on aidattu lammasaidalla alapäästä noettujen kuusitolppien varaan. Uhkana ovat koirat, kanat, hevonen, lampaat ja metsän villieläimet. 






1.4.2019

Sääjärki ja jää särki

Kas varjo! Long time no seen. 


Mielestä toisiksi mielekkäintä elämässä on kevätjäiden hakkaaminen pihakiveyksiltä. Melkein ykköspallille meinasin nyt tämän toiminnon korottaa, koska jouduin jonkun perheenjäsenen hajamielisyyden vuoksi etsimään kadonnutta rautalapiota pitkään. Päiviä. Viikkoja. Löysin sen kompostorin takaa. Ja voitte vaan kuvitella, miltä tuntuu yhdistää pitkään kadoksissa olleen esineen löytämisen riemu toiseen iloa tuottavaan hommaan, mikä tässä yhteydessä on siis jäiden hakkaaminen. Olin niin euforiassa, että melkein unohdin olla närkästynyt lapion piilottajalle. 

Eilen perjantaina 29. maaliskuuta tunsin kevätpuoliskon ensimmäisen lämmittävän auringonsäteen. Ei meinannut kevään tekemiselle tulla loppua. Hartiat hapoilla. Vähän tuosta vielä ja tuosta. Myöhemmin kävin ikkunasta kurkkimassa, jotta olisiko jäät reunoista sulaneet. 

Nyt on lauantai 30. päivä. Käskin itseni nyt tätä juttua kirjoittamaan. Kun en meinannut malttaa, lupasin palkinnoksi jään hakkaamista. Jos olen hidas, ne (jäät) sulaa itsekseen. Kello on jo 10:55. En etene yhtään. 

Tämä kirjoitus kuuluu "Omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden" yhteispostaussarjaan, jossa samanhenkiset bloggarit kirjoittavat ennalta sovitusta aiheesta. Blogit julkaistaan samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanataina klo 9. Linkit muiden kirjoittajien blogeihin löytyy tämän tekstin lopusta. Tämän postauksen aiheena on kevään suunnitelmien eteneminen sekä omat aiheeseen liittyvät suosikkikirjat, lehdet, YouTube -kanavat ja ohjelmat. 


Suunnitelmien eteneminen

Hitaasti. Olen istuttanut suunnitellusti nyt tomaatit ja persiljan ja ei-suunnitellusti öljykurpitsat, parsakaalia ja purjoa. Paprikaa en laittanut. Kunpa nyt viitsisin tuon purjon kanssa touhuta. Olen taipuvainen jättämään ne heitteille. Ilman lannoitusta tulokset ovat olleet laihahkoja. Jos ohjaisin itseäni paremmin tänä vuonna. 

Mutta kuten mainitsin, etenee hitaasti. Syynä kylmyys (ja laiskuus). Koska on "jollain" vähän jäänyt kodin lämmittäminen vähiin. Kontrolli ja jaksu pettänyt, kun kuvittelee olevan jo kevätlämmin sisällä. Vaikka ei tod ole. Palelee sohvalla, palelee sänkyyn mennessä, palelee vaatteita vaihtaessa ja palelee aamupalapöydässä. Päätellen tästä; taimet kituuttavat. Meinasin jo viikon odotettuani, ettei sieltä mitään tulekaan. Nyt muutama ujosti kurkkaa. Mutta, älkäätten peljästykö. Näin on käynyt ennenkin. Se kyllä siitä. 

Huhtikuun alkupuoliskolla istutan sisälle kasvihuonekurkun ja lehtikaalin. Loppukuusta, jos säät sallii, lavalle pinaattia ja salaattia. 

Tuota pikaa aloitamme Vehkosuo-kauden. Sanomattakin selvää, ettei meinaa malttaa odottaa. Tahdon jo luonnon keskelle. Jään hakkaaminen taitaa sittenkin olla sijaistoimintaa. 


Vasemmalla purjo, persilja ja tankoparsa. Oikealla tomaatit ja alhaalla öljykurpitsa. Suurennuslasilla näkee, että melkein kaikki on lähteneet kasvuun.  

Kirjat: 

Nämä kirjat ovat minulle innoituksen lähteenä. Vaikka lukemiseen ei meinaa aina löytyä aikaa, minulle riittää, että näistä kirjoista joku on yöpöydällä. Se merkitsee pysyvyyttä. Pitkäjaksoinen lukeminen on muutenkin vaikeaa, koska ajatukset lähtevät välittömästi harhailemaan. 


1. Hyvä tapa elää, Scott ja Helen Nearing. 
Tämä kirja muutti kaiken. Kirjoitin siitä ensi kertaa täällä.
2. Elämää metsässä, Henry D. Walden
Ihmiskunta toistaa itseään. Jo vuonna 1845 H. Walden tajusi metsässä ollessaan saman, mitä Kaarina Davisin kirjasta voimme lukea nyt (ks. 4. kirja). Kuluttajakansalaisvelvoite ja jatkuvan kasvun talous on ekologisesti kestämätöntä.
3. Unelma paremmasta maailmasta, Pentti Linkola
Linkolan ajatusten myötä olen muuttanut ajatusmaailmaani ihmisen egosentrisyydestä suhteessa maapallon olemassaoloon. Pitkälti samoja teemoja, kuin Waldenin kirjassa.




4. Irti oravanpyörästä, Kaarina Davis 
En ole vastaavanlaista elämäntapamuutosta ja heräämistä kokenut, mutta sivusta luettuna viihdyttävää luettavaa. Myös hyvä kirja muistuttamaan elämän perusasioista. Toivon monen Kaarinan tavoin eläneen ispiroituvan tästä uudelleen ja uudelleen. 
5. Omasta maasta – Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja, Bella Linde & Lena Granefelt.
Selkeästi etenevä asiakirja perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin.
6. Self sufficiency, John Seymour. 
Omavaraisuudesta kiinnostuneen The Kirja. Käytännön oppeja, jotka eivät ole ihan enää modernia omavaraisuutta. Periaatteessa vastaavanlaista tietoa löytyy monesta suomalaisesta perinteikkäästä maanviljelijän kirjasta.
7. Unelma omavaraisuudesta – Käytännön opas, Maria Österåker.
Edellisen kirjan modernisoitu versio. Innostavia kuvia, kaunis ja käytännönläheinen kirja. 


Ohjelmat:

1. Tanskalainen maajussi.
Ei ole Frankin voittanutta. 
2. Kekseliäs nikkari
Norjalainen Erik perheineen unelmoi omavaraisuudesta. Erik on taitava ja ennenkaikkea ennakkoluuloton puuseppä. 
3. Yksineläjä Severin
Kolmikymppinen norjalainen Severin elää yksin tiettömän taipaleen takana Rønesetissä, suvun idyllisessä talossa Storfjorden-vuonon rannalla. Päivät täyttyvät metsästyksestä, kalastuksesta ja tilan hoidosta. 
4. Talvitunnelmia 
(En ole vielä katsonut, mutta luulen pitäväni)
31-vuotias taloustieteilijä Jens päättää jättää yhteiskunnan taakseen ja lähteä yksin vuorille Norjan ja Ruotsin rajamaille. Sylanin tuntureilla talvi on ankara ja panee Jensin koetukselle.
5. Elämän makuiset dokumentit
Kuten Ulkosaariston uskomaton Dora, Peter Gerdehagin dokumenttielokuvat (Hästmannen, Kokvinnorna)


YouTube-kanavat:

Vaihtoehtoisten asumismuotojen esittelyä
Ruotsissa paimentolaistyylisessä mökissä ja kylässä asuva pariskunta. Omavaraisuuteen pyrkivää off grid asumista. 
Uusiseelantilainen kahden lapsen äiti asuu jurtassa ja vloggaa kotikoulusta ja puhuu kestävän kehityksen puolesta. 
Oma on tietty paras.




Tämän viikon lauantaina juhlimme Kepen rippijuhlia pienellä porukalla. Havahdun usein miettimään ystävien lapsia, että kuinka niistä on tullut jo niin isoja unohtaen, että esikoiseni täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Ajan kuluminen kuuluu ihmisen elämään. Tässä tytössä aika kuitenkin pysyy eri tavalla kiinni ja muuttumattomana. Välillä se melkein pelästyttää, mutta sillä on myös turvallisen pysäyttävä vaikutus. Muuttumattomuus tuntuu välillä loukulta, mutta sillä on myös rauhoittava vaikutus. 



Tätä yhteispostausta olivat mukana tekemässä: 





4.3.2019

Mitä kuuluu kevään odotukseen?



Omavaraisuuteen pyrkivien blogien maaliskuinen yhteispostausaiheena on oman perheen ja blogin esittely sekä päivitys kevään suunnitelmien etenemistä. Linkit muihin blogeihin lopussa.

Luulen, että suurin osa tätä blogia lukevista on tietoisia siitä, keitä olemme, mutta esittelytekstin voi vaivattomasti hypätä yli ja siirtyä olennaiseen eli kevään suunnitelmiin ja niiden etenemisiin. 


Keitä te ootte te pienet poijat?

Perheeseemme kuuluu kolme lasta, kolme koiraa, kissa, kanoja ja kukkoja ja suomenhevonen, joka talvehtii ystävän tallissa, mutta muuttaa kesäisin omaan talliin. Vanhin lapsemme on vaikeasti kehitysvammainen. Asumme kahta taloa Iitissä. Molemmat talot ovat 1930-luvun tienoilla rakennettuja betoniharkkotaloja. Talvitaloa olemme laajentaneet 13 vuotta sitten. Blogiin kirjoitan pääasiassa toisesta kodista, jota kutsumme Vehkosuoksi. 

Vehkosuon ostimme loppukesästä 2012. Tila on säilynyt lähes muuttumattomana sen rakennusvuosista lähtien. Vakituinen ja alkuperäinen asukas asui siellä 1980-luvulle asti. Olemme paikan toiset ulkopuoliset omistajat. Asumme Vehkosuolla karkeasti laskien noin kolmasosan vuodesta. Maata on lähes kuusi hehtaari, josta puolet on metsää ja puolet avo-ojitettua peltoa. Pelto on tällä hetkellä vuokralla, mutta se on ns. monimuotopeltoa eli hevosemme laiduntaa sitä ja korjaamme sieltä niittyheinää kesäkäyttöön. Metsästä olemme saaneet polttopuut molempien talojen lämmitykseen kuutisen vuotta. Mieheni on rakentanut oman metsän puista kasvihuoneen rungon sekä puuliiterin ja viime kesänä aloitti saunan rakennuksen (hirret sahattu sahaohjurilla). 

Minä vastaan kasvimaan ja kasvihuoneen ja -lavojen tuotannosta. Olen keskittynyt hyvin säilyviin juureksiin ja perunaan (molemmissa taloissa on hyvät maakellarit), mutta syömme läpi kesän salaatit, tomaatit ja kurkut, kurpitsat ja muut satoa tuottavat suoraan maasta. Syömme kasvisruokaa, lisänä satunnaisesti kala, kanamuna ja maitotuotteet. Kasvimaan ja -huoneen maa-aines ja maanparannusaineet tulevat omasta takaa. Metsästä haemme marjoja ja sieniä, pihapensaasta teemme parikymmentä litraa viinimarjamehua ja omenoista hilloa. 

Kesällä talvikoti on nollasähköllä ja Vehkosuolla tarpeelliset laitteet (esim. jääkaappi) saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Joillekin työkaluille on käytössä aggregaatti. Pesuvesi ja kasteluvesi nostetaan kaivosta tai käytetään sadevettä. Juomavesi haetaan läheltä lähdevesikaivosta. Sekä talvella että kesällä valmistamme ruuan puuliedellä. 

Olen kirjoittanut vuonna 2013 omavaraisuudesta näin:
Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Arvostan vanhoja perinteisiä työmenetelmiä ja haluan oppia hyödyntämään niitä modernilla tavalla sekä opettaa niitä edelleen lapsilleni. Omavaraisuus tarkoittaa minulle rahan säästöä ja tätä kautta lyhyempiä tunteja palkkatyössä, luonnosta elämistä, puhdasta ruokaa ja konkreettista tekemistä. Elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, siksi kaikki omavaraisuuteen liittyvät rajoitteet unohdetaan ja käytössä pidetään ne, jotka hitaudesta ja vaivannöstä huolimatta tuottavat tehdessä iloa.

Instagramissa: @vehkosuo  Miehen veitsentekoa ja takomishommia: @keimolepi

Mennyt vuosi 2018

Vilkaistaanpa ensin viime kevään suunnitelmia:

Tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu.  Niitä ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne. Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva. 

No miten meni? Parsakaali kasvoi kasvilavalla ensin hyvin, sitten se kärsi veden puutteesta (veden saanti alkoi olla todella tiukassa elokuun aikoihin) jolloin kasvu hidastui monella lajilla. Vasta myöhemmin syksyllä parsakaali innostui, mutta siihen iski joku tuholainen. Korjasin vain pari hassua kukintoa. Punaparsahernettä tuli ja sitä lisättiin mm. wokkeihin. Kuitenkaan siitä ei tullut suosikkia, koska se ei maistunut juuri miltään ja sen arvo ruuassa oli lähinnä koristeellinen. Pillisipulia en edes muista laittaneeni mihinkään. Kasvihuoneessa kurkku viihtyi, mutta tomaateilla meni loppukesään asti aikaa vahvistua ja tuottaa hedelmää. Pienet keltaiset tomaatit tuottivat eniten. Ongelma oli ehdottomasti veden niukkuus sekä taimien hidas kasvu esikasvatusvaiheessa. Salaatteja tuli koko kesän kasvilaatikoista. Se oli uutta ja ehdottomasti uusitaan tämä. Kasvimaan uutuus oli valkoinen "ufokurpitsa", jonka sisus oli kiinteää ja maukasta. Viime viikolla söimme viimeiset perunat eli niitä voisi hieman olla enemmän, mutta toisaalta söimme niitä jo kesällä paljon. Muutoin juureksia on vielä kellarissa ainakin puna- ja keltajuuria sekä porkkanoita. 



Viime vuoden hankintoihin kuului Berkley vedensuodatin, joka oli käytössä koko kesän menestyneesti. Vaikka lähdeveden voisi kuvitella olevan lähtökohtaisesti juomakelpoista, veden kulkeminen suodattimen läpi antaa ainakin luulon siitä, että vesi on puhdasta. 
Haaveilin viime vuonna hankkivani kesän kuumia hetkiä varten pienen retkimallin kaasulieden, mutta kesä meni edelleen puulieden sekä rakettiuunin ja grillin varassa. Tämä asia edelleen harkinnassa. 
Ostin aurinkoenergialla ladattavan varavirtalähteen ja totesin sen toimivan kohtalaisesti. Koko päivä suorassa auringonvalossa mahdollisti puhelimen täyden latauksen kerran. Virtapankki piti muistaa viedä otolliseen paikkaan ja ottaa sitten illalla mukaan sisään. 
Savesta valetun pitsauunin tekoprosessi ei notkahtanut liikkeelle, siitä haaveilu jatkukoon.      


Tuleva kevät ja kesä 2019 

Suuria muutoksia en aio tänä vuonna tehdä. Panostan entistä enemmän suorakylvöön, koska esikasvatusmahdollisuudet ovat todella nihkeät. Pienistä ruutuikkunoista tulee rajoitetusti valoa ja viileä sisäilma hidastuttaa kasvua niin paljon, että tulokset eivät ole hääppöisiä. Siirto (kuljetus) Vehkosuolle on myös taimille kriittinen ja jokavuotinen stressi. Siitä huolimatta kasvatan tietenkin ainakin tomaatit, kurkut ja persiljan. Tärkeää on muistaa malttaa istutusten kanssa, jotta valoa ja lämpöä on riittävästi, kun taimet pääsevät vauhtiin, toisin sanoen maaliskuun puolessa välissä aikaisintaan. Lehtikaalia yritän jälleen. Kirpat ovat se ongelma.  Perunamaa on tänä vuonna istutusvalmis. Se tuottaa vähemmän töitä. Kasvimaalla kierrätetään taas paikkoja niin, että vaativammat kasvit pääsevät typettyneeseen maahan. Istutuskaavion piirrän vuosittain muistikirjaan ylös. Kesäkurpitsat ovat onnistuneet monta vuotta jo suoraan maahan kylvettynä. Ne ovat nopeita kasvamaan, kun malttaa odottaa lämpimiä. 




Salkopavulle haluaisin tehdä siirrettävän tornin. 



Kesällä Iivari muuttaa jälleen Vehkosuolle ja sen seuraksi toivomme saavamme taas lampaita lainaan.  Heinää toivon saavani tehtyä taas seipäille kesän tarpeisiin. Kanalan ulkotarha on säilynyt kerrankin lumen painosta huolimatta ehjänä. Sitä ei tarvitse tänä vuonna kunnostaa ellei takatalvi iske. Siitäpä tuli mieleen, että kaksi viime syksynä kuoriutunutta kukkoa etsii kotia. Patakin käy, mutta luovutetaan elävänä.
Keimo jatkaa tietenkin saunan parissa. Jatkaminen tarkoittaa uusien tukkien hakua metsästä ja niiden sahaamista hirsiksi. Tämän lisäksi polttopuiden tekemistä on aina siinä "sivussa". 
Lammen kaivuuttaminen muhii takaraivossa edelleen. Kokemuksia haluaisin vertailla ja asiantuntijoita haastatella. Paikka on hahmottumassa.




 Hiihtolomalla teimme päiväretken Vehkosuolle. Tarkoituksena oli myös saunoa, mutta melkein kaikilla oli nuha menossa tai tulossa, joten päädyimme vain grillailemaan ja kahvittelemaan. Luottoauraaja oli saanut sohjoisesta kelistä huolimatta tien aurattua, mutta sen verran vielä pohja oli pehmeä ja luminen, että menimme kävellen ja hiihtäen perille. Keli oli koko viikon harmain ja vetisin, mutta kasvihuone antoi meille sen verran suojaa, että retkestä jäi hyvä mieli. 
En ole uskaltanut käydä vielä sisällä katsomassa, mikälaisia koiruuksia hiiret ovat tehneet tänä vuonna. Tuhot ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ensimmäisen yöpymisen yhteydessä siivoilu on ihan mukavaakin. Jääkaapin tiivistettä on kuulemma hieman nakerreltu, sanoi Keimo. 

Tässä vaiheessa kevättalvea, kun auringon paiste alkaa lämmittää, annan jo hieman luvan fiilistellä tulevaa kevättä ja kesän aikana toteutettavia projekteja tai ihan vaan elämää Vehkosuolla. Viikonloppujen yöpymiset, ennen kokoaikaista muuttoa, houkuttelevat, eikä pakkaamisten rasittavuudesta ole tietoakaan. Nyt kun on vain vielä maltettava odotella, on aikaa ja mahdollisuus kahlata vanhoja ja uusia kirjoja, blogeja ja YouTube-kanavia. Ensi kuun yhteispostauksen aiheena onkin kunkin omat blogi-, YouTube- ja kirjasuosikit. En malta odottaa uusia ideoita. 


Retkellä Vehkosuolla hiihtolomalla.

Samanhenkisten blogien kevätsuunnitelmista voi lukea:




Alla vielä viime kevään
ä tehty video koko perheen kesän toiveista. Ensi kesän toiveista teemme videon myöhemmin keväällä.


18.2.2019

Ininää ruohonjuuritasolla




Tämä on minun ensimmäinen yhteispostaus omavaraisuuteen pyrkivien samanhenkisten bloggaajien kanssa. Julkaisemme samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanantaina ennalta sovitusta aiheesta kukin oman näköisen postauksen. Linkit muiden blogeihin löydät tekstin lopusta.

Tämä ei ole kuukausittainen yhteispostaus, mutta joskus eteen tulee kuitenkin tärkeä aihe, josta on syytä tehdä "välipostaus". Nyt aiheeksi ponnahti medioissakin pyörähdellyt uutinen hyönteisten radikaalista vähenemisestä ja jopa uhasta hävitä kokonaan maapallolta. Tätäpä minäkin pohtimaan.

Valikoivasta, mutta hyvin intohimoisesta tieteisjulkaisusukelluksesta pintaan päästyäni tein omat, ruohonjuuritasoiset päätelmät aiheesta. Laajensin aiheen omavaltaisesti koskemaan kaikkia Suomessa asuvia pieneliötä. Vaikkei täysin tiedetä, mitä merkitsee pieneliölajin häviäminen täältä maapallolta (ja Suomesta), tiedetään, että ekosysteemissämme mikroskooppisen pienen kaverin läsnäolo voi olla paljon merkittävämpi, kuin kaikkien suojelukohteiden symbolin, söpön ja sympaattisen jääkarhun. 


Lukuja

Suomen maassa on 45 000 lajia. Kovalla urakalla näistä on pystytty arvioimaan kuitenkin vasta 45% ja näistä uhanalaiseksi on julistettu 2 247 lajia. Lajeista ja erityisesti pieneliöistä ja niiden merkityksestä tiedetään siis yllättävän vähän. Onneksi kuitenkin puutteellisesti tunnistettujen lajien kartoituksen parissa työskennellään jatkuvasti. Lajien tunnistamisen myötä löytyy sekä uusia elinvoimaisia että uhanalaisia lajeja ja tähän astisten tietojen valossa uhanalaisten lajien esiintymisprosentti säilynee noin 10% kaikista tunnistetuista. Uhanalaisuuden lisääntyminen tai lajien katoaminen on tietenkin huolestuttavaa. Uhanalaisten lajien lista, niin sanottu Punainen kirja, julkistetaan kymmenen vuoden välein ja uusi, sarjassa viides lista, julkaistaan maaliskuussa (perjantaina 8.3.2019 kello 9.15-15.00 Helsingin Säätytalolla). 
 Jännittää sekä hyvässä että pahassa, mitä meille vielä selvinnee eri lajien olemassaolon merkityksestä. Viime viikkoina olemme saaneet lukea uutisia tutkimuksista, joissa povataan hyönteisten vähenevän ja jopa katoavan yllättävän nopealla tempolla.

Seppo Leinosen sarjakuvakuvitus kirjasta Metsän salainen elämä (linkki tekstin lopussa).



Pitääkö hyttysten tappaminen lopettaa?

Tuskin hyttysiä lätkimällä kuitenkaan sukupuuttoon tapetaan. Asiaan voi silti vaikuttaa. Sinäkin urbaanissa ymäristössä asuva. Osallistuminen on helppoa. Ohjeet tulee tässä: 

1.  Muuttakaamme kulutustottumuksiamme. 

Päästöt, metsäkato ja merien köyhtyminen vaikuttaa ympäristön ja eläinten hyvinvointiin. Muutos pitää aloittaa viimeistään nyt, sillä pelissä on myös SINUN ja MINUN hyvinvointi.  Hyönteiset ovat jokaisen ruokaketjun ytimessä. Elämän elinehto maapallollamme.

Suosi luomua. Tehotuotettu ruoka tarvitsee hyönteismyrkkyjä, joiden vaikutukset ovat nähtävissä. Myrkyt imeytyvät maaperään ja leviävät laajemmille alueille. Tehostunut maatalous tappaa ekosysteemin ja vie myös hyönteisiltä elintilaa. Ilmaston lämpenemisellä on myös yhteys hyönteisten vähenemiseen. Siispä back to the hiilijalanjälki business.

2. Jos omistat palan maata, suosi kukkia. Niittykukista plussaa. Laiskalle puutarhurille hyvä omatunto voikukista, ötökät tykkää.

3. Unohda salaojaputket. Ojat, lätäköt ja lutakot kelpaa kukkien ja mehiläisten hommiin.




Jos satut olemaan metsänomistaja, voit tehdä paljonkin.
4. Liity mukaan suojeluohjelmaan ja lakkaa tuhoamasta eliölajeja ja niiden elinympäristöä. Olet ehkä sanonut tai kuullut muiden sanovan, että metsää meillä Suomalaisilla on vaikka muille jakaa ja sitä kasvaa jatkuvasti lisää. Ajatellaanpa asiaa kuitenkin näin: Suurin osa uhanalaisista eläimistä asuu eteläisen Suomen metsissä. Eläimet (tai kasvit) voidaan luokitella uhanalaiseksi eri syistä. Yksi syy on se, että jotain lajia esiintyy vain pienellä alueella (5km2 alueella). Jonkun metsän kaataminen ja raivaaminen kantoineen päivineen tarkoittaa jollekin sillä alueella asuvalle lajille sitä, että siltä viedään koti, työpaikka, perhe, ravinto, kommunikointi ja liikkumisen mahdollisuudet.  Kaiken lisäksi vielä sen yhden eliön olemassaololla on saattanut olla merkitystä ympäröivälle ekosysteemille. Ekosysteemi tarkoittaa siis sitä, että tavara kiertää ja hommat toimii tasapainoisesti. Maitoo ja bissee jääkaappiin.

Metsän omistajana sinulla (ja minulla) on siis mahdollisuus suojella metsiä. Metso-ohjelman myötä mukaan on saatu jo 55 000 hehtaaria suojeltua metsää eli vapaaehtoisia metsänomistajia. Hyvä te! Tavoitteena on metsien palauttaminen lähemmäksi luonnontilaa, kerätä tietoa lajeista, selvittää mikä on kunkin eliön rooli ja suojella eläinlajeja ja niiden ympäristöä. Metso-ohjelmassa mukana on ollut vuodesta 2003 hyörimässä PUTTE-ohjelma eli Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma. 

5. Asu ahtaammin tai jo olemassaolevassa rakennuksessa
Älä valtaa uutta tilaa asumiseen hyönteisiltä ja muilta lajeilta. Älä tuhoa pellon pientareita kasveista (ellei kyseessä ole vieraslaji).





Vehkosuo, pieni luonnonsuojelualue

Ympäriltä kaatuu metsää ja pellon kasvustoja suojellaan (myrkytetään), lannoitetaan, peltoja salaojitetaan ja niiden ympäristöä karsitaan puista. Lohtuna kaiken keskelle jää kuitenkin pieni pläntti omaa luonnonsuojelualuettamme, jossa hyönteiset saavat lisääntyä peltojen avo-ojissa ja soisilta alueita, hakea mettä valtoimenaan rehottavilta niityiltä ja pihan voikukista. Puita kaadetaan harkiten, uusia istutetaan tilalle. Käävät ja muut metsien verkostoitujat saavat lahopuuta syödäkseen.
 Vehkosuolla vietettyjen vuosien aikana olen kokenut iloisia jälleennäkemisiä muun muassa sudenkorentojen, heinäsirkkojen, hepokattien, sarvijaakkojen, useiden perhoslajien, sammakoiden, lehtopöllön, sisiliskojen, lepakoiden, ukkoetanoiden ja monien lintulajien kanssa. Niityllä kukkii vanha kunnon maitohorsma. Olen valtavan iloinen, että nämä kaikki ja tuhannet muut tunnistamattomat ja näkymättömissä pysyvät lajit asuvat kanssani samalla tontilla.






Hyönteiset eivät kuitenkaan ole häviämässä totaalisesti maapallolta. Aiheeseen liittyvien uutisten aiheuttama häly on kuitenkin paikallaan, koska hyönteismäärissä on tapahtunut kato. Koska syyt ovat tiedossa, voimme toimia nyt eikä sit.


 Linkit (aloita näistä):



Yhteistyöblogit:

Riippumattomammaksi

Urban Farming kaupunkiviljely

Tsajut

Jovelan talopäiväkirja

Luomulaakso

Rakkautta ja maan antimia 

Caramellia 

Korkeala 

Sarin puutarhat

Farmer to Bee  
https://farmertobee.blogspot.com/2019/02/miten-voin-auttaa-hyonteisia.html

Iso-Orvokkiniitty
http://iso-orvokkiniitty.fi/blog/elamaa-otokoiden-kanssa/