Kassen ja hänen ystävänsä Vilun kesäprojektina valmistunut Peikko ja Tyttö -lyhytelokuva nyt kaikkien nähtävillä. Elokuva on ainakin pienempää katsojakuntaa ihastuttanut ja hieman mietityttänytkin.
29.10.2015
26.10.2015
Varaudu!
Harmaan torpan blogitekstistä inspiroituneena ajatuksia varautumisesta.
Olen huono varautumaan järjestelmällisesti, kun kyseessä on pidemmän tähtäimen henkilökohtainen virallinen varautumissuunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tiedän kaapista löytyvän aina perusruokatarvikkeet jo senkin vuoksi, että kasvisruokavalio mahdollistaa pidemmän säilytyksen ruokatarvikkeet, kuten mehut ja juurekset kellarissa sekä kuiva että tölkkisäilykkeet ja pieneltä osin myös pakasteet. Ruoka on muutenkin perusraaka-aineina, josta voi varioida monipuolisempia tai yksinkertaisempia aterioita. Epäilen kuitenkin, että kohdallani ruokavaraston suunnitelmallisuus perustuu myös kauppareissujen välttelyyn. Ruokatarvikkeiden lisäksi toinen realistinen varautumista vaativa elementti on sähkö. Vehkosuolla on nyt eletty muutaman vuoden ajan sähkötöntä arkea, joten käytäntö on opettanut varautumaan tarvittavilla varusteilla ja tämä koskee myös toista kotia.
Tunnustan syyllistyväni kuitenkin sellaiseen "kyllä hätä keinot keksii" mentaliteettiin. Tästä en ole pelkästään ylpeä, koska ajatustyylin taustalla on osittain viitseliäisyyden puute. Esimerkiksi ensiaputarvikkeiden sekä kotiapteekin suhteen tilanne on heikko. Asiaa ei auta se että rakennan kotiani itseäni astetta verran vielä boheemimman ihmisen kanssa. Toissakesänä satutettuani sormeni Vehkosuolla kesähelteellä iltamyöhään, kaapista ei löytynyt minkään sortin putsausainetta, ainoastaan lähdevettä. Kuitenkin kaapista sattui löytymään erään vieraan tuliaispurkki kuusenpihkavoidetta jolla luuta pilkistävä haava saatiin hallintaan. Haavereista olen ottanut sen verran opiksi, että kaapissa on ainakin teoriassa sidetarpeita, kuusenpihkavoidetta, betadinea ja buranaa.
Vastuu lapsista ja varsinkin vaikeasti vammaisesta lapsesta vaatii sen verran organisointua arkea, että kaiken kantapään kautta opittujen käytäntöihin varautumisten ulkopuolella haluaa säilyttää mahdollisuuden spontaaniin toimintaan. Ehkä tämä onkin varautumisen ydinkysymys: vapauden turvaaminen.
Laajemmin ajateltuna varautuneisuus on myös luonteenpiirre, joka mielletään usein hieman negatiivisena, vähän hermostuneena ja epäilevänä. Jos varautumista tai varustautumista ajattelee materiaalisen maailman kautta piirrettä voisi kuvailla myös riippumattomuutena sekä itsesuojeluna.
Varautuminen on minulle jatkuva prosessi, joka käsittää "roikkuvien" asioiden tekemistä heti eikä huomenna. Tämä perustuu omien kykyjen rajallisuuden tiedostamiseen; varaudun ennenkaikkea siihen, ettei perheeni tai etten itse joudu pulaan, jos pelikuntoni heikkenee. Olen oppinut kantapään kautta, että vaikkapa sairastaminen on mukavampaa, kun kaapeissa on kaikille puhtaita vaatteita. Noin kärjistäen.
Tulevaisuuteen varautuminen on järkevää ja perusteltuakin, mutta aiheeseen on syytä suhtautua myös lievän varautuneesti. Ihmisen luonteenomainen kohtalon pelko ("just sitte sattuu jotain") voi ajaa varautumisen kierteeseen, jolloin joutuu oman järjestelmänsä vangiksi. Sama ilmiö on selkeästi esillä erilaisten vakuutusten kohdalla; tarjottua on vaikea olla ottamatta (vahingon välttäminen). Turvasta ja turvallisuudesta on vaikea kieltäytyä.
Tämän kaiken pohdinnan tuloksena ohjenuorana voisi pitää ajatusta, jonka mukaan varautumisen ja varustautumisen motiivit olisivat kokemuksen ja käytännön, ei pelon sanelemia.
Syyslomatunnelmia kuvin:
Edelliseen postaukseen haluan vielä palata sen verran, että olen kovin iloinen kaikista myötäeläjien kommenteista. Eikä sanojakaan tarvitse olla, tiedän ajatusten olevan olemassa. Kaikesta huolimatta olemme aika onnellisia, heittomerkeillä tai ilman.
Lisää lukijoitakin on tullut. Jännittävää. Spännande. Exiting.
12.10.2015
Ei ilmekään (rä)värähtänyt
Oli tosi kiva, ihan jättekivaa viikonloppu ihan meidän kesken kahdestaan. Juhlisteltiin vähän niin kuin hääpäivää, kuudettatoista vuotta. Ihan rauhassa omaan ja toistemme napaan tuijotellen saunoimme, analysoimme maailman menoa pitkään ja hartaasti, joimme kuohujuomaa ja mussutimme karkkia peiton alla, katsoimme elokuvaa tietokoneelta nuokkuen sen äärellä ja kysellen juonen kulkua vuoroin. Meillä oli aikaa kuunnella ja kertoa omia ajatuksia. Sain esimerkiksi kuulla käyttäneeni suvereeni -sanaa väärin eikä ilmekään rävähtänyt kun minua oikaistiin sen olevan värähtänyt. Monta väärinkäsitystä oikaistui.
Keimo duunaili hakmoon ittetehdyn äeksen, joka toimi niinkuin itsetehty toimii. Peltopläntistä tuli oikein monikakkupäältäkaunis, sisälle kakkaa ja päälle kalkkia.
Minä otin loput kasvimaalta ylös. Se käsitti porkkanat, palsternakat, juuripersiljat, lehtikaalit, sipulit ja ruusukaalit.
Jollain tavalla lasten poissaolo tuntuu. Huomaa, että on saattanut olla vähän kireä, tahtomattaan, ja kaiken rentoudenkin taustalla melko hapero perustus. Huomaa myös, että Kepen läsnäolo muodostaa ison palan arkea ja vasta poissaollessaan herättää siitä epänormaaliuden kuplasta.
Vuosi 1999 |
Maanantaiterkuin,
Tessa
5.10.2015
Ikkunoi
Liitujauho ja pellavaöljyseoksesta kittitaikina. |
Niin, piti ja piti.
Mutta nyt vasta se alkoi. Kyselin sormet jäässä ikkunanpieliä raaputellessani Keimolta, että miksei tätä tehty kesällä, kun oli lämmintä ja aikaa. Kun oli kaikenlaisia hevosia tuolla laitumella ja kaikkea, sain vastaukseksi. Jokaisella on selitys ja pyllynreikä.
Joissakin projekteissa se aloittaminen on ihan kauhean vaikeaa ja tämä on yksi niistä. Aloittamiseen tarvitaan myös rahaa. Ei sitä vieläkään ole tullut, mutta kittitarpeilla ja vanhan maalin lopulla pääsimme alkuun.
Vahvasti ikkunoiden työstämistä puoltava seikka on sekin, Kun lämpötilan puolesta alkaa viihtyä paremmin ulkona, kuin sisällä tai että jokainen uunillinen puita, minkä yksinkertaisten ikkunoiden takana polttaa, tuntuu haaskaukselta, on viimeistään tarkistettava "tekemättä" -listan tärkeimmät kohdat. Tosiasiassa olemme tehneet päätöksen, että olemme tyytyväisiä, jos saamme joka vuonna edes kaksi ikkunaa alusta loppuun asti valmiiksi. Ikkunoiden kunto on paikoitellen niin huono, että puuosia joutuu korjaamaan. Puuosien tekeminen puutteellisilla työkaluilla ja puutteellisissa oloissa hidastaa entisestään hommaa ja aiemman remontoijan silikonikittauksien poisto rikkoo helposti ikkunan, jolloin korvaava lasi on leikattava tilalle. Meidän työjako on muodostunut niin, että Keimo poistaa ikkunat paikoiltaan, siistii päällisin puolin, irrottaa haljenneet kitit (ja silikonit), tekee puukorjaukset ja lasikoirjaukset, maalaa kittivaon ja kittaa. Minä raappaan ikkunanpielet, hion ja maalaan (kahteen kertaan), hion ikkunat ja maalaan ne (1-3 kertaa).
Ikkunanpielissä yritän hakea mahdollisimman lähelle talon harkkoja olevan harmaanrusehtavan sävyn. Ovet jäävät vihreäksi, kuten kattokin on.
Kerran maalatut pielet (sävy ei jää tällaiseksi). |
Porkkanat on nyt varastossa, suppilovahderoita keräillään kuivattavaksi. Valio-myrsky ei tehnyt meilläpäin tuhoja eikä sähkötkään ollut kuin jonkun hetken paikoitellen poikki. Meillä ei sen suhteen ollut tietoakaan. Hyvää viikkoa kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)