*Kurkkaa blogin lopussa linkkeihin yhteispostausaiheesta: Omavaraisuus, mitä opimme tästä vuodesta, mitä teen talvella.
Pössis on ollut nyt kuukausitolkulla sellainen, että oksat pois. Kuormittava työ, eikä muuta lisättävää. Kehon ja pään nollaamiseen (kirjoitin ensin, että mollaamiseen - mutta sitä ei) minulla olleet hyväksi todetut keinot eivät ole riittäneet. Keho jää stressitilaan ja unet katoaa. Epämiellyttävää. Mikä sitten on kun ei keinot riitä? (Äh, sain "Mikä on kun ei taidot riitä" renkutuksen korviini ). Korvien välissä on ruuhkaa. Seuraavaksi vuorossa sananlaskuja: Keinot on kullakin, sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki. Kyllä hätä keinot keksii. Vanha keino on parempi, kuin pussillinen uusia. Keinoja kaihtamatta. Kainoja keihtamatta.
Arki on kuitenkin edelleen mukavaa. Kaikenlaista töiden ja kotitöiden ja perhe-elämän lisäksi: Maanantai – kaksi tuntia hiphop-tanssin opetusta, tiistai – tallille ratsastamaan, keskiviikko – tallille/ratsastus, torstai – kaksi tuntia omia tanssitreenejä (nykäri ja streetjazz), perjantai – ratsastus, lauantai – ratsastus ja sunnuntai – ratsastus. Tallipäivistä nipistän muut menot ja joogaan kotona ennen jotain ja jonkin jälkeen tai siinä välissä. Että aika mukiinmenevää. Olen saanut myös kutsuja paikkoihin ja juhlinut mukavissa niissä mukavassa seurassa. Synttäreitä, halloweenia ja saunailtaa pitkin syksyä.
Keimon yritys Keimon Ky on ollu toiminnassa elokuusta lähtien. Veitsen taontaa, valokuvausta ja raksahommia. Mutta mikä tärkeintä, pystymme jakamaan nyt jotain ”minun hommia" kuten Kepen saattamisen taksiin ja taksista. Olen vienyt hänet taksille ja vastaanottanut 13 vuoden aikana öbaut 4940 kertaa. Olen suunnattoman iloinen, etten tee sitä enää yksin.
Iivarilla menee hyvin Sepon kanssa. Kesän ja syksyn yskä on hellittänyt ja ihottumaloimi on viikko sitten laitettu kesäteloille. Iivari täyttää ensi vuonna 16 ja meillä on luvassa 10. vuosi yhdessä.
Siitä puheenollen, vietimme Keimon kanssa 20. hääpäivää. Käväisimme Tukholmassa haistelemassa länsituulia. Siellä näytti menevän hyvin ja ”Kanelbullens dag”. Vällkommen kaikki som älskar kanelipullia. Grattis till kanelbullensdag! Ja ei tässä vielä kaikki:2019 är ett riktigt Jubileumsår för oss – Kanelbullens dag fyller 20 år! Joten mikäs siinä oli viettää kanelipullan tuoksuisen Tukholman varjossa hääpäivää.
Sunnuntaitraditio on käyntimaasto Elpan kanssa.
Kanssani naimisissa 20-vuotta oleva mies Tukholmassa.
Kävin lasten kanssa ajelemassa Baltian tietä. Ajoimme kolme päivää Virosta Liettuan Kaunasiin ja takaisin yhteensä 1600km. Näimme paljon tasaista maata, merta, hiekkarantoja, yksinäisiä lehmiä, 50:n 70:n ja 90:n tuntinopeuksia, Ristikukkulan, matalalta tuntuvaa taivasta, rekan periä ja keuloja, kirkkoja, riskaabeleja ohituksia ja haikaran pesiä. Makumuistoksi jäi Essentuky-terveysvesi ja hajumuistoksi homeinen Air Bnb:n rappukäytävä. Tytöt olivat kivaa matkaseuraa.
Pärnun rannalla.
Pärnu.
Ristikukkula oli mykistävä.
Tasankoa.
Kaunas.
Mitä kuuluu Vehkosuolle?
Sadonkorjuu oli tänä vuonna laimeampi. Kaikkea tuli, mutta vähemmän. Viimeisimmäksi työksi käänsin perunamaan, mutta aarreperunoita löytyi tänä vuonna paljon vähemmän kuin viime vuonna. Tai siihen verrattuna lähes ei ollenkaan. Punajuuria mukiinmenevästi sekä porkkanoita. Tomaatteja riitti jälkikypsytyksessä syyslomaa asti. Sipuleita nada. On niistä kituliaista syöty pitkin kesää, mutta en vaivautunut loppuja edes nostamaan. Kehäkukkaa voidetta varten keräsin paljon. Härkäpavut, kuten aiemmin kerroin, näivettyivät lähes kaikki. Tämä on toistunut minulla jo useasti. Yrttejä keräsin kuivattavaksi, kurpitsaa tuli paljon, jokunen raastettuna pakastimessa, kasvihuonekurkkuja söimme muutamia kesällä. Lehtikaalia tuli kivasti ja salaattia sekä persiljaa koko kesän. Syksyllä on kerätty suppiksia ja muita oheissieniä.
Yhteenveto: Satovuosi oli kohtalainen ja kuivuus vaivasi suurimmaksi osaksi viljelyä.
Kanat haettiin talvikotiin syyslomaviikolla. Munia ei ole näkynyt vähään aikaan.
Sitä virallista viimeistä käyntiä ennen talven tuloa ei ole vielä käyty. Se pitäisi käydä. Paikkoja on syytä katsella sillä silmällä, että keväällä on kiva palata.
Mitä opin tästä vuodesta?
Että vesisäiliöitä sadeveden keruuseen pitää olla ensi kesää varten lisää. Kuutio olisi hyvä. Tomaatit on laitettava vähän miedompaan multaan.
Mitä teen talvella?
En aio tehdä mitään erityisesti toisella tavalla. Esikasvatus oli hallinnassa. Olisin ehdottomasti halunnut istuttaa tänä vuonna valkosipulia, mutta se jäi jälleen. Kevättalvella aion taas perehtyä erilaisiin teoksiin, ohjelmiin ja Youtube-materiaaliin innostuksen mukaan, kun alkaa Vehkosuo-kauden haikailu.
⇨ Huomio! Tämän blogin lopussa yhteispostaus aiheesta Puutarhan kierrätysvinkit.
Heinäkuun lopulla surkuttelin huonoa vesitilannetta. Kaivosta loppui niinä päivinä vesi, mutta sadevesitynnyrit satoivat täyteen ja maa on saanut tasaisesti vettä. Kasvimaa heräsi horroksesta ja kasvit alkoivat kasvaa silmissä. Nyt eletään sitä vuodenaikaa, kun markettiin on lyhyt matka. Eletään myös fifty shades of zuccini -aikaa. Maanantaina keitossa, tiistaina pastana, keskiviikkona leivän päällä ja torstaina juustoraasteella leivitettynä paistinpannulla.
Koska muutimme koulujen ja työn perässä jälleen talvikotiin, vihannesten korjuu onnistuu keskiviikkoisin (kanojen hoitoreissu) ja viikonloppuisin. Korjaan vielä ainoastaan syötäväksi menevät ja ne, jotka on syystä tai toisesta pakko korjata. Viikonloppuna syömme suoraan maasta, mutta viikkoa varten otan mukaan korillisen kasviksia. Perus settiin kuuluu kurpitsat, pari punajuurta, muutaman porkkanan, perunaa, kaikki kypsät tomaatit ja kurkut. Kerään myös kehäkukkaa säännöllisesti kuivumaan. Kohta on kuitenkin säilöttävä kellariin menevät juurekset, joten kellarin siivous vanhoista juureksista ja laatikoiden putsaus olisi piakkoin tehtävälistalla.
Sato näyttää suhteellisen normaalilta. Lehtikaalit ovat puskeneet nopeasti pintaan ja kasvaneet kokoa vasta elokuun puolesta välistä lähtien. Lehtikaali menestyy siis kivasti suoraan maalle kylvettynäkin. Härkäpavut (alempana kuva) itivät ihan hyvin, mutta liekö kuivuus vai mikä, kun kasvin yläosassa olevat palot ovat surkastuneet. Näin on käynyt minulle aiemminkin. Kasvin kimpussa on paljon kirvoja, onko muilla vastaavaa? Alaosassa on kyllä muhkeita palkoja.
Olen säilönyt mehuja, kokonaisia punaviinimarjoja, kurkkuja sekä omena-karviaismarjahilloa. Hilloa teen varmasti vielä lisää ja helpoimmin pääsee, kun antaa sen itse tekeytyä uunissa.
Saimme kolme uutta hybridikanaa, jotka nimettiin Kolmosiksi edeltäjiensä mukaan. Kanat ovat isommasta munintakanalasta ja ovat viettäneet kesän vanhainkodin pihakanalassa. Lupasimme ottaa ne meille, koska muuten ne olisivat menneet teuraaksi.
Viime viikonloppuna (23.-25.8) kävin metsässä, mutta sienitilanne oli täysin nolla. Tilanne täytyy käydä katsastamassa uudestaan. Mutta kuten olen ehkä aiemmin sanonut, olen enemmän vahvemman makuisten sienten ystävä, joten odotan enemmän suppiksia ja mustatorvisieniä.
Samana viikonloppuna saimme vihdoin siirrettyä traktorivajan seinustalle asettuneen muurahaispesän metsään. Seinän laudat olivat entiset, mutta alahirsi onneksi vielä ehjä. Saapa nähdä tyytyvätkö tilanteeseen, sillä usein nuo ahkerat työläiset aloittavat toivottamalta tuntuvan rakennelman uudelleen samaan hyväksi todettuun paikkaan. Tuolle seinustalle on ennen meidän aikoja kasattu polttopuita ja ne ovat ajan saatossa lahonneet ja antaneet murkuille otollisen kämppäpaikan.
Miksi ne surkastuvat?
Omena-karviaismarjahillo uunissa.
Elokuun 25. päivä. Aamiainen ulkona.
Lounastarvikkeet
Kukko näyttää uusille kolmosille kaapin paikan, vai toisinpäin?
Kurkuja säilöön
Viikon safkat.
Muurahaisten siirto-operatsion.
Puutarhan kierrätysvinkkini eivät ole mullistavia. Minun ajatusmallini kaikesta on: en osta mitään, käytän vanhoja, hankin käytettynä ja teen itse. Lisäksi vielä kulutan tähän kaikkeen mahdollisimman vähän energiaa. Kierrätys ja kiertotalous pitäisi olla jo jokaiselle ihmisille itsestään selvä tapa elää. Jokainen oppii omat tavat ja käytännöt, mutta vinkkejä kannattaa silti makustella, jospa sieltä jotain löytyisi vaikkapa helpottamaan omaa arjen kiertoa.
* Käytän esikasvatukseen vanhoja muoviruukkuja, joita käytän uudelleen ja uudelleen.
* Multa ja maa-aines tulee omasta kompostorista ja avokompostista
* Maanparannukseen käytän omien eläinten lantaa ja katteena puutarhasta revittyä tai niitettyä heinää.
* Tallennan osan omien kasvien siemenistä, esimerkiksi tillin, kehäkukan, herneen ja härkäpavun.
* Puutarhan aitatolpat ja portti on rakennettu oman metsän puusta.
* Kasvihuoneen tiilit on läheltä haettuja kierrätystiiliä, hirret omasta metsästä ja lasit tuttavan kautta hankittuja ja vanhoja saatuja ikkunoita, ovi paikallisen rakennuksen purkutavaroista.
* Kasteluvesi on puhdistamatonta sadevettä tai omasta kaivosta.
* Säilöntään käytetty kellari on vanhassa talossamme ollut kunnostettu kellari.
* Käytän säilöntään hevosen kuiviketurvetta tai -hamppua.
Käy lukemassa myös muiden yhteistyöbloggareiden kierrätysvinkit:
Kesäkuinen yhteispostaus sisältää asiaa puutarhan marjoista sekä raportin omien suunnitelmien etenemisestä. Tuttuun tapaan muiden yhteispostauksessa mukana olevien blogien linkit löytyvät lopusta.
Missä mennän
Perjantaina, tätä kirjoittaessani, takana on toisiksi viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Koulutyössä olevalle pitkät lomat ovat bonusta, joskin minun kohdalla se tietää myös niukempaa tulotasoa, koska olen määräaikaisena työntekijänä kesän "tauolla". Niukkojen tulojen myötä olen kuitenkin oppinut säännöstelemään jo vuoden aikana kulut niin, että elämä voi kesälläkin jatkua ja siinä ohessa on ajatus "maasta suuhun" konkretisoitunut ihan tosissaan.
Tänä vuonna tuntui siltä, että kesäloman ja Vehkosuolle muuton toteutumista joutui todella odottamaan, mutta lopulta se kuitenkin loikkasi eteen, kuin peura pusikosta. Olen kuitenkin huomannut ottaneeni rennommin istutusten kanssa, vähän jopa ihmetellyt omaa rauhallisuuttani ja tullut siihen tulokseen, että olen saattanut oppia jotain. Sitä kutsutaan kokemukseksi, vaikka konkariin onkin vielä matkaa. Ajatuksena on ollut se, että puristamattakin kaikelle löytyy oikea aika ja tällä systeemillä erilaiset turhat tarpeet karsiutuvat pois. Meno on ollut sellaista jolkottamista.
Listojen kirjoittamisesta on edelleen hyötyä. Niillä onnistun hiljentämään takaraivossa jyskyttävät "pitäis kengittää, pitäis ostaa kissalle ruokaa, pitäis pestä mattoja" -jankutukset. Tänään laatimassa listassani on muun muassa:
Perjantai:
Kissa –> siirto ja ruuat, koirat siirto, vaatteet, hae hamppukuivike, hae sipuli-istukkaat, jääkaapin tyhjennys, kengitys, traileri kotiin –> kesärenkaat, kauppa, blogin kirjoittaminen, pyykit.
Lauantai:
Totarit aamulla, yo-juhlat (lahja), sähköt pois, lampaiden haku (sovi aika)
Sunnuntai:
Iivarin muutto (tavarat)
Kaiken kaikkiaan asiat ovat hyvällä mallilla. Torstaina siirsin tomaatin taimet kasvihuoneeseen. Ovat kovin hentoja ja vähän värittömiä. Juuret olivat jääneet melko pieniksi. Voimaantumista nyt vain sitten. Kurkun taimia on kolme. Pieniä nekin. Lehtikaalin taimet olivat kuvuneet lasikannen alla laatikossa. Pientä kiroamista ja uutta kohti. Stella kannusti laittamaan vielä siemenestä uusia suoraan maalle. Reipastuin ajatuksesta. Seuraavaksi istutan maalle sipulit (tässä olen auttamattomasti myöhässä), odotan vähän lämpimämpää ja isken vielä pavut ja kesäkurpitsat. Kasteluvettä on toistaiseksi tullut saaveihin ja suoraan taivaalta maahan.
Alla tapahtumia kuvina:
Ensimmäiseksi istutetut: tilli, porkkana, kehäkukka, sokeriherne, punajuuret.
Toiseksi meni silpoydinherne, härkäpapu ja pinaatti.
Laatikosta salaattia 25. toukokuuta.
Aitojen tsekkaus, mikä tarkoittaa tolppien vaihtoa, eristekiinnikkeiden ruuvailua sekä lankojen oikomista ja kiristämistä.
Kuusenkerkän keräystä
Viiden litran verran.
Kerkän keittoa (kokonaisuudessaan noin neljä tuntia).
Valmista tavaraa. (Viitseliäisyys loppuu aina etikettien kohdalla, josta tietysti kärsin, mutta jostain on tingittävä.)
Tomaatin- ja kurkun taimet kasvihuoneeseen 30.5.
Puutarhan marjat
Talvikotimme pihalla on kolme punaviinimarjapensasta ja yksi karviaismarjapensas. Nämä pensaat ovat olleet niin tuottoisia, että saan niistä lähes kaksikymmentä litraa keitettyä mehua ja muutamia litroja pakastettuja marjoja päälle. Osan mehuista teen vähäsokerisena pakastimeen ja osan sokeroituna maakellariin. Vehkosuolla meillä on muutama punaviinimarjapensas, josta olen aika-ajoin keittänyt mehun suoraan juotavaksi. Mustaviinimarjoja olen kyllä kaivannut ja joisin siitä tehtyä mehua mieluummin kuin punaviinimarjamehua, mutta olen tyytynyt tähän kohtaloon. Vehkosuon peruina saimme myös pienet tyrnimarjapensaat, jotka osoittautuivat saman sukuisiksi. Sain vastakkaisen sukupuolen äidiltäni, mutta pensaat kuolivat (kuivuivat) yksi kerrallaan pois huonosta hoidostani johtuen. Tyrnejä haluaisin ehdottomasti uudestaan. Olen myös joskus tehnyt orapihlaja-aidan marjoista hilloa, mutta en inostunut siitä niin, että se olisi vuosittainen rutiini. Tuntuu, että marjojen keruu metsistä vie syksyllä niin paljon huomiota, etten ehkä pihan marjoja ehtisi enempää hyödyntää. Mielenkiinnolla luen muidenkin kokemuksia aiheesta.
Omavaraisuuteen pyrkivien blogien maaliskuinen yhteispostausaiheena on oman perheen ja blogin esittely sekä päivitys kevään suunnitelmien etenemistä. Linkit muihin blogeihin lopussa.
Luulen, että suurin osa tätä blogia lukevista on tietoisia siitä, keitä olemme, mutta esittelytekstin voi vaivattomasti hypätä yli ja siirtyä olennaiseen eli kevään suunnitelmiin ja niiden etenemisiin.
Keitä te ootte te pienet poijat?
Perheeseemme kuuluu kolme lasta, kolme koiraa, kissa, kanoja ja kukkoja ja suomenhevonen, joka talvehtii ystävän tallissa, mutta muuttaa kesäisin omaan talliin. Vanhin lapsemme on vaikeasti kehitysvammainen. Asumme kahta taloa Iitissä. Molemmat talot ovat 1930-luvun tienoilla rakennettuja betoniharkkotaloja. Talvitaloa olemme laajentaneet 13 vuotta sitten. Blogiin kirjoitan pääasiassa toisesta kodista, jota kutsumme Vehkosuoksi.
Vehkosuon ostimme loppukesästä 2012. Tila on säilynyt lähes muuttumattomana sen rakennusvuosista lähtien. Vakituinen ja alkuperäinen asukas asui siellä 1980-luvulle asti. Olemme paikan toiset ulkopuoliset omistajat. Asumme Vehkosuolla karkeasti laskien noin kolmasosan vuodesta. Maata on lähes kuusi hehtaari, josta puolet on metsää ja puolet avo-ojitettua peltoa. Pelto on tällä hetkellä vuokralla, mutta se on ns. monimuotopeltoa eli hevosemme laiduntaa sitä ja korjaamme sieltä niittyheinää kesäkäyttöön. Metsästä olemme saaneet polttopuut molempien talojen lämmitykseen kuutisen vuotta. Mieheni on rakentanut oman metsän puista kasvihuoneen rungon sekä puuliiterin ja viime kesänä aloitti saunan rakennuksen (hirret sahattu sahaohjurilla).
Minä vastaan kasvimaan ja kasvihuoneen ja -lavojen tuotannosta. Olen keskittynyt hyvin säilyviin juureksiin ja perunaan (molemmissa taloissa on hyvät maakellarit), mutta syömme läpi kesän salaatit, tomaatit ja kurkut, kurpitsat ja muut satoa tuottavat suoraan maasta. Syömme kasvisruokaa, lisänä satunnaisesti kala, kanamuna ja maitotuotteet. Kasvimaan ja -huoneen maa-aines ja maanparannusaineet tulevat omasta takaa. Metsästä haemme marjoja ja sieniä, pihapensaasta teemme parikymmentä litraa viinimarjamehua ja omenoista hilloa.
Kesällä talvikoti on nollasähköllä ja Vehkosuolla tarpeelliset laitteet (esim. jääkaappi) saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Joillekin työkaluille on käytössä aggregaatti. Pesuvesi ja kasteluvesi nostetaan kaivosta tai käytetään sadevettä. Juomavesi haetaan läheltä lähdevesikaivosta. Sekä talvella että kesällä valmistamme ruuan puuliedellä.
Olen kirjoittanut vuonna 2013 omavaraisuudesta näin:
Oman ruuan kasvattaminen ja sillä ympärivuotisesti pärjääminen olisi hienoa, mutta kaikessa on kyse myös jo saavutetun arvostamisesta. Kaupasta voi hakea jääkaapin täytettä, mutta on hyvä kokea, miten se ruoka sinne kauppaan kasvaa. Kun sähkö ja juokseva vesi puuttuu Vehkosuolla, niiden olemassaolo nousee uuteen valoon kotona. Arvostan vanhoja perinteisiä työmenetelmiä ja haluan oppia hyödyntämään niitä modernilla tavalla sekä opettaa niitä edelleen lapsilleni. Omavaraisuus tarkoittaa minulle rahan säästöä ja tätä kautta lyhyempiä tunteja palkkatyössä, luonnosta elämistä, puhdasta ruokaa ja konkreettista tekemistä. Elämää ei ole tarkoitus hankaloittaa, siksi kaikki omavaraisuuteen liittyvät rajoitteet unohdetaan ja käytössä pidetään ne, jotka hitaudesta ja vaivannöstä huolimatta tuottavat tehdessä iloa.
Instagramissa: @vehkosuo Miehen veitsentekoa ja takomishommia: @keimolepi
Tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu. Niitä ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne. Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva.
No miten meni? Parsakaali kasvoi kasvilavalla ensin hyvin, sitten se kärsi veden puutteesta (veden saanti alkoi olla todella tiukassa elokuun aikoihin) jolloin kasvu hidastui monella lajilla. Vasta myöhemmin syksyllä parsakaali innostui, mutta siihen iski joku tuholainen. Korjasin vain pari hassua kukintoa. Punaparsahernettä tuli ja sitä lisättiin mm. wokkeihin. Kuitenkaan siitä ei tullut suosikkia, koska se ei maistunut juuri miltään ja sen arvo ruuassa oli lähinnä koristeellinen. Pillisipulia en edes muista laittaneeni mihinkään. Kasvihuoneessa kurkku viihtyi, mutta tomaateilla meni loppukesään asti aikaa vahvistua ja tuottaa hedelmää. Pienet keltaiset tomaatit tuottivat eniten. Ongelma oli ehdottomasti veden niukkuus sekä taimien hidas kasvu esikasvatusvaiheessa. Salaatteja tuli koko kesän kasvilaatikoista. Se oli uutta ja ehdottomasti uusitaan tämä. Kasvimaan uutuus oli valkoinen "ufokurpitsa", jonka sisus oli kiinteää ja maukasta. Viime viikolla söimme viimeiset perunat eli niitä voisi hieman olla enemmän, mutta toisaalta söimme niitä jo kesällä paljon. Muutoin juureksia on vielä kellarissa ainakin puna- ja keltajuuria sekä porkkanoita.
Viime vuoden hankintoihin kuului Berkley vedensuodatin, joka oli käytössä koko kesän menestyneesti. Vaikka lähdeveden voisi kuvitella olevan lähtökohtaisesti juomakelpoista, veden kulkeminen suodattimen läpi antaa ainakin luulon siitä, että vesi on puhdasta.
Haaveilin viime vuonna hankkivani kesän kuumia hetkiä varten pienen retkimallin kaasulieden, mutta kesä meni edelleen puulieden sekä rakettiuunin ja grillin varassa. Tämä asia edelleen harkinnassa.
Ostin aurinkoenergialla ladattavan varavirtalähteen ja totesin sen toimivan kohtalaisesti. Koko päivä suorassa auringonvalossa mahdollisti puhelimen täyden latauksen kerran. Virtapankki piti muistaa viedä otolliseen paikkaan ja ottaa sitten illalla mukaan sisään.
Savesta valetun pitsauunin tekoprosessi ei notkahtanut liikkeelle, siitä haaveilu jatkukoon.
Tuleva kevät ja kesä 2019
Suuria muutoksia en aio tänä vuonna tehdä. Panostan entistä enemmän suorakylvöön, koska esikasvatusmahdollisuudet ovat todella nihkeät. Pienistä ruutuikkunoista tulee rajoitetusti valoa ja viileä sisäilma hidastuttaa kasvua niin paljon, että tulokset eivät ole hääppöisiä. Siirto (kuljetus) Vehkosuolle on myös taimille kriittinen ja jokavuotinen stressi. Siitä huolimatta kasvatan tietenkin ainakin tomaatit, kurkut ja persiljan. Tärkeää on muistaa malttaa istutusten kanssa, jotta valoa ja lämpöä on riittävästi, kun taimet pääsevät vauhtiin, toisin sanoen maaliskuun puolessa välissä aikaisintaan. Lehtikaalia yritän jälleen. Kirpat ovat se ongelma. Perunamaa on tänä vuonna istutusvalmis. Se tuottaa vähemmän töitä. Kasvimaalla kierrätetään taas paikkoja niin, että vaativammat kasvit pääsevät typettyneeseen maahan. Istutuskaavion piirrän vuosittain muistikirjaan ylös. Kesäkurpitsat ovat onnistuneet monta vuotta jo suoraan maahan kylvettynä. Ne ovat nopeita kasvamaan, kun malttaa odottaa lämpimiä.
Salkopavulle haluaisin tehdä siirrettävän tornin.
Kesällä Iivari muuttaa jälleen Vehkosuolle ja sen seuraksi toivomme saavamme taas lampaita lainaan. Heinää toivon saavani tehtyä taas seipäille kesän tarpeisiin. Kanalan ulkotarha on säilynyt kerrankin lumen painosta huolimatta ehjänä. Sitä ei tarvitse tänä vuonna kunnostaa ellei takatalvi iske. Siitäpä tuli mieleen, että kaksi viime syksynä kuoriutunutta kukkoa etsii kotia. Patakin käy, mutta luovutetaan elävänä.
Keimo jatkaa tietenkin saunan parissa. Jatkaminen tarkoittaa uusien tukkien hakua metsästä ja niiden sahaamista hirsiksi. Tämän lisäksi polttopuiden tekemistä on aina siinä "sivussa".
Lammen kaivuuttaminen muhii takaraivossa edelleen. Kokemuksia haluaisin vertailla ja asiantuntijoita haastatella. Paikka on hahmottumassa.
Hiihtolomalla teimme päiväretken Vehkosuolle. Tarkoituksena oli myös saunoa, mutta melkein kaikilla oli nuha menossa tai tulossa, joten päädyimme vain grillailemaan ja kahvittelemaan. Luottoauraaja oli saanut sohjoisesta kelistä huolimatta tien aurattua, mutta sen verran vielä pohja oli pehmeä ja luminen, että menimme kävellen ja hiihtäen perille. Keli oli koko viikon harmain ja vetisin, mutta kasvihuone antoi meille sen verran suojaa, että retkestä jäi hyvä mieli.
En ole uskaltanut käydä vielä sisällä katsomassa, mikälaisia koiruuksia hiiret ovat tehneet tänä vuonna. Tuhot ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ensimmäisen yöpymisen yhteydessä siivoilu on ihan mukavaakin. Jääkaapin tiivistettä on kuulemma hieman nakerreltu, sanoi Keimo.
Tässä vaiheessa kevättalvea, kun auringon paiste alkaa lämmittää, annan jo hieman luvan fiilistellä tulevaa kevättä ja kesän aikana toteutettavia projekteja tai ihan vaan elämää Vehkosuolla. Viikonloppujen yöpymiset, ennen kokoaikaista muuttoa, houkuttelevat, eikä pakkaamisten rasittavuudesta ole tietoakaan. Nyt kun on vain vielä maltettava odotella, on aikaa ja mahdollisuus kahlata vanhoja ja uusia kirjoja, blogeja ja YouTube-kanavia. Ensi kuun yhteispostauksen aiheena onkin kunkin omat blogi-, YouTube- ja kirjasuosikit. En malta odottaa uusia ideoita.
Retkellä Vehkosuolla hiihtolomalla.
Samanhenkisten blogien kevätsuunnitelmista voi lukea:
Sain varpaan luudutusleikkaukseen viime viikon keskiviikolle peruutusajan. Aikaa soitosta päätökseen oli tunti ja leikkaukseen vuorokausi. Uutinen vaati työpariopelta ja rehtoriltakin nopeaa sopeutumista. Lyhyen varoitusajan hyödyiksi luen kuitenkin sen, ettei asioiden yltiöpäiseen järjestelyyn ja mietiskelyyn jäänyt aikaa. Vietin edellisen illan tekemällä asioita, joita en useaan viikkoon tulisi tekemään; ratsastin ja imuroin. Ja söin. Oli muuten koomista seurailla heräämössä ihmisten tolkkuihin tulon ensireaktioita. Melkein kaikki oli kiinnostuneita ruuasta, ei esimerkiksi siitä, mitkä jäsenet on tallessa. Vitaaliuden kannalta tietysti järkeenkäypää.
Sairaslomaa on kokonaiset kahdeksan viikkoa. Sain käyttööni kantakengän eli olen sellainen skolioosista kärsivän näköinen toispuoli-geisha. Kahteen viikkoon en saa liikkua kuin välttämättömimmät. Kengällä se onnistuu melko vaivattomasti. Jalassa on kirurginen sidos, ei kipsiä. Sidosta ei saa poistaa eli tuloksen näen vasta kahden viikon päästä, kun tikit poistetaan. Jännittää, mihin asentoon varvas on luudutettu vai tipahtaako se kenties dramaattisesti hoitopöydälle.
Varpaan tyvinivelen luudutusleikkauksessa poraillaan ja höyläillään tyvinivelen luut puolin toisin toisiinsa sopiviksi ja yhdistetään ne ruuvein. Eli operoitava osallistuu kuuntelemalla veistotunnille. Luutumista ei saa häiritä liikkeellä, siksi tepastellaan kuusi viikkoa kantakengällä ja vielä kaksi viikkoa varovasti totutellaan kävelyyn tavallisella kengällä. Lopuksi käydään röntgenissä ja kuullaan luutumisen tulos. Tähän luudutusleikkaukseen päädyin siksi, että tyvinivel oli jo nivelrikon syystä rustottunut, jäykistynyt ja jatkuvasti kipeä. Onnistuneen tuloksen kanssa voin liikkua lähes samaan malliin kuin ennenkin. Varvas ei enää taivu, eli työntövoima on poissa, mutta siihen olenkin jo tottunut. Kivuttomuudesta haaveilen ja kävelylenkeistä ja joistakin kaappiin jemmatuista tasapohjaisista kengistä.
Ettei unohdu, kumpi –>
Kotona on sujunut kivasti. Keimo ja lapset ovat korvanneet minut muutamissa kotihommissa. Voin neljä päivää huonosti leikkauksen jälkeen, eikä sohvalla huvittanut edes lukea. Varvas toipui pahimmasta kivusta jo kolmantena päivänä, joten sain vähennettyä kipulääkkeet minimiin. Kolme päivää olo on ollut nyt parempi.
Aktivoitumisen myötä tein kevään maltillisen siementilauksen ja istutussuunnitelman. Se pitää sisällään vanhat tutut ja muutama uusi kokeilu. Ne ovat parsakaali, pillisipuli ja punaparsaherne (-apina). Kaalin kasvatuksessa saan aina hermoromahduksen, kun kirpat vie peittämisestä huolimatta satoa, mutta parsakaalia olisi nyt saatava. Tomaatin esikasvatuksen kanssa en vielä hötkyile, koska meillä on sisällä liian kylmä, eikä auringon valokaan riitä vielä lämmittämään ikkunan läpi. Lisäksi pääsen siirtämään taimet niin myöhään kasvihuoneeseen, että en halua taimien kasvavattavan viileässä pitkää vartta ennen siirtoa. Tänä vuonna haluan panostaa enemmän myös vihreään salaattiin ja aion tehdä jatkuvaa kylvöä läpi kesän kasvilavalla. Etsiskelin jotain papulajiketta, josta syötäväksi ja kuivattavaksi korjataan itse pavut. En keksinyt vielä mikä olisi sopiva. Ideoita?
Olen ehtinyt miettiä myös, mitä kaikkea hyödyllistä pitäisi hankkia tai tehdä tulevina kesinä. Tässä tärkeimmät:
1. Kahden litran kahvipannu. Turvallisempi ja suurempi vaihtoehto, kuin vanha kulunut emaloitu.
2. Berkey vedensuodatin. Vaikka lähtökohtaisesti oletamme lähdeveden olevan puhdasta, emme voi mennä siitä takuuseen. Lisäksi olemme säilyttäneet juomaveden muovikanisterissa, eikä sekään ole paras ratkaisu. Berkey-suodatinjärjestelmä suodattaa hyvin pitkälti kaikki epäpuhtaudet, mutta maksaa kolmisen sataa euroa. Auts.
3. Kaasuliettä olemme aika ajoin harkinneet. Meillä on jatkuvasti tarve kiehautetulle vedelle ja se pitäisi saada mahdollisimman nopeasti. Keittiön hellan sytyttäminen niinä kertoina, kun ei tee muuta ruokaa tai lämmitä taloa, tuntuu haaskaukselta. Viime kesänä ratkoin ongelman kyhäämällä vanhasta uunin sydämestä rakettiuunin. Sekin menetteli, mutta vaati sijaintinsa puolesta jonkin verran efforttia. Pienen lieden kaasupullo kestää runsaan tunnin ja vesi kiehahtaa muutamassa minuutissa. Kaasupullon hinta on vain vajaa kaksi euroa. Täytyy punnita. (Kuvan liesimalli on vain yksi esimerkki.)
4. Varavirtalähde (hinta mallista riippuen noin 30-50€). Näitä olen tutkiskellut pitkään. Näyttäisi siltä, että aurinkokenno on lähes kaikissa malleissa toissijainen, epävarma ja hidas latausvaihtoehto. Kuitenkin elättelen toiveita, että jättäisin laitteen päiväksi aurinkoa ottamaan ja saisin puhelimen yöksi sängyn viereen lataukseen. Jos suora aurinkolataus ei pelitä, voin kuitenkin ladata laturin päivisin isompien aurinkopanelien virralla tai autossa. Päivällä puhelimen lataaminen autossa tai "seinässä" on jotenkin rasittavaa, kun tapaan unohtaa sen sitten sinne koko päiväksi, eikä kukaan saa minua kiinni. Ratkeaisi sekin ongelma sitten.
5. Ladattava lamppu ja varavirtalähde. Tätä ajattelin pääasiassa lapsille hämärään aittaan. Voisi ladata aurinkopaneelin virralla päivällä. Irtoparistoilla toimivista lampuista haluaisin eroon.
6. Haaveilen edelleen pitsauunista ulos. Haluaisin tehdä sen saviuunityyliin.
7. Hella/kamina. Kuvakaappaus erään jurtan uunista. Erilaiset itsetehdyt uunit kiehtoo.
8. Videot. Katsoin pitkästä aikaa Vehkosuon videot I-VI ja olen niin onnellinen, että kuvien lisäksi on liikkuvaa kuvaa tallessa. Tunnelmiin pääsee takaisin ja näkee, miten lapset on kasvaneet, vanha koira mennyt ja uudet tulleet, kasvihuone rakennettu, itse vanhentunut... Kannustan siis Keimoa kuvaamaan lisää ja ehkä itse perehdyn enemmän editointiin, jotta saamme uusia videoita muistoksi. Tähän alle laitan viimeisimmän videon. Tulevia edesottamukset voi jäädä seuraamaan tilaamalla Vehkosuon kanavan täältä.
Mukavaa viikon loppua (paistaa se päivä sisällekin)!
