29.3.2016

Pääsiäispäiväkirja



25.3. perjantai

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna Vehkosuolle. Kävin tallihommissa aamulla aikaisin. Kotiin tullessani pakkaukset olivat jo niin pitkällä että puuttui enää pieni lähtöriita. Tällä kertaa siitä, että mielestäni ei ollut mitään järkeä mennä kahdella autolla. Keskustelun kehityskaari oli tätä luokkaa:
– Miks?
– No ei me lähdetä sinne yhdellä autolla, sitte ollaan jumissa siellä tolla painavalla autolla.
– Ai siellä e-rä-maas-sa, älä nyt viitti, sano nyt joku oikea syy.
– No siks.
– No miks etkä vastaa siks. Sano joku oikea syy. 
– Kun nyt vaan mennään.
– Ei todellakaan mennä!
– Mennään kahdella piste.
– Ei käy.

Mentiin kahdella. Syy: tulkinnallinen. 
Mutta luottoauraaja oli hoitanut hyvin homman, vaikka varoitusaika oli lyhyt. Talo oli kolea, sen nyt arvasikin. Ensimmäiset tunnit ovat jotenkin nihkeitä, että tuleeko tästä mitään. Varsinkin Kepen lämpimänä pitäminen on kinkkistä. Hihojen kuolaaminen on nyt pallon pyörittelyä tärkeämpi juttu, minkä vuoksi kädet meinaavat kylmettyä herkemmin. Ei auta, kun lisätä untuvatakkia ja villapaitaa päälle ja usuttaa kaminan viereen lämpöä odottelemaan. 

Keittiön hella ja ruokahuoneen kamina vetivät yllätykseksi hyvin. Aloituslämpötila oli keittiössä +6°C. Jääkaappitavaroilla ei ollut kiirettä. Olimme aikaisin liikkellä, joten ennen nukkumaan menoa oli useita tärkeitä lämmitystunteja käytettävissä. Ruokakomeron hiirivahingot olivat vähäiset, alan ilmeisesti oppia. Ainoastaan yksi Italianpata-ainespussi oli nakerrettu, papanoita tietenkin ympäriinsä ja jääkaapin pohjalla pissaläikkiä. 

Koodailtiin pihaa ja metsää päällisin puolin. Yksi puu oli kaatunut liiterin takaa. Kuusen tyvilahoa tai alkavaa sellaista on löydetty joistakin kaatuneista puista, kuten tästäkin. Navetan katolta tippuneet lumet ovat rikkoneet kanatarhan taas totaalisesti. Ihan kauheaa tappiota siitä ei tullut, sellainen risukasa muutenkin. Hirven jälkiä ja papanoita oli ihan lähellä taloakin. Lähistön hakkuut ovat saattaneet muutta niiden liikkumis- ja oleskelualueita. Joku hirvi oli eksynyt laitumen sisälle, tullessaan ja mennessään rikkonut useita tolppia sekä riukuaidan pätkän. Kevväämmällä korjataan sitten. 

Huomasin, että jätin punaviinipullon kotiin. Sitä alkaa tehdä enemmän mieli kun tekisi oikeasti. Kysyin naapurin varastoja, mutta tarjolla oli vain kirkasta. Ehkä liikaa tähän hätään.

Lapset mankuivat saunaan mukaan. Ei hennottu kieltää, vaikka saunominen muuttuu siten hulluiksi päiviksi. Viimeisiä löylyjä ottaessani tajusin, että nyt voi vähän huokaista. 

Sisällä leivinuunissa oli jo pitsalle sopivaa kuumuutta. Hengitykset vielä huuruten, söimme hyvällä ruokahalulla. Kaikkia nukutti, vaikka auringon laskusta ei ollut vielä kuin hetki. Sänkyyn ja pimeyteen oli helppo vajota.


26.3. lauantai

Keimo pätki kaatuneen puun ja kaatoi muutaman polttopuita varten. Polttopuuvarastot ovat huvenneet vähiin. Tällaisia teholämmitysviikonloppuja ei voi olla enää montaa. Lähdevesikaivo oli yllättäen jäässä, kun eilen haimme vettä. Näin ei ole ollut kertaakaan. Naapurin pellon keskellä on onneksi lähteen lähde. Sieltä saa vettä "hätätapauksissa", eikä matka ole pidempi kuin omalle kaivolle.Vähän hankalakulkuisempi vain.

Tänään piti olla risunpolttopäivä, mutta on vielä liian kosteaa ja osa peratun ojan oksista on vielä lumen peitossa. Niin ei sitten. Kävin tallilla ja tulin sieltä ruokaa tekemään (kainalossa Olgalta saatu punkku). Ruuan päälle juotiin kahvit. Kahvihetkien merkitys korostuu, kun on paljon ulkona. Vaikka murukahvia sitten vain. Aamuisin kyllä juomme pressosta paremmat kahvit.

Toinen talon vieressä olevista sadevesisaaveista on ilmeisesti halki. Pohja jään pullistama. Tyhjensin ne kertaalleen myöhään syksyllä, mutta jätin tyhmyyksissäni täyttymään, kun satoi vaan ja satoi.  Saunan hanasaavissa oli kuitenkin jo paljon sulaa vettä pesuvedeksi. Ja kaivokin on taas täyttynyt.

Lapset touhusivat keppareiden kanssa aamusta iltaan. Kisoja, ilta- ja aamutallia, traileriin lastausta ja laitumelle vientiä. Tein pienen kisavideon instaan

Kävimme illemmalla vielä Artjärven kaupassa, kiukkukaupassa siis. Sen nimen se sai, kun siellä kerran tuli lapselle tolkuton kiukku. 

Keittiön lämpötila saatiin iltaan mennessä jo +16°C:een. 

Saunoimme kahdestaan ja joimme pohjasta pullistuneet tölkkioluet.

Hiljainen eläinkansa
27.3. sunnuntai

Meidän perheen perinteen mukaan kukko munii koriin tai hattuun jonnekkin piiloon pääsiäispäivänä sunnuntaina. Lapset tietenkin heräävät aikaisin pesää etsimään, mutta melkein aina tässä kohtaa tilanne kriisiytyy, koska a) ei ensin malteta etsiä b) etsinnöistä huolimatta ei pesää löydy. Näiden vaiheiden välillä unemme on jo useasti keskeytetty. Tällä kertaa kriisin aiheutti kuitenkin c) hiiri, joka oli syönyt lähes kaksi kinderiä, kokonaisen suklaamunapussin ja paljon pieniä hedelmämunia. Minä sovittelin tilannetta unenpöpperössä ensin rauhallisesti ja sitten jo vähän voimakkaammilla sanoilla, mutta ken Keimon unta häiritsee... "SE ON SITTEN VIIMEINEN KERTA KUN MIKÄÄN KUKKO MITÄÄN MINNEKKÄÄN MUNII!" 

Olihan se vähän surkeaa, mutta yllättävän toipuvia ovat nuo lapsukaiset. 

Tänään näkyi aurinko ja lumi suli kohisten. Kyllä se vaan aina piristää ja sitten ihmetyttää, miten hulluja me olemme, kun jaksamme näitä synkkiä ja kylmiä talvia.

Keimo vaihtoi keskeneräiseksi jääneen kasvihuoneen ikkunoihin ehjiä ruutuja ja teki puuttuvaan rakoon pikkuikkunan. Päätykolmioista puuttuu vielä lasit. Menin häiriköimään häntä punaviinilasillinen kourassa. Ehkä vähän fiilistelin.

Illalla teimme päivällisretken Pukarolle Köyhän miehen Veturiin (no niin). Ja saunoimme kahdestaan.


 

28.3. maanantai

Lähdön päivä. On hieno ilma jo aamusta. Käyn Pöpin kanssa pellolla kävelemässä, kun vielä hanki kantaa. Ehdin vielä aamupalan jälkeen kävellä Tupen kanssa lähteelle hakemaan lisää juomavettä ennenkuin aurinko lämmittää hangen upottavan pehmeäksi.

Pöpillä ei oikein ole tekemistä, kun kanat ovat vielä kotikodissa. Se käy naapurin pellolle ajetussa lantakasassa piehtaroimassa ja oksentaa syömänsä aarteet myöhemmin pihalle. Evan poissaolo näkyy siinä. Se on arempi ja vaisumpi. Masentuneen oloinen. Odotamme uutta koiraa Viipurin koirista, mutta tarhalla olevan lievän sairastelun vuoksi odotusaika on nyt pidentynyt. Kunpa Pöpi vain ottaisi ainoana koirana olemisesta ilon irti. Mutta ei se oikein osaa, kun on aina omistanut koirakaverin. Ja mitä enemmän me yritämme sitä huomioida, sen epäilevämmäksi se muuttuu.

Viikonlopusta jäi mukava tunne. Että on kiva tulla uudestaan. Sitä alkaa epäillä kaiken järkevyyttä, mutta jälleennäkeminen vahvisti positiivisia ajatuksia. Tekemättömien töiden taakka keveni ajatuksissa ja lopulta olikin jo intoa tehdä suunnitelmia tulevalle kesälle. 

 




16.3.2016

E niin kuin uutta elämää



Nyt on aika kirjoittaa vaihteeksi jotain elämästä.  

Tarkoitus oli tehdä hieno viljelykaavio, mutta sen ehdin vielä myöhemmin. 

Sen sijaan mainitsen tässä yhteydessä ne kasvit, jotka jo kylvin. Tänä keväänä kylvölaatikkona toimii käytetyt karkkilaatikot, joita sai ilmaisiksi kaupasta ottaa. Muovi ei ole lempimateriaalini, mutta kierrätettynä paremmin perusteltua ja onhan se melko käytännöllinenkin. Yhteen laatikkoon mahtuu neljä maitotölkkiä tai viisi jugurttipurkkia. Kansi saa olla alkutaimivaiheen kevyesti päällä. Valoisin paikka on keittiön ikkunan edessä, mutta lämpötila on melko viileä vielä, joten laatikot ajavat minikasvihuoneen viran oivasti.

Maaliskuun 11. päivä kylvettiin:

* neljä eri tomaattilajiketta
* kasvihuonekurkku
* amppelimansikka (lasten projekti)
* ruusukaali (taas, vaikka lupasin itselleni, että pidän taukoa)
* chilipaprika
* kesäpäivänhattu 
* basilika

Toinen asia:
Ylläolevassa kuvassa oleva kirja Minun yrttini, Historia, viljely ruokaohjeet – Annemarta Borgen (Otava, 2016. Norjankielinen alkuteos Urtehagen på Knatten, 1977). Yrteistä on jos minkälaista kirjaa, mutta suurin osa on tietokirjamaisesti koottuja, joskin hyvin kattavia teoksia ja hyödyllisiä siinä mielessä. Tässä kirjassa sen sijaan on sympaattisesti sekaisin tarinoita Annemartan itseopitusta viljelystä, yrttien jatkokäsittelystä, niihin liittyvistä muistoista, käytännön ohjeista, historiasta, kansanperinteestä ja jokaista yrttiä hyödyntävistä, hyviksi koetuista resepteistä. Sellainen kirja, jota tekee mieli alleviivata ja lisätä merkintöjä sivuun. Kiitos siskolle tästä kevätlahjasta.

Vastaavanlaisia innostusta herättäviä kirjoja ovat minulle olleet:
 Scott ja Helen Nearing: Hyvä tapa elää, WSOY, 1974
Asunta-Johnston, Maija: Punapukuisen naisen talo, WSOY, 2000
  
Jos tiedät vastaavista kirjoista, jossa kirjailijan omakohtaisten kokemusten pohjalta on kuvailtu maalla asumista, eläinten hoitoa, talon remontointia, puutarhan hoitoa, alkeellisia oloja, naapurustoa ja paikallista kulttuuria ja käytännön keksintöjä, olisin iloinen vinkeistä. Tiedän, että Asunta-Johnston on kirjoittanut kolme muutakin lukemisen arvoista kirjaa, jotka toivon saavani käsiini.   




Pöpille on kovasti mietitty jo uutta kaveria. Toivottavasti asiat edistyvät sillä saralla piakkoin.

10.3.2016

Vielä kerran, Eva!


Eva 3.11.2000 – 7.3.2016 

Kiitos kaikille lohduttavista sanoista. Eva ehti meidän ja monen elämässä olla pitkään mukana ja nähdä niin paljon. Ansaitsi varmasti ne kaikki lautasilta, uuninpelleiltä, grilleistä, karkkipusseista, voirasioista, keksilaatikoista, ruokakasseista, eväslaatikoista, roskiksista, ruokapöydiltä ja ruokakaupoista (niin, sieltäkin!) varastetut ruuat. Oveluutesi ja sinnikkyytesi opetti meidät olemaan varuillamme ja suojaamaan lautasemme varmasti koko lopun elämän. 


Muistoksi tekstejä ja kuvia Vehkosuon blogista vuodelta 2012 alkaen. 

21.9.2012



11.10.2012

Pihapöydällä kummittelee kurpitsa. Kuvassa oleva hattu on nyt ahneen Eva-lagoton mahassa. Sillä on jostain syystä kurpitsan(kin)himo. Röyh! 


19.11. 2012

21.12.2012



Eva, kaksitoista vuotta, lagotto romagnolo.
Eva tuli lentäen Italiasta. Täynnä hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä. Paheena ikuinen ahneus. Missä ruoka, siellä Eva. Eräitäkin muistoja hotkitusta pizzapellilisestä tai grillistä napatusta kokonaisesta maissintähkästä. 
Sain kerran puhelun: "Onko teiltä kadonnut koira, tällainen ruskea kiharakarvainen?" "On meillä sellainen." "Niin, täällä kaupan vihannesosastolla..."
Eva on jäänne ajasta ennen lapsia. Eläisipä Eva ikuisesti.

16.4.2013



Olen katsellut jo jonkin aikaa perässäni kulkevaa moppikasaa, enkä ole aina ollut varma milloin se kävelee etuperin ja milloin takaperin. Tänään tartuin saksiin ja etsin Evan raajat, hännän ja pään. Ilmeisesti irtonaisen olon omaten se ulos päästyään aitoi välittömästi naapurin pihalle ja sieltä pyörätielle Pöpi perässään. 
Siellä ne vieri vieressä asettuivat selkä köyryssä kakkaamaan. 

Evalla on välillä sen verran pilkettä silmäkulmassa, että piha-aidan ulkopuolella se saattaa ryhtyä hippaleikkiin, joten sen vääntäessä torttua pientareelle, katsoin tilaisuuteni tulleen. Nappasin pannasta kiinni ja jäin odottamaan toimituksen loppumista, jotta saattaisin kantaa sen takaisin pihalle. Ei ole vanhuksen supistajalihakset aina timmeimmillään, siksi hommassa vierähti tovi jos toinen. 
Ensin minä olin kumartuneena siinä lähellä ja sitten lopulta kyykyssä ihan vieretysten. 

Autoja, pyöräilijöitä ja kävelijöita kulki ohi, eikä Evan takapuolesta roikkuva tavara liikkunut (tuokaa sakset!). Minä kyykin pannasta pidellen vieressä, komensin Pöpiä pysymään paikalla ja toivoin voivani teleportoida itseni muualle. Kasse huolestui ja huusi ovelta, että tuu jo äiti. Huusin takaisin joo joo kohta (jos en kuole häpeään). 

Tämäkään kakka ei jäänyt pientaretta rumistamaan, vaan raahasin sen vastuuntuntoisesti pihallemme, 
joskin se seurasi oma-aloitteisesti Evaa, joka puolestaan seurasi vastentahtoisesti minua.

4.6.2013



22.4.2014



Aurinko ja teepaitakeli, varjossa vielä vilu. Lintuorkesteri on hukannut kapelimestarin, kuivuneesta heinikosta kurkistelevat lumikellot ja piipusta pöllähtää savun tuoksu. Maa-artisokkasaaliista päivällinen, posliiniastian kalkatus ulkoilmassa ja kahvileipää pikakahvilla. Vieraiden auto kyntää tien ja on perillä rapainen. 
 Kasvimaan koko tuplaantuu, kun vaan kaivaa ja kääntää. Moottorisahausta ja klapiniskua taustalla. Ihmetellään aikaista kevättä. Villasukissa hiki, täytyy olla kuuma, jos pipokin on liikaa. Saunassa lämpöä illalla, kynttilät syttyvät aina vain myöhemmin, kohta saa nukahtaa valoon. Alan muistaa, kuinka kuuma tulee aamuista, kun aurinko paistaa ikkunasta keittiöön ja liesi hohkaa lämpöä. Voi on hetkessä sula. 
Lapset virkkuina pesäjahdissa. Eva-koira ahmii viimeiset aarteet, pettymys painuu muistiin varmimmin. Lapsilla kestolika, suklaata suupielissä. Kepe pompottaa palloa auringonlämmössä.
Maanantaiaamuna kilpailun tuntua ja vatsassa puruja. Matkalla tallille mies näkee lintuja, saa minut ajattelemaan muuta. Tallilla minua varten kahvia termarissa. Lopulta hevonen puunattuna trailerissa ja hetki huokaisten lastauslaiturilla istuen voittajana. Ilman ystäviä tämä ei olisi tätä. 

10.3.2015

Kausi avattu, viikonloppu Vehkosuolla koettu. Luottoauraaja kävi raapaisemassa tien etukäteen lumesta auki. Emme silti perjantaina tienneet, kuinka tietä pitkin pääsemme perille, mutta ei matka niin pitkä päätieltä ole, ettei sitä jalkaisin olisi hätätapauksessa talsinut. Alku näytti tien osalta niin hyvältä, että toiveikkaana kaasutimme eteenpäin. Leudon kelin vuoksi tien pohja oli kuitenkin muuttunut sohjoksi ja upottavaksi, jotta jumiinhan sitä jäätiin. Ulostauduimme autosta tilannetta miettimään ja vapautimme samalla koirat (pihaan oli enää muutama sata metriä), jotteivat ne päätä meidän tilannetta tuumaillessa nautiskella autossa viikonloppueväitämme. Yllättäen toinen niistä, Eva (14 vuotta), lähtikin korvat lerpattaen painamaan tietä pitkin väärään suuntaan, pois päin Vehkosuolta. Ei päätään kääntänyt eikä vauhtiaan hiljentänyt, kun sen perään ihmeissäni huusin. Olin kuulevinani sen huutavan mennessään "EI IKINÄ ENÄÄ TÄNNE!" Mietin sen lepattavia korvia ja hengenhätäistä juoksua seuratessani, että mistä moinen trauma. Viimeisen näköhavainnon kaikottua jäimme mykistyneenä tuijottamaan horisonttiin. Kului kymmenen hidasta ja hiljaista sekuntia, joiden aikana näimme kukin omanlaisemme vision eläkeläiskoiran epäonnistuneesta kotiinpaluusta. Sitten tapahtui seuraavaa: Ensin näkyi pomppiva piste, sitten suureneva karvapallo joka sai lepattavat korvat. Sieltä se palasi laukaten yhtä vimmattua vauhtia, tuli perseen alla, pitkin tietä, koko pitkän matkan, meidän luokse, meistä ohi, pihalle. Matkallaan huutaen: jeeeeEEEEeeeeee!!! Heh, naurahdimme huojentuneina; Evalla olikin vaan hanskahepuli! (Evalla on tapana oikein kunnolla ilahtua kerran tai kaksi vuodessa ja varastaa joltain esim. hanska, riepotella sitä sekopäisenä niin kauan, kunnes joku muu pilaa ilon innostumalla myös.)

14.6.2015



7.12.2015

...Eva-koira on jälleen hyvissä ja iloisissa voimissa nisäkasvainleikkaushaavoista selvinneenä (ei myöskään eksynyt kuurouttaan ja sokeuttaan).