Vähemmän epäilyä enemmän uskoa

Euroviisukatsomo

Katon harjaan tuttavilta saatuja tiiliä.

Olisiko perunasato tänä vuonna satoisampi.

Toukokuun 22.–24. päivät.

Kun aurinko ymmärsi antaa vihdoin lämpöä ja takki jäi naulaan. Kun vihre väri ylitti ymmärrettävän kylläisyyden rajan. Kun valoisuus kumosi pimeyden. Kun metsästä kuului hiljainen myrsky. Kun multa tuntui lämpimältä käsiin ja maahan saattoi istahtaa. Kun tiesi, että aikatauluista voi kohta hellittää. 

Olin perjantaina Juho Norilon estevalmennuksessa saamassa uskoa Iivarin suorituskykyyn. Oma asenne on jäänyt ehkä hiukan jälkeen edistyksen ja pessimistisyys painaa edelleen päälle ja aiheuttaa turhia jännitteitä omaan kehoon ja sitä kautta hevoseen. Molemmille, hevoselle ja minulle, epäilyjen vähentyminen on oikein tervetullutta.

Tupen eskarin kevätjuhla oli liian viatonta katseltavaa tulevaisuudesta tietävälle aikuiselle. Kolmasluokkalaisen Kassen koulua ja todistusta oli rauhallista seurata. Kepen koulurepun mukana tullut posti ilahdutti koko perhettä. Tunnustuksessa mainitut saavutukset ovat isoja ja stipendin saaminen ehkä ainutkertaista. 

Huomenna, toukokuun 31. päivänä, sunnuntaina sanomalehti siirtyy Vehkosuolle. Riemulla ei ole rajaa.

Ole armollinen itsellesi

 'Tarkista jaksamisen tasosi', 'Opettele sanomaan ei', 'Viisitoista asiaa, joista sinun kannattaa luopua', 'Tie stressittömään työelämään', 'Oman elämäsi sankari', 'Tunnista energiansyöjäystäväsi', 'Eroon kiltin tytön (pojan) syndroomasta', 'Kuinka rikastut luopumalla materiasta', 'Uskalla jo tänään', 'Kymmenen pientä askelta mielenrauhaan'  ja 'Tie onneen'.

Tai sitten voi kunnostaa vanhat kippikärrit aurinkotuoliksi ja lakata ajattelemasta.

Ole armollinen itsellesi. 

Osa kaksi

Vehkosuo ylpeänä esittää: 

Alussa oli Vehkosuo  Part II – Elastinen kukkona tunkiolla

Parasta olla paikalla

Meillä päin vietettiin pidennettyä viikonloppua koululaisten lomaillessa helatorstain jälkeisen perjantain. Keskiviikkona karavaanimme nitkutti Vehkosuolle ja perjantaina Tuppe pääsi viettämään kahdeksi päiväksi laatuisaa aikaa siskon perheen luo Vantaalle. Lauantaina, kun Keimo meni Kouvolaan rallicrossia katsomaan, vaeltelimme vähän isompien tyttöjen kesken ympäri Iittiä ensin Iitti Horse Fair - laidunkauden avajaistapahtumassa Katriina ja Anssi Lahden hevostilalla Radansuussa ja sen jälkeen Virpi Petäjämäen popup -ravintolassa Sampolan koululla nauttimassa koko menun alusta loppun. Sen jälkeen pyyhälsimme vielä tallille Iivarin liikunnasta huolehtimaan. 

Kepparikisassa saavutettu kolmas sija Tupen Annaleenalla.

Kengittäjä Janne Jalonen havainnollistaa kuumakengitystä. 

Tytöt näyttävät kuinka raskaammatkin rodut taipuvat kevyesti katrilliin.

Sanna ja Mari, tapahtuman talkooporukkaa, jännäävät katrillia.

 Lopulta kotiin Vehkosuolle, jossa ehdin istuttaa muutaman rivin siemeniä ennen saunaa ja iltapalaa. Maahan meni lanttu, mustajuuri ja palsternakka. Iltapalaksi pannulle ja leivän päälle vuohenputkea, nokkosta, ruohosipulia ja oreganoa.

Koska sunnutaiaamu näyttäytyi aurinkoisena, aamiainen nautittiin ulkona. Nyt, kun ei vielä ötökät kiusaa eikä aurinko polta. Täydellisyyden hetkissä on parasta olla paikalla. 

Nimittäin nopealla laskutoimituksella vastaavia kolmekymmenminuuttisia hetkiä (kerran viikossa) on noin seitsemänkymmenviisivuotisen elämämme aikana (miinus kolmekymmentä ensimmäistä vuotta, jolloin emme vielä tajua paljon mistään mitään) keskimäärin 2340 kertaa joka on 1 170 tuntia, pivissä 49 ja vuosissa 0,134. Se tekee 0,3 prosenttia elämän täydellisyyttä.  

Niille, jotka pitivät Vehkosuon ensimmäisestä videosta tiedoksi, että Keimon kamerassa on rullannut toista osaa varten muutama metri filmiä ja kooste ilmestynee lähitulevaisuudessa. 

Tiedoksi myös heille, jotka bongaavat meidät tulevan lauantain Kouvolan Sanomien Koti -osiosta sekä Elimäen Sanomien kesänumerosta, emme itsekään tiedä, miksi olemme siellä, tällaiset varjossa kitusiksi kasvaneet onnettomat. Toimittajille jäi ainakin muistoksi auton maalipinnalle kesän paksuin kurakerros.

Saattaa tulla äätä ikävä

Näemmä se on alettava potkia persuksille lukijoita useamminkin, koska kaksisataa räpsähti rikki edellisen kirjoituksen seurauksena. Siitä huolimatta korostan, että kaikki lukijat ovat yhtä rakkaita, ne yli tai alle kaksisataa, anonyymit tai tunnistetut, kommentoivat tai kommentoimattomat. Paitsi sinä, joka ajattelet tätä lukiessasi, että melkoinen lukijoiden kalastelija, mielistelijä ja omahyväinen paskiainen. Sinä! Sinä... taidat tuntea minut. 

Tämä on jo kolmas postaus, kun kirjoitan ilman ä-kirjaimia. Näppäimistössä ei siis toimi enää ä-kirjain eikä myöskään nuolinäppäimet sivuille, mutta sitähän ei lukija helposti huomaa, mutta ä:n huomaa. Nyt miettii moni, että mistä sitten äät, valehtelee (taas). En valehtele. Käytän copy+pastea. Ilman kikkailua teksti on seuraavanlaista: Jos nppimistö on eptydellinen, jrkevkin teksti alkaa nytt lyttömlt ja ksitykset voivat vristy. Näppikselle kaatui melko varmasti maitoa. Se on nesteistä kuulemma pahimpia, tahmea ja salakavalasti leviävä. Yritämme elää ilman äätä ja nuolia. Ja miettiä kannattako keittiön pöydän ääressä tehdä ihan kaikkea ja yhtäaikaa. 

Viime viikonloppuun. Olin tanssinytöksissä lähes koko viikonlopun. Ehdin onneksi lauantai-iltana Vehkosuolle. Revin parikymmentä minuuttia vuohenputkea maasta sekä tekemisen kaipuusta että huonosta omastatunnosta päästäkseni, ilman hanskoja, rangaistukseksi. Lopuksi pehmitin kohmeisia käsiä ja kramppaavaa selkää saunan lauteilla, nukuin kuin tukki ja heräsin sunnuntaihin nauttimaan äitienpäivän kohokohdasta; sängyn vierellä hiippailevista, suputtelevista ja haparoivalla äänellä laulavista onnittelijoista sekä tarjottimelle asetellusta aamiaisesta. Se oli kolmastoista äitienpäivä minulle.

Kukkokin kiekui. Kanojen kesäaika on on viimeinkin alkanut.

P.S. Jos joku miettii vieläkin sitä keittiön pöytää, niin en minä kaikella sitä tarkoittanut.  

Niittää mitä kylvää

Kauheasti kolahti itsetuntoon, kun lähti taas kaksi lukijaa blogista. Paniikki. Ei tule koskaan kahtasataa. Olen ollut itsekeskeinen. Kehuskellut, ollut tekosarkastinen, mukailoinen, kiittämätön, olevinani. Viljellyt honoa huumoria. Liikaa hevosjuttuja tai kasvimaata. TULKAA TAKAISIN.  ETTE VOI JÄTTÄÄ NOIN VAIN MINUA.

Jokainen niittää, mitä kylvää. Sittenpä kahden vuoden päästä niitän kuminaa pihalta. Heittelin mausteosastolta ostamani siemenet maahan mitään maata muokkaamatta, kalkitsematta tai typettämättä. Sitten menin vessaan ja luin käpertyneen Anna-lehden sijaan googlea, jossa kerrottiin miten kumina saadaan menestymään. Ei niin, kuin minä tein eikä varsinkaan niillä siemenillä. Tulipa sitten heitettyä kakskytäkaks grammaa maustetta pellolle. Kokemusta rikkaampana.

Miten voi olla, että vaikka kuinka olen kasvimaata syksyisen sadonkorjuun jälkeenkin kolunnut, sieltä vieläkin löytyi nippu persiljaa (istutus yrttipenkkiin) ja komean kokoisia mustajuuria lounaallisen verran. Metka kasvimaa. 

Pikkuisen tähän väliin heppajuttuja, koska lauantaina olin taas koulukisoissa. Kivasti meni. C-merkin kouluohjelma. Tahtiongelmaa, tasapainoa yms. tuttua puutetta. Tarmokas laukannosto 6,0, istunta ja ohjien pito 7,0 sekä ratsastajan (se olin minä) tyyneyden säilytys (kakkastoppeineen ja ristilaukojen korjauksineen) pelasti session. 55% ja ‪#‎matkallamaineeseen‬.

Silmät kiinni, nyt mennään.

Olimme lauantaina Keimon serkun nelikymppisillä. Suku on paras.

Lukijat: Arvostan teitä pysykää kanavalla. 

Jäbä duunaa halkoi.

Ja muija vaan peilaa.