Vesi ja virtaa II

Vuosi sitten asennettu aurinkopaneeli sai nyt jatkoa, kun kellarissa nousi lämpötila jo +12°C ja täten maitotuotteiden ja muiden viileää vaativien ruoka-aineiden säilytys alkoi olla arveluttavaa. Kaksi ja puoli kesää olemme kuitenkin näillä eväillä onnistuneet pysymään hengissä. Lihaton ruokavalio antaa vähän enemmän joustoa ja maitotuotteissa olemme valinneet iskukuumennettua, hapatettua ja levitteeksi voita sekä tuoreuden arvioinnissa olemme luottaneet nenään. 

Toinen paneeli mahdollisti jääkaapin kytkennän. Uusi jääkaappi asennettiin keittiön komeroon vetämällä kaapeli navetan auronkoenergiayksiköstä talolle. Jääkaappikauppojen jälkeen podimme kauheaa moraalista krapulaa ja kytkennän jälkeen virtasi hetken verisuonissamme kitkerän viileää verta kuunnellessamme kaapin hurinaa – oli niin petturimainen olo. Totuimme kuitenkin nopeasti uutuuteen (jännä!). Ensimmäisen aamun jääkaapin avaus oli harras. Vastassa valo ja viileys. Olo oli kuitenkin kuin mummonsa myyneellä (mummo meni, mutta rahaa tuli) ja tämän vuoksi välttelimme eettistä kysymystä toisiamme koijaamalla: "Kuka vie kellaritavarat?".  Ja jos joku reipas harhautui ottamaan pienenkin nykäisyn kohti kellaria, niin hahaa. Halvat on huvit.

Tai no...

jääkaappi Logig A++ (energiankulutus 91kWh/vuosi) Gigantti, 199€

aurinkopaneeli 90W, Motonet, 119€

vapaa-ajan akku Sznajder 185Ah, Motonet, 199€

sähköjohtoa MMJ, Motonet, 34,90

maakaapeli 50m, omasta takaa

invertteri 600W/12V, Motonet, 69€

pistotulppa, Motonet, 2,50€

jakorasiat, Motonet, 3,90€

pistorasia, Motonet, 3,90€

jakoliitin+kutistesukka, Motonet 5,90

pikaliittimet, Motonet, 3,90€

Yhteensä 641€

Aurinkoenergian alkutilanne löytyy täältä.

Hankinnoissa huomioitiin jääkaapin energiankulutus, joka piti olla arvioimamme päiväkulutuksen mukaan olla alle 30Ah/12V. Tällä kulutuksella on nyt puolipilvisillä päivillä riittänyt kaksi 90W:n paneelia ja 185Ah akku, jossa riittää energiaa muutamaksi pilvisen päivän ajalle. Invertteri vie tyhjäkäynnilläkin jo 0,6Ah virtaa ja muuta "matkalla" tulevaa hävikkiä on vaikea arvioida. Lisäksi virtaa jaetaan sähköpaimeneen, satunnaisesti puhelimen yms. lataukseen sekä täytetään yhtä 60 tai 100Ah akkua. 

Jaamme mielellämme lisää kokemuksia kommenttilaatikossa.

  

Vaihteleva sää ei ole olemistamme haittannut. Aamuisin on aurinko paistanut sen hetken, että on ehtinyt aamupalan nauttia ulkona. Tyttöjen kanssa kunnostimme Haukansilmä-puumajan ja aloimme tehdä pajusta majan seinään suojaa. Sinne he ovat muutamana aamuna menneet aamiainen korissa kiikkuen syömään. Kasvimaalla tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Välillä joutuu sateen alta suojautumaan jonkun lipan alle, mutta hetken päästä voi jo jatkaa hommia. Keimon veli perheineen majottui asuntoautolla pihalle kahdeksi yöksi ja kesä tuntuu vilinän keskellä ihan kesältä. 

Uusia tipuja kaksi.

Kummitytön kanssa laatuaikaa.

Iivari toivottaa kaikille pitkää pinnaa.

Vastuunkantoalueen ulottuvuudet

Torstai, 9. heinäkuuta 2015

Aamulla musta tuntui siltä, että tänään on oikeasti mun syntymäpäivät. Ekaksi antoi lahjan Kasse. Se lahja oli klaisvis (Schleich) satula, suitset, loimi ja riimut ja sitten naulakko jonka Kasse on tehnyt puusta ja nauloista. Sitten laitettiin liput roikkumaan ja sen jälkeen äiti laittoi saunan ja kantoi vedet ja minä ja Kasse mentiin saunaan, että oltaisi puhtaita. Saunan jälkeen äiti teki vähän aikaa kasvimaajuttuja ja sitten me tehtiin yhdessä ruokia. Minä ja Kasse laitettiin karkit kuppeihin ja äiti teki kakkua sillä välin. Ensimmäinen vieras oli mummi. Mummi antoi lahjaksi vaatteita. Kaikki lahjat oli hyviä. Monster High -kirja oli paras lahja ja sitten mä tykkäsin pinkistä isosta lyhdystä. Lyhdyn mukana tuli kilpantoja (palkintoja = ruusukkeita) kepparikisoihin. Sitten meillä lapsilla oli kepparikisat, joissa sai hypätä ihan mitä vaan vaikka nollaakin. Kepparikisan jälkeen mä esittelin muille (lapsille) paikkoja. Me puhuttiin aika paljon kaikesta; meidän talosta ja eläimistä. Kasse puhui joidenkin kanssa kummitusjuttuja ja Manna-serkkua alkoi pelottaa ja se lähti sen isin luo. Minä ja J yritettiin napata mustahousumiestä. Se on kiltti kummitus jonka mä olen nähnyt kerran kun tiskasin ja kerran ikkunasta aamulla iskän tekemän puuvajan vieressä. Sillä on samanlaiset mustat kengät kun iskällä ja mustat housut. Sisällä näkyi vaan housut ja ulkona sillä oli musta naama ja sitten se vaan hävisi. Me yritettiin napata sitä J:n kanssa narulla, mutta ei me saatu. Lopuksi oli keppareilla loppulämmittely. Illalla muut lähti paitsi Manna-serkku ja sen äiti ja isi. Manna nukkui hetekalla ja mä väritin vielä sängyssä Moster High -kirjaa. 

- Tuppe 7 vuotta - 

Edelliseen postaukseen ja ystäväni kommenttiin "ihanan kiireetöntä teillä siellä" palatakseni, voin selventää, että tässä ja nyt -eläminen josta ajoittain haaveilen ja jota yritän toteuttaa, ei välttämättä tarkoita kiireettömyyttä, varsinkaan sitä, joka tapahtuu palmupuiden alla makaillen lei kaulassa ja kookosjuomaa siemaillen. Kiirettä ja kiireettömyyttä voi olla monenlaista. Se voi olla ulkopuolisen sanelemaa tai omien tarpeiden tai luontaisen aktiviisuustason toteuttamista. Ihmisten päiviin ja viikkoihin mahtuu eri määrä sovittuja tapahtumia sen mukaan mitä on itse todennut kykenevänsä arkisten toimintojen lisäksi hallitsemaan. "Häiritseviä" tekijoitä, kuten lapsia, eläimiä ja asumismukavuuden vaatimuksia voi tietyssä määrin säädellä itse jo alun alkaen ja todeta käytännön kautta, onko niissä puitteissa mahdollisuus lisäsuunnitelmia toteuttaa. On ihmisiä jotka haalivat tapahtumia ja kykenevät silti hallitsemaan sujuvasti päiviänsä. Toiset välttelevät kaikkea aktiivisesti ja tuntevat silti juoksevansa ahdistuneina kellon perässä. On myös niitä, jotka vain ajelehtivat tahdosta riippumatta paikasta toiseen. Toinen pitää kiirettä vain sarjana haasteellisia ja mukavia tapahtumia ja toiselle kiire tarkoittaa vankilaa.

Minä pidän hektisestä elämästä. Tietty määrä sovittuja tapahtumia pitää minut käynnissä väliajoillakin. Kesällä, kun olemme vapaampia aikatauluista, sovituttuja menoja on harvemmin, mutta Vehkosuolla päivät kuluvat onnellisen kiireisinä yksinkertaisten asioiden parissa. Tässä ja nyt oleminen on mahdollista vaikkapa tiskatessa; kädet tekevät työtä, mutta samalla on pakko olla paikallaan, kuunnella radiota, ajatella omia asioita tai keskustella jonkun lähelläolevan kanssa. Suurin osa ajasta menee asioiden viemiseen ja tuomiseen; kuten veden, jäteveden, puiden, kellaritarvikkeiden, vaatteiden, Kepen, roskien, eläinten ja niiden ruokien. On vietävä puhelin lataukseen tai haettava se, mentävä ulkovessaan tai haettava lähdevettä tai sanomalehti. Ei tärkeää vaan elintärkeää. Ja se tekee mut onnelliseksi. 

Silti aina ei itsekään tiedä. Mukava kiire voi salakavalasti muuttaa luonnetta ja muuttua riippuvuussuhteeksi. Yli-ihmisen tunnoissaan oleva ihminen on mennyt jo yli. Ymmärrys tapahtuu sillä hetkellä jolla muut riippuvuussuhteessa olevat (lapset, eläimet ja kodinhoito) ovat vastuunkantoalueen ulkopuolella ja oma laite jää hakemaan signaalia. Pitkään jatkuneen yhteyden jälkeen nolla tolppaa saattaa lamaannuttaa.  

Eli kannattaa mennä vaikkapa festareille kahdeksi päiväksi miehen ja kavereiden kanssa ja todeta pitkään jatkuneen ja riippuvuutta aiheittaneen vastuunkannon jälkeen katvealueen olleen tarpeen.  

Nyt on palattu entistä huolettomampana 5G-alueelle eli koko perheen lomalle Vehkosuolle. Keimo puki toisesta vapaapäivästä huolimatta työliivin päälle ja alkoi asentaa jääkaappia, paneeleita ja muita siihen liittyviä elementtejä, jotta voimme myöhemmin vetäytyä palmupuun alle ainakin siksi ajaksi jonka käytimme aiemmin kellarireissuihin ja siksi ajaksi jonka kylmäketjun katkeamisesta johtuneen ruokamyrkytyksen potemisesta vältymme.

Tarkempiin asennuksiin tuonnempana.

Olen...

Olen:

Katsellut kasvimaan hidasta ja kituliasta kasvua. On ollut liian viileää. Uskallan silti toivoa, että ensi jouluna syödään omasta lantusta laatikkoa.

Ollut onnellinen aikatauluttomuudesta, mutta samalla myös takakireä jatkuvasta huolehtimisesta.

Iloinnut omasta persoonallisesta pikku tallista. Olen kasvattanut maastoratsastusreviiriä ja törmännyt reissuilla uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä hevosihmisen unelmamaastoihin. Säästelen tarkoituksella uusia reittejä ja tutkin maastoa pienin erin, jotta uutuutta riittäisi mahdollisimman pitkään.

Yrittänyt pysähtyä katselemaan, mitä muut täällä puuhaa ja olla puuttumatta ihan kaikkeen.

Niittänyt heinää, katsellut kun Keimo niittää. Kinastellut oikeasta niittoasennosta, tekniikasta ja välineistä ja pohtinut, että seiväs, haasia vai kolmion mallinen pieles. Tehnyt pellolle ratsastaen kahdeksikkoja, jotta avaruudessa voivat sitten ihmetellä.

  

Katsellut vessan ikkunasta ulos...

...ja yrittänyt sopeutua naapurimetsän uuteen näkymään. Koneet aiheuttivat yli kaksi viikkoa monenlaisia tunteita ja vaikka yksi niistä oli lumoutuneisuus, jolla minuutin tahdilla puuta kaatavan koneen voimaa jaksoi seurata, oli puunhalaajan mielenrauha koetuksella. Metsäkoneen ääni on pahin tuntemani herätyskidutus. 

Siirtänyt katseen karusta metsänluurangosta pihalla kukkivaan viidakkoon ja yrittänyt nähdä kukat enkä ainostaan luumunversoja jotka voittavat minut taistossa. Olen suunnannut katseeni myös omaan metsään sillä törmäsin eilen pellolla tattiin.

Iloinnut tuulesta, koska on vähemmän ötököitä ja helpommin syttyviä ja vetäviä uuneja.

Suunnitellut viettäväni kissan- ja koiranpäiviä.

Ja yrittänyt olla nyt ja tässä.