Haluaisin ajatella kuin sinä, Pentti Linkola. Haluaisin olla kanssasi samaa mieltä. Haluan seisoa radikaalin ajattelusi takana ja puolustaa sitä. Mutta olen tietämätön, heikko ja sorrun mielistelyyn. Haluaisin lopettaa jossittelun ja lakata ajattelemasta toisaalta. Mutta ihminen on itselle peto. Ajan liittymiin, vaikka pitäisi pysyä väylällä. Olen typerä.
Sen verran radikalisoidun, että nyökyttelen tästä lähtien näkyvämmin sinulle P. Linkola.
Keventäisin mieluusti "yksinäisen oikeassaolijan taakkaa" harteiltasi. Koti voisi olla minullekin paikka, jossa kävisin nukkumassa ainoastaan tammi- ja helmikuussa, muuna aikana olisin ulkona. Siis jos minulla olisi kanttia. Ja tyytyisin kanssasi valmiiseen maailmaan.
Linkolan mukaan ihminen tuhoaa luonnon ja sitä mukaa valinnoillaan sekä teollaan maapallomme, elävän planeettamme. Ehkä väheksyn ihmisen suuruutta, mutta en usko täysin siihen. Ottaen huomioon, että maa on 4,5 miljardia vuotta vanha ja täten 250 000 vuotta vanhaa nykyihmistä melkoisesti kokeneempi. Ihmislaji aiheuttaa näkemykseni mukaan planeetallemme pelkän hyttysenpiston kaltaisen kutinan. Sitä seikkaa en voi kuitenkaan täysin ohittaa, että vaikka olemmekin vain yksi maapallon 30-100 miljoonasta eläinlajista, meitä ihmisiä on jo yli seitsemän miljardia. Meitä, jotka teemme kaikkemme, jotta voisimme korvata itsemme koneilla.
Vaikka uskon maapallon toipuvan ihmisistä, Linkolaa kuunneltuani mieleeni porautuu sietämättämänä ajatus ihmislajista viemässä tuhoutuessaan mukanaan kaiken saavuttamansa; kulttuurin, taiteen ja tieteen. Paskamainen temppu.
"Kun menee suomalaiseen Prismaan, tuohon kilometrihalliin, niin kyllä sen jo ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta."
– Pentti Linkola
Katsokaa.
 |
| Pentti Linkola – elämänsuojelijan testamentti |
Pentti Linkola siteeraa haastattelussa Runebergiä ja pitää tämän sanoja viisaana filosofiana. Tämän ja muun paatoksen myötä mukavaa viikonloppua.
On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.
Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme.
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.
Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme.
– Johan Ludvig Runeberg 1857 (virsi 577)
Olen kauan, enemmän ja vähemmän,seurannut vuosien varrella Linkolan sanomisia,tekemisiä ja ennusteita. Olen kanssasi Tessa samaa mieltä.
VastaaPoistaLinkolan suoruus on jotenkin tosi kiehtovaa ja rohkean ehdotonta. Minun on vaikea ärsyyntyä siitä koska tarkoitusperät on hyvät. Kyseessä ei silti ole mikään puunhalaaja, siis hörhössä merkityksessä vaan käytännön mies.
PoistaJämähdin (tyhmä ilmaisu tässä yhteydessä😣) eilen telkkarin ääreen. Linkolaa jonkin verran seuranneena ja kompanneena lähes järkytyin. En niinkään hänen rankoistakin mielipiteistä vaan enemmän omista tunteistani. Yritin pitää toivottomuuden tunteen aisoissa. Oman riittämättömyyden tunteelle en voinut mitään. Silti pitää jaksaa toivoa. Ja toimia.
VastaaPoistaKyllä. Vähän alkoi vaihteeksi tympiä koko ihmislaji, minä mukaanlukien, niin paljon kun olenkin ihmisrakas. Kai se jonkun massiivisen kadon vaatisi että saataisi lisää aikaa.
Poistaohjelma sai kyllä taas ajattelemaan - näitkö pilkettä silmäkulmassaan - hymynhäivän? ei saarnannut - ja suhde hevoseen...
VastaaPoistahannah
Samaa mieltä, ei saarnaa vaan toteamista. Kai se saarnaaminen on turhaksi todettu. Turhaa vie energiaa kun on muutakin tekemistä. Huomasin pilkkeen ja omituisella huumorilla koin kyllä monet riemun hetketkin.
PoistaMuistan kun kymmeniä vuosia sitten kuulin Linkolaa ja ajattelin typerän toiveikkaana, että siitä alkaa ihmiskunnan silmien avautuminen ja matka kohti parempaa elämää. Arvostan ihmistä, joka toimii niin kuin opettaa. Jaan hänen kanssaan suuren surun metsien tilasta. Ympäristöni on muuttunut kannikoksi ja mieleeni piirtyneet kartat metsistä ovat menettäneet merkityksensä. Sieni- ja marjamaat on etsittävä yhä kauempaa. Järkyttävintä on kuitenkin se, että samalla on kadonnut tuhansien olentojen elinympäristö ja koti. Näin ilmastokokouksen jälkimainingeissa voi vain ihmetellä, miten järjetön laji ihminen on.
VastaaPoistaJoskus oikein pelästyin ja pelkäsinkin Linkolan puolesta kun kuulin suoraa puhetta. Arvostin kyllä. Olen samaa mieltä metsistä. Vanhoja pioneerimetsiä ei paljon näe ja ne lakkaa olemasta. En silti uskalla aiheesta pitää meteliä koska tiedän liian vähän enkä siksi koe olevani oikeutettu neuvomaan ketään. Surettaa se silti.
Poistaaika apaattinen elämänkatsomus, tekeeköhän hyvää mielelle...
VastaaPoistaEn tiedä tarkoitatko minun vai Linkolan elämänkatsomusta (jos tämä siksi halutaan luokitella), mutta ei ole syytä olla huolissaan. Linkolan mieli ja ruumiskin vaikuttaa ikäisekseen oikein hyvinvoivalta ja mainitsemasi apatia minun silmiin ennemminkin mielenrauhalta. Joten kiitokset vain hänelle.
PoistaMun on aina ollut jotenkin vaikeaa ymmärtää Linkolaa. Ehkä mussa sotii vahvasti vastaan se elämänsuojelullinen näkemys, johon yhdistetään terrorismin ihailu ja harmittelu siitä, että sairaudet ja luonnonkatastrofit eivät niitä riittävän tehokkaasti väestöä ylikansoitusongleman helppona ja nopeana ratkaisuna. Katsoin tuon dokkarin jo aiemmin ja siinäkin töksähti heti ensiminuutilla näkemys siitä, että ihmisen elämä on enemmän surua kuin iloa. Se jotenkin tuntuu pahalta sellaisen ihmisen kohdalla, joka on elänyt elämäänsä presiis kuten on sen halunnut elää ja tehnyt sitä työtä, jonka kokee omakseen paikassa, joka on ollut tärkein. Linkola on saanut sen mitä halusi, mutta iloa se on harvoin tuottanut. Ajatus ei ole kovinkaan rohkaiseva jos mielii samoille suunnille elämäänsä ohjata ellei sitten jonkinlainen kärsimyksen glorifiointi ole se mielihyvätargetti ;)
VastaaPoistaLinkolan näkemykset huolista maapalloa kohtaan jaan kyllä, mutta silti mun on niin vaikeaa toisaalta ottaa häntä tosissaan saati jakaa niitä radikaaleja näkemyksiä, joista osan koen jopa tietyllä tapaa ylivaltaiseksi ajatteluksi. Se on musta suuri säälikin. Jotenkin pettymys, että tuntee näin ihmistä kohtaan, joka on koko elämänsä antanut asialleen, rengastanut ne 70 000 lintua ja pyrkinyt tässä hullussa maailmassa pelastamaan sen, mitä yksi ihminen verkostoineen voi pelastaa.
Siltikään, vaikka jaan myös näkemyksen Prismoista ja niiden edustamasta maailmasta, en ehkä kuitenkaan haluaisi ihan sellaista maailmaa, jollaisesta Linkola puhuu. Sellaista, jossa elämänsuojelu ei sisällä ihmisoikeuksien kunnioittamista ja jossa terrorismikin voi olla ratkaisu. Se on aika pelottavaa sekin.
Hyvä aihe tämä! Kiva kun teit postauksen aiheesta. Pistää miettimään asioita monelta kantilta ja muistuttaa taas siitä, että jotain voisi tehdä itsekin sen eteen, että meillä on niitä metsiä, maita ja mantuja sekä eläisiä ja ihmisiä niissä kulkemaan :)
Kiitos kommentista. Olet varmasti kaikessa oikeassa mitä korjoitit. Linkolassa ihailen ja kadehdinkin eniten sitä että hän saa asiat luulostamaan yksinkertaisilta. Mitä ne eivät ole. Aina on olemassa asian toinen puoli ja teorioissa löytyy porsaanreikiä. Itse kaipaan kuitenkin kannustinta omien aatteiden toteuttamiseen niin, ettei asiat jäisi siihen monelta kantilta miettimiseen. Linkola kannustaa minua olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla jo on. Ja tukitsen hänen sanansa ihmisen surun määrästä siihen, miten olemme haikailemassa jatkuvasti mennyttä tai tulevaa ja harvoin tyytyväisiä nykyhetkeen. En osaa kommentoida terrorismi yms. puheita. Ymmärrän kyllä, mihin ajatusmaailma perustuu.Enkö pidä itseäni sen enempää pelastettavien joukkoon kuuluvana kuin ketään muutakaan. Terkuin, Elämästä täysin rinnoin nauttiva :)
PoistaJuuri niin :) Ja Linkola on kovin monisäikeinen ihminen tai ainakin reteesti rohkenee olla ulospäinkin sellainen. Moni pitäisi ne rajusti kriittiset mölyt mahassaan ihan oman edun vuoksi, tiedä sitten kumpi on parempi tai oikeampi tapa, onko sellaista edes. Mun mielestä Linkola on hieman pelottava, viisas, lempeä ja julma. Aika harvoi yhteen ihmiseen saa selkesti mahtumaan niin vastakkaisia tuntemuksia. Varmaan häneen saisi monta muutakin leimaakin lyötyä, mutta hienoimpia sellaisia on taatusti ne, jotka kannustavat johonkin hyvään, kuten sun kohdalla. Varmaan munkin ja kyllä munkin kohdalla, vaikka jokin osa mussa pitää tyyppiä sellaisella tavalla pelottavana suurine ajatuksineen, että ne hienoimmat ajatukset sitten jäävät myös osin varjoon.
VastaaPoistaEipähän ole väritön herra, se on sanottava! ;)
Hmmm...mun mielestä sitten taas on ollut ihan yksiselitteisesti niin ettei maapallo pysty puolustautumaan ihmisen toimia vastaan eikä muu ole tullut mieleenkään. Kiitos näkökulmista hyttysenpistoihin, pääsit yllättämään :D Toki reaktiona voi tulla jokin niin vahva luonnonkatastrofi että maapallo puolustautuu sillä ja tasapaino tulee jotain sellaista kautta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa on pätevästi syytä toimia asian eteen. Linkolallakin lienee roolinsa ja tehtävänsä maapallolla :)
VastaaPoistaNykyisenlaisenaan maapallo tuskin ihmisen vaikutuksesta säilyy. On kuitenkin egosentristä ajatella, että ihminen olisi maapallon olemassaololle tärkeä tai että maapallo on yhtäkuin ihmisten valtakunta, kuten moni tuntuu ajattelevan. Eikä meidänlaisemme maapallo ihmisineen välttämättä ole mikään uniikki, toisia voi olla ja mennä. Koska me ollaan maapallon "armosta" täällä saatu näinkin kauan olla, olisi ihan hyvä tiedostaa, että olemme ikäänkuin kylässä. Se on Tellus, joka määrää kaapin paikan viimenään. :)
Poista