Vielä kerran, Eva!

Eva 3.11.2000 – 7.3.2016 

Kiitos kaikille lohduttavista sanoista. Eva ehti meidän ja monen elämässä olla pitkään mukana ja nähdä niin paljon. Ansaitsi varmasti ne kaikki lautasilta, uuninpelleiltä, grilleistä, karkkipusseista, voirasioista, keksilaatikoista, ruokakasseista, eväslaatikoista, roskiksista, ruokapöydiltä ja ruokakaupoista (niin, sieltäkin!) varastetut ruuat. Oveluutesi ja sinnikkyytesi opetti meidät olemaan varuillamme ja suojaamaan lautasemme varmasti koko lopun elämän. 

Muistoksi tekstejä ja kuvia Vehkosuon blogista vuodelta 2012 alkaen. 

21.9.2012

11.10.2012

Pihapöydällä kummittelee kurpitsa. Kuvassa oleva hattu on nyt ahneen Eva-lagoton mahassa. Sillä on jostain syystä kurpitsan(kin)himo. Röyh! 

19.11. 2012

21.12.2012

Eva, kaksitoista vuotta, lagotto romagnolo.

Eva tuli lentäen Italiasta. Täynnä hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä. Paheena ikuinen ahneus. Missä ruoka, siellä Eva. Eräitäkin muistoja hotkitusta pizzapellilisestä tai grillistä napatusta kokonaisesta maissintähkästä. 

Sain kerran puhelun: "Onko teiltä kadonnut koira, tällainen ruskea kiharakarvainen?" "On meillä sellainen." "Niin, täällä kaupan vihannesosastolla..."

Eva on jäänne ajasta ennen lapsia. Eläisipä Eva ikuisesti.

16.4.2013

Olen katsellut jo jonkin aikaa perässäni kulkevaa moppikasaa, enkä ole aina ollut varma milloin se kävelee etuperin ja milloin takaperin. Tänään tartuin saksiin ja etsin Evan raajat, hännän ja pään. Ilmeisesti irtonaisen olon omaten se ulos päästyään aitoi välittömästi naapurin pihalle ja sieltä pyörätielle Pöpi perässään. 

Siellä ne vieri vieressä asettuivat selkä köyryssä kakkaamaan. 

Evalla on välillä sen verran pilkettä silmäkulmassa, että piha-aidan ulkopuolella se saattaa ryhtyä hippaleikkiin, joten sen vääntäessä torttua pientareelle, katsoin tilaisuuteni tulleen. Nappasin pannasta kiinni ja jäin odottamaan toimituksen loppumista, jotta saattaisin kantaa sen takaisin pihalle. Ei ole vanhuksen supistajalihakset aina timmeimmillään, siksi hommassa vierähti tovi jos toinen. 

Ensin minä olin kumartuneena siinä lähellä ja sitten lopulta kyykyssä ihan vieretysten. 

Autoja, pyöräilijöitä ja kävelijöita kulki ohi, eikä Evan takapuolesta roikkuva tavara liikkunut (tuokaa sakset!). Minä kyykin pannasta pidellen vieressä, komensin Pöpiä pysymään paikalla ja toivoin voivani teleportoida itseni muualle. Kasse huolestui ja huusi ovelta, että tuu jo äiti. Huusin takaisin joo joo kohta (jos en kuole häpeään). 

Tämäkään kakka ei jäänyt pientaretta rumistamaan, vaan raahasin sen vastuuntuntoisesti pihallemme, 

joskin se seurasi oma-aloitteisesti Evaa, joka puolestaan seurasi vastentahtoisesti minua.

4.6.2013

22.4.2014

Aurinko ja teepaitakeli, varjossa vielä vilu. Lintuorkesteri on hukannut kapelimestarin, kuivuneesta heinikosta kurkistelevat lumikellot ja piipusta pöllähtää savun tuoksu. Maa-artisokkasaaliista päivällinen, posliiniastian kalkatus ulkoilmassa ja kahvileipää pikakahvilla. Vieraiden auto kyntää tien ja on perillä rapainen. 

 Kasvimaan koko tuplaantuu, kun vaan kaivaa ja kääntää. Moottorisahausta ja klapiniskua taustalla. Ihmetellään aikaista kevättä. Villasukissa hiki, täytyy olla kuuma, jos pipokin on liikaa. Saunassa lämpöä illalla, kynttilät syttyvät aina vain myöhemmin, kohta saa nukahtaa valoon. Alan muistaa, kuinka kuuma tulee aamuista, kun aurinko paistaa ikkunasta keittiöön ja liesi hohkaa lämpöä. Voi on hetkessä sula. 

Lapset virkkuina pesäjahdissa. Eva-koira ahmii viimeiset aarteet, pettymys painuu muistiin varmimmin. Lapsilla kestolika, suklaata suupielissä. Kepe pompottaa palloa auringonlämmössä.

Maanantaiaamuna kilpailun tuntua ja vatsassa puruja. Matkalla tallille mies näkee lintuja, saa minut ajattelemaan muuta. Tallilla minua varten kahvia termarissa. Lopulta hevonen puunattuna trailerissa ja hetki huokaisten lastauslaiturilla istuen voittajana. Ilman ystäviä tämä ei olisi tätä. 

10.3.2015

Kausi avattu, viikonloppu Vehkosuolla koettu. Luottoauraaja kävi raapaisemassa tien etukäteen lumesta auki. Emme silti perjantaina tienneet, kuinka tietä pitkin pääsemme perille, mutta ei matka niin pitkä päätieltä ole, ettei sitä jalkaisin olisi hätätapauksessa talsinut. Alku näytti tien osalta niin hyvältä, että toiveikkaana kaasutimme eteenpäin. Leudon kelin vuoksi tien pohja oli kuitenkin muuttunut sohjoksi ja upottavaksi, jotta jumiinhan sitä jäätiin. Ulostauduimme autosta tilannetta miettimään ja vapautimme samalla koirat (pihaan oli enää muutama sata metriä), jotteivat ne päätä meidän tilannetta tuumaillessa nautiskella autossa viikonloppueväitämme. Yllättäen toinen niistä, Eva (14 vuotta), lähtikin korvat lerpattaen painamaan tietä pitkin väärään suuntaan, pois päin Vehkosuolta. Ei päätään kääntänyt eikä vauhtiaan hiljentänyt, kun sen perään ihmeissäni huusin. Olin kuulevinani sen huutavan mennessään "EI IKINÄ ENÄÄ TÄNNE!" Mietin sen lepattavia korvia ja hengenhätäistä juoksua seuratessani, että mistä moinen trauma. Viimeisen näköhavainnon kaikottua jäimme mykistyneenä tuijottamaan horisonttiin. Kului kymmenen hidasta ja hiljaista sekuntia, joiden aikana näimme kukin omanlaisemme vision eläkeläiskoiran epäonnistuneesta kotiinpaluusta. Sitten tapahtui seuraavaa: Ensin näkyi pomppiva piste, sitten suureneva karvapallo joka sai lepattavat korvat. Sieltä se palasi laukaten yhtä vimmattua vauhtia, tuli perseen alla, pitkin tietä, koko pitkän matkan, meidän luokse, meistä ohi, pihalle. Matkallaan huutaen: jeeeeEEEEeeeeee!!! Heh, naurahdimme huojentuneina; Evalla olikin vaan hanskahepuli! (Evalla on tapana oikein kunnolla ilahtua kerran tai kaksi vuodessa ja varastaa joltain esim. hanska, riepotella sitä sekopäisenä niin kauan, kunnes joku muu pilaa ilon innostumalla myös.)

14.6.2015

7.12.2015

...Eva-koira on jälleen hyvissä ja iloisissa voimissa nisäkasvainleikkaushaavoista selvinneenä (ei myöskään eksynyt kuurouttaan ja sokeuttaan).