Ei tullut heppapaitaa. Se on minun kanssa tällaista. Vaikeaselkoista itsellekin. Ehkä alitajunta syötti paidan tuollaiseksi. Ajattelin tehdä tähän väliin muutaman pipon, heppapaita tulee kun on tullakseen.
Se on nyt hiihtoloma. Minulla on viitenä aamuna töitä hevostallilla. Aamutallin teko muuttuu kevättä kohti normaaliakin mukavammaksi; seitsemän jälkeen ei enää tarvitse pimeässä hapuilla tai valoja sytytellä ja ulkotarhoja putsatessa saa useammin ja useammin imeä aurinkoenergiaa. Lapset heräilevät minun luontihommien aikana kotona omaan tahtiinsa ja katselevat maleksien lastenohjelmia ja odottelevat että syömme yhdessä myöhäistä aamiasta palattuani. Kepekin saa höpötellä omiaan ja pötkötellä pidempään sängyssä. Minä ja he ovat tyytyväisiä osa-aikaiseen itsenäisyyteen.
Hahmottelin tänään alustavat istutussuunnitelmat. Teen tarkemman kylvökaavion myöhemmin tällä viikolla blogiin. Uskoakseni.
Tälle viikolle olemme joutuneet miettimään surullista asiaa. Eva-koiran tila on heikentynyt niin paljon, että meidän pitää tehdä suunnitelma. Useita harmittomia patteja on menestyksekkäästi poistettu, mutta tämä viimeinen päätti alkaa hankalaksi, uusiutuen, kasvaen silmissä ja tehden kipeää. Jokainen vastaavassa tilanteessa ollut eläimen omistaja tietää, että rajan vetäminen on hankalaa ja luonnotonta. Kun koira ei ole kuoleman sairas, vaan juo ja syö halukkaasti, halutessaan pyörähtää kohtalaisen lenkin ja jaksaa heiluttaa vähän häntääkin, mutta toisaalta kuulee ja näkee vain aavistuksen ja on siksi jatkuvasti "pihalla", nukkuu suurimman osan ajasta ja herää tulijoihin säpsähtäen vasta kosketuksesta, ei hallitse pissa- ja kakkajuttuja ja hyppy lempituolille vaatii kuihtuneilta lihaksilta kovia ponnisteluja. Vaakakupissa painaa arvokkuus ja aikaodotukset hyvän elämänlaadun jatkumisesta. Viisitoista vuotta hyvää elämää on paljon. Mutta miten voin maksaa takaisin kaiken ilon, lämmön ja hyvän, mitä Eva on meille antanut. Pidän kiinni ehkä siksi, että etsin keinoja kuinka voisin ilmaista sille kiitollisuuteni. Pidän kiinni myös siitä ajasta, jota meillä oli joskus silloin ennen lasten syntymää.
Sanotaan, ettei eläimen pidä antaa kärsiä. Tunnen silti olevani päätösvaltoineni petturi pelastajan vaatteissa.
♥
Voi Evaa... ja voi teitä Evan ihmisiä, kovasti voimia päätöksen tekoon.
VastaaPoistaMeillä on täällä osan aikaa ihan pihalla oleva 11-vuotias Tempo, mutta sen osan kun ei oo pihalla, on ihan niinkuin ennenkin. Iltapissille herättelyt ovat vaikeutuneet kun eihän se meinaa tajuta eikä kuulla enää mitään myöhään illalla, reppana. Vanhuus ei tule onneksi yksin, kai me ihmisetkin sitten totutaan siihen koiran elämän päättymiseen näiden muutoksien myötä..?
Ja valo, se on tosiaan kiva juttu noissa hepanhoitohommissakin! Hyvää talli-/lomaviikkoa sinne!
Vaikeita päätöksiä Evan kanssa. Luopuminen on aina tuskaa.
VastaaPoistaVillapaita on kaunis, todella kaunis.
Voi, tuon asian päättäminen on niin vaikeaa.
VastaaPoistaVillapaita on ihana. Toivoisin, että minulla olisi vähän enemmän kärsivällisyyttä neulomusten suhteen, tuppaavat jäämään aina kesken.
Paidasta tuli ihan koiran näköinen...mahtaako olla surutyötä.MP
VastaaPoistaMinun isäni sanoi kun meidän koiralle tuli ikää yhtäpaljon ja oireili samalla tavalla että " niin hieno ja ihana koiramme ei ole ansainnut kärsiä." Tämän minä muistan aina. Viimeksi kuukausi sitten kun veimme kissamme eutanasiaan. Haleja teille.
VastaaPoistaRuskeat ovat tunnelmat, jospa tosiaan teitkin terapiapaidan, jossa kulkee muisto Evasta mukana! Tsemppiä!
VastaaPoistaVoi koiraa <3. Niin vaikeita päätöksiä, itku pääsi jo näistä kuvista. Paljon voimia ja ihania yhteisiä hetkiä!
VastaaPoistaKunpa eläimet voisivat elää ikuisesti eikä tarvitsisi luopua yhdestäkään. Voimia vaikeaan päätökseen <3
VastaaPoistaKiitos kaikille osaaottavista kommenteista (ja tietysti villapaitaa koskevista:)). Menemme päivä kerrallaan niin kauan, kun Evalla ei ole silmiinpistäviä kipuja. Häntä heilui vielä tänäkin aamuna.
VastaaPoistaTessa kulta, et sinä ole petturi. Evalla on ollut hieno elämä, oikea rakastetun koiran elämä ja Oikean Koiran Elämä (ei siis inhimillistetty).
VastaaPoistaKoirat yksinkertaisesti eivät elä yhtä kauan kuin me ihmiset, koska ne ovat niin hyviä, että ne suovat meille onnettomille mahdollisuuden tutustua ja elää monen oman lajinsa eri yksilön kanssa.
Jos kaikki koirat eläisivät 15-vuotiaiksi, ja ihminen pitäisi vain yhtä kerrallaan, ehtisi ihminen 90-vuotiaaksi mennessä (nykyinen ei niin kaukaa haettu elinajanodotus ainakin naisilla?) huolehtia kuudesta koirasta (olettaen, että hän sai ensimmäisen koiransa 15-vuotiaana). Todellisuudessa yksi yhdeksänkymppiseksi elävä ihminen ehtii rakastaa vieläkin useampaa koiraa, koska ne ottavat sen vastaan.
Siksi koirat ovat ihmisen ystäviä, työtovereita, lohduttajia, avustajia, seuralaisia.
Ja kun aika on, aika on. Sinä tiedät, koira tietää. Kaikki on ihan hyvin.
t. Taina N.