Kolme yötä Rotterdamissa

Amsterdamin lentokenttä (Schiphol) on siitä kätevä, että matkan Amsterdamiin voi muuttaa matkaksi Rotterdamiin lentokenttärakennuksen alla sijaitsevan juna-aseman ansiosta. Lentokentältä siirtyminen junalla on mutkattomuuden lisäksi myös usein halpa vaihtoehto. Mielenkiinnosta selvitin juuri, että Euroopan kentistä ainakin Malagassa, Kööpenhaminassa (metro), Barcelonassa ja Wienissä on myös mahdollista jatkaa lentokentältä junalla kaupunkiin. 

Kohdekaupungin vaihtuminen johtui siitä, että suhteellisen halvoille lennoille ei löytynyt vastineeksi kovin halpaa yöpymisvaihtoehtoa Amsterdamista. Amsterdam on hotelli-, b&b- tai jopa hostelliyöpymisten kannalta mielestäni jo muutenkin melko tyyris, mutta nyt kahden hengen huonehinnat (kolmesta neljään viikkoa aikaisemmin tarkasteltuna) olivat jo tasoa 600 euroa kolmelta yöltä, ILMAN peruutusoikeutta tai aamupalaa. Olemme onneksi ehtineet Amsterdamissa sotkea ristiin rastiin aikaisemminkin, joten Rotterdamin pälkähtäminen päähän oli onnekas johdatus johonkin uuteen. 

Junia Schipholin lentokentältä Rotterdamiin menee vähintään puolentunnin välein ja lippuautomaatista saa kätevästi Visa Electon-kortilla ostettua liput, joiden hinnaksi jää noin 12-16 euroa per henkilö. riippuen siitä, onko kyseessä suora IC vai hitaampi. Suoralla IC-junalla matka kesti reilut 20 minuuttia ja hitaampi oli noin 45 minuuttia. 

Rotterdamin aseman kattolippa ja taustalla yhdet useista "pilvenpiirtäjistä".

Löysin jo täysin yöpymispaikkojen selaamiseen kyllästyneenä hyvin nopeasti B&B paikan nimeltä Alberti Bed&Bike. Kuten nimestä voi jo päätellä, sängyn lisäksi tarjolla oli hintaan kuuluva pyörä. Hintaa oli tälläkin paikalla yötä kohti hieman yli satanen. Albertin B&B oli eri hotellisivustojen perusteella arvostelumenestys, emmekä mekään löytäneet mitään parjattavaa. Liikuntarajoitteiselle jyrkät portaat, pienillä askelmilla toiseen kerrokseen, saattavat kylläkin olla ylitsepääsemätön este. Isäntä otti meidät vastaan opastaen saman tien kaikki huoneiston faktat avaimista aamupalafasiliteetteihin (kahvinkeitin, paahdin, jääkaappi, munankeitin, astiat). Paras osio vastaanotossa oli kuitenkin lyhyt oppimäärä Rotterdamin parhaista paikoista ravintoloista nähtävyyksiin. Ja eritoten, kun olen ihminen, joka ei viihdy matkoilla museoita koluten, olen iloinen, jos joku paikallinen osaa kertoa hyviksi todetut paikat. Se ei tarkoita valkoisia pöytäliinoja, vaan aitoa tunnelmaa ja rentoutta, paikallisuutta, omaperäisyyttä ja elämyksiä. Isommista kaupungeista ei välttämättä aukea muutaman päivän sisällä se paras Pho-ravintola tai baari tai kahvila. Kun käytössä on pyörät ja Hollannin tapaan hyvin varustetut pyöräbaanat, saa kaupungin melko kivasti haltuun parissa päivässä ja ohjeista huolimatta ehtii ajautua moneen yllätykselliseenkin paikkaan.

Näin. Ilme, siirappivohvelit ja Heineken. 

Rotterdamissa ei välty tuntemasta oloansa utopistiseksi. Paikan tuhouduttua pahoin sodissa, vanhoista keskiaikaisista rakennuksisat jäi jäljelle vain ripaus. Asema merkittävänä satamakaupunkina on kuitenkin säilynyt ja kaupunkia on lähdetty rakentamaan varsin innovatiivisella sykkeellä. Isäntämme luonnehti kaupunkia pikku-Berliiniksi ja sitä se, varsinkin Berliinissä käymättömälle, helposti oli. Arkkitehtuurista mitään tajuamatonkin ymmärtää kättelyssä, että täällä uhmataan gravitaation lakeja ihan huolella. Ikkunat voi laittaa vinoon, seinät voi laittaa vinoon, ovet voi laittaa vinoon, talo voi olla alhaalta kapea ja ylhäältä leveä, massiiviset ilmastointiputket ja viemärit voidaan vetää talon ulkopuolelle ja korostaa niitä, kauppahallin seinät voivat olla asuntoja täynnä, talon katolle voi istuttaa kaiken näköisiä ja kokoisia lisäosia. Talot voivat olla materiaaliltaan mitä vain ja kooltaan korkeita, matalia, leveitä, pyöreitä tai monimuotoisia. Kaduilla liikkuessa tekee mieli vaan hokea, että whaaaat!

Ihmiset ovat rentoja, he pyöräilevät paikasta toiseen kovaa ja tietenkin ilman kypärää. Tukka ei väkisinkään pysy ojennuksessa. Ravintolassa on palvelua ja se tarkoittaa sitä, että terassille tuodaan olut, viiniä ei mitata senteissä, ruoka esitellään ylpeänä perusteellisesti ja halutaan, että asiakas viihtyy, ravintolassa halutaan saada jokainen asiakas mahtumaan ja kaikissa kaupoissa tervehditään ja ollaan ystävällisiä. Kaikki puhuu tietenkin sujuvaa englantia. 

Kauppahalli (Market Hall) on eräs turisteja kiinnostava ihmettelyn kohde. Onhan se aika vinkeä. Kojutarjonnassa oli ruokaa irtomyynnistä valmisruokiin. Jokaisen kojun tarjonta ja ulkoasu on kekseliäs. Se että hedelmämyyjän tarjonnassa on valmiita hedelmäcoctaileja euron hintaan, on valtti. Täälläkään ei voinut olla törmäämättä hollantilaisiin paksuksi veistettyihin ranskalaisiin, jotka tarjotaan paperisuppilossa erilaisten majoneesien kera. Kasvisruokatarjontaa löytyi myös riittävästi. 

Kauppahallin kupeessa. 

Mee tohon, niin otan kuvan.

Oo ihan normaali nyt!

Joo, ne asuu tuolla.

Ekan päivän aikana ehdittiin tsuikkailla jo paljon ympäri kaupunkia. Kävimme Erasmus-siltaa pitkin Hotel-New Yorkissa oluella (Koninginnenhoofd 1). Tämä paikka on ollut tunnettu laivamatkaajien "kääntymispiste" aikoinaan ja suosiota suurella päätybaarilla tuntui olevan vieläkin. 

Illemmalla menimme pieneen ja erittäin vaikuttavan hienostelemattomaan ravintolaan nimeltä Zinc (Calandstraat 12a). Menu, joka on voimassa pari viikkoa kerrallaan, esiteltiin herttaisen tarjoilijan toimesta. Tarjolla on aina jotain sesonkiluonteista, kasviksista lihoihin. Söimme alkupalakeiton, alkupalan, pääruuan (tarjolla oli myös kalaa) ja jälkiruuan. Ravintola ei ollut mitenkään kyltitetty ja sijaitsi pienen tien varrella, joten sisään ei eksy ihan vahingossa, sisustuskin on prameilematonta, keittiö on vieressä näkyvillä eikä sekään olomuodollaan hienostele, mutta ruuat! Voi hyvät pojat. Kolmen ruuan menu maksoi 35€.  

Ravintola Zinc

Parilla eurolla pääsee venetaksilla paikasta toiseen (WaterTaxi Rotterdam).

Toisena iltana ravintolaksi valikoitui suositusten perusteella Dertien (Schiedamse Vest 30). Tämä rafla tarjoili ekologisesti lähellä tuotettua ruokaa erinomaisesti valmistettuna. Paikka oli aivan täynnä, lämminhenkinen, rennosti ja trendikkäästi sisustettu. Söimme vain pääruuaksi kuhaa perunamuussilla ja joimme oluet, hintana noin reilu parikymppiä per pää. Ravintolaruoka on periaatteessa aika Suomen hinnoissa, mutta juomien osalta säästää lähes puolet. 

Ravintola Dertien.

Mä venaan, kun yks kuvaa puistossa kaiken maailman kurkia. 

Kolmas päivä odoteltiin hiljaksiin, että hennot sateet loppuisivat. Kelihän oli muuten juuri sopiva +16 astetta kaikkeen liikkumiseen ja ulkonaoloon siihen nähden, että Suomessa satoi ensilumet. 

Etenimme mutkitellen Rotterdamin "Titanicille" eli vanhalle risteilijälle nimeltä SS Rotterdam. Piti ylittää taas Erasmus-silta ja loikata Pohjoisesta Eteläisempään osaa kaupunkia. Silta on jälleen yksi ultramoderneista rakennelmista tässä kaupungissa. Ihan hieno ja auttoi Maasjoen ylityksessä mainiosti. SS Rotterdam on vanha (1958) höyrylaiva ja siellä pääsee käymään ihan vähän ilmaiseksi tai sitten maksua vastaan enemmän. Ilmaisreitti oli niin suppea, että haaveet äksänä seisomisesta keulassa piti toteuttaa laivan takakannella. Mut ei se mtn. Laivassa on nyttemmin myös hotelli, tiedä sitten, mutta kokonaisuus ei oikein tässä iässä vielä houkuttele. 

Ennen laivalla piipahtamista vietimme reippaan tunnin olutta siemaillen ihan sikasiistissä baarissa kautta ravintolassa kautta galleriassa. Minun olohuone, jos saisin päättää, paitsi että jos olisi minun, autotallimainen "sekavuus" ei näyttäytyisi pidemmän päälle niin coolina. Tämäkin vihje Alberti B&B:sta. Ja paikan nimi on Posse (Veerlaan 19a). 

Johan se alkoi nälkä ihmistä vaivata, joten aivan tarkoituksella ohjasimme tankomme kohti seuraavaa suositusta (tässä vaiheessa suositusten orjallinen noudattaminen kuulostaa hieman jo naurettavalta, mutta minkäs teet) Fenix Food Factorille (Veerlaan 19D).  Tämän paikan juju on monta erillistä vähän eri tyylistä ruuan tuottajaa (lähiruoka idealla) saman katon alla. Saatavilla on tiettynä aikana brunssi tai lounas, joka oikeuttaa kerämään johonkin summaan tietyn määrän ruokaa eri tuottajilta tai sitten voi ostaa erikseen mistä vain näistä paikoista. Söimme kurpitsakeittoa, hollantilaisia uppopaistettuja perunoita ja friteerattuja sienioisteripullia, olutta panimokojusta. Meni nälkä kyllä. 

 

Kolmannen päivän iltana eli perjantaina kiertelimme ostoskaduilla, joista löytyi kyllä kaikki maailman merkit ja ketjut ja pitkän päivän lopuksi söimme Vietnamilaisessa Pho Hanoi -ravintolassa (Botersloot 58A) ja pistäydyimme vielä "Kulttuurikadulle" (Witte de Withstraat) terassille yksille. (Jännä, että siellä meille tarjoili olutta ihan varmasti Paul Newman, vaikka hän on muka kuollut jo 2008. Pitänee korjata Wikipediaan.). Hollantilaista porukkaa oli liikkeellä paljon, ehkä vähän paheksuttavankin paljon. Kevyiltä näyttää hollannikkaat heillä. Kotona pitäisi olla ja katsoa Vain elämäätä. Siinä on jo vuoristorataa kerrakseen. 

Matka täytti kyllä kaikilta osin odotukset, joita ei ollut. 

Jotain erityistä maagisuutta tässä kaupungissa on.

Matkalle lähdön tekosyynä meillä oli jo edesmennyt kahdeksastoista hääpäivä. Jätimme lapset lämmittelemään mummilaan ja ukkilaan, kun olimme kolme päivää jäädyttäneet heitä Vehkosuon kiviseinien sisällä. Osasivat arvostaa tätä elettämme. 

Vehkosuolla on kaikki hyvin, ennallaan. Olisi kiva kirjoittaa siitä myös, mutta mitään kirjoittamista en ole ehtivinäni kun aina tulee seuraava päivä kun edellisenä piti. Harmittaa, kun on jäänyt tärkeät vuosittaiset tarinat turisematta. Sadot, kadot, sienet, kelit ja sen semmoiset. No, kyl miä ehin viel jonain päivään.

P.S. Koko matkan ajan päässä soi vuorotellen kaksi kappaletta: Murray Headin One Night In Bankok ja Arttu Wiskarin Meidän Biisi. Voin taata, että nautin joka tahdista.