12.7.2013

Viisivuotias

Kuva: Keimo

Olen siirtynyt lukemaan eilisen päivän sanomalehteä, sillä lehti tulee tänne Vehkosuolle vasta puolen päivän aikaan, enkä muuten voi lukea sitä aamulla. Olen jokseenkin sekaisin päivistä ja kaikki paikalliset tapahtumat menivät jo, kun luen niistä. 

Tupen synttärit järjestettiin kuitenkin ennakkoon. Paikalla oli Tupen toivomia läheisiä ihmisiä. Lahjatoiveykkösinä olivat discopallo, monsternukke, värikynät ja koiralehti ja melkeinpä ne kaikki toteutuivat.
Sen lisäksi lahjaksi tuli vielä vaikka ja mitä.

Synttärien järjestäminen ei ollut ihan samanlaista, kuin sähköllä varustetussa kodissa. Kellari on siinä tilassa, etten ole lämpötilaa edes uskaltanut mitata ja synttäriaamuna huomasin, että minulla ei ole täällä vispilää. Kakku jäi tekemättä, mutta onneksi se ei ole pikkujuhlijalle pettymys. Olga auttoi huimasti tuodessaan kaksi isoa termoskannullista kahvia.

Juhlat olivat mukavat, vaikka toivon kehittyväni näihin olosuhteisiin vielä vähän paremmaksi emännäksi.


16 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista juhlista! Tunnelma oli leppoisa. Minun näkökulmasta sinä olet loistava emäntä ihan missä tahansa juhlat järjestätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Onneksi puitteet ja vuodenaika tuo puolet juhlista.

      Poista
  2. Voih <3 Kuvat kertoo että juhlat taisi olla täysin onnistuneet vaikkei kakkua ollutkaan, ainakin iloisista onnellisista ilmeistä päätellen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku taitaa olla vain minun päähänpinttymä, vaikka olen salaa tyytyväinen, etten voinut sitä tehdä.

      Poista
  3. Näyttää kyllä siltä, että riemua on lapsilla kakusta huolimatta piisannut! Onnea sankarille :)

    VastaaPoista
  4. Onnea - näyttääpä mukavalle hulinalle ihanassa ympäristössä!

    VastaaPoista
  5. Ihanan oloiset pippalot, yleensä juhlat ovat hauskimmat kun niissä tapahtuu pientä säätöä eikä oikein mikään mene suunnitellusti. Onnea päivän sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja minä ainakin hankin itselleni viime hetken paniikin. Sitten on voittajaolo, kun vieraat tulee ja tilanne jotenkuten hallussa.

      Poista
  6. Onnea! Mukavilta näyttävät synttärit! Meilläkin juhlittiin juuri viisivuotiaan synttäeritä. Tai siis kahteen otteeseenkin, koska kerralla olisi tullut ahdasta. Olisin kyllä vaihtanut sähköt ja vispilän ulkoilmaan. Meinattiin läkähtyä ja koti hajota siinä timmellyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tupen puolesta. Meilläkin on muut lasten synttärit talvella, siksi nämä on kivan erilaiset, kun voi ottaa ulkotilat käyttöön. Vaikka on siinä tiiviissä sisätunnelmassakin jotain.

      Poista
  7. Onnea synttärisankarille!
    Mistä tuo mekko on hommattu? Aivan ihana :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tyttöjen mekot ovat H&M:sta, jos niitä tarkoitit.

      Poista
  8. Voi mitä kesäkuvia ja kesäfiilis! Hienot syntsät! Mutta hei, oletteko selvinneet ilman punkkeja? Heinikko ja paljaat sääret on pomminvarma punkkivaara. Mulla oli punkki omassa päässä pöheikössä kahlaamisen jälkeen, eikä edes ollut paljaat sääret, vaan verkkarit ja lenksut jalassa =(. Lapsia (näitä jo isoja=))muistan kehottaa melkein joka ilta, että punkkisyyni on tehtävä nukkumaan käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain kumman syystä emme ole nähneet punkin punkkia edes koirissa täällä (ja nekin rymyävät aamusta iltaan heinikossa). Kyllä tämä vaara on tiedostettu ja tilannetta tarkkailtu. Jostain kuulin, että jos on paljon muurahaisia, on vähemmän punkkeja. Liekö tämä sitten syy...

      Poista