Sääjärki ja jää särki

Kas varjo! Long time no seen. 

Mielestä toisiksi mielekkäintä elämässä on kevätjäiden hakkaaminen pihakiveyksiltä. Melkein ykköspallille meinasin nyt tämän toiminnon korottaa, koska jouduin jonkun perheenjäsenen hajamielisyyden vuoksi etsimään kadonnutta rautalapiota pitkään. Päiviä. Viikkoja. Löysin sen kompostorin takaa. Ja voitte vaan kuvitella, miltä tuntuu yhdistää pitkään kadoksissa olleen esineen löytämisen riemu toiseen iloa tuottavaan hommaan, mikä tässä yhteydessä on siis jäiden hakkaaminen. Olin niin euforiassa, että melkein unohdin olla närkästynyt lapion piilottajalle. 

Eilen perjantaina 29. maaliskuuta tunsin kevätpuoliskon ensimmäisen lämmittävän auringonsäteen. Ei meinannut kevään tekemiselle tulla loppua. Hartiat hapoilla. Vähän tuosta vielä ja tuosta. Myöhemmin kävin ikkunasta kurkkimassa, jotta olisiko jäät reunoista sulaneet. 

Nyt on lauantai 30. päivä. Käskin itseni nyt tätä juttua kirjoittamaan. Kun en meinannut malttaa, lupasin palkinnoksi jään hakkaamista. Jos olen hidas, ne (jäät) sulaa itsekseen. Kello on jo 10:55. En etene yhtään. 

Tämä kirjoitus kuuluu "Omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden" yhteispostaussarjaan, jossa samanhenkiset bloggarit kirjoittavat ennalta sovitusta aiheesta. Blogit julkaistaan samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanataina klo 9. Linkit muiden kirjoittajien blogeihin löytyy tämän tekstin lopusta. Tämän postauksen aiheena on kevään suunnitelmien eteneminen sekä omat aiheeseen liittyvät suosikkikirjat, lehdet, YouTube -kanavat ja ohjelmat. 

Suunnitelmien eteneminen

Hitaasti. Olen istuttanut suunnitellusti nyt tomaatit ja persiljan ja ei-suunnitellusti öljykurpitsat, parsakaalia ja purjoa. Paprikaa en laittanut. Kunpa nyt viitsisin tuon purjon kanssa touhuta. Olen taipuvainen jättämään ne heitteille. Ilman lannoitusta tulokset ovat olleet laihahkoja. Jos ohjaisin itseäni paremmin tänä vuonna. 

Mutta kuten mainitsin, etenee hitaasti. Syynä kylmyys (ja laiskuus). Koska on "jollain" vähän jäänyt kodin lämmittäminen vähiin. Kontrolli ja jaksu pettänyt, kun kuvittelee olevan jo kevätlämmin sisällä. Vaikka ei tod ole. Palelee sohvalla, palelee sänkyyn mennessä, palelee vaatteita vaihtaessa ja palelee aamupalapöydässä. Päätellen tästä; taimet kituuttavat. Meinasin jo viikon odotettuani, ettei sieltä mitään tulekaan. Nyt muutama ujosti kurkkaa. Mutta, älkäätten peljästykö. Näin on käynyt ennenkin. Se kyllä siitä. 

Huhtikuun alkupuoliskolla istutan sisälle kasvihuonekurkun ja lehtikaalin. Loppukuusta, jos säät sallii, lavalle pinaattia ja salaattia. 

Tuota pikaa aloitamme Vehkosuo-kauden. Sanomattakin selvää, ettei meinaa malttaa odottaa. Tahdon jo luonnon keskelle. Jään hakkaaminen taitaa sittenkin olla sijaistoimintaa. 

Vasemmalla purjo, persilja ja tankoparsa. Oikealla tomaatit ja alhaalla öljykurpitsa. Suurennuslasilla näkee, että melkein kaikki on lähteneet kasvuun.  

Kirjat: 

Nämä kirjat ovat minulle innoituksen lähteenä. Vaikka lukemiseen ei meinaa aina löytyä aikaa, minulle riittää, että näistä kirjoista joku on yöpöydällä. Se merkitsee pysyvyyttä. Pitkäjaksoinen lukeminen on muutenkin vaikeaa, koska ajatukset lähtevät välittömästi harhailemaan. 

1. Hyvä tapa elää, Scott ja Helen Nearing. 

Tämä kirja muutti kaiken. Kirjoitin siitä ensi kertaa täällä.

2. Elämää metsässä, Henry D. Walden. 

Ihmiskunta toistaa itseään. Jo vuonna 1845 H. Walden tajusi metsässä ollessaan saman, mitä Kaarina Davisin kirjasta voimme lukea nyt (ks. 4. kirja). Kuluttajakansalaisvelvoite ja jatkuvan kasvun talous on ekologisesti kestämätöntä.

3. Unelma paremmasta maailmasta, Pentti Linkola

Linkolan ajatusten myötä olen muuttanut ajatusmaailmaani ihmisen egosentrisyydestä suhteessa maapallon olemassaoloon. Pitkälti samoja teemoja, kuin Waldenin kirjassa.

4. Irti oravanpyörästä, Kaarina Davis 

En ole vastaavanlaista elämäntapamuutosta ja heräämistä kokenut, mutta sivusta luettuna viihdyttävää luettavaa. Myös hyvä kirja muistuttamaan elämän perusasioista. Toivon monen Kaarinan tavoin eläneen ispiroituvan tästä uudelleen ja uudelleen. 

5. Omasta maasta – Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja, Bella Linde & Lena Granefelt.

Selkeästi etenevä asiakirja perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin.

6. Self sufficiency, John Seymour. 

Omavaraisuudesta kiinnostuneen The Kirja. Käytännön oppeja, jotka eivät ole ihan enää modernia omavaraisuutta. Periaatteessa vastaavanlaista tietoa löytyy monesta suomalaisesta perinteikkäästä maanviljelijän kirjasta.

7. Unelma omavaraisuudesta – Käytännön opas, Maria Österåker.

Edellisen kirjan modernisoitu versio. Innostavia kuvia, kaunis ja käytännönläheinen kirja. 

Ohjelmat:

1. Tanskalainen maajussi.

Ei ole Frankin voittanutta. 

2. Kekseliäs nikkari

Norjalainen Erik perheineen unelmoi omavaraisuudesta. Erik on taitava ja ennenkaikkea ennakkoluuloton puuseppä. 

3. Yksineläjä Severin

Kolmikymppinen norjalainen Severin elää yksin tiettömän taipaleen takana Rønesetissä, suvun idyllisessä talossa Storfjorden-vuonon rannalla. Päivät täyttyvät metsästyksestä, kalastuksesta ja tilan hoidosta. 

4. Talvitunnelmia 

(En ole vielä katsonut, mutta luulen pitäväni)

31-vuotias taloustieteilijä Jens päättää jättää yhteiskunnan taakseen ja lähteä yksin vuorille Norjan ja Ruotsin rajamaille. Sylanin tuntureilla talvi on ankara ja panee Jensin koetukselle.

5. Elämän makuiset dokumentit

Kuten Ulkosaariston uskomaton Dora, Peter Gerdehagin dokumenttielokuvat (Hästmannen, Kokvinnorna)

YouTube-kanavat:

1. Exploring Alternatives

Vaihtoehtoisten asumismuotojen esittelyä

2. Talasbuan

Ruotsissa paimentolaistyylisessä mökissä ja kylässä asuva pariskunta. Omavaraisuuteen pyrkivää off grid asumista. 

3. Lulastic Hippyshake

Uusiseelantilainen kahden lapsen äiti asuu jurtassa ja vloggaa kotikoulusta ja puhuu kestävän kehityksen puolesta. 

4. Vehkosuo

Oma on tietty paras.

Tämän viikon lauantaina juhlimme Kepen rippijuhlia pienellä porukalla. Havahdun usein miettimään ystävien lapsia, että kuinka niistä on tullut jo niin isoja unohtaen, että esikoiseni täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Ajan kuluminen kuuluu ihmisen elämään. Tässä tytössä aika kuitenkin pysyy eri tavalla kiinni ja muuttumattomana. Välillä se melkein pelästyttää, mutta sillä on myös turvallisen pysäyttävä vaikutus. Muuttumattomuus tuntuu välillä loukulta, mutta sillä on myös rauhoittava vaikutus. 

♡

Tätä yhteispostausta olivat mukana tekemässä: 

1. Urban Farming  

2. Harmaa torppa

3. Tsajut

4. Sarin puutarhat

5. Korkeala

6. Jovelan talopäiväkirja

7. Maalaiskaupungin piha

8. Riippumattomammaksi

9. Kohti laadukkaampaa elämää

10. Metsäläisten elämää

11. Sorakukka

12. Laura eli Javis

13. Maatiaiskanasen Elämää

14. Rakkautta ja maanantimia

15. Palokankaan pientila

16. Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi

17. Pienenpieni farmi

18. Iso-Orvokkiniitty

19. Villa Koira

20. Mrs Sinn

21. Torpan Tyttö

22. Ku ite tekee

23. Luomulaakso

24. Saman otavan alla

25. Caramellia

26. Airot ulapalla

Kontrasteja

Avasin ikkunan lämmittääkseni huonetta. Vaati supervoimia saada ruho liikkeelle yön tunteina sängyn lämmenneestä pesästä. Pusikkopissa keskellä yötä on sen arvoista. Yön hiljaisuudessa on jotain älyttömän hienoa ja majesteetillista. Vähän uhkaavaa, mutta silti rauhoittavaa. Tuntee totaalisen yksinäisyyden ja samanaikaisesti tietää olevansa tarkkailun kohteena. Amy Winehouse -dilemma. Rakastan näitä kontrasteja. Koska TIEDÄN että ne ovat valinta. Koska kontrastit saavat minut tuntemaan, arvostamaan, tiedostamaan. Olenko kuitenkin jahtaamassa jotain reippaan mitalia. Mietin Hildaa, joka on täällä vuodet ympäri asunut. Ja mietin kodittomia kaduilla. Olisiko Hilda laittanut instaan hengityksen huuruisen kuvan itsestään aamiaispöydässä #freezing #vehkosuo. Vaikka kaupunkikotimme on kaukana luksuksesta, elämme keskinkertaisessa elintasossa, saamme hanasta lämmintä vettä ja valot napista napsaisemalla. Karuilla olosuhteilla tunnelmointi tuntuu väärältä, todellisuuden vääristämistä. Mietin, onko munkeilla tai muilla yksinkertaista elämäntyyliä noudattavilla ihmisillä jatkuva zen-tila. Onnellisuuden tasapaino. Maallisista asioista piittaamaton tyytyväisyys, jatkuva kiitollisuus elämää kohtaan. Ja jos on, niin miten he osaavat nauttia onnestaan, jos elämä ei vedä välillä diippiin shittiin? Toisin sanoen anna kontrasteja. Mutta sehän se täytyy kengättä kävelemisellä tai kovilla penkeillä tuntikausia takapuolen puuduttavilla rukoilusessioilla olla ideana. Kontrastien haku. Mutta mistä munkit vastapainonsa saavat, lepäilevat iltaisin pehmeillä divaaneilla viinirypäleitä nautiskellen? Tuskin. Minä muistan kyllä huokaista ihastuksesta, kun astahdan esteettömästi sisäklosettiin jäädytettyäni takapuolen huuruisissa pusikossa. Tai hämmästellä hulppeita sähkövaloja haparoituani katkokävelevän epävarmuudella yön pimeydessä. (Munkkien vetäminen tähän tarinaan alkaa tuntua tässä vaiheessa omituiselta, joten lopetan.)
Kävimme perjantaina naapurissa synttäribileissä (he eivät tiedä, että menimme myös lämmittelemään). Naapuri-isännän bändi veti ensikeikkansa, isäntä rummuissa. Setti oli lyhyt, mutta vaikuttava. Bändi, punaiset valot, maaseutu, kotibileet. Sanon vaan, että kontrastit. Lauantaina kävimme Porvoon nepalilaisessa (Khukur) syömässä Vehkosuon YouTube-kanavan 200 tilaajan kunniaksi. Pieni perhe juhli suuria asioita. Eikun suuri perhe... 

Nyin kaikki juurekset maasta kellariin. Satoa tuli kohtalaisesti. Tomaatit jäätyivät yhdessä yössä. En ehtinyt niitä pelastaa sisälle punastumaan.

Seuraavana viikonloppuna takaisin Vehkosuolle. Sato oli korjattu ja saunan runko sateelta paketoitu. Lomaa siis. Kepekin oli vaihteeksi mukana. Kasse lähti lauantaina ystävän luokse yökylään. Tuppe sanoi, että nyt on hiljaista ja täytti höpötyksellään koko tilan. Hän viihtyi kuitenkin pitkiä aikoja yksin. Maalaili huurteisiin ikkunoihin kuvia ja väkersi omia pieniä maailmojaan. Kun pyysin häntä kattamaan pöydän ja valmistamaan kalalle kastikkeen, hän lähti iloisena ja innostuneena työhön. Puolen tunnin kuluttua saavuimme savustetun kalan ja keitettyjen perunoiden kanssa sisälle. Hän oli levittänyt lautaset ja tehnyt kastikkeen, aterimet, juomat, voi ja leivät puuttuivat. Hän oli tehnyt kuitenkin kaksi arvoitusta. Toinen arvoitus oli kirjoitettu paperilautaselle ja se kuului: Arvaa mikä kuvio paperilautasen toisella puolella on. Ja viereen oli piirretty vihje > . Innoissaan hän odotti meidän vastaavan jotain. Minä vastasin silmä ja Keimo vastasi sydän. Oikea vastaus oli kolmio. Toisessa arvoituksessa pöydälle oli pinottu kolme juomalasia ja meidän piti arvata, minkä lasin alla pallo oli. Minä arvasin oikein, alimman, joten sain luvan aloittaa aterian.

Sairaan kaunis maailma

Sunnuntai oli lämmin. Ennätyksiä ympäri maan. Kylmyydestä ei tietoakaan. Iloitsin, enkä edes potenut ilmastonmuutostuskaa. En pode sitä koskaan. Teen valintoja ja katson mitä tapahtuu.

Lisää sadonkorjuuta Vehkosuon YouTube-kanavalla.

KLINKKI

Tynnyri (kun en muutakaan keksinyt)

Enpä ole sitten toukokuun harmitellut sitä, että sisällä on kylmempi, kuin ulkona. Enkä harmitellut nytkään. Tai harmittelin, että sisällä oli kylmä, mutta astuessani ulos, tuntui aiemmin viileähkö ulkoilma mukavan lämpöiseltä. Vanha kunnon "lyö vasaralla varpaaseen" -metodi. 

Tynnyrit olivat täynnä vettä. Vettä tulee oikeastaan yli äyräiden. Harvemmin tulee käytettyä sanaa äyräs. "Laitapa se kuuppa roikkumaan siihen tynnyrin äyrääseen!" Saunavetenä käytämme tynnyrivettä. Kaivon vettä saa odottaa kevääseen.

Avasin ulkovessassa istuessani puhelimesta vahingossa etukameran. Miten voi alakulmasta kurkistava kaksoisleukainen minäkuva nolottaa yksinäistä itseä niin paljon, että silmät muualle suunnattuna yrittää poistua sovelluksesta. 

Vessapaperi oli muuttunut kosteuspyyhkeeksi. Se olisi ollut miellyttävää käyttää, jos siinä olisi lukenut kosteuspyyhe, mutta nyt se vain oli kosteaa vessapaperia. Pyyhin ristiriitaisin mielin. 

Lounaan ainekset.

Kahdella lapsellamme kolmesta on erityisiä synnynnäisiä ominaisuuksia ehkä voisi sanoa jopa häiriöitä. Olemme kuitenkin oppineet näiden kanssa elämään kutakuinkin normaalia elämää. Onneksi kolmannen kanssa asiat ovat lutviutuneet kutakuinkin vaivattomasti. Muutta mutta, miten ihmeessä suhtaudun siihen, ettei hän syö sieniä? Kammottava epäkohta. Toiveekkaana aloin lukea Vauva.fi:stä löytämän otsikon "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" alla olevia vastauksia, mutta pian sain järkytyksekseni todeta, kuinka vihamielisesti toiset äidit suhtautuivat "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" -kirjoittajaan. "Älä pakota, relaa, aiheutat syömishäiriön, älä tee numeroa, itsekään et syö varmasti kaikkea, tyrkyttäminen aiheuttaa syömishäiriöitä, kammo tulee varmasti." 

Voi voi, sääliksi käy aloittajaa. 

Olin varma, että parsa kuoli kuivuuteen. Nyt se pistää kuitenkin pikkuista parsaa tulemaan.

Leikki sikseen. 

En löytänyt oikeasti kuin viisikymmentä puolukkaa. Varmasta puolukkapaikasta en yhtään. Mihnä ne meni? Nyt ei ole puolukkaa eikä mustikkaa. Mutta sieniä on ja tulee olemaan. Kasvimaalla odottavat puna- ja keltajuuret sekä porkkanat, että saisin kellarin siivottua entisistä. Teen kaikkea muuta, jotta ei tarvitsisi alkaa siivota. Odotan sopivaa hetkeä kiristää lapsia tekemään työn puolestani. 

 

Sovitaan, että sä syöt mun sienet. 

Hyvää viikon jatkoa!

🖤

Huvit ja harmit

Kiitos kaikille osanotoista. Mummi on mielessä jatkuvasti.

Olemme kaikesta huolimatta yrittäneet jatkaa kesää normaalisti. Keimo on lomaillut ja saanut ensimmäisellä lomaviikolla saunaa hieman eteen päin. Tupen 10-vuotis syntymäpäiviä vietimme tutulla porukalla. Tuppe syynäsi säätä viikon verran ja raportoi siitä meille muille lähes tunnin välein. Hän sai syntymäpäivilleen poutaa ja lahjaksi toivomansa kellon sekä muita hänelle tärkeitä juttuja. 

Uuvuttavan kuumuuden vuoksi on ollut myös aivan pakko ottaa rennosti ja viettää päiviä uimarannalla, iloita sukulaisten seurasta ja ristiretkeillä ympäri pitäjää. Teimmepä vielä yhden yön lomareissun Helsinkiinkin, jossa imimme itseemme kuuman kesäkadun tunnelmia, kummastelimme ihmisten paljoutta, söimme ravintolaruokaa, kävimme hotellin suihkussa, ihmettelimme kaupunkilaistuneita koiria, katselimme huvittuneena röyhkeästi jäätelöitä varastelevia lokkeja, kuuntelimme katusoittajia, istuimme puistossa jäätelöllä ja mietimme kaupunkiasumista. Me tytöt kävimme Kiasmassa ensimmäistä kertaa. Kuinka on sattunutkin, että olemme aina olleen maanantaina liikkeellä, jolloin kaikki museot tuntuvat olevan Helsingissä kiinni. Olen tyypiltäni enemmän sellainen katutunnelmaa fiilistelevä, kuin museoissa kävijä, mutta kyllä Kiasman tarjonta teki vaikutuksen. Arvostan sitäkin, että alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaisiksi.

Kasvimaa on tuottanut kohtalaisesti tavaraa syötäväksi. Paljon puhutut perunat ovat vielä peukalonpään kokoisia, mutta punajuurta, keltajuurta, porkkanaa, punaparsamaitetta, sokeriherneitä, pinaattia, salaattia, persiljaa ja sipulia olemme syöneet. Ja kasvihuoneesta kurkkuja. Tomaattit ovat ottaneet lämmössä ison harppauksen, jospa sittenkin tänä kesänä. Paras vihannesten valmistustapa juuri nyt on höyrystää ne yrttien kera pehmeän rapsakoiksi ja käyttää ne pikaisesti voipannulla ennen tarjoilua.

Tuppe 10 vuotta ja aittaherätys.

Salen herkkuosaston parhaat.

Kasse ihastelee Vladislav Mamyshev-Monroen töitä.

Oikeasti olen 170cm.

Porkkanaa, keltajuurta, punajuurta, punaparsamaitetta, sokerihernettä, rakuunaa, oraganoa ja rosmariinia. 

Tämä kesä on tuntunut taas erilaiselta; se on kestänyt jo pitkään, mieli on ollut aika rento, mutta ajatuksissa on ollut paljon myös painavia asioita. Kesäloman alussa Kepen uusi asumiskuvio mietitytti, sitten kaulastani poistettu patti huoletti (se oli hyvänlaatuinen lipooma) ja sitten tietenkin mummin tilan romahtaminen vei voimia. Nyt, kun Keimolla olisi vielä tämä viikko lomaa, keksimme järjestää kotiin vähän isomman remontin. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, keittiön kalusteet on purettu ja lattia aukastu. Epäily heräsi, kun sisätiloissa tapahtui yhtäkkinen kärpäspopulaation lisääntyminen ja sisäilma haisi lievästi ummehtuneelle. Haju jäljitettiin keittiön sokkelin alle ja lattian aukaisu kertoi karun totuuden. Viemäriputken suu harotti poistumisaukon vieressä ja pienelläkin vielkaisulla oli väistämättäkin on selvää, että likaveden ohivuotoa on tapahtunut (ennen Vehkosuolle muuttoa). Jo kertaalleen putken jäätymisen aiheuttamassa vesivahingossa säästetty lautalattia joudutaan nyt purkamaan, eristeet poistetaan ja todetaan alapohjan todelliset kosteusvauriot. Sitten kuivatetaan ja rakennetaan toivottavasti tilalle uutta. Keimo totesi, että tällaista sattuu ja alkoi repiä lautoja irti lattiasta. Minä vaan ripustin pyykkiä ja sysäsin systemaattisesti ongelman mielestä.

 Luckyly I married a raksa-man. 

Näillä mennään siis Keimon viimeinen lomaviikko. Sikasiistiä, että asumme vielä Vehkosuolla. 

Sillä välin, kun jännitätte meidän keittiön kohtaloa, voitte käydä katsomassa Vehkosuon saunaprojektin kolmannen osan täältä. 

Keskiviikkona luvassa myös video Helsinki-lomasta.

Mukavia kesäpäiviä ja yrittäkää välttää silmiin ja suihin lentäviä kärpäsiä!

Kesäloma alkaa

 

En ihan heti keksi, koska on ollut näin kuiva kausi touko-kesäkuussa. Vehkosuon pihamaa alkaa muistuttaa aavikkoa kellertävine ruohoineen. Ulkogrillin käyttö on täysin poissuljettu maastopalon riskin vuoksi. Kasveille on käytetty sadevesitynnyrien sisältö jo aikoja sitten ja kaivoveden riittoisuus mietityttää. Lähdevesikaivolla vedenpinta on myös alhaalla. 

Kaikki peltokukat ovat täydessä kukassaan jo. Viime kesänä kukkiminen jäi sateiden vuoksi vähäiseksi. Näin ne vuodet vaihtelevat. Tuppe kerää kesäläksynä kasvioon 20 kasvia. Yleisimmät peltokasvit pitää napsia nyt, jos haluaa ne kukassa saada talteen. Meillä on vanha kasviprässi, jolle on nyt käyttöä.  

Keimo jäi meidän kanssa samaan aikaan talvilomalle. On se vaan hyvä aika pitää nyt. Hän yrittää panostaa saunan edistymiseen, joten saamme kuulla taustalla jatkuvaa moottorisahan pörinää. Sivusta seurattuna se edistyy aika vaivattoman oloisesti. Haha.

Uimakoppipäivystäjänä

Lapset kinusivat tietenkin uimaan heti ensitöikseen. Lähin järvi on kahdeksan kilometrin päässä ja vielä tässä vaiheessa kesää levätön. Valitettavasti nämä lähijärvet ovat, syystä tai toisesta (viljelystä), rehvöityneet ja aina jossain vaiheessa kesää uimakelvottomat. Sääli. Sain työkaverilta Matt Haigin kirjoittaman kirjan Kuinka aika pysäytetään ja luulen, että tässä on vihdoinkin kirja, joka pitää mielenkiintoni yllä. Se on samaan aikaan tieteellinen, filosofistinen ja mielikuvituksekas. Kiitos!

Kepe meni koulun loputtua hoitokotiin viikoksi. Kepen (ja vähän minunkin) ajatuksia on luettavissa Kepen Facebuuk-sivulta Mä en oo mikään tavis. 

Harri-kissa pääsi vihdoin lauantaina mukaamme ja Pöpin odotus palkittiin sunnuntaina, kun haimme lampaat. Päkäpäät ovat viime kesältä samat, joten laskeutuminen laitumelle sujui rauhallisissa merkeissä. Iivari-heppa tulee ensi lauantaina ja sitten on meidän porukka jälleen koossa. 

Tuppe suunnitteli ja toteutti oman nuken talon.

Täällä Vehkosuolla ei mene kauaakaan, kun aivot alkavat tuottaa luovia ajatuksia ja ne muuttuvat teoiksi. Tai sitten jäävät toteutumatta. Tärkeintä on mahdollisuus.

Laitoin Keimolle viestinä alla olevan toteemipaalusuunnitelman saatetekstillä:

– Sitten kun sulla on luppoaikaa 😅

– Pala kakkua

– Mä ajattelin ennemminkin palaa puuta 😀

Olemme ajatelleen vaihtaa vlogin puhekielen englanniksi, jotta voisimme välittää suomalaisia tapoja ja perinteitä ulkomaillekin. Melko korkealentoiset ovat suunnitelmat, sillä varsinkaan minun sanavarastolla ei paljon maalailla mielikuvia saati teorisoida tapahtumia. Puhuminen kameralle on jo muutenkin toivottoman hankalaa. Voi olla, että videoilla jo vallinnut komiikka muuttuu tragikomiikaksi ja katsojat tulevat pyörimään myötähäpeän kourissa.  

Noh anyway (alkaa olla jo verissä), edellinen vlogi aurinkopaneeleista on katsottavissa täällä. Kyseessä ei ole mikää opetusvideo, ennemminkin "näin meillä" -video. "Entäs teillä?" -kommentit ovat todella tervetulleita. 

Mukavaa viikko till alla (oho, nyt pukkaa ruotsia)!

Kuka pakkaa ja mitä?

Tämän viikon blogipäivitys onkin vlogipäivitys. Jorinaa siitä, mitä pakataan ja kuka pakkaa, kun vielä emme asu kokoaikaisesti Vehkosuolla. Fokusoinnissa olisi vielä vähän varaa parantaa, sillä välillä puhe kääntyy ikkunoiden kunnostustarpeeseen sun muuhun epäoleelliseen. 

Hauskaa viikkoa!

Rakettiuuni tekee kampäkin

Pöpi patsastelee

Jahas, minulla on tänään varvasröntgen ja lääkäri. Sanovat sitten, pääsenkö töihin. Luottavaisin mielin menen tuloksia kuulemaan, koska tunne on hyvä. Tai tunteeton ennemminkin, mikä on hyvä.

Sikahieno ilma sunnuntaina. Lauantai lupaili, mutta muistutti vielä pohjoispuolen metsän raadosta navakalla viimalla. Lapset luuli lauantainkin ilmaa jo kesäksi, veti sukat veks ja sunnuntaina valittivat  jo kuumuutta. Varjoon menivät eväitä syömään. Tekivät kesän to do -listaa; uimista, jätskiä, perhosen harjoittelua ja muuta tärkeää. Iskä toi töistä muovimaton palasen. Vastustelin viimeiseen asti "Ei muovia lisää tontille!", mutta hävisin. Iskäpisteet ropisi, matto oli hitti. Siinä voi tanssia, akrobatioida ja mikä hauskinta, leikkiä luonnossa luonnottomalla alustalla. No okei, koska Kepekin tykkäsi.

Istutusten ajattelin antaa vielä olla. Sunnuntaina muutin mieleni. Laitoin härkäpapua, sipuleita ja porkkanaa. Kestäkööt takatalven. Tällainen suurien riskien ottaja minä olen. Lavakauluksiin toin esikasvatettua persiljaa, istutin lollo rossoa, lehtissalaattia, rukolaa, punaparsamaitetta ja retiisiä. Lavakauluksiin olisi kannattanut laittaa joku eriste pohjalle. Vedet valuu läpi katteen ja mullan suoraan maahan ja kosteus katoaa nopeasti. Kuivuus iskee poissaollessamme. 

Viikonlopun töitä tauotti lintu, joka on huudellut avohakkuun suunnalta jo kolme viikkoa. Google ei vastannut hakuihini;  joustinpatjan nitinältä kuulostava lintu ja kitisevän sahan kuuloinen lintu siksi kysyin facebookilta. Se tietää kyllä heti, mistä joustinpatjan nitinä-ääni kuuluu. Muutamia tämä kysymys mietitytti ihan OIKEASTI. Monta hyvää, muttei oikeaa ehdotusta töyhtöhyypästä käkiin. Päädyimme hetkeksi käenpiikaan, joskin hieman epävireiseltä tämä käenpiiaksi kuulosti. Melkein vuorokauden bongailimme ja spekuloimme ja lopulta, tadaa! Jo ensimmäisten arvailujen joukossa ollut taivaanvuohi, jonka ääninäytteen ohitin ylimielisesti. Khyyllähän minä nyt taivaanvuohen äänen tunnen ja se se ei taatusti ole. Mutta enpä tiennyt sitä, miltä taivaanvuohi kuulostaa vispiläkaupoilla. Totta puhuen, en tiedä linnuista mitään. Mutta Mira tiesi, heti. Hyvä Mira ja kiitos kaikille muillekin, jotka pähkäilitte nitinän aiheuttajaa.

Istutukset muistiin

Viikonlopun missioni oli kasata uusi rakettiuuni entisen saunan tulipesärakennelman tilalle. Rumakin voi olla kaunista, mutta jotain rajaa, hei haloo nyt hei. Rakettiuuni on päähänpinttymäni. Pitää pystyä keittämään vettä ulkona, nopeasti, energiatehokkaasti, risuilla. Pieni (pieni!) fiksaatio minulla on nyhjää tyhjästä touhuun myös. Harmittaa vähän, koska tästä taisi tulla pysyvän hyvä. Ihan kuin tetriksen olisi pelannut loppuun.  

Ihan kädestä pitäen näytän samalla letkeästi kertoillen, tottuneesti sujuvasti, oikeat sanat suusta soljuen kameran edessä, kuinka tämä uuni rakennetaan. Ai niin, lintubongaus, se on jännä nähdä ja kuulla. Kerron myös, mitä istutan, istutin, istutan kohta ei kun äsken ei kun kohta tulen istuttamaan. Kannattaa piipahtaa katsomassa kaikkea tätä ja paljon muuta Vehkosuon Tubekanavalla. Ja ota kanava tilaukseen, niin saat jatkossakin tietää heti, kun uusi video kolahtaa kanavalle. 

Heip!

Ai niin, minun Euroviisulista:

Bulgaria

Viro

Tanska

Belgia

Tsekki

Israel 

Varalla:

Italia

Ranska

Itävalta

Georgia

Unkari

Siiven tyngät

Miten onkaan haikeaa se, kun viisitoistavuotias esikoinen on jo niin iso ja miten onkaan toisenlaista se tunne eri tavalla. Kun on kehitysvamma. Kun vaipanvaihto, pukeminen ja syöttäminen ei lopu ja haluaisi välillä olla ihan tavallinen teini-ikäisen äiti. Taistella kotiintuloasioista, yökylistä, kylillä notkumisista, kotitöistä ja rahan käytöstä. Säästyn siltä. Me emme riitele mistään, kiukuttelemme tahoillamme.  Välillä otan vastaan hienovaraisia läheisyyden osoituksia, itsekkäästi ajattelen niiden olevan minulle, vaikka olen tietenkin hänelle vain läsnäoleva ihminen. Olemattoman vastakaiun äärellä oma kiintymys ja rakkaus voi joskus taipua mekaaniseksi, velvollisuudeksi, jopa harhaiseksi kuvaksi pyyteettömyydestä. Annan häikäilemättä sankaruuden manttelin laskeutua olkapäille. 

On vain jossain vaiheessa osattava luopua ja työntää pois kotoa. Milloin ne ovat valmiita? Milloin minä olen valmis? Olen jo oppinut jakamaan vastuun, osaan irrottaa, olla erillään ja luottaa. Mutta jos siivet eivät kasva, kuten muilla poikasilla. Silloin pitää kurkistaa pesästä toisen puolesta, katsoa miten pitkä matka on maahan, kylmettyä ja tuupata matkaan, niiden olemattomien siiven tynkien varaan.

Että siinä mielessä erilaista. Onneksi on oksia, joita pitkin voi laskeutua ja nousta. Havuja perkele! Ja ollakseen lintu, ei ole pakko lentää. 

Onnea Kepe 15 vuotta. 

♡

Äiti

Hallitsematonta

Ei tässä sen kummempia ole tapahtunut. Tuttujen elämissä on. Liikaakin. Paljon olisi voinut jäädä tapahtumatta. Yritän asettaa niitä perspektiiviin. Kaikkea ei mieli käsitä.

Syksy on jo pitkällä. Olen töissä koulunkäynninohjaajana. Ryhmässä saan soveltaa. Hajoita ja hallitse ja päinvastoin. Langanpätkiä, joita seurata. Sää on ollut armollinen. Vähän sadetta, paljon sadonkorjuuta. Hevosen on nyt hyvä olla siellä missä on. Minun on nyt hyvä olla (siellä missä olen). Lapset tutustuvat lentokoneeseen syyslomalla. Riika it's gonna be. 

Tiu tau tiu tau tilitali tittan

Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen vietetty Vehkosuolla. Oli rentouttavaa. Ruoho oli kasvanut parissa viikossa paljon ja paikka näytti vähän koskemattomalta. Kasvihuone ja -maa suoranaisesti tursusi vastaan. Keräilin tovin itseäni, jotta uskalsin sinne inventoimaan. Mitään en haluaisi jäävän hukkaan, mutta säilömiselle ei meinaa jäädä aikaa sadonkorjuulta. Pitäisi ehtiä elää muutakin elämää sen ympärillä. Kiire on kirosana.

Lapsille tuli outo kuumetauti, hourailua peräkkäisinä öinä vaikkei kuume korkealta vaikuttanut. Tuppe näki pelottavia papereita ja isot "jutut" veivät kaiken tilan. Kassen mielestä rappuset alakertaan olivat kilometrin pitkät ja ovi kaukaisuudessa. Yö on se aika, kun realistiminä on vahvimmillaan. Myrkkymarjoja, sieniä, pölyäviä maamunia, hulluruohoa...

Hengissä kuitenkin vielä. Utuiset aamut ja lämpimät päivät sopivat maleksivaan tunnelmaan. Metsässä on niin paljon sieniä, että vähän harmittaa. Askeleen päässä metsässä kasa mustatorvisieniä. Pidän niitä henkilökohtaisesti sienimaailman kuninkaina. Keimo keräsi mustikkaa ja puolukkaa. Hirvikärpäset leikkivät päässä vaikeastitavoiteltavaa. Niitä ei edes saunominen haittaa. Satoi välillä ja sitten taas paistoi aurinko teepaitakeliksi asti. 

Vehkosuon trendsetterit.

 

Elsa kysyi edellisen postauksen kommenteissa Kepestä näin:

Mutta haluaisin kysyä, mitä teidän esikoiselle, erityiselle kuuluu? Hänen vuokseen aloin alunperin blogia lukea. Mutta hän on viime aikoina ollut vähän teksteissä ja kuvissa. Saanko kysyä, asuuko hän kotona? 

Itsellänikin kun on erityinen esikoinen, niin siksi luen mielelläni blogia, joissa on vertaisia. :) 

Ja minä vastasin näin: 

Moikka Elsa! Kiitos, kun olet jaksanut seurata löpinöitäni. On totta, että Kepe on ollut vähemmin kuvissa ja jutuissa. Mietin itsekin, miksi näin on. Kepe on kyllä kotihoidossa ja kesällä varsinkin olen tai olemme lomien takia vielä enemmän "kiinni" toisissamme. Tuo Helsingin reissu tehtiin silloin, kun Kepe oli hoidossa, niitä omaishoidon vapaita, mitä minulla on. Yritetään aina hoitolomien aikana tehdä tavislasten kanssa jotain sellaista, jota muutoin ei Kepen vuoksi pääse tekemään. Ehkä osasyy siihen, että Kepe on jäänyt ulos kirjoituksista on, että yritän elää mahdollisimman tavallista elämää. Ei siis niin että haluan peitellä tai kieltää mitään, mutta kun arki on mitä on, ei sitä itsestäänselvyytenä enää oikein jaksa kirjoittaa blogiin. Ihmisten myötätunto voi kääntyä myös joskus tarkoitustaan vastaan, jolloin tulee tunne, että onhan tämä välillä aika paskaa. Ehkä hiukan vaakakupissa painaa sekin, etten voi saada Kepeltä mitään omaa mielipidettä tai kommenttia kirjoituksiini toisin kuin kahdelta muulta tytöltä. Mutta pidän kuitenkin kommenttisi mielessä eikä se turha ollut, kun se pisti miettimään asiaa. Kepe siis on ja pysyy meidän perheen arjessa. Mihin näistä pääsisi ;) 

Niin se on, mutta Kepe voi ihan mukavasti. Omissa maailmoissaan suurimman osan päivää, mutta mukana siinä sivussa. Pallo ei ole enää pitkään aikaan ollut elämän keskiö, mutta hihat ja niiden vetäminen pitkiksi, kädet peittäväksi tuubeiksi on. Ne nyhrääntyvät jo kertakäytöstä rei'itetyksi pitsiksi. Hiusten repiminen on ollut tauolla ja tilalle kasvaneisiin on tullut voimakas kihara. Päivämme rytmittyy Kepen hoitamisten rytmiin; pukemiset, ruokailut ja vaipanvaihdot sekä siirtymät ja seurustelut. Kepen oma jutteluääni kuuluu aina taustalla, usein öisinkin. Jokainen aina vuorollaan antaa huomiota jollain tavalla koskettamalla tai höpisemällä. Kepe itse sitä harvoin vaatii.  

Noin, kirjoitinpa, ei tämä nyt niin vaikeaa ollut. 

Syksyn tullen sieniä kasvaa Vehkosu-o-olla,

:,:Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla.:,:

Tiu tau tiu tau...