Tosietsivät

Sunnuntaiajelimme Vehkosuolle riistakameraa koittamaan. Jo oman tien osuudella teimme tarkkoina havaintoja tiluksillamme asioineista eläinkunnan edustajista. Terävinä etsivinä pystyimme oitis päättelemään, että jäljet ovat korkeintaan kaksi vuorokautta (tarkaan ottaen 46 tuntia) vanhoja. Sen lisäksi pystyimme tarkkaan selvittämään, mistä ne olivat tulleet ja minne menneet (tuli se ensilumi).

Pihamaa oli muuten autio ja rauhallinen. Näköhavaintoja emme tehneet. 

Mitä kivimysteeriin tulee, ilahtuminen, jännitys, hykerryttävä odotus, riemuvoitto ja myhäily kuvaavat niitä tunteita, joita koimme todettuamme  riistakameran eteen syötiksi jätetyn kivikasan hävinneen. Kivien etsimiseen emme joutuneet käyttämään kallisarvoista aikaamme sillä ne löytyivät tuttuun tapaan pedatusta sängystä, minun puolelta tyynyn vierestä lampaan taljalta. Tekijä ei taaskaan ollut jättänyt mitään muita jälkiä. Tunnusmerkit näyttivät aiempiin tapauksiin vertailtuna yhtäläisiltä ja tähän luottaen uskalsimme vilautella vihreää valoa tapauksen ratkaisemiselle. Tutkimuksen tavoitteeseen viittaavasta vinkistä varmoina näimme parhaaksi lakkauttaa tehostettu valvonta kohteessa ja ottaa mukaan muistikortin lisäksi myös koko riistakamera.  

Aihetodiste 1.

kivet sängyssä

Kotiin saavuttuamme paneuduimme oitis tutkimusaineiston kimppuun. Muistikortin sisältö kelautui edessämme kuva kuvalta (tutkijaparini oli häiritsevästi jättänyt menneitä, jo suljettujen keissien kuvia), kunnes lopulta, muistikortin alimmasta lokerosta löytyi

Aihetodiste 2.

videotallenne

Todisteaineistosta voimme todeta, että tapaus jää vielä joltain (useiltakin) osilta auki. Puuttuvien aineistojen johdosta joudumme nöyrtyen palaamaan alkuruutuun ja tarkastelemaan aineistoa kuin vasta-alkajat, uusin silmin.

Tuskin sitä huomaa, mutta on tullut viimeaikoina katsottua rikossarja poikineen; Killing, Silta, Broadchurch ja viimeisempänä True Detective. Luulisi, että näiden johdosta mielikuvitus suorastaan kiitolaukkaisi, mutta ei. Sarjoissa on henkilöhahmoja, joihin kiintyy elokuvien hahmoja syvemmin vietettyään useita tunteja heidän seurassaan, kokee hetkellistä haikeutta irrottautua heistä, mutta olen havainnut, että sarjojen tuijottelu ottaa pienesti oikealta elämältä kokemista pois. Turruttaa omat aistit. 

Olen monesti puhunut siitä, että elän elämää musiikilla taustoitettuna ja kuvitan kuulemaani musiikkia elämällä. Sarjojen musiikki palauttaa pitkänkin ajan jälkeen monta eri tunnetta ja yläpäätään musiikkia voi käyttää tunnepalauttajana läpi koko elämän. 

Aluksi se on vain musiikkia, lopuksi paljon muuta.

Klikkaa kuvaa True Detectiven tunnusmusiikkiin.

Näinhän se aina menee, että joku koukku jää ja seuraava kausi on pakko katsoa.