Jännä juttu...
Kun metsässä kävely on niin raskasta. Ihan on poikki kolmensadan metrin kävelystä. Se, jos mikä käy ihmisen kunnon päälle. Kaupan päälle saa vielä väsyneen hengen, kun levittää kaikki aistit avoimeksi marjojen vainulle.
Jännä juttu sekin,
ettei ensin näe niitä ja lopuksi näkee enää vain niitä. Vaikka jos etsii mustikoita, näkee paljon puolukoita. Näkee kovasti vaivaa, kyykistellen monen monta kertaa, että saa poimurin pohjalle kolahtamaan kolme mustikkaa. Alku aina hankalaa, pitää hokea, kun kaataa ne kolme ämpärin pohjalle.
Tosi jännää,
kun silmä valikoituu näkemään sen oikean. Sitten ei näe enää mitään muuta, eikä kuule. Lähityöskentely onnistuu paremmin ja tarkemmin, mutta sortuu silti zoomailemaan kauemmas. Olo alkaa olla levoton, koska näitä on ihan älyttämästi. Apua.
Seuraava tila on ehkä jännittävin.
Sitä voisi kutsua transsiksi. Aika ja paikka katoaa (myös mummot metsiin). Jättää painavaksi tulleen ämpärin siihen ja sekin katoaa. Ei tunne jalkoja eikä käsiä, olo on täysin irtaantunut. Joku raivostuttava kappale takoo kertosäettään korviin, pitäen kosketuksissa nykymaailmaan.
Jännitys on kaukana,
mutta itku lähellä, koska paras paikka löytyy vasta silloin, kun ämpäri täyttyy. Tärryyttämällä ämpärin pintaa alemmas saa yhden poimurillisen siihen vielä. Salaa iloinen, että on i-han pakko lopettaa. Ekstrapoimurillista täyttäessä meinaa olla hermorakenne kovilla. Näitä jää tonneittain tänne.
Jännitys...
tuntuu kaikissa raajoissa. Selkä suoristuu hiljalleen, raajoissa alkaa kiertää veri. Askeleet kaikkoavat apajilta mekaanisesti. Harjaantunut silmä koodaa alla viliseviä sinisiä pikku palloja. Plop plop, plop plop. Pakotettava katse muualle. Alkaa nähdä taas metsän eikä vain puita.
Jännää.
Hyvää viikkoa.
Olen huomannut, lapsuuden kokemukset marja-asioissa vaikuttavat myöhemmällä iällä pitkään.
VastaaPoistaSuorastaan vihasin sitä, "ennen ei lähdetä, ennen kuin ämpäri on täynnä", tokihan se kaatui viiteen kertaan ja mustikat oli maassa. Oli hyttysiä, oli paarmoja ja vähintään joku tikku pisti takamusta. Puolukoita meillä ei ole ollut tapana kerätä, mutta mustikoita koko iso mökkisaari melkein tyhjäksi ja sama meno jatkuu mantereella. Viinimarjat oli vieläkin ällöttävämpiä, koska niissä oli marjaluteita ja kotiloita, aina oli jotenkin huono ja ärsyttävä olla.
Tänään keräsin heti aamusta yksin viinimarjat ja pidin siitä, koska sain tehdä sen omalla tavallani hiljaisuudessa aamun kivassa kasteessa. Vadelmiakin poimin vähän aikaa sitten ja siitäkin pidin, olivat pihavadelmia, sopivalla korkeudella ja niin hyvältä tuoksuivat. Mustikkaan en ole päässyt, kun ne eräät tyhjentää edelleen sen ison mökkisaaren ja sitä mustikkaa kerätään kaikkien tuttujen pakastimet täyteen, niin myös meidän. Tuskin minusta sellaista marjahullua koskaan tulee, tai toisaalta sehän saattaa olla geeneissä.
Hyvää viikkoa!
Se on se, kun on pakko. Olen raahannut lapsia metsään tai oikeastaan ovat halunneet tulla. Silti niillekin jää siitä sellainen "kun äiti käski" -tunne. Mutta oppivathan sitten ja jonain päivänä löytävät sen uudestaan ehkä. Minulle ei ole jäänyt kammoa, mutta kerääminen ei ole todellakaan ollut mielipuuhiani. Siihen ryhtyminen enemmänkin. Kyllä siellä metsässä ihan mielellään on ja kerättyjä marjoja sitten syö tyytyväisenä. Pääasia ettei ala suorittaa.
PoistaHyvää viikkoa.
just näin!
VastaaPoistaJep!
PoistaIhan tolleen! Mä keräsin just käsin 40L mustikkaa ja aina metsästä tullessa, kun sulki silmät, niin näki vain varpuja ja mustikoita. Oi Rakastan metsää. Ihanasti kuvailet! Mun huudeilla ei vielä kaikki puolukat ole kypsiä. Kohta sinkoan niiden perään!!!! Saara a
VastaaPoistaKäsin 40 litraa on jo ihan megalomaaninen määrä. Huh. Ainakin tämmöiselle kömpelösormelle kuin minä. Minulla ei pysy samaan aikaan kuin neljä marjaa kädessä.
PoistaPuolukat oli meilläkin vielä alta raakoja. Niitä ehtii varmasti vielä pitkään kerätä. Ja sitten sieniä. Metsä on kyllä siisti juttu.
Noinhan se metsässä menee..:)
VastaaPoistaJa kompastuu täysi ämpärillinen kädessä kotimatkalla, kuten minä. Pidin kuitenkin ämpärin pystyssä vaikka mahalleni menin. :)
Poistamun on pakko tunnustaa että meidän mustikat tuli laatikossa :( voi ollaan me saamattomia...
VastaaPoistamutta ihana ett löytyy ihmisiä niitä meille "saamattomille" poimimaan :)
yritettiin kyllä tän porukan kans metsään...mutta jostain kumman syystä...oli pakko todeta, että haetaan laatikossa :)
säilyy sopu ja hermot :D
No toihan on ihan oikein. Mitään pidä mennä liian kuormitettuna tekemään. Tulee kivasta asiasta ikävää kaikille.
PoistaMekin ollaan parina vuotena saatu ystävän anopin ja appoukon keräämiä marjoja. He keräävät yli omien ja sukulaisten tarpeen. Pitävät huolen, ettei sato jää metsään mätänemään. Kyllä otan sellaisen kiitollisena vastaan.
Juurikin noin, eikä millään malttais lähteä pois ja kaiken kukkuraks mä löydän joka paikasta kuvattavaa. Joskus se ämpäri jää aika tyhjäksi kun innostukin metsässä kaikesta muusta... :)
VastaaPoistaNiin just. Ei meinaa alkuun päästä, kun kaikkea mielenkiintoista löytyy jatkuvasti.
PoistaKiitos Tessa hienosta blogista. Osaat kirjoittaa lapsiperheen haasteista rehellisesti mutta positiivisesti.Teet arjesta mielenkiintoisen seikkailun =) Tätä blogia on ihan pakko seurata =)
VastaaPoistaOlipas mukava aloittaa maanantaiaamu lukemalla tämä. Kiitos.
Poista