Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

18.2.2019

Ininää ruohonjuuritasolla




Tämä on minun ensimmäinen yhteispostaus omavaraisuuteen pyrkivien samanhenkisten bloggaajien kanssa. Julkaisemme samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanantaina ennalta sovitusta aiheesta kukin oman näköisen postauksen. Linkit muiden blogeihin löydät tekstin lopusta.

Tämä ei ole kuukausittainen yhteispostaus, mutta joskus eteen tulee kuitenkin tärkeä aihe, josta on syytä tehdä "välipostaus". Nyt aiheeksi ponnahti medioissakin pyörähdellyt uutinen hyönteisten radikaalista vähenemisestä ja jopa uhasta hävitä kokonaan maapallolta. Tätäpä minäkin pohtimaan.

Valikoivasta, mutta hyvin intohimoisesta tieteisjulkaisusukelluksesta pintaan päästyäni tein omat, ruohonjuuritasoiset päätelmät aiheesta. Laajensin aiheen omavaltaisesti koskemaan kaikkia Suomessa asuvia pieneliötä. Vaikkei täysin tiedetä, mitä merkitsee pieneliölajin häviäminen täältä maapallolta (ja Suomesta), tiedetään, että ekosysteemissämme mikroskooppisen pienen kaverin läsnäolo voi olla paljon merkittävämpi, kuin kaikkien suojelukohteiden symbolin, söpön ja sympaattisen jääkarhun. 


Lukuja

Suomen maassa on 45 000 lajia. Kovalla urakalla näistä on pystytty arvioimaan kuitenkin vasta 45% ja näistä uhanalaiseksi on julistettu 2 247 lajia. Lajeista ja erityisesti pieneliöistä ja niiden merkityksestä tiedetään siis yllättävän vähän. Onneksi kuitenkin puutteellisesti tunnistettujen lajien kartoituksen parissa työskennellään jatkuvasti. Lajien tunnistamisen myötä löytyy sekä uusia elinvoimaisia että uhanalaisia lajeja ja tähän astisten tietojen valossa uhanalaisten lajien esiintymisprosentti säilynee noin 10% kaikista tunnistetuista. Uhanalaisuuden lisääntyminen tai lajien katoaminen on tietenkin huolestuttavaa. Uhanalaisten lajien lista, niin sanottu Punainen kirja, julkistetaan kymmenen vuoden välein ja uusi, sarjassa viides lista, julkaistaan maaliskuussa (perjantaina 8.3.2019 kello 9.15-15.00 Helsingin Säätytalolla). 
 Jännittää sekä hyvässä että pahassa, mitä meille vielä selvinnee eri lajien olemassaolon merkityksestä. Viime viikkoina olemme saaneet lukea uutisia tutkimuksista, joissa povataan hyönteisten vähenevän ja jopa katoavan yllättävän nopealla tempolla.

Seppo Leinosen sarjakuvakuvitus kirjasta Metsän salainen elämä (linkki tekstin lopussa).



Pitääkö hyttysten tappaminen lopettaa?

Tuskin hyttysiä lätkimällä kuitenkaan sukupuuttoon tapetaan. Asiaan voi silti vaikuttaa. Sinäkin urbaanissa ymäristössä asuva. Osallistuminen on helppoa. Ohjeet tulee tässä: 

1.  Muuttakaamme kulutustottumuksiamme. 

Päästöt, metsäkato ja merien köyhtyminen vaikuttaa ympäristön ja eläinten hyvinvointiin. Muutos pitää aloittaa viimeistään nyt, sillä pelissä on myös SINUN ja MINUN hyvinvointi.  Hyönteiset ovat jokaisen ruokaketjun ytimessä. Elämän elinehto maapallollamme.

Suosi luomua. Tehotuotettu ruoka tarvitsee hyönteismyrkkyjä, joiden vaikutukset ovat nähtävissä. Myrkyt imeytyvät maaperään ja leviävät laajemmille alueille. Tehostunut maatalous tappaa ekosysteemin ja vie myös hyönteisiltä elintilaa. Ilmaston lämpenemisellä on myös yhteys hyönteisten vähenemiseen. Siispä back to the hiilijalanjälki business.

2. Jos omistat palan maata, suosi kukkia. Niittykukista plussaa. Laiskalle puutarhurille hyvä omatunto voikukista, ötökät tykkää.

3. Unohda salaojaputket. Ojat, lätäköt ja lutakot kelpaa kukkien ja mehiläisten hommiin.




Jos satut olemaan metsänomistaja, voit tehdä paljonkin.
4. Liity mukaan suojeluohjelmaan ja lakkaa tuhoamasta eliölajeja ja niiden elinympäristöä. Olet ehkä sanonut tai kuullut muiden sanovan, että metsää meillä Suomalaisilla on vaikka muille jakaa ja sitä kasvaa jatkuvasti lisää. Ajatellaanpa asiaa kuitenkin näin: Suurin osa uhanalaisista eläimistä asuu eteläisen Suomen metsissä. Eläimet (tai kasvit) voidaan luokitella uhanalaiseksi eri syistä. Yksi syy on se, että jotain lajia esiintyy vain pienellä alueella (5km2 alueella). Jonkun metsän kaataminen ja raivaaminen kantoineen päivineen tarkoittaa jollekin sillä alueella asuvalle lajille sitä, että siltä viedään koti, työpaikka, perhe, ravinto, kommunikointi ja liikkumisen mahdollisuudet.  Kaiken lisäksi vielä sen yhden eliön olemassaololla on saattanut olla merkitystä ympäröivälle ekosysteemille. Ekosysteemi tarkoittaa siis sitä, että tavara kiertää ja hommat toimii tasapainoisesti. Maitoo ja bissee jääkaappiin.

Metsän omistajana sinulla (ja minulla) on siis mahdollisuus suojella metsiä. Metso-ohjelman myötä mukaan on saatu jo 55 000 hehtaaria suojeltua metsää eli vapaaehtoisia metsänomistajia. Hyvä te! Tavoitteena on metsien palauttaminen lähemmäksi luonnontilaa, kerätä tietoa lajeista, selvittää mikä on kunkin eliön rooli ja suojella eläinlajeja ja niiden ympäristöä. Metso-ohjelmassa mukana on ollut vuodesta 2003 hyörimässä PUTTE-ohjelma eli Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma. 

5. Asu ahtaammin tai jo olemassaolevassa rakennuksessa
Älä valtaa uutta tilaa asumiseen hyönteisiltä ja muilta lajeilta. Älä tuhoa pellon pientareita kasveista (ellei kyseessä ole vieraslaji).





Vehkosuo, pieni luonnonsuojelualue

Ympäriltä kaatuu metsää ja pellon kasvustoja suojellaan (myrkytetään), lannoitetaan, peltoja salaojitetaan ja niiden ympäristöä karsitaan puista. Lohtuna kaiken keskelle jää kuitenkin pieni pläntti omaa luonnonsuojelualuettamme, jossa hyönteiset saavat lisääntyä peltojen avo-ojissa ja soisilta alueita, hakea mettä valtoimenaan rehottavilta niityiltä ja pihan voikukista. Puita kaadetaan harkiten, uusia istutetaan tilalle. Käävät ja muut metsien verkostoitujat saavat lahopuuta syödäkseen.
 Vehkosuolla vietettyjen vuosien aikana olen kokenut iloisia jälleennäkemisiä muun muassa sudenkorentojen, heinäsirkkojen, hepokattien, sarvijaakkojen, useiden perhoslajien, sammakoiden, lehtopöllön, sisiliskojen, lepakoiden, ukkoetanoiden ja monien lintulajien kanssa. Niityllä kukkii vanha kunnon maitohorsma. Olen valtavan iloinen, että nämä kaikki ja tuhannet muut tunnistamattomat ja näkymättömissä pysyvät lajit asuvat kanssani samalla tontilla.






Hyönteiset eivät kuitenkaan ole häviämässä totaalisesti maapallolta. Aiheeseen liittyvien uutisten aiheuttama häly on kuitenkin paikallaan, koska hyönteismäärissä on tapahtunut kato. Koska syyt ovat tiedossa, voimme toimia nyt eikä sit.


 Linkit (aloita näistä):



Yhteistyöblogit:

Riippumattomammaksi

Urban Farming kaupunkiviljely

Tsajut

Jovelan talopäiväkirja

Luomulaakso

Rakkautta ja maan antimia 

Caramellia 

Korkeala 

Sarin puutarhat

Farmer to Bee  
https://farmertobee.blogspot.com/2019/02/miten-voin-auttaa-hyonteisia.html

Iso-Orvokkiniitty
http://iso-orvokkiniitty.fi/blog/elamaa-otokoiden-kanssa/








11.6.2018

Mikä minuun meni?



Koska sanomalehti tulee tänne Vehkosuolle vasta puolilta päivin, olen siirtynyt jälleen lukemaan päivän polttavat uutiset vasta seuraavana päivänä. Eli uutiset tulevat minulle kaksi päivää myöhässä. Tarkalleen ottaen uutiset tavoittaa minut siis kahden päivän viiveellä. 

Lomamoodi lähti oikein hyvin käyntiin, mutta sitten jotain tapahtui, minkä jälkeen olen ollut hieman ahdistunut ja alakuloinen. Se jokin on siis minullekin mysteeri. Voiko olla niin, että mukavuutta ja odotusten täyttymystä on jälleen kerran vaikea kestää? Sehän on ihan älytöntä, mutta siinä saattaa olla totuuden poikanen. Arki on minusta yleisesti ottaen mukavaa, en odota lomia ajatellen niiden olevan elämän parasta aikaa. Odotan silti aikaa, jolloin aikataulut lakkaavat olemasta ja päivät kuluvat omalla painollaan hyppien eteenpäin askareista toiseen. Pää ei kuormitu päällekkäisistä tehtävistä eikä ajatuksia rasita muiden ihmisten kohtalot. 

Olenko onnellisempi haavelleissani, kuin toteutuneessa todellisuudessa? Minä tiedän, etten lottovoitosta tule onnelliseksi, mutta että jos toivon läpi pitkän talven saavani elää taas askeettisesti keskellä metsää, niin onko sitten ihan kauheaa, kun toive toteutuu. Mikä minua vaivaa!

Kysykää viikon päästä, voi olla ohimenevää.


Harri on onnellinen, tomaatin taimet ei.

Mutta Keimon mielestä oli paras talviloma tähän mennessä. Sauna on edennyt siihen malliin, että loputkin puunrungot on raahattu metsästä "sahalle" ja sahattu hirsiksi. Vanha sauna on siirtynyt askeleen verran kauemmaksi taloa, pois uuden tieltä ja uuden saunan kulmakivet on raijattu kutakuinkin paikoilleen. 

Vanha sauna todellakin oli siirtynyt sillä välin, kun olin hakemassa Iivaria kesäkotiin. Se siirtyi mielestäni aika helposti. Samoin siirtyi ne kivetkin minun ja Kassen Loviisa-retken aikana. Minnekäs sitä sitten lähtisi, jotta pääsisi saunomaan? 

Nyt vain Keimon piti mennä palkkatöitä tekemään, joten homma hidastuu jälleen. Kauhean epämiellyttävää. Sellaista se toisten ihmisten elämä on. Itsehän olen vain niin rikas, ettei tarvitse töihin mennä. Haha. (Apua, oikeasti, c'mon!)


Sauna hyppäsi ruusupensaan yli.
Kivien roudaamista.

Iivari oli perille tullessaan ihan, että "Ai, juu, tää paikka, okei, noh, alan syödä, rousk rousk rousk." Saman päivän iltana kävimme parhaalla maastolenkillä toteamassa, kuinka kovat onkaan ne ennen niin pehmeät tiet ja kosteutta tihkuvat metsäpolut. Saniaiset kurkottavat soiroina kohti taivasta ja mustikan alut rypistelevät kuivuuttaan. Eijole kivaa. 

Toisen päivän iltana valjastin Iivarin pitkästä aikaa kärrien eteen sillä saimme kuin saimmekin kärryt lainaan. Otin Kassen mukaan ja sitten mentiin. Mahalle kyytiä (siis Iivarin).

Minun oma pikku larppaaja.
Varusteet voi pestä säännöllisesti, olkoonkin se vain kerran vuodessa.
Loviisan must stop: Krinti.
Loviisan must stop 2: Tuhannen tuskan kahvila.

Ja tuttuun tapaan linkkaan tähän loppuun tämän viikon Vehkosuo-vlogin, joka on tällä kertaa täynnä Keimoa ja saunaa. Ja tämä kaikki englanniksi. On se kova. Täällä.

Hyviä viikkoja ja nähdään ensi kerralla taas!





23.5.2018

Kuka pakkaa ja mitä?


Tämän viikon blogipäivitys onkin vlogipäivitys. Jorinaa siitä, mitä pakataan ja kuka pakkaa, kun vielä emme asu kokoaikaisesti Vehkosuolla. Fokusoinnissa olisi vielä vähän varaa parantaa, sillä välillä puhe kääntyy ikkunoiden kunnostustarpeeseen sun muuhun epäoleelliseen. 




Hauskaa viikkoa!

14.5.2018

Rati riti rämmin tuli kesä lämmin



Meillä muilla, paitsi Keimolla, oli lomaa torstaista asti, mutta Vehkosuolle menimme vasta perjantaina. Pakkailu sujuu jo rutiinilla ja kohta onkin jo aika muuttaa kokoaikaisesti asumaan, kun lasten lomat alkaa. Sitä ennen pitää syödä pakastin tyhjäksi. Mustikkaa ja papua pääasiassa. Papu palkoineen tuntuu olevan pakastettuna minulle vähän vaikea. Kun en ihan kympillä tykkää, niin se meinaa jäädä käyttämättä. Siksi tänä vuonna istutan korkeintaan pari salkopapua. 

Istuttaminen tosiaan. Laitoin nyt sitten lämpimien kelien yllyttämänä lisää maahan siemeniä. Punajuuri, keltajuuri, sokeriherne, pinaatti, juuripersilja ja kehäkukka. Kotoa toin esikasvatetun parsakaalin ja soijapavun. Edellisenä viikonloppuna istuttamistani persiljoista oli puolet kuivunut, kuten pelkäsin. Harmaan torpan emäntä kommentoikin, että onhan noita pidemmän välin kastelukeinoja (esim. pullot alassuin), mutta tajusinko, no en. Nyt onneksi Keimo ajelee töistä kotiin eri suunnasta ja voi tullessaan käydä kastelukeikalla, kuin myös kanoja hoitamassa, koska nekin pääsivät kesäkotiin vihdoinkin. 




Keimo sai traktorin käyntiin ja tasoitteli tietä sekä haki metsästä kaadettuja runkoja uuden saunan hirsipuiksi. Lapset halusivat muuttaa aittaan ja heillä riitti siinä puuhasteltavaa. Minä siivosin rehuhuoneen ja löysin todella hyvin kuivuneet villiyrtit. Hevonen saa ne mutustella.





Lauantaina katsoimme illalla läppäriltä Euroviisut tiiviisti vieretysten sohvalla istuen. Onneksi on lisäkaiutin, jolla saadaan tunnelmaa, vaikka kuva onkin pieni. Israel voitti, mikä ei yllättänyt. Kyprostakin vähän veikkailin, vaikka oma suosikki monien muiden joukossa oli Bulgaria. Viisuilut on kyllä hauskaksi perinteeksi muodostunut meidän perheessä. "Lämmittelyihin" kuuluu kaikki katselmukset UMK:sta Ruotsin Melodifestivaleneihin. Viisulista tehdään spotifyhin ja  kappaleita lauleskellaan pari viikkoa ennen kisoja ja tentataan toisiltamme pistokoetyylisesti: "Miten menee Slovakian biisi?".  Hyvää syömistä tehdään jo semifinaaleihin ja finaalipäivänä käydään hyvissä ajoin saunassa. Niin, että oisko pikkusen nyt mennyt liian vakavaksi. Tällaisista ne traumat tulee lapsille. Aina niitä saakelin Euroviisuja, ikinä ei lätkää. 

Onneksi minä sain sunnuntaiaamuna paikata univelkaa, kun Keimo ja tytöt tekivät aamupalaa. Molempina päivinä söimme aamupalaa ulkona. Muutos on uskomaton edellisiin viikonloppuihin verrattuna, jolloin olemme vielä pukeutuneet villapaitoihin ja villasukkiin ja silti vilu on tullut paikallaan ollessa. 


Metsä meni, mutta toi mennessään aitan toisen puolen.


Lämpöä riitti iltapäivälläkin, kun ystävät pyörähtivät äitienpäiväajelullaan meillä käymään. Myöemmin omat vanhemmat sekä sisko perheineen tulivat grillaamaan. Avotuligrillillä ei tarvinut näillä keleillä paljon sormia lämmitellä. 
Päivän kruunasi tallikäynti, sielläkin ystävä ja ihan kivasti onnistunut treeni Iivari kanssa. 

 Vehkosuo tubettaa viikonlopusta jälleen tällä viikolla. Tsekkaa se myös. 
Mukavaa viikkoa!

P.S. Hevoselle haussa käytetyt koppakärryt! Saa tarjota. 

2.5.2018

Vapusta vappuun

 Kirppislöytö. 

Helou helou helou.
Kauhea paniikki, kun emme ole vielä ehtineet katsoa kaikkia Euroviisukappaleita ja vajaan viikon päästä pitäisi olla kipaleet hallinnassa. En jostain syystä löytänyt katselmuksia, mutta my dier old friend Olga sanoi, että on ne siellä. No on ne siellä ja eilen on hiki otsalla katsottu 2/5 Euroviisaita. Lista on jaoteltu "hyvät" ja "ehkät", mutta en voi vielä kertoa kesken katselmusten. Tänä vuonna kannusta kyllä Suomea, kuten aina, mutta lippu ei ihan hirveän korkealla ole.

Mutta vappua vietimme Vehkosuolla aivan kuin mitään tällaista tietämättömyyden uhkaa ei olisikaan.  Kepe oli sunnuntaihin asti mukana touhuissa ja pääsi sitten lämmittelemään tuttuun hoitokotiin loppulomaksi. Kylmä oli muutoin, paitsi saunassa ja kaksi minuuttia lauantaina ennen kuin alkoi taas sataa. Vieraita kävi oikein kahtena päivänä ja me yhtenä toisaalla. Oikein kivaa.

Nautin, vaikka väkisin.
Jugurtit jäässä aamupalalla.

 Keimo investoi akkukäyttöiseen kulmahiomakoneeseen ja rakensi saunaan uuden alaporrasjakkaran, joka on varmasti englanniksi an understepstool. Tuppe sai myös testattavaksi vetosahan, joka toimi vallan mainiosti pikkunikkaroijan ja vähän isommankin kädessä. Onneksi kouluihin ei tajuta hankkia tuollaisia sahoja, oppisivat oppilaat vielä, että sahaaminen voi olla helppoa ja kivaakin. 


Puuhommat on kovvoo hommoo. 


Se tilaamani vedensuodatin tuli jo! Tosi nopsaa oli toimitus Hollannista. Suodatin oli käytössä nyt Vapun ajan ja toimi moitteettomasti. Lähdevesi oli kirkastunut sitten viime näkemän, mutta kuten aiemmin mainitsin, emme ole sitä testanneet missään ja vedessä voi hyvinkin olla jotain epäsuotuisaa. Suodattaminen kesti aluksi kauemmin, mutta prosessi nopeutui, kun suodattimet täyttyivät vedellä. Suodattaminen loppui, läsäiliössä oli jäljellä enää litra ja jatkui vasta, kun lisäsi uutta vettä. Eli tulkitsin sen niin, että vain yhden litran suodattaminen ei onnistu. Vesi maistui suodatuksen jälkeen yhtä hyvältä kuin aiemminkin eli hyvältä tai ei miltään. Vaikka kyseinen suodatin on muihin painovoimalla toimiviin "kannusuodatinjärjestelmiin" verrattuna tehokkaimmaksi todettu, se ei listan mukaan poista esimerkiksi nitraattia tai nitriittiä. Tuli tarkistettua tämä, koska törmäsin julkaisuun, jossa kerrottiin avohakkuiden aiheuttavan useiksi vuosiksi nitraattikuormituksia lähipohjavesiin. No tietenkin. Ei auta, kun sulkea silmät ja lopettaa liika ajattelu. Voisi muuten ajatella, että kalliin merkkiämpäritornin voisi korvata askartelemalla itse kahdesta ruostumattomasta teräspönikästä ja hanasta vastaavan ja ostaa settiin reilun satasen maksavan suodatinparin. 

Kävin keräämässä (ontuen) kuusenpihkaa. Olenhan tämän saanut aikaisemmin ulkoistettua Keimolle, mutta nyt hän vain puita kantoi ja pilkkoi, eikä muka ehtinyt. Itse piti. Sehän on kivaa se metsässä samoilu, kuten aina, mutta ensimmäisten ahnaiden löytöjen jälkeen aloin kuulla, kun ne puhui. Puut. Whaat! Keskustelin niiden (puiden) kanssa niiden kokemista kolhuista ja se niiden älytön hyvyys ja pyytettömyys alkoi rasittaa omaatuntoa. Jonka vuoksi jouduin tietenkin ottamaan pihkaa paljon hellävaraisemmin. Ne puut väläytti minulle sellaista Men In Black unohdustikkua, koska tarinoden sisältöä en enää muistanut metsästä poistuttuani. Purkitettuja salaisuuksia on siis luvassa kohta lisää Vehkosuon kuusenpihkvoiteen muodossa.


Siellä se suodatin komeilee.

Saunajakkarasta tuli muuten hieno (vaikka en tietysti tekijälle ääneen sitä sanonut, hyvänen aika).  Uusi V-logitus eli Vehkosuon Tubetus (Tuhkosuon Vebetus) TÄÄLLÄ, josta voi omin silmin todeta sen jakkaran hienous ja miten minä selvisin vedensuodattimen kasaamisesta. Bonusraidalla  arkistojen pölyistä löytynyt olkkarin remppa, jossa saattaa olla hieman vääristeltyä totuutta. 

Hei sitten!


23.4.2018

Totuttelua ja laitetestaus


Vaikka olin ajatuksissa nähnyt kaiken ja alkanut pitää sitä totena, oli vaikea uskoa silmiä, kun saavuimme paikan päälle. Joku oli ottanut seinän pois tai vaihtanut taustakuvan. Jos aikaisemmin tuntui siltä, että metsä haukkaisi aitan suihinsa, se seisoi nyt kuilun reunalla sylkäistyn olosena. 

Epätoivoon vaipumisen sijaan, otin lasillisen viiniä ja mietin positiivisia asioita. Reunaan jäi koivut, jotka toivoimme siihen jäävän. Jos katsoo kauempa, näkee vain taivaan ja voi kuvitella hakkuualueen olevan järvi. Taivastaustakuva vaihtuu usein. Hakkuualueelta saamme hakea polttopuuta. Aittaan tulee valoa. 

Lauantaiaamuna pohjoisesta navakasti puhaltava tuuli teilasi pienen ihmisen kumoon ja käski tunkemaan positiiviset ajatukset hanuriin. Mielenosoituksellisesti pissasin vastatuuleen. Hahmottelin mielessäni ikkunattomalle päätyseinälle kantaaottavan graffitin, jota ohikulkevat viattomat autoilijat voisivat ihailla, tai kauhistella. Riippuu huumorintajusta.

Kuitennii. Alettiin elää normaalia elämää. Lähdevesikaivo on vielä pintaveden pauloissa, joten herutimme koivusta mahlaa juomavedeksi. Könkkäsin jalkapuolena (vedän tämän jalan nyt vielä mukaan, kun virallisesti voin) kottikärryillä lantapatterista ja pelloilta korteista kasvustoa kasvilavoihin täyteeksi. Sunnuntain nollakelit eivät kuitenkaa kannustaneet istutushommiin. 
Lavankaulukset on saatu, kuten myös ikkunat, jotka istuivat tuurilla leveydestä nappiin. 
Keimo aloitti kantamaan hakkuualueelta tavaraa polttopuuta varten. Toisin kuin kunnolliset maalaiset, meillä ei ole kahden vuoden polttopuuvarastoja reservissä, meillä on polttopuut, kuten aina tähän aikaan vuodesta, loppu. Mikä sinänsä haittaa hieman lämmitystä ja ruuan laittoa molemmissa kodeissamme. 




Kuten aiemmin uhkasin, tilasin aurinkokennolla varustetun varavirtalähteen Solar 8000 mAh Voimapankki.fi:stä (34,90€). Täyteen ladattuna sen pitäisi teoriassa ladata puhelin noin neljä kertaa. Sen verran olin näitä aurinkokennopankkeja tutkinut, että tiesin auringon latautuvan todella hitaasti. Testipäivänä oli puolipilvistä aamusta komeen asti iltapäivällä. Asetin pankin ikkunan sisäpuolelle. Kahdeksan tuntia valossa oltuaan, lataus näytti edelleen 1/4 palkkia. Vein pankin ulos suoraan auringonpaisteeseen klo 15-18 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen palkkeja oli ilmestynyt 2/4. Kahden palkin turvin latasin puhelimen akun 10%:sta 60% kerran. Toisen kerran latasin pankin piuhan päässä, mutta jälleen en ehtinyt ladata kuin 2/4. Tällä kertaa latasin puhelimen kaksi kertaa 10:stä 60:een prosenttiin. Jätin pankin Vehkosuolle eteläikkunalle nyt viideksi päiväksi ja toivon saavani täyden latauksen tuloksia ensi viikonloppuna. Mutta oli tulos mikä vain, pidän siitä, että saan ladattua puhelimeen lisävirtaa kuormittamatta muuta aurinkoenergiajärjestelmää. 






Toinen "laitenhankinta" liittyy juomaveteen. Kuten aiemmin mainitsin, lypsimme viikonloppuna koivusta mahlaa juomavedeksi, koska lähdevesikaivoon sekoittuu pintavettä tähän aikaan keväästä ja usein myös sateisena syksynä ja tällöin emme uskalla juoda vettä keittämättä. Emme muutenkaan ole testauttaneet lähdeveden kelpoisuutta juomavedeksi, jonka vuoksi olemme juoneet sitä pienellä riskillä. Ja koska mahdollisia saastuttavia tekijöitä ympäristössämme on joka tapauksessa, emmehän ole täysin koskemattoman luonnon keskellä, päätimme investoida juomaveden suodattimeen. Tilasin jo aiemmin suunnittelemani Berkey Water Filterin (Big). Niitä myy Euroopassa ainakin tämä osoite: berkeywaterfilterseurope.com Tätä mallia on monet jenkkiläiset hehkuttaneet, siellähän tietty survival-porikka on jo varautunut planeettaamme kohdistuviin uhkiin varustautumalla monipuolisesti.   Kerron tuloksia lisää, kun olemme saaneet laitteen testiin.

 Laitteen mukana tulevat kaksi suodatinta pitäisi riittää 8,5 litran suodattamossa meidän käytössä neljällä täytöllä per viikko vuoteen 2031 asti (ympärivuotisella käytöllä). Jos kestävyys on tuota luokkaa, olen oikein tyytyväinen. 


Puhdistettavien aineiden lista on pitkä (suora kopio ja tarkemmat tiedot löytyvät filtterin omilta sivuilta):
 The powerful Black Berkey water filters also remove or reduce viruses, pathogenic cysts, parasites, harmful or unwanted chemicals such as herbicides and pesticides, VOCs, detergents, organic solvents, cloudiness, trihalomethanes, silt, sediment, heavy metals, foul tastes and odors, yet they leave in the healthful and beneficial minerals that your body needs.

Ja tietenkin pitkä lista myös niistä sairauksista ja oireista, joita eri raskasmetallit tai virukset voi aiheuttaa, jonka jälkeen heikkohermoiset eivät uskalla enää laittaa mitään vettä suuhun ikinä milloinkaan koskaan.

Ja viimeiseksi: YouTubessa kanavallamme on taas uusi postaus toissa viikonlopulta. Keimo raportoi muun muassa tulevan saunan tilannetta.
 Kanava kannattaa pistää tilaukseen, jos haluatte tietää saman tien kun uutta sisältöä pukkaa tuubiin. Kuvaus ja editointi on pääasiassa Keimon käsialaa, minä ja lapset säädämme silloin tällöin siellä välissä. 


17.4.2018

Mitä odotat kesältä 2018 ja harmittava takaisku

Perjantaina oli niin kevät, että pakkasimme tavarat ja hurruuttelimme Vehkosuolle. Pakkaaminen tuntui tauon jälkeen hetken aikaa vaikealta. Mitä, mistä ja minne, häh? Mitä siellä jo on, onko kahvia (olispa!). Lapset ovat onneksi jo hyvin itsenäisiä pakkaajia, itse päädyn yleensä ottamaan vaan ne ylläni olevat, perillä huomaan, että alkkarit olisi kivat. Onneksi Vehkosuolla vaatekaapissa on lämmintä. Lasten vaatteet ovat taas kutistuneet talven aikana. Hiiri oli syönyt hammastahnan ja kakannut hammasharjakuppiin. Mutta viikonlopusta tulisi mahtava.

 Keittiön hella syttyi kohtalaisesti, ulkona lämmitti auringonpaiste, saunan ihana lämpö, ulkona tehty ruoka, linnunlaulua, ohi kiirehtivä hanhiparvi, kaikuvat kurjen äänet pellolla, määrätietoinen korppi, iloisesti juttelevia lapsia, hitaat aamut, auringon lasku, tähtitaivas, hiljaisuus... hetkinen hei! Hiljaisuus?

Metsäkone. Vei viikonlopun ja toi maailmanlopun. En usko avohakkuuseen metsänhoitomenetelmänä. Olen puunhalaaja, metsänrakastaja, eläinten ystävä. Täyskaadolle tuuletan vain keilaradalla. Yritän ymmärtää metsänomistajaa ja toivon Metsäteollisuudelta ja Metsähallitukselta kannustusta monimuotoisempaan puunhakkuuseen. Olen tietenkin kovin itsekäs. Metsä talomme ja tien välistä kaadetaan totaalisesti ja suuri pala jännää seikkailumetsää. Harmillisesti vedetty tiluksiemme raja jää avohakkuun reunalle. Paljaalle pihamaalle puhaltaa nyt pohjoisen tuulet. Lohdullista on se, että ympäriltämme on nyt kaadettu kaikki, mitä voi. Loput on omaa. Lentäkää linnut sinne. Te käpylinnut myös, jotka tiputtelitte kuusesta käpyjä aitan peltikatolle.

En sano muuta. Jatkan asiaan sopeutumista öisin, silloin on paras aika pyöritellä.

 Jos haluat lukea, mikä minua huolestuttaa ja mitä vaihtoehtoja metsänomistajalla on:

Merkitty metsä
WWF: Yli puolet metsänomistajista kaipaa vaihtoehtoa avohakkuille
Imastonmuutos uhkaa pohjoisten metsien terveyttä.


Mutta mitä me odotamme ensi kesältä. Katso videolta hieman väsyhköjen tyyppien haastattelu.




Mukavaa viikkoa!

P.S. Saan alkaa huomenna harjoitella kävelyä ilman kantakenkää. Jee!

12.5.2017

Kauheasti on ihmisellä kaikkea

 Näistä olen viimeaikoina parhaani ja ajan salliessa innoittunut: 

* Ohjelma tanskalaisesta Fødegordin perheestä – Omavaraista maalaiselämää viettävä perhe (Jaksot 1-2/4 löytyvät Yle Areenasta). Miten kiehtovaa ja hypnotisoivaa. Tässä on vaan jotain, mikä pitää otteessaan. Vähän kadehdinkin tähän elämäntyyliin liittyvää vapautta. Pitää vaan pitää varansa ettei oma aate muodostu rasitteeksi eikä siitä muodostu vankila.

Ensimmäinen jakso löytyy nimellä: Isä, äiti ja lapset.

* Netflixistä Mustageista kertova dokumentti Unbranded. Tämän katsomisen jälkeen olen löytänyt aivan uuden näkökulman hankalissa maasto-olosuhteissa rämpimiseen. Olen suorastaan innoissani, mitä hankalammista paikoista selviän yhdessä luottomustagin kanssa (eli suomenhevosen).

* Toinen Netflix-dokkari Harry and the Snowman. Kertoo Harry De Leyerin hevosmiesurasta ja hevosesta, jonka hän osti 80 dollarilla teurasautosta ja voitti tällä sittemmin Amerikassa isoja estekilpailuja. Snowman osoittautui Harrylle erittäin uskolliseksi ja myös toimi luotettavana perhehevosena vuosia. Tämän dokumentin katsottuaan haluaa vain mennä talliin omaa hevosta rapsuttamaan.

* Kirja: Walden – Elämää metsässä, Henry David Thoreau. Tätä kulttikirjaa olen lukenut ja alleviivaillut. Siis alleviivaillut kyllä. Ihan pimeätä. Mutta kokolailla hämmästyttää, että 1800-luvulla eläneen tyypin ajatukset osuvat niin hyvin tähän päivään. Tämän valossa ihmiset alkavat vaikuttaa melko typeriltä.




Vehkosuolla aloitin istutukset avomaalle, ehkä hätäilin, kun tätä takatalven menoa katselee. Laitoin maahan jo porkkanaa, lanttua, punajuurta, juuripersiljaa ja palsternakkaa. Kotona tomaatit ja kurkut ovat sillä tavalla hyvällä mallilla, etteivät ole vielä liian isoja. Korjasin myös perinneaidan alkupätkää. Tolppien alaosat savimaan rajasta, maan pinnalta, on mädäntyneet. Veistin huonot pois ja iskin uudestaan maahan pareittain, niin, että osa vittaksista pysyi paikallaan.





Keimo on kaatanut uutta saunaa varten puita ja pääsi viime viikonloppuna pääsi kokeilemaan itse rakentamaansa sahalaitosta, jossa hirsiä ja lankkuja on tarkoitus sahata moottorisahallla Logosol-ohjurin avulla (olisipa joku ehtinyt purkaa paremmat kuvat koneelle, alla vain instasta kaapattu).





Lähdevesikaivo on jo kerran tyhjennetty, silti siihen sekottuu pintavettä ja se on harmaata. Olemme hakeneet vettä toisesta lähteestä läheltä.

Viikko sitten perjantaina siirsimme kanat ja kukon Vehkosuolle. Kukko oli mennyt edellisenä iltana huonoksi ja nuokkui todella sairaana. Siirsimme sen kuitenkin kanojen mukana, mutta seuraavana aamuna se löytyi kuolleena. Jää epäselväksi miksi. Ikää sillä oli nelisen vuotta. Nyt meillä on onneksi ystävältä saatu Terho-kukko, joka on satukirjan kukkotyyppiä ja vaikuttaa todella herrasmieheltä. Onko kukaan muuten nähnyt näin pitkiä kannuskynsiä ja onko kukaan tehnyt niille mitään, kun tuntuu hankaloittavan kukon liikkumista?
Sunnuntaina lähdön hetkellä kävi tyhmä juttu. Koirat olivat tiirikoineet itsensä kanalaan ruuan tähteiden perässä ja Soosoo, vielä tietämätön, miten kanojen seurassa sopii meillä käyttäytyä, iski hanpaansa vanhaan symppikseen Nahka-Anneliin. Tämä siis tapahtui meidän selän takana ja tulimme paikalle liian myöhään. Kauhean surullista ja ihan mälsää. Nyt alkaa kanoihin tutustumisprosessi miinusnumerosta.




Mitäs vielä. Uusi ja isompi invertteri oli pakko hankkia, kun edellinen kyykähti. Olisi pitänyt ostaa jo alunperin isompi. Tyhmästä päästä kärsii lompakko.


P.S. Euroviisut ovat tietenkin olleet taas katselun alla. NormaJohnille erittäin paha takaisku, ettei päässyt jatkoon. Pidin kyllä. Nyt suosikkejani ovat Belgia ja Portugali (myös mm. Norja, Bulgaria). Italiahan nämä kisat tulee varmasti voittamaan.


19.4.2017

Terkkuja ja video

Pääsiäislomat Vehkosuolla vietettyämme, heräsi monta asiaa ja ajatusta eloon ja myös blogi saanee heräämisaiheita. 

Olen istutellut maltillisesti siemeniä esikasvatukseen kesää varten; on tomaattia, kasvihuonekurkkua, lehtikaalia ja chiliä. Koulussa oppilaiden kanssa olemme istuttaneet paprikaa, josta riittänee taimia meillekin. Kurpitsojen ja papujen kanssa tiedän jo kokemuksesta, että niiden istuttaminen maahan on paras vaihtoehto, jos sadolla ei ole hirveä hoppu. 

Vehkosuolla oli kaikki paremmin, kuin odotin. Hiiret eivät olleet tehneet juuri mitään tuhoa, olen tainnut siis oppia piilottamaan houkutukset. Oli mukavaa, kun varustelu ja huoneet olivat entisellään meitä odottamassa. En edes lakanoita vaivautunut vaihtamaan, koska niissä ei olla ehditty syksyllä paljon nukkua, ainoastaan peittojen tuuletusta ja kosteuden poistoa piti suorittaa. Ja kaiken vaatekerrosten läpi ei puhtaista lakanoista olisi ollutkaan iloa. Melkoista körttiläiselämää tuli pääsiäisen pyhät vietettyä muutenkin. Ruoka oli melko köyhää, koska varastoja ei vielä viitsi täyttää ja ilma sisällä talossa viileää. Vietimmekin paljon aikaa ulkona puiden karsinta ja risujen siivoushommissa. Illalla saunan kautta sänkyyn peiton alle.

Keimo on alkanut kaavailla hirsisaunan rakentamista. Kellariin emme todennäköisesti saunaa rakenna ainakaan tässä vaiheessa, koska nykyinen saunan paikka on toiminut hyvin. Pieni vanha sauna on kuitenkin niin ahdas, että uusi, hieman isompi olisi paikallaan. Suunnitelma on hyödyntää oman metsän puita mahdollisimma pitkään, joten tämä on oleva pitkähkö projekti. 

Minä korjasin kasvihuoneesta vanhat taimet ja roudasin sinne viimekesäisiä hevosenkakkoja. Siivosin myös kanalan ja rehuhuoneen. Tunkkasimme Keimon kanssa navetan rehuhuoneen oviseinää ylemmäs. Seinän alin hirsi on vajonnut ja lahonnut niin, että seinä oli 10-15 senttiä painunut.

Koirat sopeutuivat nopeasti maalaiselämään ja touhusivat lähietäisyydellä koko kolme päivää, myös Soosoo. Tosi mukava huomata, ettei sillä ole taipumusta lähteä pitemmille reissuille jälkien perään. 

Ennen tulevaa kesää, haistellaan vielä hetki tunnelmia viime kesältä Vehkosuo-videolla. 







Kevään tuoksuisia terkkuja!

♡♡♡

7.11.2016

Puisevaa puhetta

Riikan katutaidetta


Voi kunpa voisin uskoa ihmiskunnan järkiintyvän ja pystyvän pysäyttämään ilmastonmuutos. Säälin itseäni ja pateettisuuttani, etten usko meihin. Uskon kyllä mahdollisuuksiin teoriassa, mutta jos me emme jaksa, jos et sinä vaivaudu ja jos en minä viitsi tehdä sitä nyt, niin kuka ja koska? Minäpoika se kierrätän, jätän lihan syömättä, elän osan vuodesta ilman sähköä, valitsen mielelläni matalapalkkaisen työn jonne voin kävellä tai pyöräillä, kasvatan omat vihannekset, säästän vettä ja säännöstelen sähkön käyttöä, ostan harkiten ja opetan lapsiani tekemään samoin. Mikä minä olen silti mitään sanomaan. Perheessä on kaksi autoa, ikuisesti teollisia vaippoja kuluttava teini-ikäinen, kaasua tuottava hevonen ja moottoripyörä, tiski- ja pyykinpesukone sekä lämminvesivaraaja. Ei tästä tule mitään. Shit shit shit.

Aikuinen ihminen, kuten minä, voi joskus omata mielipiteen. Sellaiselle pitäisi olla vielä perustelut, jos haluaa olla vakavasti otettava eikä ainoastaan vain mielensäpahoittaja. Mutta minä en osaa tätäkään perustella ja lisäksi minulla meni yöunet ja hermot ja sitten tuli vielä tämä yksi dokumentti tähän päälle piinamaan. 

Olen jopa itse yllättynyt, miten sisälläni alkoi sihistä, kun ajoin iltahämärässä Vehkosuolle pari viikkoa sitten. Kun en kuitenkaan ole sellainen klassinen puunhalaajatyyppi. Eli hitot minä puista, niitä kasvaa lisää, mutta metsä ja kaikki ne helvetin metsät, jotka eivät enää KOSKAAN tule entisten tilalle. Anteeksi nyt, mutta kun tämä tunnekuohu taas vahvasti pyrkii päälle. Se metsäkone, joka siellä honkametsissä raivasi yötä myöten on perkeleestä. Ja kun en voi mennä ja raivota ja itkeä ja huutaa ja kiukuta, koska siinä on jonkun toimeentulo, perintö, omistaminen, kirjanpainajatoukkaa täynnä oleva runko, ehkä velan maksu tai pahimmassa tapauksessa sairauden tuomien kulujen kattaminen. Ne puut nyt vaan ovat oleet siellä pitkään, niin pitkään, ettei niitä voi millään perusteella joku yksi ihminen omistaa. Voiko maatakaan loppujen lopuksi omistaa. Ei voi. Ei vaan voi! (Ja kaikki caps lockilla huutaen). Valkoiset oli väärässä ja intiaanit oikeassa; maata ei voi omistaa.

Ei siinä, sotkettuun, revittyyn, ruopattuun ja raadeltuun maahan istutetaan kyllä puita ja saadaan kivaa metsäpeltomaisemaa. Toiminta ei nyt vedä vertoja sademetsän hakkuuseen, mutta paria korppia, pöllöä, kaurista ja muutamaa muuta eläintä saattaa hiukan nyppiä, kun niiden koti lähtee niiltä kysymättä nätisti nipussa kohti metsäyhtiötä. No, onneksi on oikeudet, joten me jokamiehet saamme edelleen rämpiä risukasoissa. Käydään katsomassa sitä ainutta siemenpuuksi jätettyä, joka myrskyssä ottaa sekin kaatuakseen. Metsän poika tahdon olla joo.  

Nyt kaikki metsän omistajat ja tuottajat siellä, että ei taida tyttö ymmärtää metsänhoidosta mitään. No ei ymmärräkään. Olen naiivi ja tunteikas samoaja, joka narisee "ku se yks metsä siin lähel oli mulle tärkee". Varmasti mittailisin itsekin runkoja setelimitalla, jos niitä omistaisin, joten kertokaa, että kannattaako metsän ja sen ekosysteemin kannalta laittaa kaikki kerralla nurin? Painaako vaakakupissa metsästä saatu mielihyvä ja muut arvot koskaan euroja enemmän? 
Tiedän, että Suomen pinta-alasta on metsien peitossa 75% ja puuston vuosittainen kasvu on poistumaa suurempi. Ihmisessäkin on melkein saman verran vettä, mutta muutaman prosentin nestehukka heikentää toimintakykyä ja 20% hukka tietää kuolemaa. Päätehakkuita on vuodessa vain vajaa prosentti metsäpinta-alasta ja uusi metsä on aina istutettava vanhan tilalle. Valtio jopa tukee metsänomistajaa, jotta metsiemme ekologinen kantokyky säilyisi. Monimuotoisuutta yritetään erilaisin toimintaohjelmin suojella, mutta ohjelmiin liittyminen ja niiden noudattaminen on kuitenkin metsänomistajalle vapaaehtoista ja varsinkin eteläisemmän Suomen metsänomistajan piireissä vähemmän suosittua. Tilalle kasvatettu puupelto ei vastaa enää metsää sosiaalisessa eikä kulttuurisessa merkityksessä. Mutta Suomen Metsäyhdistys är yyn, "metsä kuuluu kaikille",  mielestä metsää ei vahingoiteta kuin sen verran, että luonto voi palautua muutoksesta. Toisin sanoen turpaan vaan sen verran, kun keho kestää horjumatta. Onnistuukohan tämä metsien monimuoroisuuden säilyttäminen, kun ostajalle ja myyjälle pitää tulla siinä ohessa hyvä mieli också. Mitä mieltä ovat metsässä eränkävijät? Tuokaa nyt joku vähän valoa tähän pimeään päähäni. 

No, se, minkä takia ne puut tuli mieleen, oli dokumenttielokuva Before The Flood. Katsottavissa kokonaisuudessaan YouTubessa. 




Think:
What you eat
What you buy
How you get your power 




T: Confused treehugger


24.8.2016

Tiu tau tiu tau tilitali tittan


Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen vietetty Vehkosuolla. Oli rentouttavaa. Ruoho oli kasvanut parissa viikossa paljon ja paikka näytti vähän koskemattomalta. Kasvihuone ja -maa suoranaisesti tursusi vastaan. Keräilin tovin itseäni, jotta uskalsin sinne inventoimaan. Mitään en haluaisi jäävän hukkaan, mutta säilömiselle ei meinaa jäädä aikaa sadonkorjuulta. Pitäisi ehtiä elää muutakin elämää sen ympärillä. Kiire on kirosana.

Lapsille tuli outo kuumetauti, hourailua peräkkäisinä öinä vaikkei kuume korkealta vaikuttanut. Tuppe näki pelottavia papereita ja isot "jutut" veivät kaiken tilan. Kassen mielestä rappuset alakertaan olivat kilometrin pitkät ja ovi kaukaisuudessa. Yö on se aika, kun realistiminä on vahvimmillaan. Myrkkymarjoja, sieniä, pölyäviä maamunia, hulluruohoa...

Hengissä kuitenkin vielä. Utuiset aamut ja lämpimät päivät sopivat maleksivaan tunnelmaan. Metsässä on niin paljon sieniä, että vähän harmittaa. Askeleen päässä metsässä kasa mustatorvisieniä. Pidän niitä henkilökohtaisesti sienimaailman kuninkaina. Keimo keräsi mustikkaa ja puolukkaa. Hirvikärpäset leikkivät päässä vaikeastitavoiteltavaa. Niitä ei edes saunominen haittaa. Satoi välillä ja sitten taas paistoi aurinko teepaitakeliksi asti. 


Vehkosuon trendsetterit.
 

Elsa kysyi edellisen postauksen kommenteissa Kepestä näin:

Mutta haluaisin kysyä, mitä teidän esikoiselle, erityiselle kuuluu? Hänen vuokseen aloin alunperin blogia lukea. Mutta hän on viime aikoina ollut vähän teksteissä ja kuvissa. Saanko kysyä, asuuko hän kotona? 


Itsellänikin kun on erityinen esikoinen, niin siksi luen mielelläni blogia, joissa on vertaisia. :) 

Ja minä vastasin näin: 

Moikka Elsa! Kiitos, kun olet jaksanut seurata löpinöitäni. On totta, että Kepe on ollut vähemmin kuvissa ja jutuissa. Mietin itsekin, miksi näin on. Kepe on kyllä kotihoidossa ja kesällä varsinkin olen tai olemme lomien takia vielä enemmän "kiinni" toisissamme. Tuo Helsingin reissu tehtiin silloin, kun Kepe oli hoidossa, niitä omaishoidon vapaita, mitä minulla on. Yritetään aina hoitolomien aikana tehdä tavislasten kanssa jotain sellaista, jota muutoin ei Kepen vuoksi pääse tekemään. Ehkä osasyy siihen, että Kepe on jäänyt ulos kirjoituksista on, että yritän elää mahdollisimman tavallista elämää. Ei siis niin että haluan peitellä tai kieltää mitään, mutta kun arki on mitä on, ei sitä itsestäänselvyytenä enää oikein jaksa kirjoittaa blogiin. Ihmisten myötätunto voi kääntyä myös joskus tarkoitustaan vastaan, jolloin tulee tunne, että onhan tämä välillä aika paskaa. Ehkä hiukan vaakakupissa painaa sekin, etten voi saada Kepeltä mitään omaa mielipidettä tai kommenttia kirjoituksiini toisin kuin kahdelta muulta tytöltä. Mutta pidän kuitenkin kommenttisi mielessä eikä se turha ollut, kun se pisti miettimään asiaa. Kepe siis on ja pysyy meidän perheen arjessa. Mihin näistä pääsisi ;) 

Niin se on, mutta Kepe voi ihan mukavasti. Omissa maailmoissaan suurimman osan päivää, mutta mukana siinä sivussa. Pallo ei ole enää pitkään aikaan ollut elämän keskiö, mutta hihat ja niiden vetäminen pitkiksi, kädet peittäväksi tuubeiksi on. Ne nyhrääntyvät jo kertakäytöstä rei'itetyksi pitsiksi. Hiusten repiminen on ollut tauolla ja tilalle kasvaneisiin on tullut voimakas kihara. Päivämme rytmittyy Kepen hoitamisten rytmiin; pukemiset, ruokailut ja vaipanvaihdot sekä siirtymät ja seurustelut. Kepen oma jutteluääni kuuluu aina taustalla, usein öisinkin. Jokainen aina vuorollaan antaa huomiota jollain tavalla koskettamalla tai höpisemällä. Kepe itse sitä harvoin vaatii.  

Noin, kirjoitinpa, ei tämä nyt niin vaikeaa ollut. 




Syksyn tullen sieniä kasvaa Vehkosu-o-olla,
:,:Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla.:,:
Tiu tau tiu tau... 





16.8.2016

Homman nimi on se


Että:

Loppui loma
tuli kova
arki.

Kauhea hoppu
ihan loppu
järki.

Väärässä valossa
juoksee talossa 
vesi.

Kaikki tässä
langanpäässä
heti.

Sykkii rytmi
siihen pyri
sekaan.

Riistetty vapaus
tulevasta lupaus
mukaan.



  
Onneksi oli viime viikonloppuna Flow-festivaalit. Sai siirtää ajatusta ja jättää miettimiset muille. 
Nyt tuli mieleen kuitenkin yksi kesän kohokohdista; retki autolla kolikkoa heitellen. 

Kolikonheittoretki:
1. Tarvikkeet: auto (tai muu menopeli), kuski (mies tai vaimo tai ystävä), repsikka eli kolikonheittäjä (vaimo tai mies tai ystävä), matkustajat (lapsia tai muita äänekkäitä), kolikko (kaikki valuutat käy). 
2. Säännöt: Heitä kolikkoa joka risteyksessä. Kuvapuoli – vasen, numeropuoli – oikea.
3. Lisäohjeet: Liittymät tai muut vastaavat; kuvalla suoraan ja numerolla liittymään. Liikenneympyrä: kolikolla selvitetään, jos ehditään, ENNEN ympyrää vastaavasti kuin liittymissä; kuva jatkaa, numero poistuu, kunnes saadaan poistumahaara selville. Jo aiemmin käytyyn paikkakuntaan ei palata vaan otetaan uusintaheitto tai ohitetaan risteys/liittymä.
4. Pysähtymiset (omat tavoitteet): Jäätelökioski, uimaranta, nähtävyydet (saa poiketa kohtuudella reitistä, mutta reitille palataan poikkeamisen jälkeen) sekä ravintola.
5. Päättyminen: Sovitaan kellonaika tai kilometrit, esim. etäisyys kotoa. 



Kartassa punaisella menomatka, jossa ei näy kaikki pienimmät käännökset. Vihreällä merkitty paluumatka tultiin suorinta tietä. Kotimatkalla päätettiin lähteä vielä Nastola Cruisingia katsomaan. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että suunnan valitseminen kolikolla on hauskaa, kun siihen avoimin mielin heittäytyy. Jokainen risteys on uusi seikkailu. Aluksi omat ennakko-odotukset meinaavat painaa päälle ja vastakkaiset valinnat tuottavat pettymyksiä. Loppujen lopuksi tulee tehdyksi valintoja, joihin ei päätyisi kuin sattumalta. Loviisassa tulisi käytyä muutenkin. 

Kouvola, Käyrälampi   
Verla, vanha tehdasalue.
Jaala, Kelopirtti.
Nastola, Nastola Cruising

Vehkosuolla me vain olimme. Keimo vaihtoi yläkerran ulko-oven toiseen vanhempaan. Kettu vei yhden kanan, Tamaran. Kävi pihasta nappaamassa, senkin. Edellisenä päivänä ihan neniemme edessä näyttäytyi ja seuraavana päivänä palasi poissaollessamme. Se hinta vapaudesta oli kai maksettava. 
Sitten oli syntymäpäivät. Keimo teki lahjaksi wokkia vieraille. Oli kivaa, paitsi että vieraat lähtivät liian aikaisin, kuin lastensynttäreiltä. Suhtauduin siihen, kuin lapsi (nyyh). Kävi sukuakin. Pelasimme krokettia ja purkkista. Ei tullut kuin kaksi haavaa ja yksi epäselvä nyrjähdys. Sen se tekee. 

Sitten oli Helsingin reissu. Yksi yö ja paljon kävelyä. Hietsun kautta K-kauppaan ja hotellin suihkuun. Nenä meni tukkoon ilmastoinnista, mutta en valita. Maanantaina museoiden aukioloajat tarkoittivat suljettua. Kerrankin kun olisi ollut Kiasma-tunne. Ostin kuitenkin täydelliset äiti-farkut Levikseltä. Ratsastan muodin harjalla hetken ja kun ne lakkaavat olemasta, ratsastan ne muuten vaan loppuun. Kun köyhä käyttää rahansa kalliiseen, ne loppuu. (Vehkosuolainen sananlasku.)

Sitten kasvimaalta ja -huoneesta kaikkea. Kurkkuu, tomaattii, punajuurta, perunaa, salaattii, yrttei, kesäkurpisaa, persiljaa, herneit, sipulii. Kasse tienasi mustikoilla kesärahaa. Kahdeksan ämpärillistä  putsattua marjaa ja palkka puhtaana käteen. Kyllä olin vähän ymmyrkäisenä. 

Iivarista tuli kesän aikana pihahevosmaskotti. Tuli aamiaispöytään niin, että piti vähän ojentaa. Ja vähän nauraa. Sen kanssa oli myös paljon maastolenkkejä. Nyt Iivari on Usvalaaksossa, jossa tunnelma on vallan luksus. Maneesissa saa peilailla. 

Kesätöissä.
Se vanha ovi.
Jollain "muullakin" on jano.
Aamuheinät ja asuvalinta.
Hietsu
Kiasma, kiinni
Vuosaari, Aurinkolahden uimaranta
 
Täytin (itseäni).
Tiimipeli
Uudet puitteet
Tämänkin kuvan otti Keimo.


Lähdettävä pois
jotta palata vois
koskaan.


Runo on mun.