Järki ja tunteet

Rakas blogipäiväkirja.

Viikonloppu meni... noh, ihan kivasti. Perjantaina Kepe meni hoitoon suoraan koulusta. Tuntuu, että edellinen hoitokerta oli ihan äsken, mutta toisaalta taas ikuisuus sitten. Pakkailin Kepen viikonloppukassin valmiiksi torstaina, mutta muiden tavaroiden osalta jätin, pyykinpesua lukuunottamatta, kaikki perjantaille. Ajattelin, että lähtö sujuisi löysemmin rantein nyt kun Kepen asioita ei tarvitsisi miettiä. Tavaroiden pakkaaminen (vaatteet, koiranruuat, kissanruuat, ruokatarvikkeet, kamera ja tietokone yms.), kaupassakäynnit ja tankkaukset sujuvat yleensä melko hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta viimeinen rutistus ennen autoon siirtymistä on keskittymisen kannalta melko hermojakiristävä vaihe. Siksi teen mielelläni järjestelyt etukäteen niin pitkälle kuin mahdollista. Silti lähdön hetkeen kasautuu aina asioita, kuten: "Eikö teillä ole saappaita jalassa / pipoa päässä / käsineitä käsissä / paksumpaa paitaa takin alla / ulkohousuja jalassa?" tai "Ei saa päästää Harria ulos!" tai "Toitteko jo omat vaatteet kassiin?" tai "Miten tänne huoneeseen on saatu tällainen sotku, kun just siivosin?" tai "Pakkasitko ne koiranruuat" tai "Onko Harrille laitettu jo ruuat?" tai "Keskustellaan siitä tai tästä tai tuosta myöhemminnin, ei NYT!" tai "En tiedä nyt vielä onko meillä pitsaperjantai vai tortillaperjantai." tai "Loppuu se sählääminen ja loikkiminen siinä, kun Kepellä menee hermot (ja minulla samoin).". Samalla miettii pää kuumentuneena, onko Kepen lääkkeet ja vaipat, seuraavan päivän menoihin sopivat paremmat vaatteet kengistä ulkotakkeihin, omat meikit, kaikille pikkuhousuja, ruuantähteet kanoille pakattuna sekä ottaisiko mukaan jotain ekstraa, kuten kirjan tai puoliksi juodun viinipullon tai ratsastushousut. 

Mutta siis, kuten kerroin, yleensä kaikki menee kuitenkin melko sujuvasti ja pienellä rutistuksella olemme suoriutuneet kaupan kautta matkalle.

Mutta nyt perjantaina, kun ajattelin olla pingottamatta pakkauksia etukäteen ja olla vaan rento mutsi, lähtemiseltä katkesi selkäranka. Siihen tarvittiin vain yksi lause  minun paikallaan jumittavaa lähtöä seuranneelta mieheltä:

K: Onko tässä mitään järkeä? 

T: Että onko järkeä! Mitä sä niinkuin tarkoitat? Ei teitenkään ole pelkästään järkeä ei kai tätä järjellä voi ainoastaan selittää. 

K: Kello on vaikka mitä kun me päästään perille, ihan pimeetä jo kohta ja talo ihan kylmä, puutakin menee mottitolkulla ja enkä mä tajunnu ettei me ehditä olla yhtään siellä, kun huomenna on se sun (typerä) valmennus. Tosi kiva lähteä heti aamusta johonkin SUN menoihin vetämään jotain traileria.

T: No ihan kiva, että tuli tässä vaiheessa mieleen, kun on takit jo päällä. Ja mä kyllä kysyin, että haluutko lähteä kuskaamaan ja silloin se oli susta ihan hyvä idea. Ja tää on ollu tiedossa kuitenkin jo monta päivää, että mennään.

K: Mutta mä tajusin sen vasta nyt oikeesti, ettei tässä ole mitään järkeä ja kun sulla tuntuu nyt kestävän. Sulla on ollu koko päivä aikaa.

T: Just joo. Mulla kestää. Haista  nyt ***** (ja muuta rakentavaa).

Murjotusta.

K: Mitä sä olet päättänyt nyt tehdä?

T: Ai minä? No mä olen kyllä ollut kokoajan lähdössä, mutta sulla tuntui olevan toinen mielipide.

K: No kyllä mäkin olen ollut lähdössä, mutta kun tää vaan kestää. 

T: No oisko hyvä itsekin tehdä jotain asian eteen.

K: Mulla on ollu omat kamat jo aikoja sitten autossa.

T: Omat joo, varmasti tosi raskasta oli pakata. Muistitkohan varmasti kaikki?

K: Jos tää on niin vastenmielistä sulle tää lähteminen, niin ihan hyvin voidaan jäädä kotiin.

T: No joo, yyyllätys. Mene sitten yksin käymään siellä hoitamassa ne kanat. (Ja katse ulos ikkunasta kaukaisuuteen.)

Lisää murjotusta. Aurinko laskee.

K: Mä lähden nyt sitten hoitamaan ne kanat.

T: Just. Kiitti sitte vaan.

K: Häh?

T: No että pilasit tän Vehkosuolle menemisen ja kaikki. Oisit sanonut, ettet halua sinne valmennukseen kuskiks. (Nyyh nyyh.)

K: Just joo.

Jumitusta.

K: No mitäs me nyt tehdään?

T: Meet autoon oottamaan. 

Keräsin loput tavarat, lapset, koirat ja itseni ja siirryn perässä autoon. Tankkasimme auton hiljaisuuden vallitessa. Ei haettu traileria menomatkalla eikä käyty kaupassa ajettiin vain Vehkosuolle ja aloimme lämmittää taloa. Tein kauppalapun, lähetin Keimon lasten kanssa Artjärvelle kauppaan ja lupasin sytyttää leivinuunin ja lämmittää saunan valmiiksi. Saunassakin oli vielä hiljaista, mutta ilmapiiri oli jo huomaavaisempi.

Niin, että rakas blogipäiväkirja. Luulen, että koko teatteri johtui vuodenaikaan liittyvästä taitekohdasta ja siitä, että Kepen ollessa hoidossa oli mahdollista kapinoida, sekoilla ja vetää överiksi. Viikonloppujen viettäminen Vehkosuolla on järjetöntä, kun illat pimenevät jo neljän jälkeen ja kaikki energia menee lämmittämiseen. Mutta en haluaisi sitä myöntää sillä se tuntuu pettämiseltä. Säilyttäisin mieluummin retkimielen mahdollisimman pitkään. En halua luovuttaa itseäni mukavuuksiin, joita kotona on tarjolla. Vehkosuon karut, kylmät ja työteliäät viikonloput karaisevat, antavat perspektiiviä. Ne vaan tuntuvat.

Rajan vetäminen on hankalaa. Hänellä on järki minulla tunteet, minulla järki hänellä tunteet. Eiköhän me tällä yhdistelmällä jatketa. 

Lauantaina menimme yhdessä valmennukseen. Siinä ei ollut järkeä, mutta meillä oli kivaa. Jätimme Kassen ystävän luokse ja ajoimme Porvooseen kuopuksen kanssa syömään naapurin suosittelemaan Nepalilaiseen. Ei järkeä, mutta kannatti. Aikaa yhdelle lapselle ja meille. Pilkkopimeällä saavuimme takaisin Vehkosuolle. Sauna jäi lämmittämättä ja siiderit juomatta, mutta peiton alle oli kiva mennä, kun ympärillä oli pelkkää hiljaista pimeyttä. Sunnuntaina Keimo raivasi ojaa ja lastasi polttopuut kärriin. Se sentään oli järkevää. Lähdin tallille ystävän kyydillä. Ei järkeä, mutta oli ystävä. Keimo ja Tuppe metsästivät Pöpikoiran rikkomasta verkosta karanneita kanoja. Yksi ei antanut kiinni vaan jäi pihalle. Lähtiessä huomasivat, että peräkärrin toisessa pyörässä oli liian vähän ilmaa ja pumppu kotona. Oli ajettava kotiin hakemaan pumppua ja palattava takaisin metsästämään kana ja noutamaan peräkärri. Ei mitään järkeä, mutta sellaista se joskus on.

P.S. Uusia suppilovahveroita havaittu ja kerätty. Hiiret olivat vieneet kaikki kuivumaan jätetyt härkäpavun palot. Että sentään.