Ikuinen hevosdilemma

Erä-Iivari

Olen lähes koko hevosenomistajaikäni (5 ja puoli vuotta) ajellut melkoista tunnevuoristorataa. Tunteiden ailahtelut eivät johdu pelkästään Iivariin liittyvistä seikoista vaan ylipäätään ristiriidoista hevosmaailmassa. Eikä se ole mikään ihme, jos samaan soppaan yhdistetään urheilu, eri lajien valmennus, hoitopalvelun tuottaminen ja ostaminen, eri ikäiset ihmiset, valta ja asemat ja näiden kaikkien toimiminen eläinten hyvinvoinnin ehdoilla. Mielipiteitä on joka kulman takana ja niiden mukana lähtee helposti ulapalle seilaamaan, mutta toisaalta tietotulva pakottaa karsimaan omiin tarkoituksiin hyvä neuvot huonoista ja auttaa sen oman filosofian ja punaisen langan löytämisessä. 

Se vaatii kuitenkin työtä; teorian opiskelua, kokeilujen ja toistojen kautta tapahtuvia oivalluksia, toisten ratsukoiden ja opetuksen seuraamista, hevosen kanssa olemista (seurustelua ja seurailua), käytännön työtä, oikeaa vuorovaikutusta, erilaisten hevosten ratsastamista, hevosen käyttäytymistuntemusta ja toimimista sen mukaan sekä rohkeutta luottaa omiin ajatuksiin. Pitää myös tiedostaa, että tässä(kään) lajissa ei ole oikotietä, kehitys on hidasta. Laji on vaativa, sillä siinä pyritään parantamaan samanaikaisesti sekä hevosen että ihmisen suorituskykyä.

Oivalluksista ja omasta jo joistakin vuosikymmenistä koostuvasta kokemuksesta huolimatta sitä huomaa horjuvansa ja joutuvansa jatkuvasti kyseenalaistamaan omat mietteensä. Välillä se johtuu omasta päästä ja välillä ympäristöstä. Taitolaji on myös keskittyä omaan tekemiseen ja olla puuttumatta toisten tekemisiin (koettuaan valaistumisen) ja toisaalta ymmärtää puuttua silloin kun tilanne sen vaatii. 

Olen päättänyt tästä lähtien kokeilla ratkaista epävarmuutta aiheuttavia kysymyksiä kuvittelemalla eteeni pikkulapsen, jolle minun pitää asia selittää ymmärrettävästi ja mielellään vielä fysiologiset, anatomiset ja psyykkiset seikat huomioonottaen, esimerkiksi näin:

– Miks tolle laitetaan tollanen remmi tohon turvan ympärille ja miks se on noin tiukalla?

– No siks ettei se saa suuta auki, kun sillä ratsastetaan.

– Miks se ei saa aukaista suuta?

– No koska jos se hevonen aukaisee suun, niin sitten ei mene puolipidätteet, tarkoitan pidätteet... siis ikäänkuin jarru perille tai yleensäkin ohjaaminen niistä ohjista, mitä ihminen pitää käsissä. Se hevonen voi niinkun väistää sitä ohjainta aukomalla suuta.

– Sattuuks sitä se ohjaaminen sitte?

– Kyllä sitä sattuu, jos niistä ohjista vetää...

–  Auttaaks se turparemmi, ettei sitä satu? Sattuuks sitä enemmän jos se aukasee suun?

– Nooo, ei se turparemmi itsessään sitä kipua vähennä. Se kertoo suun avatessaan, että se ohjista kiskominen ei tunnu kivalta (?!!?). 

Edellä mainittu oli siis hypoteettinen keskustelu ja tällä tavalla voisin kyseenalaistaa tai varmistaa itse itselleni oman toiminnan. Kysyin kuitenkin vielä mielenkiinnosta Tupelta (7v.), miksi hänen mielestään hevosilla pidetään turparemmiä ja vastaus kuului näin: " Se turparemmi on siinä sen takia, ettei ne kuolaimet tippuis sen hevosen suusta." Eli väärää tietoa.

Minä en pidä turparemmiä, periaatteessa. Käytännössä pidän sitä silti joskus "näön vuoksi", mutta (salaa) tosi löysällä, koska turparemmin poisjättäminen on kuin mielipidekirjoitus yleisönosastolla. En halua, että muut pitävät käytöstäni provosoivana, hämmentyvät tai ärsyyntyvät. En minä hiljaa näistä asoista silti ole oppinut olemaan. Ja niin laitan minäkin lusikkani soppaan.

Vietin sunnuntaiaamupäivän opiskellen hevosen anatomiaa ja fysiologiaa, miettimällä taas kerran, miten haluan hevostani ratsastaa ja mitä haluan hevosessa sen myötä kehittää. Paljon erittäin hyvää ja perusteltua tietoa saan Anna Kilpeläisen kokoamista teksteistä, joissa menetelmät perustellaan järkevästi ja käytetään laajasti ja tarkoin mietittyä teoriaa lähteenä. Tieto ei mielestäni lisää tämän asian kohdalla tuskaa, vaikka peilin edessä pitää aikaa viettääkin. Konkreettisin neuvo viimeksi oppimastani oli ajatus "käsi kädessä" ratsastamisesta; kommunikointi ihmisen ja hevosen välillä on molemminpuolista tukeutumista, myötäämistä ja keskustelemista. Käsi kädessä kulkien ei sovi mennä itsekkäästi epätahdissa tai riitaantuen. 

Nämä tiedot kourassa suuntasin tallille mukani Kasse, joka jo kokonsa puolesta kykenee Iivarilla jo ratsastamaan. Kasse on rohkea ratsastaja ja on mielenkiintoista nähdä Iivari liikkeesä, miten se suhtautuu ja sopeutuu vaatimattoman ratsastajan toiveisiin, mutta toisaalta myös näiden "puutteiden" kautta säilyttää liikkeessä rentouden, ottaa vastuun itsensä ja ratsastajan kannattelusta ja näyttää toispuoleisuutensa. Valokuvasimme toinen toisiamme. Kuvasta tuleva palaute ei ehkä ole yhtä realistinen, kuin video. Itseinhon hälvettyä, kuvista voi kuitenkin katsoa asioita, joista on hyötyä. Vaikkei se oma asento miellytäkkään, hevosen ilmettä ja  kehon käyttöä voi tarkkailla. 

Ajatukset on kyllä jatkuvasti vaakalaudalla Iivaristakin johtuvasta syystä. Mikään ei poista sitä faktaa (patsi esim. islanninhevosratsukot), että tuo hevonen on minulle liian pieni. Toiseksi, olen ratsastanut erilaisilla hevosilla ja voin todeta, että toisilla on fyysisiä lahjoja ratsuksi enemmän kuin toisilla. Iivarille laukka ei edelleenkään ole helppo tai välttämättä edes mieluisa askellaji. Voin todeta myös, että alan saavuttaa tämän hevosen kanssa, sen rakenteen ja kyvyt huomioiden, lähes maksimin. Pitää myöntää, että kullakin on rajansa. Tietenkin on kyse myös omista rajallisista taidoistani, mutta tärkeää on olla varma siitä, että olen treenannut pitkäjänteisesti ja monipuolisesti ja osannut palata tarvittaessa alkupisteeseen ja katsoa omaa tekemistä kriittisesti.  Näiden ajatusten riivaamana en voi sille mitään, että Facebookin Suomenhevosmarkkinoille ilmestyvät myynti-ilmoitukset tekevät oloni levottomaksi. Samalla kun vilkuilen toisia hevosia silmät kiiluen, tunnen huonoa omaatuntoa Iivaria kohtaan. Vähän sama kun seuraisi päivittäin toinen toistaan vetävämpiä ilmoituksia "raksaduunarimiesmarkkinoilta". 

Tämä raamikas ja komea Vesku-herra, (kuva täydessä työn touhussa) on 183 cm, synt -81. Osaa perusasiat (helppo imurointi ja helppo ruuanlaitto, pyykinpesua vasta aloiteltu), reipas, ryhdikäs ja hyvä työskentelymotivaatio, tarvitsee herkän ja asiantuntevan käsittelijän. Innostuessaan saattaa yrittää poistua paikalta. Ei aloittelijoille, mutta hyvällä koulutuksella tämän kanssa vain taivas rajana. Pitää autoilusta (lastautuu itsestään), terveystoimenpiteet sujuvat (pitää muistuttaa), on polttiaisille herkkä, mutta kutina pysyy karkotteilla kurissa. Tulee toimeen muiden ihmisten kanssa, ei karkailuviettiä. Hyvä ruuannkäyttäjä. Vasen jalka murtunut kerran, mutta kuntouduttuaan ei oireillut. Nyt myyntiin ajanpuutteen vuoksi (kotona liikaa miehiä). Kuvia ja video yv:llä. Hp. 11 000 (ei osamaksu). Vain tosiostajat!! 

Sitten taas totean, että omassa on kuitenkin niin paljon hyviä puolia (nyt puhun jälleen hevosesta). Sen ratsastettavuus on muuttunut paljon, se on herkkä, sen opettaminen on mielenkiintoista ja motivoivaa ja opettavaista, sitä ratsastaessa tulee kuin tuleekin wow-efektejä, vaikka peilistä vilahtaakin lyhyet töpöjalat, se on aktiivinen, mikä on energiaköyhää parempi ratsun ominaisuus, se on mitä parhain maastohevonen ja sopivampaa kesähevosta en Vehkosuolle voisi kuvitella. Se on reilu, huumorintajuinen ja mukava, mutta silti sillä on oma tahto. Se on ollut terve (kesäihottumaa, hengitystieinfektiota ja parin vuoden takaista hiekkaähkyä lukuunottamatta) ja se on välillä minusta hienon näköinenkin kun tarpeeksi aurinko häikäisee.

Tämä oli tällaista pohdintaa, mitä on välillä pakko pistää pakettiin asioita itselle selkiyttääkseen. Teen myös tietoista surutyötä, koska tiedän jossain vaiheessa tulevan sen hetken, jolloin Iivari saa jatkaa työtään herrasmiesseuralaisena jossain parhaaksi katsomassani paikassa. Sitten kun sen mielestä olen saavuttanut maksimisuorituskykyni.

Hevosen notkeus, elastisuus ja irtonaisuus.

Kasse ja Iivari.

Minä ja Iivari.

Toimeliasta viikkoa!