Hirsiä ja koiria

Melkein kuin katselisi ruohon kasvamista. Kasvilapset kasvaa kituuttavat. Päivittäin syömme salaattia, mutta pitikin mennä laittamaan ufokurpitsaa tavallisen sijaan. Foliohattu päähän, jos ne sitten alkaisivat kasvaa. Kun muistaisi edes ostaa niitä normikurpitsan siemeniä siemenkauppojen suunnalla liikkuessa. Mutta kohta me syömme kurkkuja kasvihuoneesta. Tomaattia ehkä jouluna. 

Ote kirjasta Kuinka aika pysäytetään, Matt Haig (2018)

Sain kirjan loppuun ennätysajassa. Usein lukemiseen ei riitä vain yksi kesä. Tässä kirjassa oli ajatuksia, joista olen samaa mieltä. Ihmiskunta, ihmisen elinikä, aika, mennyt, tuleva, pelot, valinnat, pakko, elämän tarkoitus. Filosofia ujuttautuu tarinaan. Tiedostan ehkä enemmän niitä salamannopeita hetkiä, kun tajuan kirkaasti menneen, tulevan ja tämän hetken. 

Se hetki on tässä. 

Keimo rakentaa saunaa. En saa puuttua siihen. Puutun kuitenkin ja pilaan kaiken. "Miten sä oot aatellu tehä ton..." "Just joo, fiilikset meni, mä teen näistä hirsistä polttopuita. "On myös sitten niitä vitsikkäitä hetkiä: "Sauna on valmis!" Eli se vanha sauna siinä vieressä on lämmitetty. 

Sen lisäksi, että Keimo muokkaa ja siirtelee hirsiä illat pitkät, hän myös tuijottelee niitä ja kehikon alkua. Näin esimerkiksi eilen, kun hän seisoi pitkään kehikon vieressä tuijottamassa. Aikansa tuijotettuaan, hän pääsi tuijottamisen loppuun, koska kääntyi lähteäkseen, ottikin jo pari askelta poistumissuuntaan sitten yhtäkkiä kääntyi palaten tuijottamaan takaisin. Ja minä tuijotin tätä toimintoa ikkunan takana jörähdellen. Olen myös nähnyt hänen istuvan hirsien päällä tuijotellen, paijaillen ja silittellen puun pintaa. Kilpaile siinä nyt sitten. 

Hän.

Sitten koirarintamalle, jossa olen epäonnistunut ja nyt kun olen tarpeeksi asiaa pureskellut ja tutkinut eri kanteilta, voin todeta, että joskus menee pieleen ja virheistä on otettava opiksi.

Tilanne on siis sellainen, että Pöpin (bordercollie) ja Kikan (Viipurin Koira) yhteiselo ei enää laumassamme onnistu. Yritetty on, ajan kanssa. Ongelma on päässyt syntymään pikkuhiljaa vuoden sisällä, mutta viitteitä tulevasta oli jo ennen Soosoon (Balkanin Koira) tuloa. Olisimme tietenkin sille voineet tehdä silloin jo jotain, jos olisimme tajunneet. 

Tapahtuman kulku meni lyhyesti näin: Pöpillä oli tapana komennella Kikka sivuun porukasta tai antaa paimenkoiramaista silmää eri tyyppisissä tilanteissa. Emme tähän yleensä puuttuneet, koska Kikka väistyi ja tilanne raukesi. Ajattelimme myös, että tällä käytöksellä on merkitystä Pöpin oman aseman säilyttämisen kannalta. Sitten eräänä päivänä hampaiden naksuttelu ja hyökkäävä tuijottelu meni Kikan mielestä liian pitkälle ja syntyi tappelu. Saimme koirat nopeasti erilleen ja tilanne rauhoittui. Kuitenkin tämä yhteenotto laukaisi kierteen ja puolen vuoden sisällä se paheni niin, että tilanteita tuli useammin. Pöpi ei enää osannut rentoutua (pelkäsi) ja jäykistely lisääntyi, joka lopulta eskaloitui yhteenotoksi, jossa Pöpi jäi välittömästi alakynteen. Kikka kyllä pääsi näistä yli, se ei halunnut ottaa lauman johtajan roolia, se oli rento oma itsensä, antoi Pöpin olla ja vältteli hankalia tilanteita, mutta Pöpi jatkoi vainoamista. Katsoimme, että lauma ei toimi enää näin, eikä jatkuva tappelun uhka aiheuta kuin stressiä ja lisää tappeluita, joten päädyimme siihen ratkaisuun, että Pöpi on yksin tai Soosoon kanssa ja Kikka vain Soosoon kanssa. Tästä erottelusta huolimatta arkemme sujuu hyvin. Kotona meillä on verkkoaita jakamassa taloa ja vuorottelemme koiria niin että kaikki saa olla yhtä paljon kaikissa tiloissa ja ulkoilla yhdessä ja erikseen. Täällä Vehkosuolla pidämme koiria kahden-kolmen tunnin jaksoissa ulkona juoksemassa ja mukana meidän touhuissa ja vuoroin sisällä lepäämässä. Pöpi nauttii lampaiden ja hevosen vahtimisesta ja saa myös spesiaaliaikaa nukkumalla lasten kanssa aitassa (tai kotona heidän huoneessaan).

  Tiesin otteneeni riskin, kun hankin kolme narttua, mutta kokemuksesta tiedän myös, että pelkästään sukupuolijako ei takaa onnistunutta laumadynamiikka vaan se on usean asian summa. Tarkkailin kyllä jo lähtötilanteessa Pöpiä ja mietin sen käytöksen syitä, mutta omaa osaamattomuuttani en puuttunut siihen silloin (tai jo aikoinaan Eva-lagoton aikana). Jälkikäteen ajateltuna Pöpin viestit olivat epämääräisiä ja sen pelokas ja epävarma käytös ilmeni Kikan kiusaamisena. Jos jotain hyvää voin sanoa, olen tässä ohessa saanut seurata kahden tarhoilta tulleen koiran taitavaa kommunikointia ja oppinut jälleen valtavasti asioita. Jonkun aikaa tilanne harmitti, mutta koska arkemme sujuu kuitenkin ihan hyvin, tämä ei ole mikään katastrofi. Tekisin kaiken kyllä uudestaan, mutta ehkä paremmin.

Aiomme siis pitää koirista edelleen hyvää huolta parhaamme mukaan. 

Hyvä kirjoitus (Koiramme-lehti 5/2005.

Teksti: Salme Mujunen) koiran laumakäyttäytymisestä ja kiusaajakoirista löytyy täältä.