Estehyppelyä

Me olemme uineet tänä kesänä. Kierrelleet uimarantoja ja löytäneet yhden uudenkin sinilevättömän rannan. Kävimme myös minun lapsuuden uimapaikalla, lammella kallioiden keskellä. Siellä olen käynyt heinätöiden päätteeksi, koulun retkellä tai ihan muuten vain. Lampi on äkkisyvä, joten uida pitää osata. Tuppe turvautui vielä kellukkeisiin, kun uimataito ei ole ihan varmalla pohjalla.

Ufokurpitsat kasvoivat jymy-yllätykseksi syötäväksi. Kasvihuonekurkun vuosi on ollut tämä myös, mutta tomaatit eivät punastu, liekö syy niukan kastelun. Meidän vesi loppui niin totaalisesti (myös kaivosta), että jouduimme hakemaan lähteestä (puolen kilometrin päästä) vettä pesuihin, kasteluun ja eläimille. Mutta kiduttava vesistressi loppui pari tuntia kestävään sateeseen. Oikein mainio syntymäpäivälahja. ♡ 

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, kaupunkikodissa (kaupunki ei ole totta, ennemminkin kylä- tai taajamakoti) ilmaantui laaja vesivahinko. Laajuudeltaan laajempi, kuin aluksi uskoimme tai toivoimme. Purkuun meni käytännössä alapohja hirsiä myöten, noin 1/3 koko vanhan talon lattiapinta-alalta. Keimo on tehnyt ensimmäisen viikon ja viimeisen lomaviikon aamusta iltaan töitä ja siitä eteenpäin viikonloput ja kaikki illat töiden jälkeen paria päivää lukuunottamatta. Kasse oli mukana lautapoikana. Minä olen pyörittänyt arkea ja yrittänyt tehdä siitä vähän juhlaakin lomalla oleville lapsille. Lopputyöksi pääsin maalaamaan lattiat ja eilen pääsimme jo siivoushommiin ja keittiön kasaushommiin. Huomenna alkaa minullakin työt ja muutto takaisin kotiin alkaa portaittain. Hevonen siirretään talvitalliin, lampaat menevät myös talvikotiin, kissa ja koirat muuttavat kaupunkiin ja kasa tärkeitä tavaroita. 

Tämä oli tällainen kesä, estehyppelykesä. 

Keittiön vaiheista komiikkaa sisältävä video löytyy TÄÄLTÄ.

Jippii, kasausvaiheessa.

Sain syntymäpäivälahjaksi sadetta ja perheeltäni selfietikun. Heidän mielestä tarvitsin sitä (kädet levällään ja kasvoilla kysymysmerkki). Pieneksi kostoksi kuvasin kännykällä videon Vehkosuon kanavalle aamurutiineistamme, joka sisältää tietysti paljon hidasta ja hapuilevaa puhetta in english. 

Please, enjoy: Morning routine in Vehkosuo

Ainakin yksi käyttötarve tikulle.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille. 

P.S. Meistä ja Vehkosuosta juttu Maalla-lehdessä ilmestynyt tänään. 

Hirsiä ja koiria

Melkein kuin katselisi ruohon kasvamista. Kasvilapset kasvaa kituuttavat. Päivittäin syömme salaattia, mutta pitikin mennä laittamaan ufokurpitsaa tavallisen sijaan. Foliohattu päähän, jos ne sitten alkaisivat kasvaa. Kun muistaisi edes ostaa niitä normikurpitsan siemeniä siemenkauppojen suunnalla liikkuessa. Mutta kohta me syömme kurkkuja kasvihuoneesta. Tomaattia ehkä jouluna. 

Ote kirjasta Kuinka aika pysäytetään, Matt Haig (2018)

Sain kirjan loppuun ennätysajassa. Usein lukemiseen ei riitä vain yksi kesä. Tässä kirjassa oli ajatuksia, joista olen samaa mieltä. Ihmiskunta, ihmisen elinikä, aika, mennyt, tuleva, pelot, valinnat, pakko, elämän tarkoitus. Filosofia ujuttautuu tarinaan. Tiedostan ehkä enemmän niitä salamannopeita hetkiä, kun tajuan kirkaasti menneen, tulevan ja tämän hetken. 

Se hetki on tässä. 

Keimo rakentaa saunaa. En saa puuttua siihen. Puutun kuitenkin ja pilaan kaiken. "Miten sä oot aatellu tehä ton..." "Just joo, fiilikset meni, mä teen näistä hirsistä polttopuita. "On myös sitten niitä vitsikkäitä hetkiä: "Sauna on valmis!" Eli se vanha sauna siinä vieressä on lämmitetty. 

Sen lisäksi, että Keimo muokkaa ja siirtelee hirsiä illat pitkät, hän myös tuijottelee niitä ja kehikon alkua. Näin esimerkiksi eilen, kun hän seisoi pitkään kehikon vieressä tuijottamassa. Aikansa tuijotettuaan, hän pääsi tuijottamisen loppuun, koska kääntyi lähteäkseen, ottikin jo pari askelta poistumissuuntaan sitten yhtäkkiä kääntyi palaten tuijottamaan takaisin. Ja minä tuijotin tätä toimintoa ikkunan takana jörähdellen. Olen myös nähnyt hänen istuvan hirsien päällä tuijotellen, paijaillen ja silittellen puun pintaa. Kilpaile siinä nyt sitten. 

Hän.

Sitten koirarintamalle, jossa olen epäonnistunut ja nyt kun olen tarpeeksi asiaa pureskellut ja tutkinut eri kanteilta, voin todeta, että joskus menee pieleen ja virheistä on otettava opiksi.

Tilanne on siis sellainen, että Pöpin (bordercollie) ja Kikan (Viipurin Koira) yhteiselo ei enää laumassamme onnistu. Yritetty on, ajan kanssa. Ongelma on päässyt syntymään pikkuhiljaa vuoden sisällä, mutta viitteitä tulevasta oli jo ennen Soosoon (Balkanin Koira) tuloa. Olisimme tietenkin sille voineet tehdä silloin jo jotain, jos olisimme tajunneet. 

Tapahtuman kulku meni lyhyesti näin: Pöpillä oli tapana komennella Kikka sivuun porukasta tai antaa paimenkoiramaista silmää eri tyyppisissä tilanteissa. Emme tähän yleensä puuttuneet, koska Kikka väistyi ja tilanne raukesi. Ajattelimme myös, että tällä käytöksellä on merkitystä Pöpin oman aseman säilyttämisen kannalta. Sitten eräänä päivänä hampaiden naksuttelu ja hyökkäävä tuijottelu meni Kikan mielestä liian pitkälle ja syntyi tappelu. Saimme koirat nopeasti erilleen ja tilanne rauhoittui. Kuitenkin tämä yhteenotto laukaisi kierteen ja puolen vuoden sisällä se paheni niin, että tilanteita tuli useammin. Pöpi ei enää osannut rentoutua (pelkäsi) ja jäykistely lisääntyi, joka lopulta eskaloitui yhteenotoksi, jossa Pöpi jäi välittömästi alakynteen. Kikka kyllä pääsi näistä yli, se ei halunnut ottaa lauman johtajan roolia, se oli rento oma itsensä, antoi Pöpin olla ja vältteli hankalia tilanteita, mutta Pöpi jatkoi vainoamista. Katsoimme, että lauma ei toimi enää näin, eikä jatkuva tappelun uhka aiheuta kuin stressiä ja lisää tappeluita, joten päädyimme siihen ratkaisuun, että Pöpi on yksin tai Soosoon kanssa ja Kikka vain Soosoon kanssa. Tästä erottelusta huolimatta arkemme sujuu hyvin. Kotona meillä on verkkoaita jakamassa taloa ja vuorottelemme koiria niin että kaikki saa olla yhtä paljon kaikissa tiloissa ja ulkoilla yhdessä ja erikseen. Täällä Vehkosuolla pidämme koiria kahden-kolmen tunnin jaksoissa ulkona juoksemassa ja mukana meidän touhuissa ja vuoroin sisällä lepäämässä. Pöpi nauttii lampaiden ja hevosen vahtimisesta ja saa myös spesiaaliaikaa nukkumalla lasten kanssa aitassa (tai kotona heidän huoneessaan).

  Tiesin otteneeni riskin, kun hankin kolme narttua, mutta kokemuksesta tiedän myös, että pelkästään sukupuolijako ei takaa onnistunutta laumadynamiikka vaan se on usean asian summa. Tarkkailin kyllä jo lähtötilanteessa Pöpiä ja mietin sen käytöksen syitä, mutta omaa osaamattomuuttani en puuttunut siihen silloin (tai jo aikoinaan Eva-lagoton aikana). Jälkikäteen ajateltuna Pöpin viestit olivat epämääräisiä ja sen pelokas ja epävarma käytös ilmeni Kikan kiusaamisena. Jos jotain hyvää voin sanoa, olen tässä ohessa saanut seurata kahden tarhoilta tulleen koiran taitavaa kommunikointia ja oppinut jälleen valtavasti asioita. Jonkun aikaa tilanne harmitti, mutta koska arkemme sujuu kuitenkin ihan hyvin, tämä ei ole mikään katastrofi. Tekisin kaiken kyllä uudestaan, mutta ehkä paremmin.

Aiomme siis pitää koirista edelleen hyvää huolta parhaamme mukaan. 

Hyvä kirjoitus (Koiramme-lehti 5/2005.

Teksti: Salme Mujunen) koiran laumakäyttäytymisestä ja kiusaajakoirista löytyy täältä.

Yksi poro kerrallaan

Korjaan aitaa.

Toissaviikonloppu tuli ja meni ja siinä rytäkässä myös viime viikonloppu. 

Olen helpottanut perjantain pakkaamisia jakamalla jokaiselle perheenjäsenelle omat vastuualueensa ikätason mukaan; lapsille ja miehelle mahdollisimman selkeät ja muuttumattomat tehtävät (roskiksen vienti, koiranruuan pakkaaminen, omat vaatteet alusvaatteista päällysvaatteisiin, kissan ja kanojen ruokinta, bioastia, unilelu, tietokone, kamera ja niin edelleen) ja enemmän logiikan tajua vaativat tehtävät itselleni (tyyliin, omat vaatteet ja puhelin). Sitten ajetaan kaupan kautta ja yritän pinnistää muistin varassa puuttuvat ruokatarvikkeet ja muut tarvittavat lasten valikoidessa hartaasti lauantaikarkkeja. Keimo suorittaa kaupassa ollessani eri kaupasta juomaostokset, työkaluihin liittyvät täydennykset, dieseli- ja öljyjutskat. 

Matkalla havainnoidaan, että puusavottaa pukkaa, pelloilla kulotetaan, jonkun hevonen on jolkotellut tiellä, naapurit on kotona, vesi laskenut, silta ehjä, tie mutainen ja talo pystyssä. 

Sitten alkaa purku eli minä kannan kolme kassia sisälle. Alan sytytellä alakerran uuneja ja purkaa kasseja sillä välin kun muut kantavat yhteensä yhden kassin tai ei yhtään ja jäävät fiilistelemään pihalle hiljaisuutta, tuoksuja, hirviä, taivaanvuohia ja mitälie poroja. Itsekin voisin mennä, mutta se (aika) menee vain siellä sisällä.  Vilkuilen ulos kateellisena ja korkeintaan tunnen, miten ne porot menevät yksi kerrallaan nenääni.

Kai se Keimokin jotain uuneja sytytelee, vettä hakee ja saunaa lämmittelee, muttei oikeasti mitään.

Nyt voisi päätellä, että tämä muija on tainnut kyllästyä koko hommaan, mutta sarkasmivapaasti sanottuna, nautin joka hetkestä.

Kaivan kaapelia maahan.

Korjasin sunnuntaina hirven rikkomaa riukuaitaa ja vaihdoin katkenneiden tolppien tilalle uusia. Todistettavasti kuva myös siitä, että kaivoin sähkökaapelin vihdoin maahan poissa silmistä, poissa mielestä -syvyyteen. Asettelin myös seinän vierustalle penkereeksi kasatuista kivistä rappuset tulevan kesän lempikahvittelupaikalle (tarkkasilmäinen havaitsee portaikon alakuvasta). 

Rappuset reunassa.

Tilda-mummonkin lempikahvipaikka?

Perunamaan siirto ja marja–hedelmätarhan projekti käynnistyi niin, että Keimo kaivoi kahdeksan viinimarjapensasta tulevalta perunamaalta ja istutti ne entiselle perunamaalle, josta on tuleva hedelmätarha. Jos siis savimaalla mikään koskaan menestyy. Tuleva perunamaa on heinämaata, joten sen kääntäminen olisi seuraavaksi vuorossa. Nyt meni lapio katkimäsäksi.

Lempikahvipaikka, josta voi tarkkailla jatkossa perunan kukkimista.

Marjapensaiden uusi savikoti (taustalla korjattua riukuaitaa!).

Ghetto. Slummi. Hökkeli.

Meidän ulkokanatarha sortui taas katolta tulleen lumen alla ja jälleen se aiottiin korjata kerralla hyvin, kunnolla ja kestäväksi. Ja miten kävi? (No kun metsästä saa paljon halvemmalla. Ei ehkä hyvää, kunnollista ja kestävää, mutta kertakesäkäyttöistä.) 

Keimo korjasi kanalan, teki puitakin taas, lanasi tietä uudella perälevyllä, mutta sen lisäksi ajeli myös motocrossia pellolla. Muka ei jännitä ensi lauantain kisoja. 

Nuffield ja sen kaveri. (Minä olen menossa korjaamaan aitaa!)

Silloin kun toissaviikonloppuna oli lämmin sunnuntai, lapset kävivät keräämässä sammalta. Väärää sammalta, sanoin minä ja sitten korjasin (liian myöhään), että anteeksi huono ohjeistus, mutta siinä vaiheessa teini meni sisälle lukemaan Aku Ankkoja kiukkuisena. Toisen hakureissun suoritti Keimo nuorimmaisen kanssa ja toi samalla vähän tuohtakin tullessaan. Sammaleilla on tarkoitus tilkitä kasvihuoneen hirren rakosia. Vähän myöhemmin pehmitin teinin tekemään kanssani tikkupullataikinaa. Paistelimme sitten siinä verkkaisesti pullat sämpylöiksi ja söimme edellisen päivän kastikkeen kera. Pannussa kahvivedet valmiina. Semmoinen hyvä hetki. 

Kyllä nyt vähän jännittää. Jos kaikki menee putkeen, Pöpillä loppuu keskiviikkona singlekoiran ajat. Palaan asiaan!

Ikkunoi

Liitujauho ja pellavaöljyseoksesta kittitaikina. 

Niin, piti ja piti. 

Mutta nyt vasta se alkoi. Kyselin sormet jäässä ikkunanpieliä raaputellessani Keimolta, että miksei tätä tehty kesällä, kun oli lämmintä ja aikaa. Kun oli kaikenlaisia hevosia tuolla laitumella ja kaikkea, sain vastaukseksi. Jokaisella on selitys ja pyllynreikä.

Joissakin projekteissa se aloittaminen on ihan kauhean vaikeaa ja tämä on yksi niistä. Aloittamiseen tarvitaan myös rahaa. Ei sitä vieläkään ole tullut, mutta kittitarpeilla ja vanhan maalin lopulla pääsimme alkuun.

Vahvasti ikkunoiden työstämistä puoltava seikka on sekin, Kun lämpötilan puolesta alkaa viihtyä paremmin ulkona, kuin sisällä tai että jokainen uunillinen puita, minkä yksinkertaisten ikkunoiden takana polttaa, tuntuu haaskaukselta, on viimeistään tarkistettava "tekemättä" -listan tärkeimmät kohdat. Tosiasiassa olemme tehneet päätöksen, että olemme tyytyväisiä, jos saamme joka vuonna edes kaksi ikkunaa alusta loppuun asti valmiiksi. Ikkunoiden kunto on paikoitellen niin huono, että puuosia joutuu korjaamaan. Puuosien tekeminen puutteellisilla työkaluilla ja puutteellisissa oloissa hidastaa entisestään hommaa ja aiemman remontoijan silikonikittauksien poisto rikkoo helposti ikkunan, jolloin korvaava lasi on leikattava tilalle. Meidän työjako on muodostunut niin, että Keimo poistaa ikkunat paikoiltaan, siistii päällisin puolin, irrottaa haljenneet kitit (ja silikonit), tekee puukorjaukset ja lasikoirjaukset, maalaa kittivaon ja kittaa. Minä raappaan ikkunanpielet, hion ja maalaan (kahteen kertaan), hion ikkunat ja maalaan ne (1-3 kertaa).  

Ikkunanpielissä yritän hakea mahdollisimman lähelle talon harkkoja olevan harmaanrusehtavan sävyn. Ovet jäävät vihreäksi, kuten kattokin on.

Kerran maalatut pielet (sävy ei jää tällaiseksi).

Porkkanat on nyt varastossa, suppilovahderoita keräillään kuivattavaksi. Valio-myrsky ei tehnyt meilläpäin tuhoja eikä sähkötkään ollut kuin jonkun hetken paikoitellen poikki. Meillä ei sen suhteen ollut tietoakaan. Hyvää viikkoa kaikille.  

Kauraa, räystäitä ja tiiliä

Nyt kun Keimo sai tehtyä kasvihuoneeseen kasvilaatikot reunoille tukista sahaamistaan lankuista, hän  käynnisti traktorin ja haki omalta metsäkuopalta hiekkaa käytävän pohjalle, jotta minä pääsin latomaan tiilet lattiaksi. Naapurin jemmasta saimme muuraukseen tiiliä, joista jäi juuri sopivasti lattiaksi. Tiilien latominen ei ollut ihan läpihuutojuttu, koska tiilet olivat kovin eri kokoisia ja paksuisia ja niitä oli niukasti, joten haljenneetkin oli käyttökelpoisia. Eli kun tarkastelette tulosta, huomioitte tämän ja sitten vasta puhkeatte aplodeihin. 

Viikonlopun toinen projekti oli uusi sadeveden talteenottojärjestelmä eli suomeksi saunan katon räystäs-syöksytorvi-saavi -kompleksi. Katon lape on alaltaan pieni, mutta pisaroista se valtamerikin muodostuu. Kaivosta on siis vesi taas loppu. Viime vuonna se loppui samoihin aikoihin kuin nyt ja tästä voimme jo vetää johtopäätöksen, että vesi tulee jatkossakin loppumaan syksyllä, mutta riittää läpi kesän eläinten vesiin ja peseytymiseen. Alkukesän kasteluun on riittänyt sadevesi. Haemme edelleen juomaveden lähdekaivolta, mutta pesuveden olemme ottaneet omasta kaivosta. Nyt siirrymme taas sadeveden varaan, jota keräämme yhteensä viiteen tynnyriin. Jatkossa voimme käyttää sadevettä (sateisena aikana) suoraan saunan kulmalta ja samalla säästämme muutaman metrin kantamisessakin. 

Vähän rälläköintiä. Kuvan lapsi ei liity tapahtumaan.

Asennusta. 

Tynnyrin pesu se vasta raskasta onkin. 

Testing testing. Ja dilemma: tunkkaako rakennuksen suoraksi vai laskeeko räystästä lisääkseen kaatoa. 

Haistoin kaurankorjuuajan tulleen, kun kuulin naapuripellolla perjantaina puimurin kaurankeruuhommissa. Siispä teroitin sirpin ja kyykin kaurat lyhteiksi. Ne menevät kaloille eikun siis kanoille. Keräsin lisäksi härkäpavut palkoineen kuivumaan. Osassa oli joku pieni ötökkä, mutta suurin osa oli säästynyt vaurioilta. Määrällisesti härkäpapua on vieläkin vähän, mutta enemmän kuin viime vuonna. Säilytämme nämä taas ensi vuoden siemeneksi, joten teoriassa määrän luulisi lisääntyvän.

Lähden nyt Hiphop tunteja vetämään. Tämän syksyn sarjabiisit ovat: 

Aurora - Kaikki mitä näät

Feder - Goodbye feat. Lyse

Hissan kirjoissa

Onni ettei ollut sakset, sanoi mummo, kun puukko silmään putosi.

Tämä sananlasku ei kosketa minua tai tätä tekstiä juuri tällä hetkellä, mutta kuulin sen äskettäin ensimmäistä kertaa ja halusin kirjoittaa muistiin. Tykkään noista sananlaskun mummoista ja akoista.

Tuli mieleen, että tulen tuskin jättämään mitään suurta jälkeä (hiilijalanjen lisäksi) maapallolle. En usko olevani Nobel-palkittu tai -ehdokas, en pääseväni tai edes pyrkiväni minkään maan päämieheksi, luovani mullistavia teoksia millään taiteen alalla, voittavani saati osallistuvani Olympialaisiin tai muuhun maailman luokan urheilukilpailuun, rakentavani tai suunnitelevani rakennuksia tai muita merkittäviä rakennelmia, keksimällä jotain hehkulampun tai googlen veroista, tekeväni tieteen alalla mullistavia tutkimuksia ja löydöksiä, olevani persoonaltani jotain ikimuistettavan erilaista tai löytäväni maapallolta uusia paikkoja tai astumaan ensimmäisenä uudelle planeetalle. Tuskin tulen luotsaamaan mitään yritystä menestykseen, olemaan muodin edelläkävijä tai ikoni, tekeväni itseäni tunnetuksi hyväntekijänä tai edustavani ihmisten toimitatapoja muuttavaa elämäntapaa taikka aatemaailmaa, saavuttavani ammatillisilla erikoisosaamisellani historiaan painuvaa mestarin arvoa, pääseväni valaistumisessa gurun tasolle tai jääväni ihmisten mieleen ulkoisilla tai sisäisillä avuillani. En myöskään ole suunnitellut pääseväni historian kirjoihin tekemällä vuosisadan pankkiryöstöä, murhaamalla jonkun suurvallan presidenttiä tai ketään pienemmässäkään asemassa olevaa ihmistä saati kokonaista kansaa. Junailemalla mittavia petoksia, paljastamalla valtion salaisuuksia, sytyttämällä sotaa, polttamalla jonkun merkittäväksi jääneen ihmisen rakennuttamaa historiallisesti merkittäväksi luokiteltavaa rakennusta, tuhoamalla taideteosta tai ainakaan tarkoituksella sabotoivani kenenkään henkisiä tuotoksia.  

Voi tietenkin olla, että jään historiaan jonkun merkittävän ihmisen vaimona tai äitinä. Mieluummin hyvänä, jos saan valita. 

Tunsin tästä, mieleni hetkittäin raskaaksi tekevästä, jo ennustettavasti unholaan painuvasta osastani huolimatta, kovasti mielihyvää huomatessani, että minä olen perheeni ja eläinteni avustamana jättänyt jälkeeni painaumia eli jälkiä. Jälkiä, jotka painavat minut historiaan ja joita tarkastelemalla tulevaisuuden ihminen voi lukea liikkeitäni, toimintatapojani ja käyttäytymistäni. Jälkiä, jotka nähdessäni muistuttavat minua eletystä elämästäni ja pienien liikkeiden voimasta. 

On pumpattu.

Availtu ja suljettu.

Huilailtu.

Astahdeltu.

Kompasteltu.

Tepasteltu.

Rullailtu.

Laidunnettu.

Märehditty.

Ulostettu.

Ja oiottu.

Keimo aloitti ikkunoiden kittaamisen. Nuhassa (kuuluvassa). Reipas. Kitti loppui kylläkin yhteen pokaan. Lapset narisivat tekemättömyyttä, keksin heille maalaamista taiteiluhenkeen, joka päättyi kriisiin eli hyvin sisäistetty taiteilijan elämän TET-jakso. Narisin Keimolle kasvihuoneen keskeneräisyyttä. Meni sitten metsään tekemään sitä varten lankkuja moottorisahalla. Ihan järjetöntä (tarkoitan, että nuhaisena). Menin itse puolukkaan, mutta keräsin piruuttani kuusi litraa mustikoita. Soitin metsästä Keimolle saman metsän itäisempään osaan, että tulee "vuorille" katsomaan auringonlaskua ja juomaan punkkulasilliset kanssani. Mukavan hetken jakoivat kanssamme hirvikärpäset ja lapset. Molemmat tiiviisti iholla jo vuodesta 2003.

Sunnuntaina oli vaikea aloittaa mitään, siksi päätin kaivaa hevospuomiksi taivutetun sähköpylvään juurineen maasta. Haluan siirtää sen parempaan paikkaan. Pitkän ja hikisen urakan seurauksena tulin siihen johtopäätelmään, että jos haluan jatkaa, joudun hakemaan työ- ja oleskelulupaa sekä viisumia Kiinaan ja lisäksi uusimaan passini. Ja halutessani koko tolpan itselleni, anomaan Kiinan tie- ja sähköverkostolaitokselta lupaa yhden maanpäällisen puhelintolpan poistamiseen Caotanxiang ja  Baicaoyuanxiang kylien väliltä. Katkaseminen saattaa siis tulla helpompana ja halvempana vaihtoehtona kyseeseen.

Kiinalaista keramiikkaa. 

Olen taltioinut lantun kellariin. Jouduin silpomaan kaalikärpäsentoukan tuhoja pois. Voiettä, lanttulaatikko uhattuna. Tällä viikolla korjuuvuorossa punajuuri ja osa porkkanoista. Kyssäkaalia on rouskuteltu huvin vuoksi.